maanantai 2. toukokuuta 2016

Pergolaprojekti etenee


Vappuviikonlopun huikean hieno sää edesauttoi pergolaprojektin etenemistä. Ukkokulta rakensi ja minä touhusin puutarhassa huutoetäisyydellä, jotta saatoin tulla avuksi pitämään milloin mitäkin pylvästä pystyssä tahi vaakatasossa. Kerran piti toimia sairaanhoitajanakin, kun Ukkokulta tökkäsi haavan käteensä. Verta tuli sen verran runsaasti, että meinasin jo saada jokusen punaisen laudan patiolle, mutta kotitarpeilla onneksi vuoto tyrehtyi ja haava on hyvää vauhtia paranemassa.

Olen kovasti otettu ja onnellinen saadessani vihdoin katetun pergolan kahvittelupaikaksi pihamaalle. Hyvällä tuurilla se valmistuu jo äitienpäiväksi, huonommalla vähän myöhemmin. Minun tehtäväkseni jää petsata puuosat, mutta sen kerkiää.

Clematis Pink Fantasy

Vaativaisesta luonteestani huolimatta ymmärrän, että Ukkokullallakin on rajansa. Siksi päätin tässä vaiheessa tyytyä väliaikaisratkaisuun alppikärhön tukiongelmassa. Vaikka niin uhosin, etten enää niitä halpoja ja helposti hajoavia kaarihärpäkkeitä osta, ostin kuitenkin. Enkä edes halvinta, koska sellaista en löytänyt. Halvimman kuitenkin niistä, mitä tarjolla oli. Uusi köynnöskaari on materiaaliltaan ihan samaa, onttoa ja huokoista metallia, kuin kaksi aiempaakin.  

Puutarhakaari 140 x 37 x 270 cm tulppaaniPurkaessani vanhaa metallikaarta, se hajosi aivan totaalisesti. Ilmeisesti se oli pysynyt pystyssä lähinnä vanhasta tottumuksesta. Onttoihin metalliputkiin oli kerääntynyt vettä ja ruoste oli hapertanut putket likimain puhki. Ei vain niitä osuuksia, jotka tunkeutuivat maahan, vaan ihan kauttaaltaan.

Jospa uusi kaari nyt kestäisi sen viisi-kuusi vuotta, mitä edellinenkin. Tai kenties saan Ukkokullan jo hieman aikaisemmin innostumaan puisen portin rakentamiseen. Silloin voisin ottaa metallihärpäkkeen pois ja siirtää sen vaikka hätätilatueksi jonnekin muualle. 

Enkä muuten päässyt köynnöskaariostoksilla kassan ohi pelkän kaaren kanssa. En, mukaan tarttui myös kärhö Pink Fantasy. Pitihän sinne kaaren toiselle sivulle saada uutta elämää. On sitten alppikärhöllä jotain kivaa tavoiteltavaa kasvaessaan kaaren toisella sivulla.


PS. Taivuin sitten minäkin laittamaan blogini facebookiin. Ihan vielä tekniikka ei ole ihan hallussa, mutta eiköhän tässä hissukseen oppi mene perille.
 

35 kommenttia:

  1. Hyvänen aika, miten nopeasti terassiprojekti etenee! Tässähän meinaa lentää hattu päästä pelkästään kuvia katsoessa. Ihana ukkokulta! Ja onneksi venyt tarvittaessan myös sairaanhoitajaksi.
    Mutta Juuso-kuva puuttui ;-)
    Kärhöjä mahtuu aina yksi lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet työskentelee ahkerammin, kun heitä passaa. Juuso taasen kyllästyi laadun tarkkailuun ja vetäytyi leikkimökin terassille päikkäreille. Se haluaa olla toiminnan keskipisteenä, ei keskipisteessä.
      Totta, aina mahtuu yksi uusi kärhö joukkoon - etenkin, kun sai halvalla.

      Poista
  2. Mikäs sen mukavampaa kuin istuskella pergolassa kahvikupposen ääressä ja nauttia kukkien loistosta!

    Ihanaa ja aurinkoista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Ihanat kahvihetket ulkosalla ovat kohta käsillä. Sää sen jo salliikin, mutta pian myös pergola.

      Poista
  3. Onpa sinulla ahkera ukkokulta, nopea on toimitusaika ja se on malttamattomana odotellessa kiitettävä hyve! Ihanaa, pian pääsette kahvittelemaan/nautiskelemaan terassille! Hienoa!

    Eikös Juuso ollutkaan koko aikaa virallisena valvojana työmaalla? Talon emännällä yleensä on monta virkaa, tuo hoidollinen virka on yksi tärkeimmistä :D

    Kärhöjä ei ole koskaan liikaa!

    Mukavaa alkanutta toukokuun ensimmäistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkokulta on silminnähden itsekin tyytyväinen työhönsä ja se siivittää valmistumista. Eikä parempia rakennussäitä olisi voinut ollakaan. Mikäs on timpuroidessa, kun aurinko paistaa ja linnut laulaa.
      Kuten tuossa Saaripalstan Sailalle jo totesin, Juuso kyllästyi valvontahommiin ja siirtyi leikkimökin terassille päiväunille. Se tykkää olla toiminnan keskipisteenä, mutta ei keskipisteessä.
      Kiitos Saila, toukokuu on alkanut tosi hienosti!

      Poista
  4. Nopeasti etenee pergola, ja näyttää hyvältä!

    Kärhöt ovat sen verran ihania ettei niitä ole koskaan liikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin hienot säät, että ulkona jaksaa touhuta. Se edesauttaa pergolan valmistumista.
      Nyt ihmettelen, miksi ostin vain yhden kärhön. Olivat aika edullisia.

      Poista
  5. Ihana pergola tulossa. Laitoin viime vuonna hankkimalleni kärhölle vain obeliskin tueksi, saa nähdä riittääkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla alppikärhö vaatii korkeamman ja tanakan tuen. Muut kärhöni ovat aika hentoisia ja maanpäällinen osuus kuolee talvisin, joten nille on erilaisia tukivirityksiä. Kun lakkaan köyhtymästä, ostan tai teetän kärhöille sellaisia hienoja metalliobeliskeja, joita näkee englantilaisissa puutarhoissa.

      Poista
  6. Oi, tuosta pergolasta tulee varmasti lempipaikkanne.
    Onneksi Ukkokullalle riitti ihan kotisairaanhoito, ja homma saattoi jatkua.
    Täytyykin mennä katsastamaan Rikkaruohoelämää faceen. Itsekin hannasin sitä aika tovin, mutta moni tykkää seurata blogeja sitä kautta. Joten varmasti se on ihan hyvä olla olemassa.
    Aurinkoista viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenpas mä dementikko. Mähän tykkään jo Rikkaruohoelämää facesta. Mä jotenkin ajattelinkin, ettei tää oo ihan uusi juttu. Mutta sit hämäännyin jotenkin.
      No, joka tapauksessa, kiva et blogi on sielläkin. :)

      Poista
    2. Riina, et sinä ole dementikko, sillä olemme facessa kavereita omalla nimelläni. Nyt loin blogillesi faceen sivun, mutta en ole ehtinyt pahemmin siihen paneutumaan. Olet oikeassa siinä, että monet ihmiset tavoittaa helpommin FB:n kautta. Sen huomaa mm siten, että yksityinen sähköposti on vähentynyt oleellisesti, kun facen viestitoiminnon kautta saa nopeammin asiansa perille.

      Poista
    3. Pergola näyttää aina vain paremmalta ja pian se on valmis. Kyllä nyt Ukkokulta saa kehuja.

      Poista
  7. Pergolasi näyttää hyvältä, olettekin laittaneet tuulemaan. Myös uusi köynnöskaarikin on kivan näköinen. Puutarhamyymälät ovat vaarallisia paikkoja, niistä tuppaa tulemaan muutakin mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään taas poikkesin rautakaupan puutarhamyymälään ja oli pitelemistä, että sain itseni sieltä ulos kohtuullisin ostoksin.

      Poista
  8. Mahtavaa, voi kun saisi omankin köllin innostumaan pihaprojekteista! Kaupasta kun ei saa yhtä hyvää kuin itse tekemällä, niin se vain on! Toivon kuitenkin mahdollisimman pitkää ikää kaupan köynnöstuellesi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran kymmenessä vuodessa ympäripuhuminen näköjään meillä onnistuu. No, ehkä asiaa vauhditti tällä kertaa myös se, että vanha puutarhakatos hajosi, eikä enää ollut mahdollisuutta istua sateensuojassa. Ukkokulta tykkää itsekin ruokailla ja kahvitella pihamaalla, joten jotain oli tehtävä.

      Poista
  9. Vauhdikasta toimintaa ja varmasti saatte ihanan kahvittelupaikan. Kärhöä minunkin tekisi mieleni, mutta mahtaisiko selvitä lumettomassa ja kylmässä talvessa. Onneksi prismassa on kärhöt tosi halpoja, niin ei harmita niin kovasti, jos ei talvehdi. Kävinkin jo tykkäämässä facessa sivustasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvin kärhöt ovat meillä selvinneet talvista. Alppikärhöä lukuunottamatta muut kärhöni ovat sellaisia, joiden maanpäällinen osuus kuolee talveksi. On niitä kokonaan kuollut, mutta aika hyvin jotkut ovat pärjänneet useamman vuoden. Nyt taas on jännä hetket nähdä, mikä on selvinnyt ja mikä ei.
      Itse asiassa Honkkarissa oli Prismaakin edullisempia kärhöjä. Maksoin Pink Fantasysta 7,90, kun Prismassa (S-Rauta) vastaavat olivat 14,90 ja aika aneemisen näköisiä.

      Poista
  10. Viimekesäisen telttakokemuksen innoittamana minäkin rupesin havittelemaan katettua terassia. Mutta täällä sen saamiseen menee vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen kesässä on pakko varautua sadesäihin. 24 vuotta mentiin auringonvarjoilla, 5 seuraavaa vuotta kangaskattoisella puutarhakatoksella. Ihan kohtuullista saada kestävämpi systeemi 30-vuotisen asumisen kunniaksi. Kieltämättä on ongelma, ellei ole ketään taitavaa timpuria lähipiirissä. Olen monta kertaa ajatellut, että tällaisissa pienissä rakennusprojekteissa olisi hyvä markkinarako jollekin käsistään kätevälle. Varsinkin, jos hintataso pysyisi sen verran kohtuullisena, että pienituloisetkin niitä pystyisi hankkimaan.

      Poista
  11. Pergola näyttää jo varsin hyvältä. Odotan mielenkiinnolla kuvia lopullisesta toteutuksesta.
    Facebookin blogimaailma on mulle vielä täysin vierasta, mutta täytyy varmaan tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole kovin hyvin itsekään perillä facebookista, vaikka henkilökohtaisesti olen siellä ollut jo useamman vuoden. Näköjään kaikkea pitää mennä kokeilemaan, mutta ehkä kuitenkin panostan enemmän tähän blogiin tässä muodossa.

      Poista
  12. Hyvin edistyy. Aina ei kaikki mene ihan kuin itse toivoisi noiden aikataulujen kanssa, mutta tänäkin vuonna on monta ihanaa kuukautta aikaa nautti pergolasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin mikään isompi asia ihan putkeen menee, siihen on jo tottunut.

      Poista
  13. Upea pergola syntymässä =) Ja varjoliljatkin jo noin pitkiä, meillä vasta vähän pilkottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpö on tehnyt tehtävänsä. Kasvuvauhti on muutaman päivän ajan ollut hurjaa.

      Poista
  14. En ole juuri ehtinyt blogistaniassa käymään, joten nyt luin usean postauksesi peräjälkeen. Oikein mukavia puuhia siellä, ja pergolakin tekeillä. Siitä tulee varmasti hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että olen tosi tyytyväinen pergolaan tähän mennessä. Vielä se ei ole valmis, mutta eiköhän lähipäivinä. Täytyy sitten postata parempia kuvia.

      Poista
  15. Taitava mies sinulla..komee pergola varmasti tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se taitava, kunhan sen saa ensin käynnistymään. Hämäläistä luonnetta ei hevillä muuteta.

      Poista
  16. Äitienpäiväkaffit saaki sitte juara uures perkoolas :)

    VastaaPoista
  17. Noin yhteistyöhaluinen kumppani on oikea aarre! Pergola näyttää jo nyt tosi hyvältä. Mielenkiinnolla seuraan projektin etenemistä ja vilauttelen kuvia siipallenikin, josko tuo innostuisi toteuttamaan vastaavan, mutta pienemmässä mittakaavassa.

    VastaaPoista
  18. Hyvää kannattaa aina odottaa. Nyt saat nauttia äitienpäiväkahvit katetussa hienossa pergolassa.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!