torstai 6. kesäkuuta 2019

Maaginen tunnelma


Keskiviikkoaamuna kipaisin alapihalle avaamaan kasvihuoneen ovea. Portaita laskeutuessani ympärillä lehahti lukuisten perhosten joukko. Äkkisilmäyksellä ajattelin gammayökkösten jälleen kokoontuneen puutarhaamme. Tarkemmin katsoessa kyseessä ei ollutkaan gammayökköset, vaan isommat perhoset. En ole perhosasiantuntija, mutta eikö tuo ole ohdakeperhonen. Haalea sellainen. Perhoskirjan mukaan ohdakeperhonen haalenee vanhemmiten.


Maagista oli perhosten paljous. Portailta lentoon lähti iso joukko ja syreeneissä niitä lenteli kukasta kukkaan kymmenittäin. Aurinko paistoi heti aamusta lämpimästi unkarinsyreeneihin, jossa perhosia oli eniten. Välillä osa niistä laskeutui aroniapensaiden kukille ja kuvassa oleva levähti jalopähkämön lehdellä. Kuvaaminen oli hankalaa, sillä kamerani objektiivi ei kovin pitkälle zoomaa. 

Enpä samanlaista perhosten määrää kerralla ole millloinkaan nähnyt. Tunnelma oli intensiivinen ja minun oli vaikea lopettaa perhosten katselemista ja lähteä päivän tehtäviin. Melkein kuin olisin viettänyt aamun David Attenboroughin luonto-ohjelmassa. Huikeaa!


Lempeää kesäpäivää kaikille!
 

27 kommenttia:

  1. Perhoset ovat ihania ja niiden oleilu puutarhassa on merkki myös puutarhurin hankkimista, niille otollisista kasvivalikoimista.
    Lempeitä kesäpäiviä myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhosten joukkvierailu oli upea yllätys. Yleensä niitä näkyy enemmän meillä loppukesästä, mutta tällaista määrää ei koskaan aiemmin. Minulla on projektina lisätä perhoskasveja.
      Tänään auringonpaiste takasi kuuman lempeyden.

      Poista
  2. Taitaa Kirkkonummen suunnalla lennellä enemmänkin ohdakeperhosia sillä meillä myös lenteli 8-10 ohdakeperhosta unkarinsyreenissä.
    Kunpa myös muita päiväperhosia eksyisi tälle suunnalle:)

    Helteistä, mutta mukavaa torstaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä perhoset kulkivat jostain eteläisestä maasta kunnan yli ja matkallaan pysähtyivät ruokailemaan. Suuri määrä oli pysäyttävää katseltavaa. Tänään niitä ei enää ole näkynyt.
      Tulipa ihan kunnon helle. +30.

      Poista
  3. Ooh mikä hieno luontohetki. Syreenin kukassa oleva perhonen on todella ihana kuva! Nenässä voi tuntea syreenin tuoksun kuvaa katsellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtava kokemus. Yritin laskea perhosia, mutta sekosin alkuunsa. Niitä oli kymmenittäin.

      Poista
  4. Teillä on ollut siellä sopivia kukkia tuoksumassa, on se ihana näky aamutuimaan!
    Ihana tuoksu nyt on kyllä jokapuolella kun liikkukin jossain. Kukkivat puut ja pensaat ovat nyt niin täynnä kukkia jokapuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, upeaa kukintaa kaikkialla. Nyt kauneimmillaan on myös ruusuorapihlaja.

      Poista
  5. Voi jee, olisinpa ollut jakamassa perhosriemun kanssasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielelläni olisin jakanut kokemuksen sinun ja muiden kanssa. Olipa hieno näytelmä.

      Poista
  6. Luonto antaa välillä uskomattomia elämyksiä. Oli varmasti upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti oli upea kokemus. Veti suorastaan hiljaiseksi.

      Poista
  7. Oi on varmasti ollut mahtava ja mieleenpainuva kokemus! Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli unohtumaton näytelmä. Vasta nyt tajusin, että olisin voinut ottaa myös videon, mutta hämmentyneenä keskityin katselemaan.

      Poista
  8. Ihana tuo ensimmäinen kuva! Minäkin ihmettelin pari viikkoa sitten ohdakeperhosia. Tänä keväänä on pitkästä aikaa näkynyt lupaavan paljon perhosia. Meinasin tehdä nokkosvettä tontin laidan nokkosista, mutta tulin toisiin aatoksiin ja jätinkin ne perhostoukkien ravinnoksi. Vielä niissä ei näkynyt toukkia, mutta ovatpahan ainakin siellä valmiina odottamassa tarkkanäköistä nokkos- tai neitoperhosta. Loistavaa perhoskesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on nokkoskasvusto tontin laidalla toistaiseksi perhosentoukkia varten. Piti poimia niitä lettuja varten ja joka kesä olen tehnyt nokkoslannoitettakin. Nyt saa liemen valmistus vielä odottaa.
      Tulisipa tosiaan kunnon perhoskesä.

      Poista
  9. Aina ilahduttaa nähdä perhosia pihassa, saati sitten että olisi tuollainen parvi siellä liihottelemassa. Varmasti kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhoset ilahduttavat aina. Eilen näkemäni perhospaljouden muistan aina.

      Poista
  10. Kuulostaa ihanalle💚 Perhosten vähyys on syrettanut joten ihanaa kuulla että niitä vielä ainakin jossain päin on noin runsaasti. Loppukesän amiraalit ovat meillä joskus kokoontuneet runsaina mutta ei mitään tuollaisen kaltaista kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amiraaleja ja neitoperhoja olen joskus loppukesästä nähnyt enemmänkin, mutta en koskaan eilisen kaltaista määrää. Ehkä ne olivat porukalla matkalla ja pysähtyivät meille ruokailemaan. Tänään niitä ei enää ole näkynyt.

      Poista
  11. Onneksi sain edes muutaman yksilön kuvaan, vaikka mielelläni olisin näyttänyt koko paljouden.

    VastaaPoista
  12. Ohdakeperhoset ovat ollet kummallisen haaleita, ja aikaisessa. Niitä on myös lennellyt runsaasti. Olisiko tulossa hyvä perhoskesä;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin haaleaa väritystä ja sitä, että se on ominaista vanheneville perhosille. Luulisi näin alkukesästä liikkeellä olevan nuoria yksilöitä. Joku ammatti-ihminen tietää varmaan paremmin. Olisiko kyseessä ollut muuttavien perhosten joukko? Määrä oli ainakin melkoinen.

      Poista
  13. Sinulla on ollut onnea saada kokea tuo huikea hetki, perhosia ei meillä liilkoja lentele. Ja vielä näin alkukesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todella onnekas. Näkymä oli niin yllättävä ja erikoinen, ettei se unohdu.

      Poista
  14. Mökillä Luopioisissa on ollut myös useita ohdakeperhosia syreeneissä. Näin niitä myös metsäaukiolla. Minäkin lumouduin niiden näkemisestä ja metsästin niitä kameran kanssa. Ihanalta tuntuu, kun pihassa on kasveja, jotka kelpaa perhosille mesikasveiksi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä alkukesästä tulikin sitten ohdakeperhoskesä. Aika moni on raportoinut niitä nähneensä. Perhosten näkeminen ilahduttaa aina, mutta nyt olin kyllä näkemästäni täysin lumoutunut.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!