lauantai 19. marraskuuta 2022

Suru vieraanamme

 

Viimeisten kahden viikon tunteiden vuoristorata huipentui tänä aamuna tietoon anopin kuolemasta. Ukkokulta vei äitinsä kaksi viikkoa sitten sairaalaan pahaksi äityneen influenssan vuoksi. Anoppia tutkittiin, lääkittiin ja hänet siirrettiin Jorvista Espoon sairaalan puolelle toipumaan. Seuraavana aamuna Ukkokullan puhelin soi. Hänen äitinsä oli kaatunut ja loukannut itsensä pahasti. Anoppi siirrettiin Jorviin, jossa hänellä todettiin lonkan ja leukaluun murtumat sekä muita pienempiä vammoja. Jorvista hänet kiidätettiin Töölöön sairaalaan, jossa lonkka leikattiin. Töölöstä anoppi siirrettiin takaisin Jorviin. Olemme käyneet häntä katsomassa erilaisilla kokoonpanoilla.

Perjantaina istuin kolme varttia anopin vieressä. Hän nukkui koko ajan, eikä häneen saanut kontaktia. Juttelin hoitajan kanssa tämän käydessä välillä anoppia katsomassa. Hoitaja laittoi pipetillä anopin suuhun limakalvojen kautta imeytyvää kipulääkettä, sillä pergamentin ohueen ja hauraaseen ihoon ei enää voitu laittaa kanyyliä suonensisäistä lääkitystä varten. 

Ajattelimme, että anopin selviytyminen olisi ihme. Iäkäs ja reistaileva sydän tuskin kestäisi kaatumisen aiheuttamia vammoja ja niiden hoitoa. Niinpä puhelinsoitto sairaalasta aamulla ei tullut yllätyksenä. Anoppi oli menehtynyt.

Iäkkään ihmisen kuolema on aina yllätys, vaikka toki olimme jo pitkän aikaa varautuneet, että mitä tahansa voi sattua. Influenssa voi olla kohtalokas iäkkäälle ihmiselle, mutta sen suhteen ei nyt ollut mitään hälyttävää näköpiirissä. Kaatuminen muutti asetelman hetkessä.

 
Kuvittelin 91-vuotiaan anopin mieleltään virkeänä ja omatoimisena sinnittelevän vielä jonkun aikaa. Henkisesti olen asennoitunut siihen, että isäni lähtee ennen anoppia. Näin ei sitten käynytkään.

94-vuotias isäni on sokeudestaan, huonosta kuulostaan ja muistisairaudestaan huolimatta fyysisesti aika hyvässä kunnossa. Edelliskerralla hän ei näyttänyt tunnistavan minua ollenkaan, vaan sijoitti minut lapsuudenmaisemiinsa. Eikä minulle selvinnyt, keneksi hän minua luuli. Viimeksi käydessäni hän oli taas hyvin virkeä tunnistaen minut ja kysellen sekä perheenjäsenistäni että sisaruksistani.

Lähipiirin vanhukset lähtevät yksi toisensa jälkeen. Vuoronumero siirtyy meidän ikäpolvellemme, mikä väkisinkin aiheuttaa pohdintaa elämän rajallisuudesta. Vanhuksen kuoleman synnyttämä suru on myös surua oman vuoromme lähestymisestä.

Kaipaamme keskuudestamme poistunutta anoppia. Hän oli avarakatseinen, positiivinen ja huumorintajuinen. Hänen kanssaan kanssakäyminen oli helppoa, mutkatonta. Uskomme, että hänen on nyt hyvä olla.

Hyvää matkaa sinulle Eeva, anopeista parhain!


50 kommenttia:

  1. Voimia ja jaksamista suureen suruunne!❤

    VastaaPoista
  2. Otan osaa suruunne! Onneksi sinulle jäi hyvät muistot anopista; voisi olla aivan toisin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta, anoppeja on joka jakoon, mutta onni oli minulle suosiollinen.

      Poista
  3. Voi sentään. Otan osaa suruunne. Vaikka iäkkään ihmisen tietää olevan elämänsä loppupuolella, tulee suru silti. Ja vaikka anoppisi sai elää pitkän elämän, silti tuntuu varmaan, että vieläkin olisi voinut hänet pitää. Hän kuulostaa olleen todella ihana ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Korkeasta iästä ja henkisestä varautumisesta huolimatta anopin kuolema tuli jotenkin "puskista". Tapahtumia ajatellen hänen kannaltaan näin on parempi, mutta ikävä on suuri.

      Poista
  4. Otan osaa suruunne! Meilläkin saman suuntaisia ajatuksia, anoppi 91-v.muistisairas ja hauras eikä enää kauaa voi asua yksin kotonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! Iäkkäiden ja sairaiden vanhusten kanssa eletään päivä kerrallaan. Arvokasta, mutta myös välillä raskasta.

      Poista
  5. Osanottoni. Vaikka kuinka tietä vanha ihmisen lähdön olevan lähitulevaisuudessa edessä, tekee kuolema lopullisuudessaan aina kipeää. Yksi aikakausi päättyy ja uusi alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Tuntuu todella oudolta, ettei Eevaa enää ole. Uusi aikakausi alkaa hapuilemalla.

      Poista
  6. Osanotto suruunne. On hienoa, että sinulla oli lämmin suhde anoppiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hitunen! Minulla taisi olla läheisempi suhde anoppiin, kuin omaan äitiini.

      Poista
  7. Osanottoni 🤍 kirjoitit niin kauniisti anopistasi 🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Eevasta on helppo sanoa ja kirjoittaa kauniisti.

      Poista
  8. Lämmin osaanotto koko perheellenne. Suru ja monet muistot nousevat varmasti mieleen tämän menetyksen jälkeen. Vaikka tavallaan osaa jossain määrin varautua iäkkäämpien läheisten kuolemaan, on se kuitenkin yllätys, kun tapahtumat etenevät noin nopeasti. Onneksi muistot ovat hyviä ja rakkaita tärkeästä perheenjäsenestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Iäkkään ihmisen kuolemaan kuvittelee varautuneensa, mutta yllätys se on kuitenkin. Tyhjältä tuntuu kauniista muistoista huolimatta.

      Poista
  9. Lämmin osanottoni 🤍.

    Kaatuminen muuttaa tilanteen ikäihmisellä niin nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Anopin kaatumisen aiheuttamat vammat olivat sen verran vaikeat, että usko hänen tervehtymiseensä oli vähissä.

      Poista
  10. Lämmin osanottoni ❤️. Vakavaa se on vanhalla ihmisellä aina kaatuminen ja leikkaus ja vielä influenssa siinä pohjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie! Aivan liikaa vastoinkäymisiä iäkkään ihmisen kohdalle.

      Poista
  11. Lämmin osaanottoni . Minunkin äitini kaatui ja leikkaus silloin edessä ja siitä alkoi alamäki hänelle .Kaipaus on jäljellä vaikka siitä on vuosia .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Lääkärin mukaan iäkkäällä ihmisellä on hyvin vähän mahdollisuuksia selvitä lonkkamurtumasta.

      Poista
  12. Osanottoni. Vaikka kuinka järki sanoo, että iäkkäären lähtöpäivä lähenöö, niin aina se kuitenki jollakilailla yllättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Järki ja tunne kulkee eri teitä.

      Poista
  13. Osanottoni suruunne. Aina rakkaan ja läheisen lähtö tekee kipeää, vaikka olisi iäkäskin. Onneksi on muistot, joihin palata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Anoppia, jos ketä, muistamme lämmöllä.

      Poista
  14. Osanotto suruunne. Kuolema tulee aina yllättäin, vaikka järki sanoisi muuta.
    Kaatumiset hoitolaitoksissa ovat harmillisen yleisiä. Eihän sielläkään tietysti kukaan kävele koko ajan vierellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sartsa! Vahinkoja sattuu kaikkialla, myös hoitolaitoksissa. Apu oli tässä tapauksessa lähellä. Valitettavasti se oli myöhäistä.

      Poista
  15. Osanottoni suruunne. Uskon, että meillä jokaisella on aikamme vaeltaa tällä maailmassa ja sitten lähteä pois. Teille jäi muistot ja kaipaus. ♥

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!