Tampereella

Manserock näkyy parhaillaan Tampereen ratikoiden kyljessä.

Puutarhaelämän alkamista odotellessa voi vaikka piipahtaa Tampereella. Kotoa lähtiessä tuuli sai ilman tuntumaan talvisen kylmältä. Perille päästyäni ohjelmaa oli niin paljon, ettei vilua ehtinyt edes huomata.

Ystäväpariskunnan kanssa aika kului jälleen kerran kuin siivillä. Tutustuttiin museoihin ja näyttelyihin sekä tamperelaisiin paikkoihin. Syötiin ja kahviteltiin kivoissa paikoissa.

Tampereen kaupunginkirjaston pääkirjasto tunnettiin ennen nimellä Vanha Kirjastotalo (valmistunut v. 1925). Raili ja Reima Pietilän suunnitteleman uuden kirjaston Metson valmistuttua 1986 kirjat muuttivat sinne. Vanha kirjastotalo peruskorjattiin ja muutettiin virasto- ja kulttuuritiloiksi. Se avautui 1988. Vuonna 2016 rakennus suljettiin uudelleen ja avattiin remontoituna kulttuuritalona v. 2018.

Tänä vuonna Kulttuuritalo Laikku täyttää 100 vuotta. Merkkipäivän lähestyessä syntyi ajatus, että kirjastotalossa lainattaisiin jälleen, mutta tällä kertaa toiseen suuntaan ja kirjojen sijasta kuvataidetta.

Lainastoksi nimettyyn taidenäyttelyyn sai kuka tahansa ehdottaa esille pantavaksi mieluisinta oman kotinsa taideteosta. Tärkeintä teosten valinnassa ei ollut niiden rahallinen arvo tai tekijän kuuluisuus, vaan teoksen merkityksellisyys omistajalleen. Näin saatiin keskenään erilaisia teoksia, joihin jokaiseen liittyy tarina.

Lainasto-näyttelyn ehtii vielä käydä katsomassa, jos kiirettä pitää. Se päättyy 30.3.2025.

Helmi Sinivirta: Unikot 1934-1940. Teoksen omistaja Hannele Sarjakivi

Ystäväni isoäidin Unikot-niminen maalaus on yksi 34:sta näyttelyyn valituista teoksista. Helmi Sinivirran taulun tarina sijoittuu Tampereelle.

Alpo Jaakola: Nukkekoti 1961. Teoksen omistaja Johanna Kiuasmaa

Alpo Jaakolan Nukkekoti viehätti minua. Sen kolmiulotteisuus ja puusta tehdyt hahmot muodostivat jännän "kerrostalon" tai nukkekodin, kuten teoksen omistaja sitä kutsuu. Nukkekoti ei ole teoksen nimi.

Mario Curasi, 2000. Teoksen omistaja Saara Savolainen.

Perulaisen Curasin pöllöjä kuvaava teos on maalattu puupalalle. Taulussa on halkeamia, joita taiteilija on vahvistanut niiteillä. 

Näyttelyssä on tietenkin myös muita teoksia. Kaikkia en kuvannut, eivätkä kaikki edes minuun vedonneet. Tauluihin liittyvät tarinat ovat kiinnostavia ja tekevät näyttelystä mielenkiintoisen.

Tiesitkö, että Tampereella on Salainen kahvila? En tiennyt minäkään, mutta nyt olen senkin paikan ystäväni ansiosta päässyt kokemaan. Kahvila sijaitsee Lapinniemessä, Bybias-myymälän kanssa samassa rakennuksessa. Tai oikeastaan kahvilan myymälä on rakennuksessa ja terassilta sekä pihalle pystytetystä teltassa löytyvät pöydät asiakkaille.

Teltta on viehättävästi boho-tyyliin sisustettu. Siellä on lämmittimet ja kynttilöitä pöydillä, vilttejä hartioille laitettavaksi. Kesällä paikka on varmasti hyvinkin lämmin, mutta silloin seiniä voi avata.

Bybias-myymälällä on tilat sekä rakennuksen alakerrassa että yläkerrassa.

Bybias-myymälöiden tuotteiden väritys ja materiaalit ovat luonnonläheisiä. Pellavaan ja pastellisävyihin törmää heti sisään astuessa.

Vapriikissa kävimme katsomassa Songlines, Australian seitsemän sisarta -näyttelyn, joka kertoo alkuperäiskansan unimaailman tarinoita. 

Tämän näyttelyn esittelyssä mainitaan seuraavaa: "Seitsemän sisaren tarina tunnetaan kautta maailman.  Se esiintyy myös esimerkiksi Persian, Kreikan, Egyptin, Kiinan ja Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöjen mytologiassa.  On arveltu, että tarina olisi peräisin ihmisen alkukodista Afrikan mantereelta ja kulkeutunut sieltä kaikille muille mantereille muuttajien mukana. Siksi seitsemän sisaren tarinaa onkin joskus kutsuttu maailman vanhimmaksi tarinaksi."

Näyttelyn maalausten värit ovat aurinkoisia ja lämpimiä. Paljon oranssia, punaista, keltaista. Valtaosassa maalaustekniikka on täplämaalausta, josta termistä australialaiset aborginaalit tuskin ovat aikojen alussa edes tienneet.

Juice Leskinen on yksi tunnetuimpia Manserockin edustajia.

Vapriikin Manserock-näyttely piti käydä katsomassa jo edellisellä Tampere-retkellä. Kokemusten ja tekemisten paljoudessa se jäi, joten käytiinpä nyt sekin katsomassa. Aikaa tosin on vielä kokonainen ensi vuosi.

Työväenmuseo Werstaalla on paljon katsottavaa. Siellä kiertämiseen kannattaa varata runsaasti aikaa. Tai sitten lohkoa tila sopiviin annospaloihin ja palata tutustumaan osaan jonain toisena päivänä. Me teimme ylimalkaisen kierroksen ja jatkoimme määrätietoisesti höyrykoneen luo. 

Suomen suurin höyrykone on edelleen alkuperäisellä paikallaan Finlaysonin tehtaalla, jossa sitä käytettiin 1900-luvun alussa voimanlähteenä. Koneen keskellä olevan vauhtipyörän halkaisija on 8 metriä. Höyrykoneen syliterit on nimetty tehtaan omistajien vaimojen mukaan Heleneksi ja Marieksi. Kuvassa Marie.

Nämä komeat tornit eivät kuulu linnalle eikä kirkolle. Kyseessä on Tampereen Lielahdessa sijaitsevan Niemen kartanon navetta. Tai oikeastaan navetta sijaitsee samaisen rakennuksen matalammassa osassa. Nämä tornit ovat olleet rehusiiloja. Navettarakennus on Birger Federleyn suunnittelema, vuonna 1918 valmistunut rakennus, jossa oli tilat 70 lehmälle ja 26 hevoselle. Navettana rakennus toimi vuoteen 1957 saakka. Sen jälkeen rakennuksessa on toiminut mm. sopimuspalokunta.

Nähtävää ympäristössä olisi ollut enemmänkin, mutta poikkeuksellisesti pysäköintipaikat olivat vähissä. Lähelle pääsee myös ratikalla, jonka lähimmältä pysäkiltä on vain pieni pyrähdys.

Kävimme tutustumassa navetassa sijaitsevaan sisustuskauppa Severiinaan.  

Myymälässä on kauniita esineitä huonekaluista pieniin koristeisiin. Ihastuin muutamiin ruukkuihin, mutta ajatus niiden kuskaamisesta junassa ja bussissa sai torjumaan ostoaikeet. Toisinaan on kiva vain katsella ja ihastella.

Tahmelan huvila

Pyhäjärven rannalla sijaitseva Tahmelan huvila (entinen Tahmelan monitoimitalo) on rakennettu 1890-luvulla. Nykyisin talossa toimii Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys Piiru. Talossa on monenlaista ohjelmaa. Sauna lämpiää kolmesti viikossa. Saunasta voi pujahtaa järveen uimaan talvisinkin.

Kahvilassa voit nauttia keittolounaan tai juoda pullakahvit. Talossa on myös pikkuruinen Pispalan sivukirjasto. Yläkerrassa on huoneita, joita voi vuokrata edullisesti kulttuurityön tekemiseen.

Rakennus on kauniimpi järvenpuoleiselta sivulta. Taisimme olla kovin tohkeissamme, kun unohdimme käydä sitä kuvaamassa.

Tallipiha on entinen ratsuhevosten ja vaunujen toimipaikaksi rakennettu puutalomiljöö, joka sijaitsee Finlaysonin tehdasalueella, osoitteessa Kuninkaankatu 4. Alueella on useita viehättäviä puoteja, kahvila ja tapahtumia. Tallipihalla vierailee myös eläimiä (hevosia, kanoja, pupuja, lampaita, marsuja). Kahvila ja puodit ovat avoinna myös talviaikaan. Kannattaa kuitenkin tarkastaa aukioloajat etukäteen.

Yhdessä puodissa on myynnissä ihastuttavia huonekaluja ja tarvikkeita nukkekotiin. Lauri Karskela myy itse valmistamiaan huonekaluja, joista huomioni kiinnittyi erityisesti Ilmari Tapiovaaran suunnittelemiin pinnatuoleihin. Hyllyllä Tapiovaaran 1949 suunnittelema Fanett-tuolit. Näitä oli minunkin lapsuudenkodissani. 

Tallipihan rakennusten sisäänkäynnit on koristeltu kauniisti. Kivoja ideoita ja yksityiskohtia löytyy koko alueelta. Huomasimme tikkaille ripustetut lyhdyt. Idea jäi muhimaan päähäni, vaikka meidän tikkaat eivät ole kovin näkyvällä paikalla. Toisaalta, kuljemme itse enimmäkseen varaston kautta, jolloin mennen tullen näkisimme tikkaihin ripustetut lyhdyt. Tässäpä mietittävää seuraavalle syksylle.

Kissa on kissa kukkia päälaellaankin. Nämäkin esineet kuvasin yhdessä Tallipihan puodeista. Olisiko ollut Nooran putiikki.

Kivoja kaktuksia.

Poikkesimme myös Kukkatalossa tankkaamassa keväisiä värejä. Pääsiäinen näkyi jo vahvasti niin kukkien kuin koristeidenkin tarjonnassa. Täälläkin oli hienoja ruukkuja, mutta ne oli helppo jättää myymälään. Olisin tietenkin voinut istua junamatkan nurin käännetyn ruukun päällä.

Paljon teimme ja koimme kahdessa päivässä. Käveltyä tuli useita kilometrejä. Muutamat pullakahvitkin joimme ja pari kertaa lounastimme. Ilman muuta matkustimme myös tamperelaisen suosimilla ratikoilla, joihin minäkin tykästyin. Tällä kertaa sain tilaisuuden nähdä, kuinka Tampere kasvaa ja kehitty reunoiltaankin. 

Kivahan sitä on reissata ulkomaille, mutta paljon on näkemistä kotimaassakin. Minulla on vielä Tampereellakin moni paikka koluamatta. Valtavasti tietoa omaavan ystävän opastuksella ja seurassa matkaaminen on antoisaa. 

Kiitos Hannelelle ihanista hetkistä. 

Kotiuduttuani ehdin toivon mukaan taas palata teidänkin juttujenne pariin.
Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!