Sukkatehdas ei näköjään lomaile

Käteni eivät osaa olla laisinkaan paikoillaan ilman lankaa ja puikkoja. Sisällä tosin tulee näin valoisaan ja lämpimään aikaan oltua vähän, mutta aina löytyy jokin tauko, jolloin puikot suihkii.

 

Ajatuksena on ollut kutoa pienet ja vajaat lankakerät pois. Keväämmällä tein pinon lasten sukkia ja niihinhän jämälangat oli oivallinen materiaali. Vaan kyllä vähästä lankamäärästä syntyy isompiakin sukkia, kun asettaa värit ja raidat paikoilleen.

Olisi pitänyt ajoissa kirjata tiedot näistä sukista, sillä nyt en millään muista tämän farkusinisen sukkaparin kuvion lähdettä. Hämärästi muistan ottaneeni mallin jostain pipo-ohjeesta ja muokanneeni sen sukkaan sopivaksi.

Sama juttu näiden palmikkosukkien kanssa. Tämäkin malli taisi olla jostain pipo-ohjeesta. Sukkia varten ohjetta piti muokata, jotta sen sai istumaan neljän puikon silmukkamäärään. Lankana 7veikan luonnonvalkoinen.

Nilkkasukkien jälkeen halusin kutoa vähän pidempää sukkaa syksyä varten. Punaiset ja mustat on tehty Suvikummun Marjan nappivarsisukkien ohjeella, jonka löydät täältä. Mustiin en ommellut nappeja, kun en mieleisiäni löytänyt - vielä. 

Lankana näissä kaikissa sukissa on 7veikka. Punainen on todellakin joulunpunaista, eikä tuollaista neonpunaista, jollaiselta auringonvalossa otettu kuva saa värin näyttämään. 

Raitasukissa varsi on kudottu 4 o, 1 n. Aloituksessa on 64 silmukkaa. Kavennukset olen tehnyt varressa siten, että nilkan kohdalla on 12 s/puikko. Resorissa ja kantalapussa oikeat silmukat on kudottu takareunoistaan.

Polvisukkien jälkeen pitää ottaa vähän rennommin, joka hoituu kutomalla varrettomia sukkia. Nämä valmistuvat nopeasti ja pienemmästä lankamäärästä. Resorin voi kutoa haluamansa levyiseksi ja heti sen jälkeen onkin kantalapun vuoro.

Kesä tai talvi, lukematta ei voi olla. Muutaman kerran olen koittanut loikoa kirjan kanssa pihakeinussa, mutta siihen paistaa aurinko liian kuumasti. Vuosikausia tapani on ollut joka ilta ennen nukahtamista lukea kirjaa. Oikein jännittävän ja mielenkiintoisen kirjan kanssa voi käydä niin, että lamppu sammuu vasta aamutunneilla. 

Voitin Leena Lumin toukoarvonnassa Ninni Schulmanin "Vastaa jos kuulet" -dekkarin, jonka tietenkin ahmin muutamassa illassa kannesta kanteen. Kiitos Leena, että järjestät meille kirja-arvontoja.

Luulisi, että kesällä on enemmän aikaa lukemiseen, mutta harrastuksissa puutarha menee lukemisenkin ohi. Taidanpa lähteä tästä tietokoneen äärestä iltakierrokselle kukkieni pariin.

Rikostutkimuksia 20-luvun Helsingissä

Kirjablokkaus ei kuulu osaamisalueeseeni, vaikka olenkin aina ollut intohimoinen lukija ja kirjojen suurkuluttaja. Lukemisen suhteen olen aika kaikkiruokainen. Lähinnä sydäntä on kaunokirjallisuus ja eritoten kotimaiset kirjailijat. Dekkareita olen aina lukenut paljon. Kotimaiset ja skandinaaviset dekkarit ovat jo pitkään olleet laadukkaita ja suosittua lukemista ympäri maailman. Pohjoismaisessa dekkarikirjallisuudessa ainakin minua viehättää yhteiskunnan ja kulttuurin samankaltaisuus. Usein myös ympäristö ja luonto on tuttua, jonka vuoksi tarinaa on helpompi ymmärtää. 

En ole koskaan ollut kovin innostunut kovin väkivaltaisista kirjoista tai elokuvista. Välillä tuntuu, että yksityiskohtainen verellä ja väkivallalla mässäily on lisääntynyt voimakkaasti niin tv-sarjoissa, kuin elokuvissakin, mutta myös dekkareissa. Pari aiemmin hyvänä pitämääni dekkarikirjailijaa on päässyt ikiomalle boikottilistalleni uusimmissa kirjoissa lisääntyneen äärimmäisen väkivaltaisuuden vuoksi. En vain enää koe tarpeelliseksi viettää vapaa-aikaani sellaisen kirjan parissa, jonka kauheudet tulevat jopa uniin. Maailmassa on todellisuudessakin jo ihan riittävästi julmuutta, joten ei sitä kannata enempää fiktiivisten tarinoiden muodossa itseensä imeä.

  
Vuosi sitten löysin sattumoisin Virpi Hämeen-Anttilan rikosromaanit, joissa nuori sisäasiainministeriön virkamies Karl Axel Björk ratkoo iltaisin ja vapaa-ajallaan rikoksia. Kirjojen mukana pääsee 20-luvun Helsinkiin, sen aikaiseen kulttuuriin, pukeutumiseen ja tapoihin. Karl Axel Björk ratkoo rikoksia kuin Agatha Christien Neiti Marple tai Hercule Poirot, älykkäästi pohtien ja pieniin yksityiskohtiin huomiota kiinnittäen. Tarinoita lukiessa on myös jännittävää asemoida itsensä tutuille Helsingin kaduille ja maisemaan, joka on vuosikymmenten saatossa muuttunut melkoisesti ja toisaalta monin paikoin säilynyt samanlaisena.

Hämeen-Anttilan kieli on rikasta ja sujuvaa. Mukavan makunsa tekstiin toi siellä täällä käytetyt vanhahtavat sanat (esim. promeneeraus), jotka auttoivat siirtymään ajassa tästä päivästä 20-luvulle.

Luin kirjat muuten järjestyksessä, mutta ensimmäisen eli "Yö sydän on jäätä" -teoksen vasta toisena. Kirjat voi lukea itsenäisinäkin, mutta toki henkilöt ja Karl Axel Björkin tarina avautuu paremmin kronologisessa järjestyksessä luettuna.

Virpi Hämeen-Anttila: Rikosromaanit (Karl Axel Björkin tutkimuksia)

• Yön sydän on jäätä, Otava 2014
• Käärmeitten kesä, Otava 2015
• Kuka kuolleista palaa, Otava 2016
• Koston kukat, Otava 2017