Kotkan puistoja katselemassa, osa 3

SUNILAN ALUE

 

Iltapäivän ollessa jo pitkällä ajoimme lyhyen matkan Karhulan puolelle katsomaan Sunilan aluetta. 1936 rakennettu Sunilan tehdas on vanhin säilynyt sulfaattiselluloosatehdas Suomessa ja aikoinaan se arvioitiin maailman kauneimmaksi tehtaaksi. Sunila asuinalueineen perustuu arkkitehti Alvar Aallon 1930-40 luvulla suunnittelemaan kokonaisuuteen.

Pyötisen saarella sijaitseva tuotantorakennusten ryhmä on julkisivuiltaan osin puhtaaksi muurattua punatiiltä, osin valkeaksi rapattu. Teräsbetonirakenteet ovat osittain paljaina. Tehdasrakennuksia on laajennettu jatkuvasti, mutta lisäykset on tehty Aallon alkuperäiseen arkkitehtuuriin sopeuttaen. Korkea savupiippu ja kuljettimet antavat tehdasalueelle sen ominaisen ilmeen.

Tehtaan ja asuinalueen yhdistää katu, jota reunustavat isokokoiset lehmukset.

Tehtaan asuinalue sijaitsee tehtaan pohjoispuolella metsäisellä länsirinteellä. Se on rakennettu osin funktionalismin suunnitteluperiaattein, osin Alvar Aallon omien ideoiden pohjalta. Rivi- ja kerrostalot on sijoitettu väljästi mäntymetsää kasvavaan rinteeseen myötäilemään maastonmuotoja viuhkamaisesti.

Sunilan asuinalueen maastonmuotoihin ja luonnonoloihin perustuva asemakaava on maamme varhaisin ja alueen asuntorakentaminen on ollut edistyksellistä sekä asuntososiaalisesti että rakennusteknisesti. Sunilan asuinalueen suunnittelussa on ollut keskeistä paitsi työväen elinolojen parantaminen myös perinteisesti teollisuusyhdyskuntiin liittyneen sosiaalisen hierarkian pehmentäminen. 

Tällainen nimipaasi oli jokaisessa käymässämme kotkalaisessa puistossa. Vasta päivän viimeisessä kohteessa eli Jokipuistossa tajusin, että vaikka jokaisen paaden teksti olikin sama, kuva on aina eriainen.

Sunilan alueelle rakennettiin myös palveluita sekä aputiloja, kuten sauna- ja pesutuparakennus sekä autotallit. 

 
Tehdas päätti luopua asunnoista 1960-luvulla. Sunilan kaupunginosayhdistys Pro Sunila perustettiin 2000 nostamaan ja hoitamaan työväen, asukasmäärän sekä palvelujen vähenemisen vuoksi kuihtuneen asuinalueen arvostusta. Sunila oli mukana 2001-2003 valtakunnallisessa lähiöuudistusohjelmassa.

* Faktatiedot olen koonnut netin eri lähteistä. 

SYRJÄKADUN KUKKA JA KURPITSA

Kotkan reissua suunnitellessamme etsin netistä Kotkan alueen taimi- ja puutarhoja. Haun tulokset olivat aika vähäiset, mutta joskus vähänkin on enemmän. Löysin nimittäin Syrjäkadun Kukka ja Kurpitsan, joka sijaitsee aivan Sunilan kupeessa Rauhala-nimisellä pientaloalueella.

Syrjäkadun Kukka ja Kurpitsa on Eija Parviaisen omakotitalon pihamaa ja puutarha, jossa hän kasvattaa perennoja sekä omaksi ilokseen että myös myyntiin.

 

Eijan pihamaa jatkuu kaupungin omistamalle puistoalueeksi kaavassa merkitylle tontille, jota hän saa käyttää "leikkikenttänään". Ehtona on, että alueen tulee olla kaikkien vapaassa käytössä. Vuodesta 2011 Eija on raivannut pusikoitunutta tonttia ja rakentanut sinne kukkapenkkejä ja istutusalueita. Kaupunki on avustanut tehtävää kahdella multakuormalla.

Viehättävään paikkaan ihastuneet naapurit ovat hankkineet tontille puutarhakatoksen, sillä monet viettävät mielellään esimerkiksi syntymäpäiviään yhteiseksi kukkapuistoksi rakentuvalla alueella.

Eijan puutarhassa ei juurikaan ole sijaa nurmikolle, vaan kaikkialla kasvaa pensaita ja perennoja, vanhojen hedelmäpuiden katveessakin.

 Taimet ovat hyväkuntoisia ja tanakoita. Valikoimasta löytyy myös erikoisuuksia, joita ei ehkä ihan jokaiselta taimistolta löydy.

Itselleni lähti mukaan kaksi jaloängelmää ja kaksi tähtiputkea. Eija Parviainen tekee myös kauniita hopeatöitä. Tällä kertaa valikoima oli jo ehtinyt ehtyä, mutta löysin itselleni kauniit japanilaiset pallot korvakoruiksi.

Pitkä päivä alkoi näkyä kuvaamisen innokkuudessa. Näin hauska patjarikko oli ihan pakko saada ikuistettua.

Eijan viehättävä puutarha eli Syrjäkadun Kukka ja Kurpitsa kannattaa sisällyttää Kotkaan suuntautuvan puutarharetken ohjelmistoon. Muutaman hengen porukat varmasti mahtuvat vierailemaan ilman ennakkoilmoitusta, mutta isommalle porukalle paikka saattaa hetkittäin käydä ahtaaksi. Eija mainitsi myös, että hän tarjoaa ilmoittautuneille ryhmille pullakahvit.

JOKIPUISTO

Reissuväsymys alkoi jo painaa merkittävästi, mutta emme kuitenkaan voineet jättää väliin Kotkan uusinta puistoa eli Jokipuistoa, jonne oli ihan lyhyt matka Syrjäkadun Kukka ja Kurpitsasta. 

Kotka-päivänä 17.5.2013 otettiin käyttöön uusin teemapuisto Jokipuisto, joka sijaitsee Kymijoen Korkeakosken haaran eteläpäässä Urheilukadun varrella.

 Kymijoen Korkeakosken haara oli 1800 luvulla Suomen vilkkaimpia uittoväyliä

Puiston komeat graniittimuurit, lummelammet ja näyttävät istutukset muodostavat hienon kokonaisuuden. Kivetyt käytävät mahdollistavat esteettömän liikkumisen alueella. Jokipuisto on mainio paikka piknikille. Tulossa on myös lasten leikkipaikka alueelle.

 Jokipuisto on osa noin 2,5 kilometrin pituista Jokirantaa, jonka rantakaistale tulee pääosin jäämään luonnontilaan.

 Jokipuiston käyttöönoton yhteydessä puistossa paljastettiin Antti Maasalon taideteos "Alkulähteellä". Veistos on sijoitettu altaaseen, josta vesi kiertää puron ja putouksen kautta lummelampeen ja sieltä takaisin jokeen.

Vaikka monet kasvit Jokipuistossa ovat vielä pieniä, on se jo nyt aivan ihana keidas ja olen iloinen, ettemme sen katsastamista jättäneet jonnekin tulevaisuuteen. 

Mielenkiintoisita ja etukäteen ajatelluista kohteista käymättä jäivät ainakin Katariinan Meripuisto ja Langinkosken keisarillinen kalastusmaja. Useamman päivän vierailulla olisin mielelläni tehnyt vuoromoottorialuksilla retken vaikkapa Kaunissaareen, Haapasaareen tai vasta yleisölle avattuun Rankkiin. Yhden päivän puitteissa ei millään kaikkea ehdi, eikä asioiden sulattamisen kannalta ole järkevääkään.

PORVOON VANHA KAUPUNKI

Paluumatkalla pysähdyttiin kahville Porvooseen. Kello lähenteli kuutta ja nipin napin ehdimme Brunbergin Välikadun tehtaanmyymälään. Pusut ovat siellä huiman paljon kalliimpia, kuin marketeissa, mutta pakko oli ostaa herkullista lakritsisuklaata.

Aurinko ja lämpö olivat saaneet ihmiset liikkeelle. Niin ulkomaan turistit kuin kotimaan kansalaisetkin. Jonossa monien muiden kahvijanoisten kanssa kolkuttelimme kahviloiden sulkeutuneita ovia ja tiirailimme kauppojen ikkunoiden takana pois kiirehtiviä myyjiä. Aika lailla tällainen ihmetyttää, sillä lehdet ovat olleet täynnä matkailuyrittäjien marinaa siitä, kuinka kehno myynnillisesti tämä kesä on heille ollut. Ymmärrän, että isommat liikkeet noudattavat sulkemisaikoja orjallisesti. Luulisi kuitenkin, että Porvoon vanhankaupungin kaltaisessa paikassa pikkuisten liikkeiden ja kahviloiden puikoissa on enimmäkseen itsenäisiä yrittäjiä, joilla on mahdollisuus joustaa aukioloistaan. Eivät joustaneet.

Ehdimme juuri ja juuri ostamaan kahvimme eräästä pienestä kahvilasta. Leivosten nauttimisesta meni kyllä melkoinen osa sivu suun sen vuoksi, että ympäriltä hävisivät tuolit ja tavarat kiivasta vauhtia. Viimeiset kahvihörpyt siemaistiin kiireellä, että kahvilanomistaja sai laitettua putiikkinsa ajallaan kiinni. Ulos jäi joukko janoisia ihmisiä, jotka lopulta suuntasivat kulkunsa kohti Porvoon uudempaa puolta ja siellä sijaitsevia tusinakahviloita. Sääli heitä ja sääli Porvoon vanhan kaupungin yrittäjiä. 

 Porvoo on kuvauksellinen paikka, mutta olin jo ihan naatti ja velvollisuudentunnosta räpsin muutaman kuvan kesäkukka-asetelmista. Sitten suuntasimme autolle ja kohti kotia.

Päivä oli todella antoisa ja monipuolisesti elämän eri osa-alueista kiinnostuneen Pojan seura parasta A-luokkaa. Onnistuneeseen retkeen vaikutti etukäteen hankitut tiedot ja osapuilleen suunniteltu ohjelma, laisinkaan väheksymättä Pojan uskomatonta tietomäärää. Extemporettakin reissuun mahtui silti riittävästi värittämään päivää. Kyllä on kotimaassa paljon nähtävää ja mielenkiintoisen reissun voi helposti rakentaa vaikkapa tällaisella puisto-puutarhateemalla.

 

Kotkan puistoja katselemassa, osa 2

KOTKAN PUISTOT JA VEISTOKSET

Sapokan puistossa aikamme kierreltyämme jatkoimme matkaa kohti Haukkavuoren näkötornia. Kuljimme ohi pienen Fuksinpuiston ja läpi Toivo Pekkasen puiston. Kirjailija Toivo Pekkanen on syntynyt Kotkassa 1902 ja hänellä on sielä myös nimikkokoulu.

Surukuusista (ovatko surukuusia?) muodostui korkeakattoinen maja, sillä niiden lomaan saattoi mennä vaikka seisomaan.

Nyt en ole enää aivan varma, mikä kuva on kumpaisesta puistosta, mutta kauniita ovat molemmat.

Parhaillaan kukassa ovat nauhukset, kuunliljat ja jaloangervot.

Istutuksissa on käytetty runsaasti myös erilaisia kärhöjä. Alppikärhöt ovat jo kukintansa ohittaneet ja vuorossa on monet isokukkaiset jalokärhöt.

Kotkansaaren korkeimmalla paikalla sijaitsevan näkötornin huippu kohoaa noin 72 metriin merenpinnasta. Se näkyy maamerkkinä Kotkan keskustaan saapuessa. Tornin näköalatasanteelta on upeat näkymät yli Kotkan ja itäisen Suomenlahden saariston.

Näkötornin alatasanteella on italialainen gourmet-ravintola, joka tosin avautuu vasta klo 18. Näkötorniin pääsee kuitenkin kiipeämään 5 eurolla tiistaista lauantaisin. Kannattaa kyllä kavuta tornin huipulle katselemaan upeita maisemia.

Näkötornista otimme suunnan kohti Kotkan keskustaa, joka häämöttää edessä aukeavan Keskuskadun päässä. Vasemassa ylänurkassa kirkontornin vieressä näkyy myös merikeskus Vellamo.

Haukkavuoren näkötornilta lähtevän Keskuskadun rinnalla kulkee kahden kilometrin pituinen Veistospromenadi. Veistokset on sijoitettu 1996-2001 aikana kunnostetun lehmuskujanteen varrelle. Tämä Veistospromenadiksi nimetty taiteen keskittymä päättyy Sibeliuksenpuistoon. Netistä löytyi teoksille nimet ja tekijät, mutta itse veistoksissa ei suinkaan kaikissa ollut mitään tietoa, joten esimerkiksi kuvan ilveksille en löytänyt tekijää tai nimeä.

Tämän teoksen tekijän tunnistin Tommi Toijaksi, sillä hänen paljon julkisuutta saanut 8,5 metrin korkuinen pissaajaveistoksensa Bad Bad Boy siirrettiin presidentin linnan kupeesta Helsingin Jätkäsaareen. Tämän teoksen nimi on Tuulenviemää. 

Tämä rakennus on Eliel Saarisen ja Herman Geseliuksen suunnittelema ja 1907 valmistunut jugend-tyylinen Kotkan konserttitalo. Alun perin rakennus rakennettiin talkootyönä Kotkan työväenyhdistyksen työväentaloksi. Nykyisin se toimii mm. Kymi Sinfoniettan konserttitalona. 

 

Muraalit eli seinämaalaukset ovat yleistyneet monin paikoin. Kotkasta löytyi tällainen. Minusta muraalit tuovat mukavaa katseltavaa ja lisäväriä kaupunkikuvaan.

Veistospromenadi päättyy Sibeliuksenpuistoon, joka on Kotkan puistoista ehkä perinteisimmän oloinen. Siellä on suuria alueita muotoon istutettuja kesäkukkia ja ruusuja sekä isoja puita, joiden alle sijoitetuilla penkeillä voi levähtää varjossa. 

Sibeliuksenpuiston nurmialueet ovat viimeisen päälle sileitä, kuin joku olisi käynyt ne kynsileikkureilla lyhentämässä. Kulmissa olikin kylttejä, joissa kiellettiin nurmikoilla oleskelu. Kuvan lintu ei paljon kielloista piitannut. Hetken jo luulin, että sekin on veistos, mutta kyllä se tuosta liikkeelle vihdoin lähti.

Puiden runkoihin ja alaoksille oli viritetty värikkäitä neuleita. Joihinkin oli liitetty myös tarinoita, mutta en jäänyt niitä lukemaan tai kuvaamaan, sillä puiston varjoisemmalle puolelle oli kerääntynyt päivää viettämään erinäinen määrä laitapuolen kulkijoita. Suurin osa antoi kulkijoiden katsella ja kuvata, mutta pari kaveria jaksoi turhan itsepintaisesti tinkiä eurojaan ja kulkea perässä, joten katsoin paremmaksi poistua paikalta.

Pitkä ja lämmin päivä alkoi tuntua jaloissa ja nälkäkin kurni vatsassa. Niinpä päätimme lähteä etsimään ruokapaikkaa. Fiksuina matkailijoina ajattelimme Pojan kanssa, että etsitään ruokapaikka paluumatkalla huvivenesatamaan. Kotka on pikkukaupunki ja sen huomasi siitä, että keskeisimmältä liikekadulta sivuun lähtiessämme loppuivat myös kaupat, ravintolat ja muut taloudelliset houkutukset. Jokunen kampaamo oli talojen katutasossa, mutta ei ainuttakaan ruokapaikkaa.

Kaarros sivuun pääkadulta koitui kuitenkin puistoretkemme iloksi, sillä osuimme suoraan Isopuistoon, joka ympäröi Pyhän Nikolaoksen ortodoksista kirkkoa.

Jälleen kerran aivan huikean kaunis paikka upeine mäntyineen ja niiden lomaan sommiteltuine istutuksineen. Ei tosiaankaan vain yhtä pientä penkkiä sitä sun tätä, vaan laajoja massaistutuksia, joiden lomassa kiemurteli kapeita polkuja tarjoamassa lähikatselumahdollisuuksia innokkaille kasviharrastajille.

Ja Isopuistossa, kuten kaikkialla muuallakin Kotkan hienoissa puistoissa, kasvit on merkitty nimilapuin ja siellä täällä kulki työntekijöitä kitkemässä rikkaruohoja ja hoitamassa istutuksia. Usein näkee kyllä hienoja istutuksia, joihin on panostettu selvästikin paljon rahaa sekä suunnitteluun että toteutukseen, mutta hoitoon ei sitten enää pennosia löydykään. Kotkassa ylläpitoa ei ole unohdettu.

Hanna Jaanisoo: Calvus - nuori ukkospilvi, 2008

Isopuistossa käyskentelyn jälkeen palasimme pääkadulle, josta löytyi useitakin ravintoloita. Syötyämme vatsat täyteen herkullista nepalilaista ruokaa palasimme pienvenesatamaan noutamaan autoa. Käveleminen auringonpaisteessa alkoi verottamaan voimia, joten päätimme avittaa siirtymistä moottorivoimalla. Seuraavaksi suunnistimme kohti merkikeskus Vellamoa.

Mielessäni olin kuvitellut, että merkikeskus Vellamo sijaitsee lähellä pienvenesatamaa, jossa on myös akvaariotalo Maretarium. Tosiasiassa Vellamo on kuitenkin kaupungin toisella puolella Kantasataman yhteydessä. Pienessä kaupungissa etäisyydet eivät suuria ole ja pian olimme merikeskuksen alueella. Matkalle lähtiessä olin miettinyt, joudunko kenties paljonkin Kotkassa etsimään pysäköintipaikkoja, mutta helpolla pääsin. Tilaa oli vaikka toisille jakaa ja merikeskuksen pysäköinti oli myös ilmaista.

Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Ilmari Lahdelma. Sen julkisivut koostuvat vuoroon laudoitetusta erivärisistä peltikaseteista ja silkkipainetusta lasilevystä. Merikeskuksessa sijaitsevat Suomen merimuseon ja Kymenlaakson museon työ- sekä näyttelytilat, auditorio sekä ravintola ja museokauppa. Museorakennuksen yhteydessä olevassa museoaluslaiturissa sijaitsevat majakkalaiva Kemi ja jäänmurtaja Tarmo.

Varmasti merikeskuksessa olisi ollut paljonkin katsottavaa, mutta iltapäivä oli jo pitkällä ja suunniteltu nähtävyyslista kesken. Lisäksi Poika on käynyt Vellamossa, joten ilman sen kummempia neuvotteluja päädyimme tutustumaan merikeskukseen tällä kertaa pelkästään ulkoisesti. Komea rakennus, jonka katolle on ehdottomasti kiivettävä. Melkein olisi luullut pilviin saakka kulkevansa.

Merikeskuksen katolta maantasalle laskeuduttuamme istahdimme autoon ja suuntasimme kohti Karhulaa, josta löytyy monenmoista mielenkiintoista. Niistä lisää seuraavassa postauksessa.