Lunta tulee - muttei tupaan

Tämän talven myräkkä saapui rannikolle aamuyöstä ja työmatkaliikenne olikin sitten totaalisen sekaisin heti aamusta. Talvi tuli jälleen ja yllätti autoilijat!!! Miten ihmeessä voi lumi yllättää suomalaiset tammikuun 19. päivä? Paremminkin luulisi olevan yllätys, ettei talvella sada lunta. Aikamoista pöperöä tiet olivat täynnä, mutta hyvin siellä selvisi hiljaa ja maltilla ajamalla. Toki olisi voinut pysytellä kokonaan pois auton ratista, mutta olin lupautunut kuskaamaan lähimmäistäni sairaalaan tutkimuksiin. 

Iltapäivällä lumisade meidän kylällä jo päättyi ja joka nurkalla pörisi jos jonkinkokoista traktoria auraamassa lumimöhnää sivummalle. Harvoin tulee kylällä kävellessä tuntemattomien ihmisten kanssa orapihlaja-aitojen ylitse juteltua, mutta sään aiheuttamat myllerrykset herpaannuttavat suomalaisten kielenkannat ja mielipiteitä pitää vaihtaa, vaikka ei olisi ohikulkijaa ikinä aiemmin nähnyt. Likipitäen joka talon portilla oli miehet ja naiset kolaamassa lunta sivuun, jotta peltilehmän saisi omaan pihaan. Siinä oli mukava analysoida lumen määrää ja koostumusta ohi tallaavien kanssa ja muutenkin vaihtaa ajatuksia lumen luomisen kuntoa ylläpitävästä voimasta. Kyllä meitä nyt on tänä talvena hemmoteltu. Ensin oikein kunnon talvimyrsky kumoaa puita sähkölangoille kuin tulitikkuja ikään ja katkaisee samalla tuhansien talouksien sähköjakelun. Kun vihdoin on toivuttu vetämättömien vessojen hajusta ja lukemattomien kynttilöiden tunnelmavalaistuksesta, tuleekin yhteen syssyyn 15 cm lunta ja taas on sähköt vaarassa. On tässä muistelemista ja lapsenlapsille kertomista pitkäksi aikaa.

Pitihän sitä käydä kameran kanssa kotipihakierroksella mittaamassa lunta. Kovasti ollaan vielä parista edellisestä talvesta jäljessä. Mutta onhan tässä tietenkin vielä aikaa lumisateille. Alapihalla pärjäsi vielä hyvin, vaikka pehmeään lumeen upposikin jo polvia myöten. Viime talvena käveleminen omenapuille oli likipitäen mahdotonta, sillä jalka kun holahti lumihankeen, oli sen ylös saaminen erinomaisen hankala toimenpide. Siellä se oli tiukasti upoksissa haaroihin saakka ja jos jalan vielä ylös saikin, piti vielä kaivaa saapas lumesta esiin.

 Vasta satanut lumi muuraa maiseman hauskan näköiseksi. Pehmeitä muotoja ja äänetkin vaimenevat. Oma ongelmansa on saada valkeasta lumesta kameralla taltioitua moniulotteisia kuvia eikä vain tasapaksua harmautta. Juuri kun kevättalvesta alan oppia sopivat asetukset kameraani, tuleekin kevät ja kesä ja tuo valkea lumi on tipotiessään. Hauskoja muotoja pihamaalta sentään löytyi. Uusiokäyttöä odottavat sementtilaatat ja puupöllit näyttävät lumen verhoilemina paljon itseään hienommilta.

Kameran kanssa lumessa tarpoessani pohdin sitä, kuinka ihminen tulee omassa elinpiirissään päivittäin liikkuessaan jotenkin sokeaksi tutuille asioille ja esineille. Yritin katsoa ympärilleni uusin silmin ja löytää jonkin toisenlaisen näkökulman. Ei se ihan helppoa ollut.  Jos vielä ajatuksena on, ettei kuviin mielellään saisi tulla naapurien autoja tai puhelinpylväitä ja sähkölankoja, nousee kuvaamisen haasteet merkittävästi. Joskus tuttujen lapinvaelluksella otettuja kuvia katsellessani tuumaan, että jonain päivänä minäkin menen sellaiseen paikkaan kameran kanssa, jossa taatusti ei kaiken aikaa tarvitse miettiä, miten rajata kuvista pois jos jonkinlaista ihmisen rakentamaa. Nykyisin on ylen helppoa kuvata rakennettua ympäristöä, kaupunkimaisemia, liikennettä, ihmisvilinää. Kuvittelet matkanneesi luonnon rauhaan, metsään tai maaseudulle. Ja kas, kymmenien kilometrien päässä ihmisasutuksista joku on naputtanut maahan pystyyn kyltin "yksityisalue".

Nopeasti päivä oli laskemassa iltaan ja maisema hämärtyi. Tähtäsin kameran puun alla seisoessani ylöspäin ja vahingossa olin säätänyt kamerasta salamavalon räpsähtämään. Hauska kuvakulma. Puista tuli kummituspuita tai muuten vain hassun näköisiä.

Pihlajat hamuavat jäisillä oksillaan toinen toisiaan.

Tiiviissä metsässä lähekkäin kasvavien kuusten alaoksat ovat melkein neulasettomia.