Mustarastaan laulupuu

Pihamaallamme on kaksi isoa pihlajaa, joista toisessa oli iso halkeama lähellä maanpintaa. Päätimme kaataa puun ennen kuin se kaatuisi itsestään. Ja hyvä näin, sillä aika huonossa kunnossa tuo pihlaja oli sisältä. Viime keväänä mustarastas tapasi istua juuri tämän pihlajan latvassa lurittelemassa laulujaan. Sitä kuuntelin mielikseni pyykkejä narulle ripustaessani. Kuinka ollakaan, saatuamme sahat ja narut pihlajan juurelle kaatamista varten, mustarastas lensi samaiseen puuhun. Ei se nyt laulanut, eikä edes latvassa istunut. Tuli sellainen tunne, että raaskiiko koko puuhun koskeakaan, kun laululintu tuli ihan itse puutaan puolustamaan. Ukkokullan ajatus oli kaataa molemmat pihlajat, mutta katsellessani oksalla istuvaa mustarastasta, totesin, että kaadetaan ensin vain tämä toinen. Ja niin toimittiin.

Mustarastas tuli pitämään laulupuunsa puolia, mutta lennähti pois hetkeä ennen kun ryhdyimme kaatohommiin.

Puun kaataminen rakennetussa ympäristössä ei ole ihan yksinkertainen asia; ainakaan tavalliselta pulliaiselta. Kiersimme puuta ja mittailimme oksia. Asettelimme tikkaita puolelle jos toiselle ja pohdimme, miten menetellä. Puu oli aika kallellaan juuri taloon päin ja tilaa sen kaatamiselle oli muutenkin melko vähän. Lopulta päädyimme sahaamaan ensin toinen sen kahdesta isosta oksasta. Se rämähti miltei naapurin aidan päälle, mutta ei onneksi aiheuttanut vahinkoa. Seuraava oksa tuli samanlaisella tuurilla varaston rappusille, mutta jälleen ilman vahinkoja. Kumpikin oksa oli pilkottava ja raahattava pois paikalta, jotta saisimme riittävästi liikkumistilaa lopun puun kaatamiselle. Kun oksaromppeet oli raahattu alapihalle, kiertelimme taas puuta ja pohdimme, miten varmistaisimme sen kaatumisen naapurin aidan suuntaisesti kohti alapihaamme. Lopulta Ukkokulta kiipesi jälleen tikkaille ja kiinnitti narun niin korkealle kuin vain yletti. Minä otin narusta kiinni ja rämmin lumihangessa alapihalle - niin pitkälle kuin naru suinkin ylettyi. Sitten vain tiukka ote narusta ja Ukkokulta käynnisti moottorisahan. Puu rämähti kauniisti paikkaan, johon olimme sen suunnitelleet kaadettavan. Ainoastaan leikkimökin takana olevista sireeneistä yksi vaurioitui, sillä pihlajan oksisto oli melko laaja ja painava. Onneksi sireeneitä on tuossa useampia ja useasta katkenneesta oksasta huolimatta jäljelle jäi vaurioituneeseen sireenin monia kunnollisia oksia.

Onnistuneesti kaadettu puu - tai paremminkin jäljelle jääneet sahanpurut.

No, kärsihän tuo pihlajan juurella ollut Norjanangervokin. Se oli osittain lumen alla ja jouduimme tallaamaan pensasta saadaksemme tikkaat tukevasti kaadettavaa puuta vasten. Syksyllä leikkasin joitakin oksia, mutta enemmänkin olisi toki voinut leikata. Kunhan koko pensas on paljastunut lumen alta, tutkin vauriot. Norjanangervo on onneksi hyvin kestävä pensas ja sietää alas leikkaamista. Tosin kukinta sitten tältä keväältä menee, jos sen matalaksi leikkaan.

Aikamoista roskaa syntyy yhden puun kaatamisesta. Vaikka isommat oksat on kuskattu pois, on paikalla vielä runsaasti kaiken maailman sälää, joka saa nyt kuitenkin odottaa lumen sulamista ja maan kuivumista. Sitten haravoin alueen. Vautsi, ei mene enää pitkään kun pääsee taas haravoimaankin. Miten näin keväällä kaikki vähemmän kivat hommat tuntuvat niin houkuttelevilta.

Kaupasta tultuani tyhjensin korin ja laitoin sen lattialle odottamaan kaappiin siirtämistä. Yksi karvainen otus ehti kuitenkin kiertyä sinne kerälle ja vallata itselleen mukavan pesän. Se on ennenkin tässä korissa nukkunut, mutta jossain vaiheessa Juuso sitten jätti korin tyhjilleen. Tässä tietokoneella ollessani kuuntelin, kun katti pyöri unissaan ja etsi uusia nukkuma-asentoja. Kori ritisi ja ratisi, mutta se ei kissaa häirinnyt. Taidan viedä korin kirjastoon ylettyäkseni rapsuttamaan Juusoa telkkua katsellessa.