perjantai 6. huhtikuuta 2012

Hyvää Pääsiäistä!

Espoolainen kukkakauppa oli pullollaan ihania pääsiäisasetelmia ja jouduin vaikean valinnan eteen: millaisen kimpun tai kukan ostaisin vanhemmilleni mennessäni heidän luokseen käymään. Lopulta päädyin kuvassa olevaan keltaiseen tulilatvaan. Se on kestävä ja näytti niin aurinkoiselta. Olen joskus tuuminut, että jos itse olisin kukkakauppias, tekisin myyntiin monenlaisia teemakimppuja. Lisäksi myisin kukkaruukkuja, maljakoita ja monenlaisia kukkiin liittyviä ja niiden oheen laitettavia lahjatavaroita.

Tänään ryhdyin viimein laittamaan tuijille varjostusverkkoja. Homma jäi kuitenkin kesken, kun taivaalta alkoi tulla rätin kokoisia räntälätsäreitä ja vaihdellen myös silkkaa vettä. Hetkessä olin litimärkä. Koska ilma oli melko kolea, jätin varjostusverkkojen levittämisen kesken ja tulin sisälle vaihtamaan pariin viherkasviin multaa.

Naapuri käväisi tuomassa pääsiäiskortin, ihan itse tehdyn ja niin hienon. Pehmoisia pajunkissoja. Moikkaamassa kävivät myös naapurin pienet lapsenlapset, eivät päässeet palmusunnuntaina.

Lunta maassa vähän on,
paju-untuvalla.
Pieni siili piikkinen
nukkuu pajun alla.
Aurinko nyt kurkistaa
pilvipeiton alta,
pieni siili piikkinen
nukkuu pajun alla.
Lumi hiljaa häviää,
sataa kaatamalla,
kevätsade herättää
siilin pajun alla.


- Varpu Lindström -

Kuulin tänään radiosta, että jossain päin oli tavattu kevään ensimmäinen siili. Missä, sitä en kuullut, mutta ehkä tuo siili voisi palata vielä hetkeksi takaisin pesäänsä. Vielä on luvattu yöpakkasia, eikä tuolla lumessa taida olla paras mahdollinen sää löytää ravitsevaa syötävää.

Meidän terassillamme, ulko-oven tuntumassa, lentää luudallansa noita. Ja toinen istuu kukkaruukussa muratin keskellä. Kun vihdoin viime kesänä sain terassille kaiteet, on mukava "sisustaa" ovensuuta erilaisten teemojen mukaan. Joulun aikaan oli tietenkin tonttuja ja saapa nähdä, mitä kesän saapuessa taas keksin.

Tättärää, noita tää,
tänä vuonna levähtää.
Pistän luudan varikolle,
itse menen hunningolle.
Jos mua haluat tuurata,
Kyöpelivuorelle ilmoita.
 
Hauskaa pääsiäistä!

Sain ystävältäni kasan erilaisia kangastilkkuja, joissa oli pitsejä ja brodyyrejä. Luultavasti ne ovat olleet jossain käsityö- tai kangaskaupassa malleina, sillä suurin osa oli liimattu kangastilkuille. Leikkelin niitä sopiviksi korttiaskarteluun ja tässä on nyt ensimmäiset tekeleet, jotka sain valmiiksi. En ole niitä kaikkein luovimpia ihmisiä, joten taidan noudattaa aina samaa tyyliä, olipa materiaali mitä tahansa. Omatekoisia kortteja on kuitenkin kiva lähettää ystäville ja läheisille. Tulee taatusti kutakin kortin saajaa ajateltua ihan kunnolla, kun häntä varten kaivan sakset, liiman ja muuta rekvisiittaa pöydälleni ja ryhdyn kasaamaan niistä sopivaa korttia. Yleensä liitän mukaan myös jonkun tekstin, joko runo- tai aforismikirjavalikoimastani. Tai nykyisin usein myös netistä poimien. Sääli, että nykyisin niin harva enää jaksaa lähettää postikortteja, kirjeistä puhumattakaan. Sähköposti, kännykkä ja sosiaalinen media ovat voittaneet kilpailun maapostin kanssa.

En sitten löytänyt rairuohoa varastoistani, joten korvasin sen kauralla. Hyvin tuo iti, vaikka onkin lojunut autotallissamme useamman vuoden. Toisen kauravadin nostan kohta lattialle, jotta Juuso pääsee rouskuttamaan ruohoa. Kas kummaa, ettei se ole vielä niitä ikkunalaudalta löytänyt!

2 kommenttia:

  1. Ihania kortteja! JA oikein hyvää pääsiäistä myös sinulle!!

    VastaaPoista
  2. Oih,iloisen näköisiä tipuja :)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!