sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Lämmin, aurinkoinen kevätpäivä

Tänään on ollut aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä. Niin, kevätpäivä, olemmehan vielä toukokuussa. Aika on mennyt siivillä pihalla puuhatessa ja nyt tuntuu, että huomaamatta kasvot olisivat saaneet aurinkoa. Shortseissa ja T-paidassa tuli tuolla touhuttua. Kävin aamupäivällä läheisellä puutarhalla ostamassa muutamia kesäkukkia. Voi, miten ihania kukkia oli tarjolla. Meinasi taas harkinta pettää pahasti.

Koivunkukintojen maahan laskeutuminen lienee vähenemään päin. Pesin olopihan terassit vihreänkeltaisesta siitepölystä ja jonain päivänä ne pitäisi vielä käsitellä puuöljyllä. Homma kerrallaan, enempää ei ehdi eikä jaksa. Pitänee ryhtyä annostelemaan työtehtäviä vähän pienemmällä kädellä, jotta aikaa jää myös nauttimiseen. Useimmiten lähden illansuussa kiertämään puutarhaan, koska auringon siirtyessä metsän taakse, tulee parempia valokuvia. Naapuriston ihmiset hidastavat tahtiaan ja äänet vaimenevat. Mustarastas tapaa laulaa jonkun lähipuun latvassa ja sitä on mukava kuunnella.

Tulevalle viikolle on luvattu hienoja ilmoja, mutta valitettavasti tässä elämässä täytyy tehdä muutakin kuin liihottaa kukkien keskellä. Eiköhän tämän päivän aurinkoannoksella sentään jaksa taas vähän eteenpäin.

6 kommenttia:

  1. Vai teillä tarkeni jo kesäasulla, meillä piti vielä laittaa takki päälle ja tiukasti kiinni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälle viikolle on luvattu aika lämmintä lähes koko maahan, joten varmaan sinäkin pääset siitä kohta nauttimaan. Tänään täällä oli paikoitellen todella lämmin.

      Poista
  2. Lämmintä oli meilläkin, sain vihdoin kasvihuoneen pestyä ja laitettua kevätkuntoon ;) Puuhaa olisi vaikka kuinka, kun vaan ehtisi ja kunto kestäisi häärätä. Tuo työssäkäyntikin ikävästi haittaa harrastusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piha- ja puutarhahommiin saisi uppoamaan kaiken aikansa, jos se vain olisi mahdollista. Minäkin teen välillä listoja itselleni, jotta saisin aikaan jonkinlaisen tärkeysjärjestyksen, kun kaikkeen ei kuitenkaan ehdi - eikä jaksakaan. Ei varmaan ole tarkoitus raataa itseään hengiltä - pikemminkin lisätä elämän mielekkyyttä.

      Poista
  3. Upea kuva! Täälläkin on jo täysi kesäsää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa. Siis nautitaan lämmöstä ja auringosta.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!