Ja niin saapui syys...

Syksy on saapunut niin kalenterista kuin ikkunastakin katsottuna. Taivas on raskaassa, harmaassa pilvessä, navakka tuuli tuivertaa puissa ja ilmassa on selvä sateen tuoksu. Nettisään mukaan puolen tunnin kuluttua pitäisi meidänkin kylällä sataa. Useimmiten tuo nettisää on oikeassa. Eilen siivosin terassin ja lakaisin miljoonat koivunsiemenet pois ja nyt niitä siemeniä on uusi miljoona pyörimässä jaloissa. Luontoäiti on kyllä varmistanut, ettei koivuista tule olemaan jatkossakaan pulaa. Onneksi ne eivät kuitenkaan pääse itämään meidän terassille.

Omenat kypsyvät ja niitä tulee paljon. Olen tässä parin päivän aikana mutustellut jo muutaman kilon ja pelkästään maahan pudonneita yksilöitä. Olen myös miettinyt, vaikuttaako esimerkiksi aurinko samalla tavoin omenan makuun kuin mansikkaan. Ihan kuin Huvitus maistuisi tänä kesänä vetisemmältä kuin aiemmin. Mitään en ole vielä omenoista valmistanut, en piirakan piirakkaa. Sosetalkoot ovat varmasti edessä, kunhan ensin keksin, mihin sen saan säilöttyä kun pakastimet ovat jo pullollaan marjoja. Mustikoita olen jo ahkerasti käyttänyt, tänään on jälkkäriksi mustikkarahkaa ja iltapäiväkahvin seuraksi mustikkapiirakkaa. Uunissa muhii kasvislaatikko, jonka ohjeen nappasin netistä soveltaen sitä jääkaapista löytyvien ainesten mukaisesti. Kaalia, kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia, purjoa, mausteita, tuorejuustoa. Ainakin keittiöstä leijuva tuoksu saa vatsan kurisemaan.

Kriikunoita ei tule kovin paljon, vaikka puut kukkivatkin alkukesästä kauniisti. Lehdissä on jonkinsortin äkämää tai mitä lie ötökänpuremaa. Vaikka kriikunoita tulisi runsaastikin, ne syötäisiin sellaisenaan. Kivien poistaminen on sen verran työlästä, etten ole jaksanut hedelmiä mitenkään työstää. Meistä on mukava käydä poimimassa välipaloja omasta puutarhasta, joten kaikkea ei tarvitse jatkojalostaa.

Sovimme Juuson kanssa, että mamma esittelee meidän kissanulkoilutussysteemin. Juuso totutettiin valjaisiin ihan pienenä pentuna. Pikalukollisia myös jalkojen takaa kulkevia valjaita ei pienille kissoille tahtonut löytää mistään ja lopulta ostimme pupuvaljaat. Pelkästään kaulan ympäri kulkevasta hihnasta Juuso sai päänsä läpi alta aikayksikön, vaikka kuinka kuvittelimme laittaneemme sen riittävän tiukalle. Juuso tottui valjaisiin nopeasti, sillä ne puettiin sille aina pihaoven ollessa auki. Olen nähnyt tuttavien kissojen valjaskoulutusta; kun lähes vuoden vanhaa kissaa totutetaan valjaisiin, se ei helpolla niitä hyväksy ja jos valjaissa liikkuukin, se tapahtuu usein maha maata viistäen. Tosin on niitäkin kissoja, jotka myös iäkkäämpinä ovat tottuneet valjaisiin.

Juuson valjaisiin olemme kiinnittäneet koiran flexin pienellä jousihaalla. Joskus sattui niin, että kissa oli tempoillut valjaitaan ja saanut jousihaan irtoamaan flexistä, jolloin Juuso saattoi tallustella kasvimaalla täysin vapaana. Niinpä olemme teipanneet jousihaan kiinni ja irroitamme flexin valjaineen tuodessamme Juuson sisälle.

Flexi kulkee pihapuiden väliin pingotetuissa juoksunaruissa. Alapihalla on kaksi juoksunarua ja yläpihalla yksi. Näin voimme siirrellä kissan sijaintia siten, että se pääsee liikkumaan eri paikoissa. Yläpihalla ollessaan Juuso pääsee tarvittaessa takkahuoneen ovesta sisään, leikkimökin terassille ja muutenkin esimerkiksi sateelta suojaan. Juuso on niin huomionkipeä katti, että haluaa yleensä sinne, missä mekin olemme. Jos istumme pihalla kahvilla tai syömässä, Juuso kyllä ilmestyy nurkalle naukumaan ja se on siirrettävä yläpihan naruun, jotta se voi köllötellä pihahiekalla meidän lähellämme.

Pienenä Juusolla oli lyhyempi, pienen koiran flexi. Nyt olemme käyttäneet 8 metrin M-kokoista flexiä. Naru kelautuu hyvin sisään, eikä se juurikaan sotkeudu mihinkään. Etenkin, kun flexi kulkee sujuvasti noissa ylhäällä olevissa juoksunaruissa. Flexin saa tarvittaessa nopeastikin irroitettua juoksunarusta tuon jousihaan avulla. Ukkokulta tykkää kuljeskella Juuson kanssa metsikössä ja kissa on oppinut hyvin tiukentuvan flexin tarkoittavan, että suuntaa on vaihdettava eikä esimerkiksi naapurin pihalle ole menemistä. Lieneekö syynä se, että Juuso on aika kookas kissa vai se, että se on pienen ikänsä kiskonut flexinarua, mutta sillä on tavattomasti vetovoimaa ja jonnekin tahtoessaan kissa on kuin mikäkin saksanseisoja.

Juuson juoksunaru on kestävää venenarua. Alapihan toinen naru ja yläpihan naru ovat kumpainenkin menneet poikki ainoastaan kerran ja niiden tilalle on vaihdettu uusi naru. Koska yläpihan naru on sen verran korkealla, etten saa Juuson flexiä siihen kiinnitettyä varpaisillanikaan seisten, olemme kiinnittäneet sen molempiin päihin roikkuvat tartuntanarut, joilla juoksunarun saa kiskottua hetkeksi alemmaksi. Pieni solmu ei estä flexin kulkemista narussa kissan ulkoillessa.

Yläpihan kotikoivu alkaa olla huonokuntoinen ja luultavasti se tulee kaadettavaksi ensi keväänä. Näin Juuson juoksunarun toinen pää siirretään taustalla näkyvään sireeniin ja kissa saa uusia ulottuvuuksia tutkittavakseen.

Talon etupihalle emme ole juoksunaruja virittäneet, koska emme halua totuttaa Juusoa ulkoilemaan tien läheisyydessä siellä kulkevien autojen vuoksi. Jotakuta saattaa häiritä pihalla kulkevat narut, mutta me olemme niihin täysin tottuneet. Narut kulkevat sen verran korkealla, ettei niihin ihmiset törmää. Meille on tärkeää, että Juuso voi ulkoilla mahdollisimman turvallisesti, omassa pihassa.

Juuson ollessa pihalla, käymme sitä säännöllisesti katsomassa. Juuso on oppinut ymmärtämään, mitä tarkoittaa käsky "kierrä". Jos se on kulkenut puun ympäri kietoen flexinarunsa puuhun, sitä käsketään kiertämään ja se tekee työtä käskettyä. Joskus ensin väärään suuntaan, mutta pian se huomaa erehdyksensä ja palaa toiseen suuntaan. Toki sitä joutuu toisinaan myös auttamaan, mutta todellisia vaaratilanteita noiden narujen ja flexien kanssa ei ole koskaan sattunut. Emme lähde milloinkaan pois kotoa niin, että Juuso jäisi yksinään pihaan. Kissa otetaan sisälle tai joku on kotona sitä vahtimassa. 

Saattaa olla, ettei juoksunarussa ulkoilu ole jonkun mielestä oikeaa kissan elämää. Ehkei olekaan, mutta niin ihmisillä kuin eläimilläkin on nykymaailmassa omat rajoituksensa. Juuso on meille lemmikki, jota pyrimme hoitamaan sen tarpeita täyttäen ja siitä huolehtien. Vastineeksi saamme sellaista mielihyvää, jota vain eläin voi ihmiselle antaa - todellista kissaterapiaa. Juuso tuli meille lasten vielä asuessa kotona. Uskon, että kissa on opettanut vastuunkantoa jonkun elollisen elämästä ja toisaalta eläin on erinomainen kuuntelija ja murheiden lohduttaja. Se kun ei arvostele tai mitätöi.

Asumme kohtalaisen tiiviisti rakennetulla alueella. Tunnetusti vapaana liikkuvat kissat herättävät paljon närkästystä ja riitaa naapurustoissa. Haluamme, että kissamme pysyy omalla pihalla. Sen tehtäviin ei kuulu navetan tai tallin pitäminen hiirivapaana vyöhykkeenä, mutta sillä on kuitenkin mahdollisuus toteuttaa metsästysviettejään mm. peltohiiriä ja päästäisiä metsästämällä kasvimaamme tuntumassa. Se on leikattu, joten narttujen jahtaaminen ei kuulu sen kevätohjelmistoon. Reviiriään se joutuu toisinaan puolustamaan, kun pihallemme tulee vapaana kulkevia kissoja onneaan yrittämään. Se osaa kyllä laittaa vieraat kollit käpälämäkeen, mutta muutama vuosi sitten se joutui kerran alakynteen ennen kuin ehdimme hätiin. Silloin jouduimme viemään Juuson eläinlääkäriin pahan puremavamman vuoksi.

Toivoisin, että kissanomistajat leikkauttaisivat kissansa mieluummin kuin hylkäävät ei-toivottuja pentuja milloin mihinkin. Maaseudulla kissojen sopii kuljeskella vapaana, mutta tiiviisti rakennetussa ympäristössä kissat joutuvat monille vaaroille alttiiksi ja saavat naapurukset riitelemään toistensa kanssa. Lemmikin ottaminen, oli se sitten kissa, koira tai mikä tahansa, merkitsee vastuuta ja sitoutumista vuosiksi, joskus vuosikymmeniksi eteenpäin. Jos siihen ei ole valmis, on parempi tyytä rapsuttelemaan toisten lemmikkejä.

Ja sitten näkymä Puutarhaportista näin syyskuun alussa

Vielä on sentään Puutarhaportista alapihalle vihreä näkymä, mutta kukkivien kukkien määrä on huvennut vähiin. Humala on loppukesää kohti virkistynyt alun kirvahyökkäyksestä toivuttuaan.