sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Raparperinlehtilaatoista vielä...


Aika monet ovat jo aiemmin tehneet näitä raparperinlehtilaattoja ja -vateja, mutta ajattelin kuitenkin laittaa ohjeen niiden tekemiseen tähän. Materiaali on edullista ja valmistaminen helppoa. Kuten moni on jo maininnutkin, lehtenä voi käyttää muitakin kasveja, raparperista saa luonnollisesti aika kookkaan lehden. Itse olen tehnyt vain vateja, mutta ensi kesänä olisi tarkoitus tehdä laattoja. Niihin aion laittaa vahvikkeeksi kananverkkoa, kuten tuossa alempana olevassa ohjeessa kehotetaan.


BETONIVADIT

 Tarvikkeet:

Säkillinen hienobetonia
Hengityssuojain
Kumihansikkaat
Ämpärillinen vettä
Ämpäri betonin sekoitusta varten (minä sekoitin kottikärryissä)
Sekoituskauha
Mittakauha
Alustalevy, hiekkaa, muovia
Raparperin lehti

Tee näin:

Aseta alusta maahan. Kasaa hiekasta raparperinlehden alle keko, jonka avulla saat vatiin koveran muodon. Aseta lehti keon päälle pohjapuoli ylöspäin.

Sekoita betoni ja muista käyttää hengityssuojainta ja kumihanskoja! Mittaa tyhjään ämpäriin hienobetonia noin neljä litraa. Lisää vettä hiljalleen, koko ajan sekoittaen.
Valmis massa on löysää, ja puuromaista. Pystyt muotoilemaan kämmenelle pallon, mutta kättä ravistamalla se hajoaa.

Peitä raparperin lehti kauttaaltaan 2-3 cm paksuisella betonikerroksella. Ole huolellinen reunojen muotoilussa. Voit tehdä kerralla useamman lehtivadin.

Peitä märkä betonilehti muovilla ja laita reunoille kiviä painoksi. Kostuta kuivuvaa betonia suihkepullolla pari kertaa päivässä. Anna kuivua kaksi vuorokautta. Nosta sitten betonilehti hiekkakasan päältä, käännä ympäri ja irroita lehti betonipinnasta. Saatat tarvita irroittamiseen pinsettejä, tiskiharjaa ja teräslastaa avuksi.

Voit tehdä myös suoria betonilehtiä, esimerkiksi astinlaatoiksi. Tällöin lehden sisälle kannattaa laittaa tukimateriaaliksi esimerkiksi kanaverkkoa.

* * *

Niin se vain meikäläisen askeleet tuppaavat nykyisin tulemaan tänne työhuoneen perukoille ja tietokoneen ääreen. Ulos olisi pitänyt mennä, mutta siellä on niin totaalisen liikkumattoman näköinen sää ja ainakin postilaatikon ympärillä aamusella varsin liukasta. Pakkasta on muutama aste, taivas harmaassa pilvessä, eikä tuulenvirettäkään. 

Lueskelin tuossa muiden blogeja ja aika monessa nousi esiin jonkinlainen vetämättömyys, haluttomuus aloittaa uusia projekteja ja aikaansaamattomuus. Liittyisiköhän moinen alavireisyys tähän vuodenaikaan? Joulu vaatii monelta aikamoisia ponnistuksia ruoanvalmistuksineen ja koristeluineen. Kun koko mennyt vuosi on ollut melkoisen sateinen ja siten tavallista harmaampi, saattaa tässä vaiheessa itse kunkin voimavarat olla aika vähissä. Vuodenvaihteen leuto sää sulatti jo monin paikoin komeiksi kasvaneita lumihankia ja vähäiset auringonsäteet saivat keväiset ajatukset viriämään. Mutta vielä ei ole kevät, ei alkuunkaan. Ainakin pari kuukautta täytyy vielä sinnitellä talvessa ja keskittyä lähinnä kesän odottamiseen paremman puutteessa. 

Sitä kevättä ja kesää odotellessa minä ainakin siirryn vähäksi aikaa kesken olevan dekkarin ääreen.



Ihmeitä ei pidä odotella 
ihmeitä pitää tehdä.


- Tommy Tabermann -

10 kommenttia:

  1. Hienoa kun laitoit ohjeen tuohon lehtivatiin, kun aina saapi pähkäillä, että miten päin se lehti tulee siihen. Meillä on tullut aina äkkiä niiden lehtien valaminen, kun mieheltä jää joskus vähän betonia tähteeksi, niin pitää nopeesti keksiä mihin sen laittaa.

    Kylläkait se tää talvi ja jouluhössötyskin vie voimia. Mulle ovat vaikeimpia kuukausia marraskuu ja tammikuu. Olisko auringon :) tai muun vitamiinin puutosta. Joskus söin tähän oloon Ubikinonia (kyllä sekin piristi) nyt on d-vitamiini helpottanut. Ens viikon jälkeen onkin jo kohta puolessavälissä tammikuukin. Kyllä se tääkin talvi siinä menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilie, talvi menee tosiaan nopeasti, mutta ei sitä välttämättä aina huomaa tai muista. Kunpa osaisimme elää tässä päivässä.

      Poista
  2. Hyvää loppiaista piti sanomani :)

    VastaaPoista
  3. Joulu on juhlittu ja täysillä odotetaan kevättä:)

    VastaaPoista
  4. kiitos ohjeista!

    kevät tulee ja mieli virkistyy...

    VastaaPoista
  5. Kiitos ohjeesta. Annankin tämän ohjeen tyttärellemme, Itse teimmme viimekesänä.
    Hauska näitä on tehdä.
    Kaikkea hyvää sinulle!♥

    VastaaPoista
  6. Nuo raparperilaatat- ja kulhot ovat kauniita ja loppujen lopuksi vielä helppoja tehdäkin :)

    Taitaa tämä Tammikuu olla monelle se talven "vaikein" kuukausi,kun kevät kuitenkin vielä odotuttaa itseään.

    VastaaPoista
  7. Emilie, Maarit, Sussi, Sylvi, Katja!
    Olkaatte kaikki hyvät vaan, ihan vapaasti saa kopioida. Niin tein minäkin.

    VastaaPoista
  8. Hienoja töitä! Tosi kivoja puutarhassa, vaikka useammassakin paikassa.

    VastaaPoista
  9. Tuota valamista vois kesällä kokeilla ihan kivan näköisiä niistä tulee. Raparperin lehtiä meillä riittää.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!