Pihakäytävien siivousta ja ihmettelyä

Pioniunikko Papaver somniferum paeoniflorum 'Candy Floss'

Mielen lumoa -blogin Intianmintulta saamani Pioniunikon siemenet on keväällä kylvetty, karaistu ja vihdoin ryhtyneet kukkimaan. Huikeaa onnistumista!!! Olen ihan itse saanut pienen pienistä siemenistä kasvatettua kukkia. Mitä kummaa olen aikaisempina keväinä möhlinyt, kun vasta nyt olen päässyt tähän pisteeseen. Kyllähän sitä tuli tänä keväänä paneuduttua vähän intensiivisemmin kasvattamisen saloihin, mutta konkreettisesti tein aika pitkälle samoin, kuin aina ennenkin. Ehkä sydän oli enemmän mukana kylvämisessä ja idättämisessä. Niin tai näin, on se vain hienoa, että tällainen mämmikoura pystyy aikaansaamaan jotain noin kaunista - Pioniunikon!

Isosamettikukka Tagetes erecta 'Vanilla'

Samanlaisia onnistumisen tunteita olen kokenut näiden Samettikukkien kohdalla. Nyt ne ovat viimein avanneet nuppunsa ja kukkivat niin kauniisti. Oikeastaan en erityisemmin pidä samettikukista, mutta tämä 'Vanilla' on kyllä kieltämättä kaunis. Nuppuisena enemmänkin hennon vihreäsävyinen ja avauduttuaan kermanvärinen. Kunhan vielä saan nähdä itse kasvatetun pelaguuni, niin lienen sellaisessa hurmiossa, ettei paremmasta väliä.

Kasvimaalla, laatikoissa rehottaa hurjasti. Milloinkaan kurkkuyrtti ei ole ollut näin rehevää ja tyhmyyksissäni kylvin myös kehäkukan siemeniä tähän samaan laatikkoon. Pinaatin olen jo ryöpännyt ja pakastanut, mutta tammenlehtisalaatti ja persiljat ovat edelleen laatikossa hätää kärsimässä yrittäessään selviytyä noiden vahvojen kasvien kainalossa. Takana olevassa laatikossa lymyää edelleen muutama samettikukka, kissanminttua ja joitakin uusia akileijoja. En yksinkertaisesti ole mitenkään ehtinyt saada niitä istutettua muualle. Tänään jo tuumin, että taidankin laittaa jäljellä olevat samettikukat nätteihin ruukkuihin ja kiikuttaa muutamalle mukavalle ihmiselle. Ihan vain siitä ilosta, että olen saanut moiset kauneudet siemenestä kasvamaan kukkiviksi kesäkukiksi.

Jalohortensia on kehittämässä nuppuja

Lähes viikkoon en ole ehtinyt pihamaalle kuin aika ajoin tepastelemaan tai vikkelästi ohi kulkemaan. Onhan siinä kiireessäkin ehtinyt verkkokalvolle tallentua lukuisat rikkaruohot ja muutaman rankkasateen hiekkakäytäville kasaamat havunneulaset. Tänään aamu valkeni aivan ihanan upeanan auringonpaisteena, eikä minulla ollut mihinkään kiire. Ainoastaan pihalle. Päätin, että ensi töikseni käyn läpi yläpihan hiekkakäytävät. Nyhdän ylimääräiset rikkaruohot ja haravoin käytävät. Matkan varrella ulotin siivousprojektini myös hieman käytävien sivustoille eli nyhdin puistopäädystä mullasta pongahtavia tatarin taimia. Mikään muu ei ilmeisesti auta niiden poistamiseksi kuin kärsivällinen nyhtäminen. Kaivamista olen jo keväällä yrittänyt, mutta näyttää, että tatarit vain innostuvat siitäkin toimenpiteestä. Tähän hiekkakäytävien läpikäymiseen kului aikaa reippaasti iltapäivään, mutta on sitä nyt niin hienoa, ettei paremmasta väliä. Toki siinä ohessa juoksin sisälle tyhjentämään ja täyttämään pesukonetta ja kiikuttamaan pyykkejä narulle kuivumaan. Päätin nimittäin vihdoin laittaa täkit ja tyynyt vuosittaiseen pesuun.

Sormustinkukka ja sammalruusu

Sormustinkukat ovat alkaneet kukkia, mutta toissayön rankkasade kaatoi ne sinne tänne. Tämäkin yksilö syleilee innoissaan sammalruusun oksistoa. Harmikseni en todennäköisesti tänä kesänä näe laisinkaan sammalruusun kukkimista, sillä jokin ötökkä tuhosi pienen pienet nupunalut. Itse ruusu kuitenkin näyttää ihan hyvinvoivalta ja on tehnyt runsaasti uusia versoja. Toivotaan hartaasti, että se innostuu ensi kesänä kukkimaan, sillä sammalruusun kukinto on kyllä tavattoman kaunis.

Ukonkello

Pionien kukinta alkaa olla tältä kesältä ohimennyttä elämää. Hetken jo tuntui, että siinä se kesä meni, mutta onhan näitä kukkijoita muitakin. Ukonkellon valkeat kellot ovat avautuneet taustallaan jalopähkämöiden lila runsaus. Ukonkellollekin löysin nimen vasta muutama päivä sitten. Muistaaksen toin noita valkoisia kellokukkia, joiksi niitä nimitin, vanhempieni kesämökiltä Lokalahdelta muutama vuosi sitten. Hyvin ovat kotiutuneet kukkapenkkiini.

Suikeroalpi

Suikeroalpi on vallannut kasvimaan päädyn. Se ei ole moksiskaan, vaikka sen päällä tallustellaan ja nyt alpi muodostaa upean keltaisen maton alapihalla. Aivan kuin aurinko paistaisi aina kasvimaan reunalla. Ajatus on, että siirtäisin tuosta tiiviistä matosta taimia vasempaan rinteeseen, mutta enpä ole vielä ehtinyt. Näin lämpimillä säillä ei oikeastaan kannatakaan, sillä siten joutuisin taimia kastelemaan. Parempi odotella vähän kosteampaa päivää, jolloin taimien juurtumiselle on paremmat olosuhteet.

Kaadettu koivu ei anna meidän unohtaa sitä. Alkuun koivun kanto tuotti mahlaa niin paljon, että päälle kipattu kivituhka oli alituiseen sen kohdalta kosteana. Kun sitten laitoin uusia rapskulaattoja kannon entiseen paikkaan ja lisäsin vielä uutta kivituhkaa, on harva se aamu kivituhkan pinnalle ilmestynyt harmahtavia sieniä, jotka eivät kuitenkaan päivää pidempään jaksa paahtavassa paikassa elää. Ihminen kuvittelee aina olevansa kaiken herra ja hidalgo ja pystyvänsä hallitsemaan luontoakin. Niin se ei kuitenkaan taida mennä. Mitenkähän pitkään noita kantosieniä maasta putkahtelee? Milloin koivunkanto tyytyy kohtaloonsa ja päättää maatua maan uumeniin?

Kirjopillike

Tontin laidalla, kunnan puolella kukkii horsmien lisäksi parhaillaan myös kirjopillike. Minä en ole koskaan kouluaikana kerännyt kasveja ja olen edelleen aika huono tunnistamaan edes tavallisimpia luonnonkasveja. Pillike kuuluu kuitenkin niihin, jotka jo lapsena tunnistettiin. Olen niittänyt viikatteella korkeimpia heiniä tuolta villialueelta, jotta etanat pysyivät edes vähän ulompana meidän tontista. Nämä pillikkeet saavat puolestani kukkia nyt ihan rauhassa, sillä ne ovat taidokkaan kauniita villikukkia.

Jättikuunlilja

Kuunliljojen kukkimisen tulee aina yhdistäneeksi elokuuhun. Eilen illalla jättikuunliljan nuppuja nähdessäni jo ihan säikähdin, että eihän tässä vielä elokuussa olla. Ei ollakaan, turvallisesti vielä heinäkuun alkua eletään, mutta tämä tosi lämmin kesä on saanut kaikki kasvit elämään viikon pari etuajassa ja niin näyttää olevan myös kuunliljojen kohdalla. Aika hauskan näköinen tämä nuppu. Muistuttaa hieman minikokoista latva-artisokkaa.

Juusoa lämmin ilma nähtävästi enimmäkseen nukuttaa, sillä se köllöttelee päivät pitkät joko heinikossa tai nukkuu hakekasaa vasten nojaten. Hiukan sentään raottaa silmäluomiaan ja kellistelee jonkin aikaa, kun sitä käy rapsuttamassa ja puhuttelemassa. Ihmeekseni en ole löytänyt kissasta tämän kesän aikana vielä ainuttakaan punkkia. Tai eilen löysin yhden, mutta se ei ollut vielä ehtinyt kiinnittyä, vaan tempoili kissan vatsakarvoissa. Siitä sen nappasin pois ja litistin sormieni välissä. Hui, miten rohkeaa! Ja aika ällöttävää.

Myös värililjoista poimin tänään useita pullean ruskeanoransseja liljakukon toukkia. Yök!!! Oli minulla sentään hanskat käsissäni, joten ihan paljain sormin ei tarvinnut ötököitä listiä. Kummasti tuo ötökkä-ällötys kesän edistyessä vähenee ja yhä rohkeammin tulee napattua kaikenlaisia turhakkeita sormiinsa. Kotilosota tuntuu kyllä ihan toivottomalta. Aina en enää jaksa hakea etikkaliemipurkkia niiden "säilömiseksi", vaan tallaan kotiloita puutarhakenkien alle ja toisinaan heitän kunnan heinikkoon. Siellähän niitä näyttää olevan pilvin pimein ja varmaan toinen mokoma mönkii ihmissilmien tavoittamattomissa. Nyt ei auta muuta, kuin toivoa loppukesäksikin riittävän lämpimiä ja kohtuullisen kuivia ilmoja sekä ensi talveksi jämäkkää routaa maahan kotiloiden turmioksi.

Vihdoin alan saada myös tuohon talon puistopäätyyn jonkinlaista ryhtiä. Kotkansiivet ja töyhtöangervot ovat löytäneet sopivan kasvurytminsä seuranaan aluskasvillisuutena taponlehteä, kevätkaihonkukkaa, rönsytiarellaa, rönsyansikkaa ja ihan tavallista metsämansikkaa. Kunhan vielä saisin tatarin kuriin, niin voisin väittää olevani kehitykseen jotensakin tyytyväinen. Kun minun puutarhaani katselee, saattaa vain todeta, että aikamonen sekamelska täällä vallitsee. Vaikka kuinka suunnittelisin ja miettisin kasvivalintoja, lopuksi kuitenkin tyrkkään omasta puutarhasta jaettuja tai jostain muualta saatuja kasveja sinne, mihin ne katson nopeimmin ja sopivimmin voivani tyrkätä. Moni näin istutettu kasvi onkin sitten jäänyt asumaan ja olemaan ensimmäisille sijoilleen. Ja jos olenkin yrittänyt joitakin kasveja myöhemmin siirtää toisiin paikkoihin, on niistä jäänyt sen verran materiaalia, että ovat alkaneet elää elämäänsä myös tuolla ensimmäisellä sijoituspaikallaan. Oikeastaan tämä ei minua haittaa. Etenkin tontin varjoisimmille alueille näin on syntynyt melko rehevän vihreää kasvustoa, josta ei juurikaan tarvitse rikkaruohoja kitkeä eikä noita alueita muutenkaan hoidella. Kunhan välillä käy napsimassa liian pitkiksi venähtäneitä oksia pois.

Kärhö Ville de Lyon

Pikkupuutarhaan en tänään ehtinyt katselmus- ja siistimiskierrokselleni. Eilisiltana sentään huomasin Ville de Lyonin tehneet nuppuja, joista olen pelkästään iloinen. Pelkäsinhän jo keväällä menettäneeni koko kärhön, kun sen koko maanpäällinen osa oli heittänyt talven aikana henkensä. Vaan niinhän monet kärhöt tekevät, joten maltoin mieleni ja jäin odottelemaan uusia versoja. Sieltä niitä sitten ilmestyi, hitaasti, mutta varmasti. Ja kohta päästään ihailemaan upeita kukkia. On tämä puutarhurin elämä vaan niin hienoa ja yksinkertaisen ihmeellistä!