tiistai 6. tammikuuta 2015

Joulu paketissa


Aamu valkeni kovassa pakkasessa. Mittarissa oli -18 astetta. Hurjaa sahaamista näiden säiden kanssa, sillä loppuviikoksi on taas luvassa plusasteita. Välillä sataa taivaantäydeltä silkkaa vettä ja välillä kipristellään tällaisissa pakkasissa. No, kaunista ainakin ulkona on. Sen, mitä nyt ehdin Juuson perässä kipittää pikaisesti metsään ja äkkiä takaisin sisälle. Juuso määritti tahdin.


Sitkeästi se vain haluaa käyttää ulkovessaansa, vaikka sisälläkin olisi tarjolla hiekkahelpotusta. Ulos se ei kuitenkaan jää, ei vesisateella eikä pakkasella. Pientä turhautumista Juusossa kyllä iltaisin on. Eilenkin sen oli ihan pakko tunkea itsensä sohvatyynyn alle ja kun se ei riittävän hyvin isolle kissalle onnistunut, laukattiin ratsuväkenä pitkin huushollia. Leikki loppuikin sitten villasukkaterapiaan, joka tarkoittaa Juuson lysähtämistä olkkarin pöydän alle, minun villasukkaan verhotun jalkani viereen. Pikkaisen pitää sitä sukkajalkaa kurmottaa ja kohta jo kuuluukin rauhallinen kuorsaus villasukan vierestä.


Eilen yritin lukea kirjakerhon alekirjalistaa työpöytäni ääressä, mutta jollain karvaisella otuksella oli asiaan ihan eri mielipide. Ilmeisesti Juuso havaitsi, ettei alessa ollut ainuttakaan kissakirjaa tarjolla, joten se teki päätöksen puolestani ja lysähti lehden päälle makaamaan. Valitettavasti Juuso ei ole mikään lasimestarin kissa, joten myöskään työskentely tietokoneella ei onnistunut, kun katti välillä venytteli oikein lahjakkaasi näkyvyyden estäen.


Ruoka-aikaan Juuso ei pöydälle tule, mutta iltapäiväkahvi on sille mieleen. Silloin sen täytyy saada jokin oma herkkupalansa tai ainakin muutaman rapsutuksen ja annoksen huomiota. Muistan aikoinani sanoneeni, ettei meidän kodissa kissat hypi pöydälle. Kaikkea sitä tuleekin suustaan päästelleeksi. Minkäs sille mahtaa, jos kissa ei halua istua tuolilla pöydän ääressä vaan kaiken keskipisteenä keskellä pöytää. Onneksi on pitkä pöytä, johon mahtuu kahviaikaan myös iso kissa.


Joulun aikaan sairastettu flunssa vei ruokahalut sen verran tehokkaasti, että jouluruokaa on riittänyt tänne loppiaiseen saakka. Tietenkin myös pakkasessa on ollut vararuokaa, mutta kauppaan ei ole tarvinnut joulunalusostosten jälkeen mennä. Vähitellen kyllä kaapin perältä alkaa takaseinä paistaa ja eilen Ukkokulta päätti hyödyntää loput maidot ja kermat valmistamalla pannarin. 


Kerma teki pannariin aivan ihanan rapean ja herkullisen pinnan. Tai ainakin luulen niin, sillä mitään muuta muutosta tavalliseen pannariohjeeseen ei nyt ollut. Aikamoinen vuoristomaisema nousi jo pannarin ollessa uunissa ja osa kummuista pysyi koholla ihan lautaselle saakka. Herkullista.


Tähän loppiaiseen päättyy joulukausi, vaikka monet venyttävät juhla-aikaa ihan Nuuttiin saakka. Nuuttihan on 13.1. Meillä joulun purkaminen alkoi heti uudenvuoden jälkeen. Yleensäkin tykkään aloittaa joulusta nauttimisen heti marras-joulukuun vaihteessa, mutta joulun jälkeen en pitkään jaksa koristeita katsella. Mitä valoisammat ja aurinkoisemmat päivät joulun jälkeen koittavat, sen vähemmän punaisten tonttujen katseleminen viehättää. 

Vuosien harjoittelun jälkeen alan vihdoin oppia luottamaan omaan päätöskykyyni. Vaikka vanhukset kuinka toistelisivat, että joulu KUULUU aloittaa silloin ja lopettaa tällöin, tuntuu hyvältä ihan itse päättää omista tavoistaan ja käytännöistään. Tämä on meidän kotimme ja täällä eletään meidän säännöillämme. Ei niinkuin jokin vanha traditio määrittelee, mikäli toisin tahdomme.


Aamupäivällä silitin vinon pinon pyykkiä. Tykkään kovasti silittämisestä, kunhan siihen on aikaa ja rauhallinen hetki. Kiireessä en tykkää tehdä yhtään mitään. On ollut aikoja, jolloin olen silittämistäkin inhonnut, mutta näköjään ihminen voi muuttua tälläkin tavoin. Eräässä telkkariohjelmassa suomalais-italiailainen perheenäiti kertoi, että italiassa tavataan silittää alushousut ja sukatkin. Sitä en sentään tee, paitsi tänään. Ukkokullan kalsarit olivat jostain syystä ryppyistäkin ryppyisemmät, joten näytin niille vähän silitysrautaa.

Pihamaalla on lunta varsin vähän. Paikoitellen vain ohut kerros kasvien päällä. Eipä ole juuri paikkaa, josta sitä voisi lakaista antamaan lisäsuojaa. Ehkä luvattu matalapaine tuo lunta pikkaisen lisää. Mitään valtavia kinosvuoria en tosiaankaan kaipaa. Monet odottavat hyviä hiihto- ja laskettelukelejä, mutta minä olen suunnannut katseeni jo kevääseen ja kesään, enkä mitenkään saa itseäni innostumaan hiihtämisestä. 


Takassa loimuaa tuli lämmittäen taloa. Huomenna alkaa pitkä arki, mutta minusta on ihan hyvä vaihteeksi siirtyä normaaliin päiväjärjestykseen. Viime päivinä on tuntunut, ettei vuorokaudessa ole muuta kuin liian pitkälle venynyt aamu ja yli puolen yön jatkuva ilta. Vaihteeksi on hyvä tietää aamulla silmät avatessaan, mikä viikonpäivä kulloinkin on ja illallakin on ihan terveellistä jättää osa roskaohjelmista katsomatta taatakseen itselleen riittävän yöunen.


Olkkarin pöydällä odottaa kaksi puutarhalehteä ja kaksi siemenluetteloa. Yhtenä päivänä kävin hakemassa Ikeasta pari kympin hyllyä taimikasvatusta varten. Viime vuonna nuo hyllyt loppuivat sopivasti kylvökauden alussa ja niinpä piti sitten vanhaan tapaan täyttää kaikki ikkunalaudat. Käykö nyt sitten niin, että meillä täyttyy hyllyt JA ikkunalaudat?


Joulu on siis laitettu pakettiin ja nyt lähdetään iloisin mielin 
ja avoimin sydämin kohti kevättä ja kesää. 
Ystävät, tulkaa mukaan!

 

37 kommenttia:

  1. Kevättä jo täälläkin odotellaan kovasti. Otin hieman varaslähtöä ja laitoin muutamia siemeniä multaan. Mullan tuoksu oli kyllä huumaavaa:) Meillä oli pakkasta tänä aamuna -27. Käykö Juuso teillä tutkailemassa siemenpurkkeja? Meidän katit hyppäävät varmasti samalle ikkunalaudalle purkkien kanssa. Jätän niille oman kolosen, että mahtuvat sekaan eikä purkit putoa lattialle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuso ei enää kaivele multapurkkeja, mutta pienenmpänä kyllä tyhjensi mullat lattialle monta kertaa illassa. Ikä kai tekee tehtävänsä ja ehkä myös se, että sillä on mahdollisuus touhuta ulkona. Juuso täyttää alkukesästä 14 vuotta ja se on ilmeisen selvästi vanhentunut ja rauhoittunut. Tosin ikkunalaudalla on Juusolle oma paikkansa, koska se tykkää siinä istuskella alla olevan patterin lämmössä ja tiirailla lintulaudalle.

      Poista
  2. Voi tuota Juusoa, ihana katti! Eihän sitä toki ketä tahansa kattia pöydälle päästäisikään ;-)
    Olisi kivaa, jos kaikilla hiihtoa ja laskettelemista harrastavilla olisi lunta ja hyvtä kelit siihen ja mellä kevään odottajilla tas aikainen kevät. Mitenkähän tällainen onnistuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosiaan hyvä, jos kaikki saisivat haluamansa. Onneksi meilläkin kunta laittaa valaistuja latuja hiihtäjiä varten, joten aika vähillä lumilla tällä kylällä jo pääsee hiihtämään. Ja ehkä tässä lumessa ja talvessa on se hyvä puoli, että kevät ja kesä tuntuvat joka vuosi yhtä upeilta.
      Juuso on ihana katti! Tosin olen kyllä aika heikkona kaikkiin katteihin. Enpä muista inhottavaa kattia tavanneenikaan.

      Poista
  3. Aah, pakkasta on ollut täälläkin. Ja lunta noin ½ metriä :) Tuntui kuin pää olis jäätynyt kun kävin puita ulkoa ja vein linnuille ruokaa lisää. Miten tuonne voisi mennä pidemmäksi aikaa? Vielä vajaa viikko saa olla kotona oli keli mikä tahansa.
    Kyllä ne alkaa nuo siemenasiat olla kohta esillä, kun niitä jo kaupoistakin saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole viimepäivinä kirjakauppaa lukuunottamatta ostoksilla käynyt, joten siemenpussit ovat jääneet bongaamatta. Luultavasti en ohi pääse, jos sellainen silmiin osuu. Aika tyyriitä siemenet noissa luetteloissa on, joten tavalliset lajit taitaa olla fiksuakin ostaa ihan normikaupasta.
      Huonosti on tullut ulkoiltua. Jollei sada vettä niin sitten on kova pakkanen. Vaikka turha minun on valittaa; olen aina sanonut, että ulkoilu on pukeutumiskysymys.

      Poista
  4. Joulunon meilläkin tänään laitettu tuonne vinttiin odottamaan uutta joulua. Ihana Juuso, sille monta rapsutusta sinne kahvikupin äärelle. Rattosia arkipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsutukset menevät perille. Kohta lähdenkin laittamaan iltapäiväkahvia ja todennäköisesti saamme sinne karvaisen kaverin seuraksemme.

      Poista
  5. Meilläkin Joulu on melkein korjattu pois, kyntteliköt pidän Nuuttiin saakka koska niistä tykkään. Nokka on kohti kevättä, ensimmäinen siementilaus jo tehty. Siementen hinnat ovat nousseet ja F1-siemeniä tarjolla yhä enemmän vaikka tästä on jo aikoja sitten varoiteltu että viljelijät tehdään F1:llä riippuvaiseksi siementuottajista. Välttelen niitä, vain kurkun siemen on ollut partenokarppinen F1 ja tomaatti Sungold. Niillekin pyrin saamaan vaihdokin jotta siemeniä pääsisi keräämään.

    Voi Juuso-poikaa, ihana! Meillä Nöpö ja Sulo tulevat miestenhuoneesta (lue: pannuhuoneen yksiöstä) vain haistelemaan ilmaa ja asioilleen talvella, tassuihin kylmä ja märkä tuntuu niin ikävälle. Kevät on jo ihanasti alkanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyntteliköistä ja erilaisista valosarjoista on vielä pitkään iloa, kun on iltaisin niin pimeää.

      Poista
  6. Leppoisasti Juuso näyttää elämän ottavan :)
    Olen ihan hyvilläni että joulu on ohitse, pääsee odottamaan kevättä!
    Tykkään eniten silittämisestä jos kotitöitä pitäisi laittaa järjestykseen. Hoitovapaalla ollessani silitin jopa sukat ja pikkarit :)
    Jos asuisin lähempänä, voisin tulla muina miehinä pimpottamaan ovikelloa, pannarin toivossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa mukavaa, jos blogitutuista tulisi ovikellon pimputtajia. Kyllä löytyisi pannaria useamminkin.

      Poista
  7. Meillä laitetaan joulua vuosi vuodelta vähemmän; joulukukat, kynttilät ja muutama lasten koulussa tekemä tonttu ja enkeli riittää. Koristeet on nopeasti korjattu pois, kynttilöitä voi polttaa pitkin talvea ja kukat saavat kukkia niin pitkään kuin kukkivat. Juuso näyttää nauttivan elämästään kovasti makoillessaan kaiken keskipisteenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo joulun näkyminen on jo pitkään vaihdellut tunnelmien mukaan. Kun lapset muuttivat pois kotoa, eikä niitä pikkulapsia ole, joulun luonne muuttuu totaalisesti.

      Poista
  8. Hauskoja kissakuvia :) Millaisia hyllyjä ostit ? Täällä tarvittais myös lisää hyllytilaa taimikasvatukseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaisesti vastaan tuohon hyllykysymykseen eli hylly on Ikeasta ja nimeltään Hyllis, sinkitty, 4 hyllyä, koko 60 x 27 x 140, muovitassut, tarkoitettu sekä sisään että ulos, tuotenumero 002.785.78, hinta 9,99 €. Joku bloggari vime keväänä kertoi ostaneensa ja siksi kävin sitä jo silloin katsomassa, mutta oli myyty loppuun ja lisää tuli vasta kesäkuun lopulla. Nyt oli varastossa ja hain ihan taimikasvatusta varten ja myöhemmin vaikka kasvariin.

      Poista
  9. Alkoi ihan naurattaa tuon hassun Juuso-kissan toilailut. :) Ainakin ne saivat hyvälle mielelle. Täälä ihan samat meiningit säiden suhteen, onneksi sentään ei sada vettä. Samaa myös takan suhteen, muuten ei pysyis lämpimänä, harmi vaan ei oo varaava, tuo lämpöä hetkellisesti. Parempi seki ku ei mitään. Juurikin olen samaa mieltä, meidän koti meidän tavat! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi varaava takka ja siksi sitä näin talvella lämmitetäänkin ahkerasti. Sähkölämitystalossa täytyy kaikin keinoin käyttää vaihtoehtoisia lämmityssysteemeitä.

      Poista
  10. Kyllä kohti kevättä ja pirskatin lujaa! Meillä kissat ei viihdy ulkona, pikainen käynti vain asioilla. Börje onkin sitten ainoa joka viitsii pikkasen lintujakin katsella...ulkotiloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttären kissat ovat sen verran hienoja, että tulevat ulkoa sisälle hiekkalaatikolle. Juuso sen sijaan on vuosien mittaan tottunut vessahommansa hoitamaan ulkona. Ihan satunnaisesti se käy hiekkalaatikollaan.

      Poista
  11. Muokin alkoi kiinnostaa millaisia hyllyjä ostit?
    Täällä tullaan ehdottomasti mukaan kohti kevättä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaisesti vastaan tuohon hyllykysymykseen eli hylly on Ikeasta ja nimeltään Hyllis, sinkitty, 4 hyllyä, koko 60 x 27 x 140, muovitassut, tarkoitettu sekä sisään että ulos, tuotenumero 002.785.78, hinta 9,99 €. Joku bloggari vime keväänä kertoi ostaneensa ja siksi kävin sitä jo silloin katsomassa, mutta oli myyty loppuun ja lisää tuli vasta kesäkuun lopulla. Nyt oli varastossa ja hain ihan taimikasvatusta varten ja myöhemmin vaikka kasvariin.

      Poista
  12. Joulu lähti meiltäkin eilen. Niin on ihmeellisen avaraa ja valoisaa, kun joulujutut on poissa, vaikka ei ne nyt mitenkään tilaavieviä olleet.

    Ihanat Juuso-kuvat, hän on niin mukana kaikessa touhussa. Villasukkaterapia kuulostaa just hyvältä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin kumman valoisaa ja avaraa, kun kaikki punainen ja vihreä lähtee. Joulu on aina yhtä mukava rakentaa ja yhtä mukava korjata pois.

      Poista
  13. Ihana Juuso:)

    Ehdottomasti mukana kohti kevättä ja puutarhahommia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjan Hessu ennusti tänään Ylenaikaisessa varhaista kevättä. Saas nähdä...

      Poista
  14. Meilläkin kissat halus pakkasilla ulos ja kun oven avasi, kävivät vain kynnyksellä kääntymässä. Istuivat sitten vierekkäin ikkunalla ja räksättivät linnuille. Ihan selvästi ne oli ärtyneitä kun eivät halunneet mennä ulos pakkaseen. Siirikin alkoi riisua joulukuusta, vaikka yleensä antaa olla sen rauhassa. Nyt onneksi lauhtui ja pääsevät ulos.
    Meidän kuusen ulosheitto ja koristeiden pakkaaminen siirtyy vielä huomiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat varsin mukavuudenhaluisia ja tykkäävät lämpöisistä paikoista.

      Poista
  15. Olipa kiva kuulla Juuson talvikuulumisia! Sinulla on muutenkin ihana tyyli kirjoittaa näitä postauksia, niitä on todella mukava lukea :) Ja juu, ensimmäistä siemenluetteloa täällä jo selailin. Jospa nämä kolarivaivat olisivat jo kevään koittaessa historiaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intianminttu! Olen aina kirjoittanut paljon, mutta postauksiin saan harvoin jutunjuuresta kunnolla kiinni.

      Poista
  16. Voihan Juuso :) Meidän sissy taas on niin hieno neiti, että ulkoilee kyllä monta kertaa päivässä, mutta tulee sisälle sitten hiekkalaatikolle tarpeilleen : P
    Joulu on onneksi jo paketissa, ja katseet käännetty kohti kesää, ihanaa kun aurinko välillä paistaa ja muistuttaa luonnon upeasta valosta. Puutarha ja kesä jo kummittelee mielessä, siemenluetteloita vielä odotan, mutta pari puutarhalehteä tuli ja niitä olen jo selaillut useamman kerran...kevät tule jo... : D
    Ja minä inhoan silittämistä, onneksi nykyisin vaatteet on pääsääntöisesti pidä ja pese ja pidä materiaalia, voi sen silittämisen jättää väliin, toki silitän jos tarve vaatii :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmat vaatteet tosiaan ovat helppohoitoisia eivätkä kaipaa silittämistä. Riippuu myös, miten vaatteita käsittelee. Jos unohtaa täyden pyykin pitkäksi aikaa koneeseen, eikä ravistele niitä ripustaessa, saa taatusti aikaan hyvin ryppyisiä vaatteita.

      Poista
  17. Meiltä lähti joulu tänään. Keräsin kaikki joulu koristeet ja vein varastoon odottamaan seuravaa joulua. Juuso on sitten söpönen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, Juuso on söpönen. Joulussa on se hyvä puoli, että se tulee joka vuosi uudelleen.

      Poista
  18. Juusolla on niin kaunis raitaturkki että kelpaisi vaikka näyttelyyn :). Tuo kissojen lukemisen tai tietokoneella häiriköinti on joku kissojen universaali metku, täälläkin harrastetaan sitä. Meilläkin on nyt joulukoristeet siivottu pois ja nyt ne siemenluettelotkin alkavat olla ajankohtaisia. Vaikka on kylmää niin onneksi on valoisaa, kesää päin mennään!

    VastaaPoista
  19. Joulu on siis ohitse ja nyt on tilaa keskitalven ja kevään tulla. Juuso jo varmasti odottaa lämpimiä ilmoja, ehkä ikä alkaa vaikuttaa Juuson mukavuuden haluun ja ulkoilu ei nyt erityisesti maistu.
    Meillä Fanny ei ole käynyt edes tarhan ovelle tänne kaupunkiin tulomme jälkeen ja mitäs suotta...
    Teille sinne oikein mukavaa ja arjen täyttämää tammikuuta.......tietysti myös Juusolle.......meiltä.

    VastaaPoista
  20. Hih, kaikkea sitä tulee sanottua ennenkuin kissa alkaa määrätä huushollissa;)
    Meilläkin ne nukkunat tyynyllä, välillä melkein nenät vastakkain:)
    Joo, kevättä odotellaan, mutta hiihtokelit siinä välissä ovat kyllä mun mieleen.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!