maanantai 19. tammikuuta 2015

Tästä se taas lähtee


Viime viikolla poikkesin rautakauppaan omaishoitopäivän päätteeksi ja kuinkas kävikään. Ihan villiinnyin, vaikka oiln mennyt VAIN katselemaan, mitä kenties olisi tarjolla. Pelkästään siemenpussien hypistely tuntuu sormissa aivan taivaallisen mukavalta. Näistä kauniista ja värikkäistä pusseista voisi kehittää vaikka jonkinlaisen muistipelin. Sitä sitten pelaisi yksin tai perheen kanssa, kunnes tulee aika aukoa pusseja sisällön multaan kylvämiseksi..


Tiesin kyllä, että ensin pitäisi inventoida viime vuoden siemenet ja vähän suunnitella uusia istutuksia, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa. Niin vain lähti kaupasta mukaan siemenpussi poikineen ja kassalla jopa sydäntä kylmäsi, kun summa rapsahti näytille. Ei ihan halpaa tämä siemenshoppailu sekään. Josko joku kauppias keksisi pussittaa vaikkapa vain kymmenen siementä per pussi ja hinnoitella sitten taksan hiukkasen halvemmaksi. Ei kaikilla ole tarvetta kylvää siemeniä koko kylälle, sukukin riittää, tai tässä tapauksessa ihan vain minun oma tarpeeni.


Eilen sain vihdoin plarattua vanhatkin siemenet läpi. Ei kyllä ole tarvetta lisää ostella, joten nyt vain pää kylmänä eteenpäin. Ehkä ihan jokunen yksittäinen pussi, esimerkiksi samettiruusuja löytyi vain yhtä sorttia.


Listoja kun tykkään kovasti kaikesta laatia, tuli nyt sitten kirjattua myös siemenet. Löytyy lista viime vuoden jäljellä olevista siemenistä ja lista tämän vuoden puolella hankituista siemenistä. Tarkoitus on laittaa listaan kylvöajankohta, ehkä myös päivä, jolloin taimi pullahtaa esiin mullasta ja koulimispäivä. Sekä paikka, johon taimi aikanaan tulee istutetuksi. Näin jaloja ajatuksia puutarhaihmisellä on tammikuussa, mutta aika näyttää, miltä kyseinen lista näyttää syksyllä.


Vähän olen myös käyttänyt aikaa taimikylttien suunnitteluun. Meillä syödään kovin vähän jugurttia tai sellaisia ruokia, joista syntyisi taimikylteiksi soveltuvaa materiaalia. Tein syksyllä kuvassa olevia lappusia sipuleita varten. Eivät vain päässeet istutuspaikoille, sillä unohdin tyystin kyltit sisälle. Turha niitä oli enää muutama päivä sipulien istutuksen jälkeen lähteä maahan tökkimään, sillä siinä vaiheessa virheiden mahdollisuus alkoi olla liiankin suuri. Laputtamatta sitten jäivät nekin sipulit. Täytyy kunkin mullasta nousevan kohdalla keväällä pohtia, onko tämä nyt viime syksyinen vai kenties sitäkin vanhempi. Ja ylipäätään "mikä-lie-tulppaani-tahi-muu-sipulikukka".

Tuollaisia lappuja kirjoittaa tietsikalla ja laittaa laminointikoneen läpi suhteellisen nopeasti, joten ehkä ryhdyn tehtailemaan niitä jonain päivänä. Kenties aika piankin, sillä hurauksessa olemme helmikuussa ja silloin alkaa jo olla kylvämiset käsillä.


Eräs karvainen seniorikissa ei pahemmin jäisiä kelejä tai siementen inventointia mietiskele, vaan köllii autuaan onnellisena valloittamassaan nojatuolissa. Kuorsaus kuuluu työhuoneeseeni saakka ja ohi kulkiessani saan vastauksena vatsavillarapsutuksiin jostain syvältä huokuvan kurahduksen. Välillä poika siirtyy ikkunalaudalle katselemaan, kun orava loikkii kohmettuneella hangella ja kaksi harakkaa ihmettelee, miksei talipötkylä olekaan enää heidän yksinomaisessa käytössään - laitoin sen nimittäin rautahäkkyrän sisään. Muuten se olisi taas kadonnut hujauksessa.


Vajaa kaksi viikkoa enää ja kaksi kolmasosaa talvesta on ohi. Jihuu! Kevät senkun lähenee. Mukavaa maanantaita ja alkavaa viikkoa kaikille!
 

26 kommenttia:

  1. Eilen tein ekan siementilauksen, kauppaan en ole vielä kerennyt. Eikä varmasti olisi tarvettakaan, jos vain kävisi viime vuotiset siemet läpi... Mutta kun on niin paljon kaikkea ihanaa...
    Paprikat kylvin viime vuonna jo näitä aikoja ja kerrankin sain tosi hyvän sadon, chilit olivat viime vuonna pettymys, mokomia paprikoita ei yhtään ytyä. Nyt ajattelin käydä Plantagenista katsomassa jonkun hyvän chili-satsin ja siinä onkin sitten omat haasteensa hakea vain niitä. Ei todennäköisesti tule onnistumaan:)

    Junnulla tuntuu olevan asenne talvisäihin kohillaan, voi kun itekin pystyis tuohon. Rapsutukset Juusolle<3

    Toisaalta, me saadaan voimaa siitä, että nyt voi suunnitella, listata ja unelmoida!

    VastaaPoista
  2. Hei ja mukavaa maanantaipaäivää. Saattapi olla, että mullaki "pallo" karkaa käsistä.

    VastaaPoista
  3. Hienot arkistot. Kevät senkun lähenee.

    VastaaPoista
  4. Kunpa tulisikin tehtyä nuo siemenlistat, mutta kun ei. Samoin noita säänkestäviä taimikylttejä pitäisi tehdä ajoissa ennen puutarhasesonkia.

    VastaaPoista
  5. Hah-hah, on se niin ihanaa huomata, että muillakin lähtee siemenostokset lapasesta! Minä sentään jonkinlaista inventaariota (muka) yritin tehdä vanhoista siemenistä ennen kuin tilasin uusia, mutta niin vaan tuli tilauslistalle pituutta enemmän kuin laki sallii... No, toisaalta on hienoa, että aikuisiällä hurahtaa vielä jostakin! =) Oletpas tehnyt hienot taulukot ! Noistahan olisi suuri hyöty jatkossa, jos vaan maltat niihin kaikki tiedot pistää muistiin.

    VastaaPoista
  6. Täällä tilattiin siemenet viime vuoden lokakuussa kun olin vähän malttamaton. Vielä pitäisi keksi joku kiva tapa miten saisi esikasvatuspurkkeihin nimikyltit esille :)

    VastaaPoista
  7. Heh, ehkä pärjäät noilla siemenillä ainakin vähän aikaa :D. Minullakin sormet jo syyhyää, mutta kova on aikomus olla antamatta pirulle pikkusormea. Katsotaan miten sitten oikeassa elämässä onnistun. Järjestelmällinen taulukko, tulevina vuosina sitten tietää siitä että mitä kannattaa kylvää ja mitkä oli pettymyksiä :)

    VastaaPoista
  8. Upeaa järjestelmällisyyttä riehakkaan 'puutarhahulluuden' keskellä ;-)

    Ihana Juuso :-)

    VastaaPoista
  9. Toivoisin minäkin olevani kuin seniorikissa, kaikesta huoleton ja ilman tressiä yhtikäs mistään. Vielä en ole ajatellut edes kukkien siemeniä.
    Olet Between tosi innokas ja viitseliäs, ehkä minäkin vielä alan innostua.
    Juusolle kunnon kutitukset........meiltä.

    VastaaPoista
  10. Osaat olla niin järjestelmällinen, ihan kateeksi käy. Minäkin teen listoja, mutta haaveissa, ja lopulta siemennyssykät on kaikki samassa purkissa sullottuina. Hyvä ajatus nuo arkistolaatikot. Mukava huomata, että kun jouluun selviää, taittuu talvi kevääksi huomaamatta.

    VastaaPoista
  11. Voihan mikä satsi, pussit on niin kauniita, että nuohan vois vaikka ripustaa juttinaruun ja virittää esille! Onnea kylvöihin!

    VastaaPoista
  12. Sinulla on tosiaan kevättä rinnassa oikein kunnolla. Minä en ole vielä ajatellut siemeniä ollenkaan, eikä niitä paljon taida tarvita, täytyy minunkin katsoa ensin vanhat siemenet. Paljon en tarvitsekaan varsinkaan kukkien siemeniä. Juuso-kissalle terveisiä hän on niiiiiiiin söpö, voi kun saisi tuosta kuvasta syliin.

    VastaaPoista
  13. Hyvälle näyttää! Hienot nimilaput. Muistin just että otin vanhat sälekaihtimet talteen ikkunanvaihdossa ja ajattelin käyttää niitä kyltteinä. Siis leikkaan suikaleita niistä :) Täytyykin kaivaa ne esille.
    Siemenpussien rapistelu on aina yhtä ihanaa ja vie mennessään. Tein tilauksen netin kautta, todella kohtuullinen tilaus. Eilen kävin kaupassa ja olin niin ylpeä itestäni; vain 2 pussia lähti matkaan, juuri ne mitä puuttui. No tilalle tuli ostettua sitten tarvikkeita; purkkeja, vermikuliittiä ja muuta "tarpeellista"

    VastaaPoista
  14. Huoh, sinä jo aloitit :) Minä tein inventaarion toissa päivänä entisistä siemenistä ja totesin, etten ainakaan kahteen vuoteen tarvitse mitään, muttamutta, jotain uutta kyllä pitää laittaa ja kukkasia vois lisätä ja...kyllä sitä pitää tilauksia tehdä ja kaupoilla käydä...niin se on :)))

    Nimilappu vinkki tosi oivallinen, kiitos! Minä olen käyttänyt puisia ja nehän on loppukesästä jo lahonneita, eikä yleensä uudelleen pysty käyttämään.

    Olis kiva ottaa vaan yhtä rennosti tämä elämä ja kevään ja kesän odottelu kuten kissat, ja joku vähän aina rapsuttelis masusta, olis se vaan niin mukavaa :))

    VastaaPoista
  15. Minä jäin tänään ruokakaupassa käytäväntukkeeksi, kun näin kauempana siemenhyllyköt. Hetken siinä harkitsin, mutta onnistuin kuitenkin kääntämään kärryt kohti ruokaosastoa. Jos olisin mennyt lähelle, olisi harkitsevaisuus ollut tiessään.
    Mutta ihanalle nuo siemenpussit näyttävät ja niitä on ihana vaikka vain pläräillä. Vois sitä ihmisellä olla huonompiakin harrastuksia... :)

    VastaaPoista
  16. Kyllä ne kukat aina vetävät puoleensa.
    Voi mikä kasa siemeniä on meilläkin tuolla kaapissa.
    Pitäis käydä läpi ennenkuin kauppaan siemen hyllyn viereen menee.

    VastaaPoista
  17. Kyllä sä oot nyt villiintynyt ihan, mutta älä sure perässä tullaan, jahas ehditään ;)

    VastaaPoista
  18. Oi miten ihania siemeniä olet ostanut.Kyllä sitä innostuu ja mielihyvää tuottaa kun näkee siemenpusseja.Minäkin kävin tänään kaupassa ja näin että siemenet ovat tulleet kauppaan
    tottahan jalat suuntasi heti siemeniä tarkastelemaan, yhen siemenpussin ostin ei ollut niitä mitä olin suunitellut ostettavaksi.:)

    VastaaPoista
  19. Voi tätä lohdun määrää! Ihanaa että meitä hurahtaneita on näin paljon! silmissä sumenee, ajan taju häviää, päässä pyörii ihanat kesäajatukset ja edessä on siemenhylly, se ihana siementen helinä pusseissa ja pussien kuvat tai siemenluettelo! Inventoin siemenpussini, vaikka turhaan, siemenpussien kuvat huumasivat minut jälleen! ensimmäinen tilaus jo saapunut kotiin ja saan helistellä pusseja! Kohta istutuksen aika, aurinko missä luuraat?

    VastaaPoista
  20. No onpas siinä siemen poikineen, ihanaa! Minäkin sorrun hamstraamaan jonkun verran siemeniä, joita ei sitten tule kylvettyä, kun tilat ovat rajalliset. Ja lisää täytynee ´silti tilata...

    VastaaPoista
  21. Hieno arkisto ja vaikka mitä ihanuuksia kylvettäväksi. Eikä siihen edes kauan mene kun kevät koittaa. Kevään odotus on niin mukavaa, kaikki haaveilu ja touhu joka pian alkaa.

    VastaaPoista
  22. No huhhei!! Siellähän olikin melkoinen lista siemeniä. Mahtavaa!! Ei voi kuin ihailla, aherrusta tiedossa keveemmälle.. ;) Ite olen niin huono siemenistä kasvattaja että yritykseksi aina tahtoo jäähä, mutta kyllä sitä aina jotakin. Näytti siemenet jo tulleen kauppaan, vielä maltoin... Ja varmaan nyt maltankin ihan kokonaan, saas nähdä..

    VastaaPoista
  23. Olen kanssasi samaa mieltä, siemeniin tulee himo. Niitä on ihana hypistellä ja laittaa ihan vahingossa ostoskoriin, vaikka ei yhtään pitänyt. Minäkin olen yrittänyt tehdä listaa siemenvarastosta, mutta ei siitä oikein mitään tule... Kirjanpitoa on liian monessa paikassa: kylvövihko, kylvökalenteri ja sitten se siemenpussukat-lista.

    VastaaPoista
  24. Minä vain varovasti eilen katselin siemeniä ja kaksi tomaattilajiketta mukaani poimin. Lupa höyrähtämiseen tulee vasta myöhemmin :). Mutta epäilen sen helposti päätyvän samoihin mittaluokkiin kuin sinulla :)

    VastaaPoista
  25. Wau mitä siemeniä! Tuo muistipeli oli hauska idea! Tässä iässä pitäisi jo muistia varmaan harjoittaakin. Aika kalliita tosiaan ovat valitettavasti. Kauheasti täällä muuten kommentteja, ei kun jonon jatkoksi :) Ihana kisu köllii ja nautiskelee!

    VastaaPoista
  26. Kuule ihan samaa mietin, kun sun siemenläjääsi katselin, että ei ihan halpaa touhua! Onneksi on lähipiirissä muitakin harrastajia, niin pusseja voi jakaa ja vaihtaa. On meinaa kurjaa sekin, jos jotain jää käyttämättä, koska jossain vaiheessa ne vanhenevat. Melkoisia ihanuuksia olet kyllä haalinut :)
    p.s olen vaihtanut nimimerkkiä ja aloitin uuden blogin. t. GardenianKati

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!