maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kevätmessujen aika lähestyy


Kevään edistyminen siirtyi hetkeksi tauolle. Ulkona on kaksi plusastetta ja välillä ripottelee vähän räntää tai vettä. Aika kalsaa sanoisin. Lumen sulaminen pysähtyi yöpakkasten vuoksi kuin seinään, mutta ehkä vesisade saa aikaan jotain vajoamista alapihan hangille. Sinänsä on sama, paistaako vai sataako. Viikko on täynnä omaishoito-ohjelmaa ja vanhempien lääkärikuskauksia. Odotettu retki Helsingin Kevätmessuille onnistunee ilmeisesti aikaisintaan perjantaina. Mukava naapuri muisti minua taas kahdella lipulla. Kiitos hänelle ja hänen miniälleen.


Jokunen piippo jo maasta ehti lämpimien aikaan nousta. Kuten tavallista, en taas muista, mitä mihinkin olen istuttanut. Jäin nimittäin ne huolella tehdyt nimilaput laittamatta paikoilleen sipuleita istuttaessani. Onneksi sentään laadin listan, jonka avulla voin syksyisiä tekemisiäni muistiin palauttaa.


Koulittuja ja koulimattomia taimia alkaa olla kaikki valoisat paikat pullollaan, vaikka päätin olla tänä keväänä maltillinen. Ja vielä on monet siemenet tyystin multaan laittamatta. Kurkut, kurpitsat ja ties mitkä. Tomaatteja taisi sittenkin tulla laitettua vähän liikaa, mutta voihan niitä taimia lahjoittaa ystäville ja naapureille.

Tomaaatti aluillaan

Ja kun ihmisellä on sama pää kesät talvet, joutuu virheistä maksamaan yhä uudelleen. Niin viime keväänä päätin, että ostan kellariin valmiiksi isoja multasäkkejä taimien koulimista varten. Ja yhtä tehokkaasti sen unohdin. Näin keväällä taimitarhat ja markettien ulkopihat ovat kiinni ja sisävalikoimista löytyy pääasiassa pieniä multasäkkejä. Harmittaa, kun joutuu yhtenään hakemaan 10-12 litran pussukoita, kun sellainen 45 litran säkki olisi huomattavasti halvempi ja yksinkertaisempi ratkaisu. 

Kuva netistä. Kuka lie kuvaaja kuvan manipuloija?

Keväiseen mullanvaihtoaikaan sopii huomioida myös riittävä tila kasvulle. Ettei tule ongelmia, kuten kuvassa.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
 

27 kommenttia:

  1. Olen myös menossa messuille. Nykäise hihasta, jos satutaan kohtaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykäistään. Tosin voipi olla, että minulle tulee pikalähtö messuilta, jos jokaista naisihmistä hihasta nykäisen.

      Poista
  2. Oletpa ollut jaksavainen syksyllä, kun olet kirjannut kaikki istutukset ylös! Minunkin se piti tehdä hyvissä ajoin, mutta jotenkin se taas jäi vaiheeseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tehdä listoja. Kun kerran laatii pohjat, seuraavina kertoina se on lähinnä täydentämistä. Sitä en tiedä, kuinka hyödyllistä se on.

      Poista
  3. Ehkäpä nähdään. Menen perjantaina iltapäivällä ja lauantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantaina on tarkoitus mennä messuille, mutta luultavasti jo aamusta, koska illaksi pitää jo olla muualla.

      Poista
  4. Parempi liian paljon taimia kuin ei yhtään. Mulla ei ole tomaatit vielä ollenkaan itäneet. Onneksi kaupantädit ja -sedät myyvät taimia toukokuussa. Mukavia messuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että pientä pelivaraa noiden taimien suhteen on hyvä olla. Aina niitä voi jakaa naapureille ja kylänmiehille. Muistin juuri, että meillä on toukokuun lopulla kylällä mahdollisuus vaihtaa taimia. Saatan saada jotain mukavaa itselleni vaihtamalla ylimääräisiä tomaatintaimia.

      Poista
  5. Viesti katosi jonnekin....mutta hienot taimet sulla. Ja hurjan paljon olet sipuleita istuttanut syksyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olin viime syksynä ahkera. Toisinaan sitä on ja toisinaan sitten taas ei yhtään ahkera.

      Poista
  6. Onpa sinulla hieno listaus syksyn istutuksista ja niitä näytti olevan aika paljon. Mukavaa näin keväällä sitten nauttia syksyn työstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime syksynä tuli niitä sipuleita hamstrattua. Silti luultavasti kohtapuoliin mietin, että miksen laittanut tuohon ja tuohon ja tuohonkin....

      Poista
  7. Hyvin on kasvamassa taimet, hyvät ja pirteän näköiset. Minullkin on jokapaikka huoneessa missä vähäkin valoa on.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta täytynee ottaa Ikean halpishyllyt käyttöön, kun ikkunalaudat on jo täytetty.

      Poista
  8. Onpas hieno istutuslistaus, ei tuossa kylttejä tarvitakaan. Minä annan kevään yllättää ja katson mitä pekistä nousee tai nouseeko mitään :)
    En ole vielä aloittanut taimikasvatuksen pääsesonkia, vain muutamia tuossa odottelee koulimista. Puutarhamyymälöistä saattaa löytyä isoja multasäkkejä. Mukavaa messuilua, en ole vielä päättänyt uskallanko lähteä hullaantumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sitten jaksanut muutaman multasäkin vuoksi lähteä pidemmälle ajamaan, joten tyydyin niihin pikkusäkkeihin. Manasin vain muistamattomuuttani, koska tarkoitus oli varautua multahommiin hankkimalla säkit jo syksyllä.
      Voisi olla viisaampaa jättää messuhoukutukset väliin, mutta rankan omaishoitajaviikon päätteeksi luultavasti käyn nollaamassa päätäni.

      Poista
  9. Olen nähnyt tuon kissakuvan ennenkin ja aina vaan se naurattaa :D...Olen kotipuutarhan osastolla töissä koko messut. Tuu moikkaamaan jos tunnistat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdanko tunnistaa, mutta saatan moikata kuitenkin.

      Poista
  10. Olet ollut ahkera. En ole vielä ahertanut taimien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahkera tai hätähousu. Veikkaan jälkimmäistä...

      Poista
  11. Siinä on monta terhakkaa piippaa uuden elämänsä alussa,ei voi muuta toivottaa kuin rehevää elämää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotus vastaanotettu eli rehevyyttä ja maistiaisia loppukesästä minäkin odotan.

      Poista
  12. Kevätmessuille täältäkin suunnataan. Minä unohdin myöskin ostaa multaa, mutta onneksi muistin, että minulla on pirtissä muutama jäinen säkki. Sellaisen otin sulamaan, kun tarvitsin eli kouliminen siirtyi parilla päivällä eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa sulaakin yllättävän nopeasti lämpimässä.

      Poista
  13. Sinäkin ollut ahkerana :) Itellä ei ole vielä minkäänlaista kasvamassa, paitsi yksi pelapuu oli tehnyt uusia lehtiä.

    Messuille ollaan täältäkin tulossa, tosin jo huomenna. Joten nukkumaan lähettävä, herätys 04.30. Krooooh :)

    VastaaPoista
  14. Oi miten hienolta ja järjestelmälliseltä kaikki näyttää! Minulla sipuleista aina sellaisia multaisia irtopaperiversioita, jotka sitten katoavat ennen kevättä. Onpahan ainakin yllätyksiä luvassa! :) Mukavaa messuilua!

    VastaaPoista
  15. Ihailtavaa järjestelmällisyyttä. Ei piipat ihan heti mene hukkaan. Olis hyvä apu tässäkin huushollissa.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!