Juhlantynkää

Naapurilta saatuun ikiomaan syrikkään löysi heti tiensä neitoperhonen.

Pienen painostuksen alla päätin juhlia vähemmän pyöreitä välivuosia tarjoamalla eilen lähimmille sukulaisille ruokaa ja kakkukahvit. Samalla tuli vietettyä tämän kesän päättäjäisiä, vaikka minun kesäni ei totisesti vielä ole päättynyt. Ukkokulta savusti kalaa ja grillasi herkullisia porsaanfilepalleroitaan, minä tein täytettyjä herkkusieniä ja väsäsin tietenkin myös suklaarahkakakun ja perinteisen mansikkakakun. Leivoin jo viikolla korvapuustejakin, mutta unohdin ne pakastimeen. Salaattiinkin löytyi tarpeita omasta takaa, sillä kasvihuone tuottaa jatkuvasti kurkkuja ja kasvimaalta hain villirugolaa ja purjoa.

Amiraali kallionauhuksessa

Ihana naapurini on lukenut blogiani ja katsellut sivusta, kun olen ihaillut perhosten tanssia heidän syriköissään. Maritilla on aivan ilmiömäinen kyky keksiä oivallisia tapoja muistaa ihmisiä ja niinpä minäkin sain näiltä naapureilta synttärilahjaksi ikioman syrikän. Pari päivää syrikkä vietti terassin reunalla purkissaan, kunnes tänään keksin, minne sen istuttaisin. Paikkaan, jossa riittää lämpöä ja aurinkoa ja jossa saatan helposti ihailla sen kukkiin pyrähtäviä perhosia. Tuskin olin ehtinyt saada syrikän juuret multaan, kun jo ensimmäinen neitoperhonen oli löytänyt tiensä uuteen kukkaani.

Amiraali purppurapunalatvassa

Viime päivinä perhosia on ollut runsain mitoin. Meidän pihalla niitä houkuttelevat purppurapunalatvat, kallionauhukset ja punahatut. Eniten näkyy amiraaleja, kaali- ja sitruunaperhosia. Amiraalit ovat isoja ja niiden "tanssia" kukissa voisi katsella iäisyyden.

Teresanruusu - Rosa Therese Bugnet aloitti kukinnan uudelleen

Kun kerran olin lapion jo kouriini ottanut syrikän istuttamista varten, päätin samalla kaivella muutenkin. Ranskanruusu Duchesse de Montebello pääsi pikkupuutarhan kivimuurin viereen Tove Janssonin ja Hurdalin seuraan. Kaivoin vasemmastarinteestä pois tarhalyhtykärhö Princess Dianan ja istutin sen uudistettuun kiemurapenkkiin lähelle tuijaa. Voivat vaikka perustaa kimppakasvuston, jossa tuija tarjoaa oksistonsa kärhön kiemmurreltavaksi.

Rouge Cardinal jatkaa kukkimistaan, tosin pienemmin kukin.

Vasenrinne on tympinyt minua pitkään, mutta olen antanut sen olla. Lähinnä sen on valloittanut hopeahärkki, joka ei kuitenkaan koskaan ole kukkinut kovin kummoisesti. Jokunen valkoinen kukka siellä täällä. Kaivoin rinteestä kottikärryllisen hopeahärkkiä kompostin täytteeksi, joten suurin osa alasta on nyt mullalla. 

Tarhalyhtykärhön paikalle istutin ystävän tuoman pienen kiinanlaikkuköynnöksen taimen. Aiemmin olen jo siirtänyt kiemurapenkin mylläyksestä yli jääneitä kuunliljoja rinteeseen. Rinne on aurinkoinen ja osin kuumakin, joten mahtaako köynnös tai kuunliljat siinä viihtyä, jää nähtäväksi. Kuunliljat ehkä lähtevät jossain vaiheessa muualle, mutta nyt olkoot rinteessä.

Japanin ihmekukka - Mirabilis jalapa

Muutama vuosi sitten kevätmessuilta ostamani ihmekukka on vihdoin päässyt kukkimisen vauhtiin. Yksittäiset kukat ovat pieniä, mutta niitä on paljon. Valtaosa kukista on keltaisia, mutta joukkoon mahtuu myös punaisia, valkoisia sekä tämän kesän uutuutena vaaleanpunaisia. Olisivatko tummeneita valkoisia vai vaalenneita punaisia? Tiedä häntä. 

Kukka on aikamoinen pensas ja aina janoinen. Istutan ihmekukan porkkanamaiset juurakot keväisin isoihin ruukkuihin, joista ne on syksyn tullen helppo kaivaa ylös ja viedä kellariin talvehtimaan.

Olenkohan profiloitunut jo liikaakin puutarhaihmiseksi? Tätä mietin, kun ystävät muistivat minua kasviaiheisin lahjoin. Oikeaan osuivat joka tapauksessa, sillä kummasti aina huomaan hipelöiväni kasviaiheisia kankaita, servettejä ja astioita. Mahtaakohan Lontoon reissun tuliaisena kotiin saapua jokin ruusukuvioinen teepannu? 

Kaikkein läheisimmältä ystävältäni sain Merja Osasen käsityönä tekemän korun, jossa lasin alle on taiteiltu pieni puu oikeista mustikan terälehdistä. Näitä samoja kasviaiheisia koruja kastselin itsekin viime vuonna joulumarkkinoilla. Kyllä ystävät tietävät, mistä minä tykkään.

Ukkonen pyöri hetken tässä talon päällä ja mietin jo, pitääkö sammuttaa tietokone. Kerran kolahti sen verran kovaäänisesti, että työpöydällä pitkin pituuttaan päiväuniaan viettänyt Juuso säikähti ja loikkasi lattialle häviten jonnekin pelkäämään. Hetki sitten huomasin sen kömpineen olohuoneen pöydän alla olevaan koriinsa. Uskokaa tai älkää, mutta kuorsaus kuuluu nytkin tänne työhuoneeseen saakka. Yleensä se viettää päivänsä rötköttämällä patiolla tai angervopuskassa. 

Viimeisiä viedään eli elokuu on lopuillaan. Huominen päivä ja sitten taas siirrytään syyskuuhun. Helteiden myötä mielen vallannut ylenmääräinen laiskotus, jopa lamaannus alkaa olla poissa ja nyt taas riittäisi virtaa ties mihin. Niitä virrankulutusprojekteja kohti sitten lähdetään.

Vielä on kesää jäljellä

Elokuun viimeinen viikonloppu on alkamassa. Ulkona sataa taukoamatta. Ei kaatosadetta, mutta sadetta, joka kastelee. Vielä muutamaksi päiväksi on luvattu lämmintä ja välillä aurinkoistakin. Erään lehden mukaan kesä päättyy ensi viikolla.

Elokuu on ollut aivan upea. Alkukuusta oli aurinkoista ja lämmintä, mutta siten, että puutarhassa jaksoi touhuta. Sitten tuli helteet, jolloin oli ihan pakko vain istua ja nauttia. Kerrankin tällainen touho malttoi pysyä erossa multahommista ja aika kului dekkarin parissa. Saatoin jopa torkahtaa pihatuoliin. Mikä sen mukavampaa, kuin torkkua auringon lämmittäessä paljaita jalkoja ja perhosten ja sudenkorentojen surratessa lähistöllä.

Elokuun kauniit säät korvasivat monin verroin alkukesän koleuden ja pilvisyyden. Ihmisen muisti on hyvin valikoiva ja näin loppukesään osuneet helteet muuttavat varmasti koko muistikuvan tästä kesästä. En ole syksyn ihminen, en laisinkaan. Rakastan valoa ja lämpöä. Sitä, että ovet ja ikkunat ovat auki pihalle saakka. Tykkään kuljeskella paljain varpain ja vähissä vaatteissa. Tykkään kattaa päiväruoan pihapöydälle ja juoda iltapäiväkahvit ulkona. 

Toivon, ettei lehden uutinen kesän päättymisestä ensi viikolla pidä kirjaimellisesti paikkaansa, vaan saamme nauttia pitkästä ja lämpimästä syksystä. Että pihalla ja puutarhassa voi edelleenkin istua monenlaisen puuhastelun lomassa ja päätteeksi. Ja kun syksy vihdoin päättyy, ryhdyn innokkaasti odottamaan seuraavaa kevättä ja kesää.

Mukavaa viikonloppua teille kaikille ihanille puutarhaihmisille - ja niillekin, jotka eivät itseään puutarhaihmisiksi koe - tasapuolisesti kaikille!
 

Sade saa tulla

Viime syksynä purkista maahan siirretty jalohortensia on nyt avautunut kokonaan. En ole sitä laisinkaan kastellut ja kuivuudesta huolimatta lehdet ovat jänteviä ja kasvi mukavan elinvoimaisen näköinen.

Siirsin maahan tämän kesän purkeissa viettäneet punaiset jalohortensiat. Ensin piti kaivaa mullasta kaikki pikkutalviot. Tulipa samalla noukittua melkoinen määrä mullan sisään kesäpäiviä viettämään kaivautuneita kotiloita. Rajasin puhtaaksi kaivamani alueen muovinauhalla, sillä koko penkin putsaamiseen ei nyt aikaa ja puhtia riittänyt. Hortensiat ovat aika raaskun näköiset, mutta kyllä ne tuosta vielä virkistyvät. Yleensä niin on käynyt.

Purkista maahan pääsi myös ystävän tuoma hortensia, joka on ihan eri näköinen, kuin nuo omat ressukkani. Nuppujakin on aika runsaasti, joten hyvällä tuurilla hortensia vielä kukkii.

Neilikkaruusu - Rosa F.J. Grootendorst

Leikkasin kuihtuneita kukanvarsia pois ja kierrosta puutarhassa tehdessäni huomasin, että neilikkaruusu alkaa kukkimaan uudelleen. Kaikki uuteen penkkiin siirtämäni ruusut ovat juurtuneet ja kasvattavat jo uusia oksia ja lehtiä. Tuskin muut enää tänä kesänä kukkivat. Nyt täytyykin vihdoin antaa kasveille rauha kotiutua ja ryhtyä kasvamaan. Tämä kesä on mennyt varsinaiden mylläyksen parissa ja kaikkialla on enemmän tai vähemmän vaiheessa olevia penkkejä.

Punahattu - Echinacea purpurea

Punahatut ovat vihdoin avautuneet ja niistä iloitsen todella paljon. Näytti jo, ettei niihin tule nuppuja laisinkaan, kun jokin ötökkä oli järsinyt punahattujen varsia. Aika hitaita nämä punahatut ovat, joten niiden suhteen ei kannata hosua.

Rhodo Cunningham´s White

Rhodo Cunningham´s White tekee tänä kesänä samat tepposet kuin viime vuonna eli päättää kukkia näin loppukesästä. Eipä sitten kuki keväällä, tuskin ehtii kasvattaa uusia nuppuaihioita. Viime kesänä se kukki kahden nupun voimin ja keväällä sitten aukesi yksi nuppu. Jospa nyt kävisi toisin päin. Tämä rhodo on vielä aika pieni, joten kovin montaa nuppua siihen ei voi tullakaan.

Syyshortensia on täynnä kukkia. Niin tämä isompi, kuin pienempikin. Pienemmän söi muutama vuosi sitten myyrä tai jänöjussi aivan tapille ja luulin se siihen kuolevan. Vaan sieltä se versoi uusia oksia ja kasvaa jälleen hurjaa vauhtia. Leikkaan keväisin kaikki edellisen vuoden kuihtuneet kukinnot pois ja muutenkin typistän heikompia oksia. Luin jostakin, että näin parannetaan kukintaa. Espoon Tapiolassa on käytetty istutuksissa paljon syyshortensiaa ja siellä aikoinaan asuessamme seurasin, kuinka niitä hoidettiin leikkaamalla melko voimakkaastikin.

Lilja Henryi

Messuilta ostettu Lilja Henryi on vihdoin avannut kukkansa. Istutin sipulit isoon piharuukkuun, jossa lilja kasvatti huikean pitkän varren ja sen latvaan muutaman aika onnettoman kokoisen nupun. Kyllästyin siihen, että tuennasta huolimatta lilja on kaiken aikaa ollut kallellaan milloin mihinkin suuntaan ja jymäytin koko valtavan multapaakun kukkapenkkiin kaivamaani kuoppaan. Siellä Henkka nyt on avannut nuppunsa. Miten kuvittelin, että tämä lilja olisi valkoinen, mutta oranssihan tuo.

Myös perinteinen mummonmökkien oranssi tiikerinlilja on avannut nuppunsa. Tämä oranssi tiikeri nyt yksinkertaisesti kuuluu syyspuutarhaan.

Lilja Tiber

Viimeinen vielä nupulla olevista puutarhani liljoista eli Tiber alkaa sekin vihdoin avautua. Sen jälkeen liljat ovat kukkineet tältä kesältä.

Vielä on tälle kesälle joitakin siirtoprojekteja. Ehkä pitäisi siirtyä kokonaan istuttamaan kaikki kasvit syksyisin. Silloin ainakin olisi helpompi nähdä, millaiseen ympäristöön ne joutuvat. Keväällä ja vielä alkukesästäkin kasvusto on matalaa ja avaraa. Kasvien koko ja rehevyys näkyy vasta myöhemmin ja ainakin minulle valkenee parhaiten näin loppukesästä, millaisiin pöpelikköihin jotkut kasvini olen istuttanut. 

Mantsuriankärhön laitoin ison vuorimäntykeskittymän viereen ajatuksella, että se näyttäisi nätiltä kukkiessaan valkoisena vihreän havupuun oksistossa. Idea on edelleen hyvä, mutta sijoituspuoli väärä. Siirrän kärhön siten, että se tukeutuu havuun sivusuunnasta. Tällöin myös puutarhurilla on mahdollisuus nähdä kärhönsä, eikä tarvitse kurkkia aroniapensaiden taakse, kuten nyt.

Pitkä sateeton kausi alkaa näkyä puutarhan kasveissa. Syysleimutkin seisovat, kuin surulliset hattivatit kukkapenkissä. Sääkartan mukaan aamuyöstä pitäisi tulla sade tänne meidänkin nurkille ja sitä riittää huomiselle päivällekin. 

Vanilla Fraisessa pientä punerrusta

Nurmikko ei näillä helteillä ole kasvanut yhtä nopeasti, kuin aiemmin kesällä. Kerrankin ehdin ennen sadetta, kun äsken huristelin leikkurilla nurmikon lyhyemmäksi. Tulkoon siis sade. Olemme valmiita - minä ja puutarhani.
 

Kyllä tarkenee

Neitoperho naapurin syrikässä

Niin on lämmintä, ettei paremmasta väliä. Ulkona ei tosin mitään jaksa tehdä, eikä kyllä kannatakaan. Kaikki kaivuuhommat ja muut puutarhatyöt ovat pysähdyksissä. Saavat ihan rauhassa odotella viileämpiä ja erityisesti kosteampia säitä. Pitkä, sateeton kausi näkyy jo puutarhassa melkoisena kuivuutena.

Illat pimenevät jo varhain ja öisin on suorastaan kylmää. Tänä aamuna vein Juuson ulos seitsemältä ja silloin mittari näytti +9 astetta. Aika kalsalta tuntui. Ei ihme, etteivät tomaatit kasvarissa tahdo millään muuttua punaisiksi, kun lämpötilaerot ovat niin huikeita.

 

Omassa pihassa on lennellyt monenlaisia perhosia, mutta neitoperhot ovat ihastuneet naapurin syyssyriköihin. Eilen kävin niitä kuvaamassa illansuussa auringon vielä paistasessa kukkiin. Neitoperhojen ruokailu on kuin tanssia. Siivet levällään ne kiertävät kukintoa ja hyvin systemaattisen näköisesti käyvät jokaisen pienen kukan kerrallaan läpi. Toivoin saavani useamman perhosen samanaikaisesti kuvaan, mutta siinä en onnistunut. Jokainen valitsi oman kukkansa.

Syysleimuja

Juttelin eilen saunomaan tulleen Pojan kanssa maailman tapahtumista. Uutiset ovat niin ahdistavia ja koskettavat ihan meitä jokaista. Pahimmalta tuntuu itsekkyyden ja omaan napaan tuijottamisen merkittävä lisääntyminen. Toisten hädänalaiseen asemaan asettuminen näyttää olevan vierasta ja "minä-itse-minulle-heti-kaikki" -asenne valtaa yhä enemmän alaa. Se näkyy mediassa, liikenteessä, politiikassa, taloudessa, ihan kaikkialla. Se on pelottavaa.

Saatan olla vanhanaikainen idealisti, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että yhteispelillä, toinen toisemme huomioiden on ainut mahdollisuus selvitä ongelmista. Neuvottelemalla ja toista kuuntelemalla voidaan rakentaa rauhaa ja hyviä elinolosuhteita kaikille. Ei voi olettaa, että aina olemme kaikesta samaa mieltä, mutta erilaisuuden hyväksymällä ja sen pohjalta rakentamalla saadaan enemmän hyvää aikaa, kuin repimällä ja tiukasti omasta kannasta kiinni pitämällä.

Lilja Sweet Surrender

Poikani on herkkä havainnoimaan toisten tunnetiloja. Keskustelumme päätteeksi hän antoi minulle neuvon keskittyä seuraamaan puutarhablogeja ja kaivelemaan omassa puutarhassa. Siinä olisi oiva neuvo varsin monelle muullekin. Luonto ja kasvit rauhoittavat ja avaavat uudenlaisia näkökulmia elämään. Itse kukin valitsee arvomaailmansa, mutta elämän varrella on myös mahdollisuus arvoja muuttaa ja suuntaa vaihtaa. Luonto tarjoaa ihanteellisen ympäristön arvopohdiskeluille. Koittakaa vaikka itse.

Malvamystiikkaa

Myskimalva - Malva moschata

Tänä kesänä olen törmännyt useaankin keskusteluun, jossa yksi puhuu myskimalvasta ja ruusumalvasta, toinen harmaamalvikista ja kolmas tokruususta. Vanhat ihmiset ovat vähän alueesta riippuen kutsuneet malvoja tokruusuiksi. Omat vanhempani ovat Satakunnasta ja heidän tokruusunsa on salkoruusu. Eipä ihme, että sekaannuksia sattuu, sillä samaan heimoonhan kaikki kuuluvat. 

Myskimalvan nuppuja

Omassa puutarhassani kasvaa vain yhtä malvasorttia ja sen olen nimennyt myskimalvaksi. Kuten alempana olevassa tekstissä mainitaan, myskimalvan ja ruusumalvan erottaminen toisistaan on tarkkaa hommaa, jota helpottaisi niiden asettaminen rinnakkain. Ja sitten pitäisi olla vielä harmaamalvikki kolmantena nimeämistä avittamassa - tai lisää sekottamassa.

Myskimalva - Malva moschata 'Alba'

Vaaleanpunainen myskimalvani on peräisin ystävän entisen kodin vanhasta pihapiiristä. Valkoisen olen kasvattanut siemenistä. Sen sijaan salkoruusua minulla ei ole ollut. Siemeniä kyllä löytyy, mutta miten ovat jääneet kerta toisensa jälkeen kylvämättä.

Ohessa hieman netistä bongattua malvatietoutta. Lisääkin löytyisi pilvin pimein, joten klikkaamalla ja googlettamalla saat mahdollisuuden sekoittaa päätäsi vähän enemmän.
 

Myskimalva - Malva moschata
Ruusumalva - Malva alcea
Myskimalva muistuttaa suuresti niin ikään koristekasvina suosittua ruusumalvaa. Lajien erottaminen toisistaan ei ole aivan helppoa, ellei niitä voi vertailla vierekkäin puutarhassa. Ehkä parhaiten ne voi erottaa tarkastelemalla varren karvoja, jotka ruusumalvalla ovat lyhyehköt ja tähtimäiset, myskimalvalla pidemmät ja selkeästi ojossa. Ulkoverhiön lehdet ovat lisäksi ruusumalvalla leveämmät ja muodoltaan puikeat, myskimalvalla kapeansuikeat. Puutarhaliikkeissä lajien eriasteisia risteymiä myydään yleisesti kukkapenkkien koristeiksi. 
(Lähde: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/myskimalva)

Harmaamalvikki
Harmaamalvikki on suomalaisten rakastaman huonekasvin, kiinanruusun (Hibiscus) ja puutarhakasveina suosittujen malvojen (Malva) lähisukulainen. Sen voikin sekoittaa äkkiseltään esimerkiksi myskimalvaan (M. moschata), jonka kukat ovat yleensä isommat. Suvut erottaa toisistaan tarkastelemalla lajien ulkoverhiötä, joka malvikeilla on tyveltä yhdislehtinen; malvoilla ulkoverhiön lehdet ovat täysin erilliset. 
(Lähde: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/harmaamalvikki)

Tarhasalkoruusu
Tarhasalkoruusu kuuluu Malvaceae heimoon. Alcea on vanha kasvinnimi antiikin ajoilta (Månsson ym. 2002, 80). Ennen käytettiin nimitystä Althaea rosea. Suvun nimi althaea tulee kreikan sanasta ”altho” parantaa. Suomalainen nimi salkoruusu viittaa kasvutapaan: ruusumaiset kukat ovat sijoittuneet pitkin tanakkaa, keppimäistä vartta (Månsson ym. 2002, 80). Kansanomaisesti kasvia kutsutaan nimellä tukkiruusu tai stokruusu - ruotsiksi stockros, (Alanko 1998). Tarhasalkoruusu on erittäin vanha viljelykasvi ja saapunut Eurooppaan jo 1500-luvulla Kiinasta (Yrttitarha 2000). Salkoruusun historiaan liittyvän tarinan mukaan ristiretkeläiset toivat sitä Pyhältä maalta Eurooppaan (Alanko 1998). Viljellään nykyään pääasiassa koristekasvina, mutta sitä on ennen viljelty myös rohdoksi.
(Lähde: https://sites.google.com/site/koristekasvit/salkoruusu).

Tälle päivänliljalle etsin nimeä. En kuolemaksenikaan muista, mistä se on pihaamme tullut. Ehkä naapurin jakotaimena vuosia sitten. Kukista on vaikea saada kuvaa avoimina, sillä ne kestävät vain hetken. Nuppuvaihe sen sijaan on aika pitkä ja nuput ovat, kuin minikokoisia banaaneja. Ei ehkä mikään kukkien kaunotar, mutta jotenkin hurjan sympaattinen.

Pelaguut tykkäävät, kun aurinko paistaa lämpimästi. Nautitaan mekin näistä elokuun ihanista päivistä ja tulevasta viikonlopusta.

PS.
Aina, kun copy-pastaan tekstiä netistä tänne blogiin, fonttikoko sekoaa täysin. En vain nytkään löytänyt mitään keinoa saada fontista koko tekstiin samanlaista, joten olkoon. Onhan se sentään ihan lukukelpoista.
 

Kiemurapenkki uusiksi

Kurpitsankukka

Hölmöstä päästä kärsii koko kroppa. Se tuli taas ihan käytännössä eilen todistettua. Minä kun en osaa laiskottelun taitoa - ainakaan päivää pidempään - lähdin heti aamusta puutarhaan katsomaan, mikä voisi olla sellainen sopiva pieni puuhastelu alkajaisiksi.

Kiemurapenkki vasemmalla, kuva kesäkuulta

Tekemistä olisi ollut kaikenlaista, mutta miten nyt valikoituikaan Kiemurapenkki. Tuolla tuijan takana on Sammalruusu, jonka vierelle on siementänyt palavarakkaus ja siirrossa sinne jäi myös päivänliljan juurakoita, jotka ovat ponnistaneet iloisesti kohti aurinkoa. Palavarakkaus ja päivänlilja ovat vain odottaneet sopivaa hetkeä tulla siirretyiksi, mutta varsinainen riiviö on kaikkialle lonkeronsa levittänyt pikkutalvio. Sen poiskaivaminen ruusun juurelta valikoitui eilisen päivän ensisijaiseksi hommaksi. Ja muuta ei sitten ehtinyt tehdäkään.

Pikkutalvio - Vinca minor, kuva toukokuulta

Tykkään kovasti pikkutalviosta. Se on hieno maanpeitekasvi, joka tänä keväänä kukki todella ahkerasti. Sitä ei vain pidä laittaa sellaiseen paikkaan, jossa sen ei toivo leviävän. Mikä ihmeen vimma minulla on aina monistaa ja tunkea kaikkea kaikkialle? Sitä eilen manasin moneen kertaan.

Kiemurapenkki tänä aamuna

Sammalruusun alusta oli pian putsattu. Vaan kun vauhtiin pääsee, on vaikea lopettaa. Päätin, että samalla menolla putsaan myös penkin toisen osion eli tuijan nurmikon puoleisen pään. Aivan järkyttävä homma. Yritin huolella kaivaa ylös penkissä kasvavat perennat ja siirtää ne sopivaan paikkaan odottamaan multaan palautusta. Alussa mielessä pyöri hienoja ajatuksia perennojen sijoittelusta, mutta kun kaivamista ja siivoamista vaan riitti, alkoi vähitellen tulla sellainen olo, että kunhan nyt edes saan ne jotenkin takaisin maahan.

Koko päivä meni Kiemurapenkin kunnostamiseen. Ihan koko päivä ja illalla olin aivan puhki. Eihän se niin mene, että kaivanpa pari kasvia ylös ja istutan ne sitten uudelleen. Ei, yksistään pikkutalvion kaivamiseen meni aivan hirvittävästi aikaa. Sitten piti kärrätä paikalle uutta multaa ja istuttaa perennat takaisin ja siistiä jäljet. Kuinkahan monta kotiloa tuolta työmaalta etikkaliemeen upotin, enpä edes laskenut. Tykkäävät näköjään kovasti pikkutalvion tarjoamasta kostean suojaisasta katveesta.

Värimintut vielä kukkivat, mutta juurtumista helpottaakseni lyhensin varsia. Samoin tein muutamille muillekin korkeille kasveille. Voi olla, että joudun katkomaan varsia lisääkin, sillä epäilenpä kasvien jaksavan samanaikaisesti juurtua ja kuljettaa nesteitä pitkiin varsiin.

Sinipiikkiputken jätin katkomatta, koska se on vasta aloittamassa kukintaansa. Täytyy seurata tilannetta ja pätkäistä se tarvittaessa. Onhan se tietenkin vähän kahjua mennä myllertämään kukkapenkissä kukkimisen aikaan, mutta kun tuossa penkissä kukkii jotain ihan syksyyn saakka. Nyt useimmat kasvit ovat vielä selkeästi nähtävissä, joten niiden juurakoita ei tarvinnut mullasta etsimällä etsiä.

Komeasinikuunlilja - Hosta sieboldiana

Kuunliljoja Kiemurapenkissä oli kahdenlaista, sitä tavallista ja komeasinikuunliljaa. Jälkimmäisen istutin takaisin penkkiin lähelle tuijaa, sillä siinä se näyttää viihtyvän hyvin ja jotenkin sopii tuijan kaveriksi. Tavallinen kuunlilja pääsi väliaikaisistutukseen oikeaan rinteeseen. Oikea puoli rinteestä on muutenkin mietinnän alla ja kuunliljat saattavat jopa jäädä sinne pysyvästi.

Vadelmia kypsyy päivittäin

Kiemurapenkin kunnostus vei kyllä mehut meikäläisestä aivan totaalisesti. Onneksi Ukkokulta hoiti muonituksen ja sain keskittyä kukkapenkkiini täysillä. Tulin sisälle illalla puoli kahdeksalta ja menin saman tien suihkuun. Olin multainen naamaa myöten. Jaksoin vaivoin kukkua puoli yhteentoista ja sitten painuin pehkuun. 

Raskaasta väsymyksestä huolimatta yö oli kaikkea muuta kuin levollinen. Välillä piti nousta ylös lisäämään voltarenia selkään ja hartioihin ja polviin. Kolotus ja arkuus eivät kuitenkaan olleet pahinta, vaan se, kuinka unessa jatkoin kaivamista. Pikkutalvioita oli kaikkialla ja kaivoin ja kaivoin ja kaivoin... Nyt tiedän, miltä konkreettisesti pikkulapsista tuntuu, kun ovat peuhanneet koko päivän, eivätkä osaa rauhoittua nukkumaan mennessään. Tismalleen.

Persilja

Edelleen ihmetyttää selkäkipuni. Kaivaessa ja kärrätessä sitä ei huomannut laisinkaan. Ei sattunut, ei särkenyt, eikä ollut edes mitenkään jäykkä. Mutta auta armias, kun suihkun jälkeen yritin Ukkokullan seurana katsoa jalkapalloa, ei mikään asento tuntunut hyvältä. Eikä kyllä yölläkään. Ilmeisesti selkäni tahtoo viestittää, että "älähän eukko istu paikallasi, liiku!"

Ruohosipuli tavoittelee korkeuksia

Kaikesta ruikutuksesta ja vaivalloisuudesta huolimatta olo on mahtava. Yksi suuri ja pitkään mieltä kaihertanut projekti on hoidettu. Kiemurapenkki on nyt kohopenkki ja tiedän täsmälleen, mitä siellä kasvaa. Reunoille mahtuu vielä matalampia kasveja, joita tulkoon ajan kanssa. Nyt reunoilla on kompostimullan alla sanomalehteä. Mahdollisesti penkkiin jäi joitakin pikkutalvion juurenpalasia ja siksi niiden ilmestymistä on vahdittava tarkoin ja käytävä kitkemässä kaikki heti alkuunsa. 

Ehkä tämä urakka oli myös opetuksena ja muistutuksena, ettei enää yhtään pikkutalviota, suikeroalpia tai edes kevätkaihonkukkaa tai vuorenkilpeä mihinkään penkkiin pelkästään siksi, ettei niille ole muuta sijoituspaikkaa. Jollei kukaan niitä huoli, sitten mieluummin vaikka kompostiin. Mutta ei kukkapenkkiin, ei.

Laiskotellen

Daalia Pink Blend

Laiskottaa, aivan tautisen paljon laiskottaa. Ja olenpa tänään sitten laiskotellutkin. Ihan koko päivän ja rahan edestä. Aurinko on paistanut ja lämmintä on piisannut, mutta tämä eukko se on istunut vuoroin tietokoneen, vuoroin ruokapöydän ääressä. Hetken aamulla mietin, josko menisi keinuun dekkarin kanssa, mutta tulinpa sitten työhuoneeseen lukemaan tietsikalta päivän lehtiä ja muita juttuja ja sillä tiellä olen yhä.

Daalia Pink Blend nuppuna - eikös olekin herkullinen.

Sain sentään massiivisen laiskotteluni ohessa maksettua laskuja ja sen jälkeen eksyin ihan vain vahingossa syyssipulitilauksiin. Koitin olla maltillinen, jotta rahaa jäisi syyskuiseen Lontoon matkaan. Onneksi sipulitilauksen laskua tulee pienentään nettikauppaan jäänyt hyvityssumma niistä perennoista, jotka eivät sitten lähteneet laisinkaan itämään tai kasvamaan. 

Daalia - ihan vain joku valkoinen

Totesin sipulivalikoimia eri paikoissa läpikäydessäni, että oikein mukavaa törmätä jatkuvasti uusiin ihanuuksiin, mutta olisihan se kiva saada myös joitakin edellisenä syksynä hyväksi havaittuja lajikkeita. Ettei niiden nettikauppojen välttämättä tarvitse ihan koko valikoimaansa aina laittaa uusiksi.

Kallionauhus

Elokuu näyttää olevan monien keltaisten kukkien ja erityisesti nauhusten juhlaa. Kallionauhukset ovat perinteisesti meillä toimineet perhosmagneetteina, mutta näissä en ole vielä perhosia tavannut. Purppurapunalatvoissa on jokunen ohdakeperhonen käynyt pörräämässä, ja hätäisesti olen yhdestä käynyt kuvan nappaamassa.

Ohdake Amiraaliperhonen purppurapunalatvassa - kiitos TainaT korjauksesta

Laskujen maksun ja sipulitilauksen lisäksi eksyin mielipuuhaani eli listojen laatimiseen. Syyssuunnitelmat ovat vielä hakusessa, mutta tästä ne lähtevät selkeytymään. Päässä jo on aikamoinen sekamelska tehtävistä töistä ja syksyn suunnitelmista. Listan myötä tekemiset konkretisoituvat ja toteuttaminen lähtee rullaamaan omalla painollaan.

Vielä pari surkeatasoista kännykkäkuvaa Jari Sillanpään konsertista. Olihan siinä kokemusta kerrakseen, kun sai avustettua 82-vuotiaan huonojalkaisen ihmisen kapeita kiviportaita ilman kaiteita E-katsomon korkeuksiin. Ja toinen kokemus kertyi sitten alastulosta. Mutta itse artisti oli hurmaava esiintyjä, monipuolinen ja taitava. Eikä suinkaan pelkästään tangolaulaja vaan paljon paljon muuta. Taidanpa nyt ymmärtää huomattavasti paremmin Jari Sillanpään valtaisaa fanijoukkoa.

Urheilun pyhätöksi rakennettu stadion ei ehkä ole laisinkaan paras paikka musiikin esittämiselle, mutta minnepä muualle saisi kerralla ahdettua 35.000 fania. Kiikarit olisi pitänyt olla matkassa mukana, jotta lavalle olisi nähnyt kunnolla, kun ei noita näyttöjäkään ollut esiintymislavan viereisiä lukuunottamatta muualla. Mutta ääni kuului ja ihan kivaa oli. Onneksi olin ottanut pari fleecehuopaa reppuun mukaan, sillä auringon laskettua stadikalla kävi kylmä tuuli, johon ei tarmokas musiikin tempoon osallistuminen riittävästi auttanut. Tosin kotimatkalla bussissa huomasin, että minun fleecepeittoni on ilmeisesti ollut Juuson makuualustana. Musta villatakkini oli harmaana kissankarvoista.

Kallionauhuksen nuppu

Ihanaa. Edessä viikko ns. vapaata ilman mitään ennakkoon sovittuja menoja tai omaishoitoon liittyviä velvollisuuksia. Tänään on siis ihan hyvällä omallatunnolla saattanut laiskotella. Huomenna on tarkoitus tehdä pihalla jotain hyödyllistä. Mikäli selkä sallii. Ristiselässä oikealla puolella nimittäin on jo pidemmän aikaa ollut ilkeä kipu, joka ei särje, mutta liikkuessa kyllä antaa kuulua itsestään. Ja asentoa vaihtaessa niin istuen, vaakatasossa kuin seistessäkin laittaa kyllä välillä kiljahtamaan äkäisesti. Voltaren näyttää auttavan aina vähäksi aikaa. Hyvin minä yhden selkäkivun kanssa pärjään. Vaan pitääkö silloin tulla haitaksi, kun haluaisin touhuta pihalla. Miksei talvella, jolloin olisi paremmin aikaa hoitaa selkäkipua.

Oikein mukavaa ja kesästä elokuun viikkoa kaikille ihanille puutarhahöpsöille - kuin myös kaikille muillekin!