Juhlantynkää

Naapurilta saatuun ikiomaan syrikkään löysi heti tiensä neitoperhonen.

Pienen painostuksen alla päätin juhlia vähemmän pyöreitä välivuosia tarjoamalla eilen lähimmille sukulaisille ruokaa ja kakkukahvit. Samalla tuli vietettyä tämän kesän päättäjäisiä, vaikka minun kesäni ei totisesti vielä ole päättynyt. Ukkokulta savusti kalaa ja grillasi herkullisia porsaanfilepalleroitaan, minä tein täytettyjä herkkusieniä ja väsäsin tietenkin myös suklaarahkakakun ja perinteisen mansikkakakun. Leivoin jo viikolla korvapuustejakin, mutta unohdin ne pakastimeen. Salaattiinkin löytyi tarpeita omasta takaa, sillä kasvihuone tuottaa jatkuvasti kurkkuja ja kasvimaalta hain villirugolaa ja purjoa.

Amiraali kallionauhuksessa

Ihana naapurini on lukenut blogiani ja katsellut sivusta, kun olen ihaillut perhosten tanssia heidän syriköissään. Maritilla on aivan ilmiömäinen kyky keksiä oivallisia tapoja muistaa ihmisiä ja niinpä minäkin sain näiltä naapureilta synttärilahjaksi ikioman syrikän. Pari päivää syrikkä vietti terassin reunalla purkissaan, kunnes tänään keksin, minne sen istuttaisin. Paikkaan, jossa riittää lämpöä ja aurinkoa ja jossa saatan helposti ihailla sen kukkiin pyrähtäviä perhosia. Tuskin olin ehtinyt saada syrikän juuret multaan, kun jo ensimmäinen neitoperhonen oli löytänyt tiensä uuteen kukkaani.

Amiraali purppurapunalatvassa

Viime päivinä perhosia on ollut runsain mitoin. Meidän pihalla niitä houkuttelevat purppurapunalatvat, kallionauhukset ja punahatut. Eniten näkyy amiraaleja, kaali- ja sitruunaperhosia. Amiraalit ovat isoja ja niiden "tanssia" kukissa voisi katsella iäisyyden.

Teresanruusu - Rosa Therese Bugnet aloitti kukinnan uudelleen

Kun kerran olin lapion jo kouriini ottanut syrikän istuttamista varten, päätin samalla kaivella muutenkin. Ranskanruusu Duchesse de Montebello pääsi pikkupuutarhan kivimuurin viereen Tove Janssonin ja Hurdalin seuraan. Kaivoin vasemmastarinteestä pois tarhalyhtykärhö Princess Dianan ja istutin sen uudistettuun kiemurapenkkiin lähelle tuijaa. Voivat vaikka perustaa kimppakasvuston, jossa tuija tarjoaa oksistonsa kärhön kiemmurreltavaksi.

Rouge Cardinal jatkaa kukkimistaan, tosin pienemmin kukin.

Vasenrinne on tympinyt minua pitkään, mutta olen antanut sen olla. Lähinnä sen on valloittanut hopeahärkki, joka ei kuitenkaan koskaan ole kukkinut kovin kummoisesti. Jokunen valkoinen kukka siellä täällä. Kaivoin rinteestä kottikärryllisen hopeahärkkiä kompostin täytteeksi, joten suurin osa alasta on nyt mullalla. 

Tarhalyhtykärhön paikalle istutin ystävän tuoman pienen kiinanlaikkuköynnöksen taimen. Aiemmin olen jo siirtänyt kiemurapenkin mylläyksestä yli jääneitä kuunliljoja rinteeseen. Rinne on aurinkoinen ja osin kuumakin, joten mahtaako köynnös tai kuunliljat siinä viihtyä, jää nähtäväksi. Kuunliljat ehkä lähtevät jossain vaiheessa muualle, mutta nyt olkoot rinteessä.

Japanin ihmekukka - Mirabilis jalapa

Muutama vuosi sitten kevätmessuilta ostamani ihmekukka on vihdoin päässyt kukkimisen vauhtiin. Yksittäiset kukat ovat pieniä, mutta niitä on paljon. Valtaosa kukista on keltaisia, mutta joukkoon mahtuu myös punaisia, valkoisia sekä tämän kesän uutuutena vaaleanpunaisia. Olisivatko tummeneita valkoisia vai vaalenneita punaisia? Tiedä häntä. 

Kukka on aikamoinen pensas ja aina janoinen. Istutan ihmekukan porkkanamaiset juurakot keväisin isoihin ruukkuihin, joista ne on syksyn tullen helppo kaivaa ylös ja viedä kellariin talvehtimaan.

Olenkohan profiloitunut jo liikaakin puutarhaihmiseksi? Tätä mietin, kun ystävät muistivat minua kasviaiheisin lahjoin. Oikeaan osuivat joka tapauksessa, sillä kummasti aina huomaan hipelöiväni kasviaiheisia kankaita, servettejä ja astioita. Mahtaakohan Lontoon reissun tuliaisena kotiin saapua jokin ruusukuvioinen teepannu? 

Kaikkein läheisimmältä ystävältäni sain Merja Osasen käsityönä tekemän korun, jossa lasin alle on taiteiltu pieni puu oikeista mustikan terälehdistä. Näitä samoja kasviaiheisia koruja kastselin itsekin viime vuonna joulumarkkinoilla. Kyllä ystävät tietävät, mistä minä tykkään.

Ukkonen pyöri hetken tässä talon päällä ja mietin jo, pitääkö sammuttaa tietokone. Kerran kolahti sen verran kovaäänisesti, että työpöydällä pitkin pituuttaan päiväuniaan viettänyt Juuso säikähti ja loikkasi lattialle häviten jonnekin pelkäämään. Hetki sitten huomasin sen kömpineen olohuoneen pöydän alla olevaan koriinsa. Uskokaa tai älkää, mutta kuorsaus kuuluu nytkin tänne työhuoneeseen saakka. Yleensä se viettää päivänsä rötköttämällä patiolla tai angervopuskassa. 

Viimeisiä viedään eli elokuu on lopuillaan. Huominen päivä ja sitten taas siirrytään syyskuuhun. Helteiden myötä mielen vallannut ylenmääräinen laiskotus, jopa lamaannus alkaa olla poissa ja nyt taas riittäisi virtaa ties mihin. Niitä virrankulutusprojekteja kohti sitten lähdetään.

Kerrankin jotain yhteistä puutarhahommaa

Alkuviikosta siivosin aikani kuluksi yläpihaa, mikä tarkoittaa lähinnä hiekkakäytävien haravoimista ja kukkapenkeistä käytäville rehottavien kasvien siistimistä. Sisääntulopuolella ja pikkupuutarhassa pikkutalvio vyöryy käytäville ja pari kertaa kesässä leikkaan ylimääräiset pois. Muuten saisimme kohta kahlata kasvustossa tai yrittää tipsutella pienen pientä hiekkasolaa pitkin käytävillä eteenpäin. Sama ilmiö olopihan puolella syntyy kevätkaihonkukasta, suikeroalpista, sulkaneilikasta ja sammalleimusta. Ne osat kasveista, jotka ovat jo tehneet juuria hiekkakäytävälle laitoin nytkin ruukkuihin muualle istutettaviksi. Ruukut kannoin kasvimaalle odottamaan tuota uudelleensijoituksen hetkeä. Joitakin alkuja siirsin jo Vasempaan rinteeseen, jonka yläosassa on edelleen hieman liikaa avoimia paikkoja viime kesäisen remontin jälkeen.

Maksaruoho on kyllä erinomainen maanpeitekasvi kuiviin paikkoihin. Maksaruohoa minulla ei paljoa ollut siirrettäväksi, mutta se on tuossa rinteen alaosassa levinnyt erittäin tehokkaasti. Pienen pieniä tuppaita laitoin sinne tänne ja nyt jo sain muutamia yli noiden kivien vyöryviä taimen osasia siirtää tuonne ylemmäs. Viime kesän lopulla olin jo hiukan epätoivoinen, kun rinne näytti niin valjulta suuren urakan jälkeen. Vielä tuossa juhannuksen tienoilla tyhjää oli aika paljon, mutta heinäkuun lämpö ja sen jälkeen saapuneet sateet ovat tehneet ihmeitä rinteelle. Sulkaneilikkakin kukki jo vähän tänä kesänä ja ensi kesänä varmasti jo runsaammin. Haluaisin tehdä tuollaisen kiveyksen myös portaiden toiselle puolelle, oikeaan rinteeseen. Harmi vain, että minulla on tällä hetkellä ihan eri väristä kivituhkaa, joten näkymä tulisi olemaan täysin toisenlainen. Mistähän saisi parin ämpärillisen verran punertavaa kivituhkaa. Täytyy miettiä.

Talvella kaadetun koivun alle rusentunut tuijakin on alkanut kasvattaa uusia versoja. Ressukka on jo kertaalleen menettänyt latvuksensa sijaitessaan tien vierellä aitatuijana. Se sai heti ensimmäisen istutuskesänsä jälkeen ylleen niin raskasta aurauslunta, ettei kestänyt taakkaa. Vaihdoin tilalle uuden tuijan ja siirsin tuon kovia kokeneen puun alapihalle. Täytyy vielä leikata noita ruskeita oksia pois ja muutenkin muotoilla puuta. Ajatus on, ettei se saisi levittäytyä ympärillä kasvavien perennojen päälle.

Tämän toispuoleisen tuijan kanssa voisi harjoitella havukasvien leikkaamista ja muotoilemista. Käväisi vain mielessä torstaina telkusta katsomani Alan Titchmarshin muotoilemat aaltoilevat puksipuut. Alanin porukka kohensi neljälapsisen perheen surkean puutarhan upeaksi elämyspuutarhaksi. Kyllä sinne upposi kasveja ja käytävistä rakentui hienoja kivipintaisia polkuja. Sellaisen porukan kun saisi omaan pihaan ahertamaan. Tietenkin ilmaiseksi, sillä maksettuna ei taitaisi meikäläisen varallisuus moiseen riittää.

Alkukesän mahonioiden siirtokin näyttää onnistuneen, sillä kumpaisessakin on jo uutta kasvua. Kannattaa näköjään uskaltaa tehdä rankkojakin siirtoja mieluummin, kuin tuijottaa väärässä paikassa kasvavia kasveja. Nyt noilla meidän mahonioilla on paremmat olosuhteet, enemmän isojen puiden varjoa ja vähemmän talvisia tallaajia, kun niiden kohdalla ei ole lintulautoja siemenillä täytettäviksi.

Jo viime kesänä kummastelin tätä Kotkansiiven keskelle noussutta tummaa kasvustoa. Olen tässä miettinyt, olisiko se jonkinlainen kukkavana? Toisessakin kotkansiivessä on samanlainen ja ne ilmestyvät aina näin elokuun lopulla. Kuka tietää?

Keräsin viikolla maljakkoon viimeisiä kukkivia liljojani. Mukaan napsaisin muutaman oksan punaista ihmekukkaa. Yhdistelmä näytti minusta kauniilta, mutta auta armias, kun tuli ilta. Huumaava tuoksu leijaili ympäri olohuonetta, jopa kirjastoon saakka. Tuo tuoksu tuntuu ihan mukavalta pihamaalla, mutta koitapa elää sen parissa sisätiloissa, ei tule mitään. Johan siinä alkoi hissukseen päässä kivistää ja lähellä istuessa huomasi hetken kuluttua tuijottavansa enemmän kukkavaasia kuin esimerkiksi meneillään olevaa kirjaa. Ukkokulta lienee hyvin kasvatettu, kun ei moneen päivään sanonut mitään. Vasta sitten, kun aloin oma-aloitteisesti kiikuttaa kukkapuskaa ulos todeten samalla, etten enää kestä tuota hajua, hän totesi, että kauanpa se kestikin. Onpa sen jälkeen huoneilma tuntunut huomattavasti raikkaammalta.

Tänään piti tulla vieraita ja niinpä ryhdyin aamupalan jälkeen leipomaan. Olinhan toki eilisen kaivuoperaation jälkeen päättänyt tänään keskittyä muihin tehtäviin, mutta vähän kyllä teki mieli lähteä jatkamaan alkanutta kasvihuoneen pystytysurakkaa. En ole lähtenyt. Ei kyllä tullut vieraskaan, mutta siitä huolimatta olen pitänyt tänään vähän leppoisampaa oloa. Olemme muutaman kerran Ukkokullan kanssa pohtineet kasvihuoneen pystyttämistä, sisustamista ja muita siihen liittyviä seikkoja. Kerrankin minulla on Ukkokullan kanssa yhteisiä puutarhaprojekteja, tuntuu huisin hienolta. Tällaiselta varmasti tuntuu niistä pariskunnista, jotka tekevät kaiken puutarhaan liittyvän yhdessä; ideoivat, hankkivat, kaivavat ja rakentavat yhdessä. Aivan erilaista, kuin puurtaminen yksinään. Saa jakaa mielipiteitä ja näkemyksiä. Aika avartavaa ja innostavaa. Nyt täytyy nauttia tästä yhteisestä projektista oikein kunnolla!