lauantai 28. marraskuuta 2015

Hvitträskin joulumarkkinat


Nyt se on sitten avattu. Nimittäin joulumarkkinoiden ja -myyjäisten kavalkadi. Hvitträskin joulumarkkinoilla on hyvä aloittaa ja teinkin niin nyt kolmannen kerran. Tämä hieno museo on sopivalla etäisyydellä kotinurkilta, saman kunnan alueella.


Ensimmäisenä juutuin tutkimaan kivoja, valokuvaprintattuja tuotteita; kännykkäpusseja, meikkipusseja, sammutinpeitteitä. Pidän tällaisista tuotteista, joissa näkyy tekijöiden kädenjälki ja jotka ovat laadukkaita ja mikä tärkeää, joiden tekemisessä huomioidaan eettisyys ja vastuullisuus. 

Hevosprintti sammutinpeitteessä

Tuotteissa on kuvia moneen makuun. Tällaiselle kissa- ja puutarhahöperöllekin löytyi mieluisia aiheita. Yrittäjänaiset kuuntelevat asiakkaitaan herkin korvin ja luulenpa, että itämaisten kissakuvien lisäksi jatkossa nähdään myös maatiaiskissoja vaikkapa kännykkäpusseissa. 

 
 Liisa Summasen (tekstiilisuunnittelija) ja Kinttu Koipijärven (graafikko/valokuvaaja) Likiz -niminen yritys on mielestäni erinomainen idea tuottaa myyntiin kauniita ja omaperäisiä tuotteita, joilla on konkreettista käyttöä.


Niinikään hienoja olivat Blåvillan betonituotteet. Betoniaskartelu on nyt kovin muodissa ja itse kukin niitä raparperinlehtilaattoja on pihalleen väsännyt. Nämä näkemäni tuotteet ovatkin jo huomattavasti pidemmälle jalostuneita ja viimeisteltyjä vaikkapa lahjoiksi annettaviksi.

  
Niinikään perinteeksi on tullut käydä moikkaamassa näillä markkinoilla tuotteitaan esittelemään saapunutta ja meille puutarhahörhöille tuttua Saila Routiota. Elsan lempituolista samoja tuotteita voi käydä katsomassa ja tilaamassa, mutta jotenkin on kiva nähdä ihminen kaupan ja tavaroiden taustalla. 


Muutama viikko sitten ensikerran askartelussa leimailuun eli embossaukseen tutustuneena ostin Sailalta puisia leimasimia (ylävasemmalla). Mielessä häämöttää jo ystävänpäivä ja pääsiäinen, jolloin esimerkiksi tuollainen lumikellokuvio saattaisi kortissa säväyttää mukavasti. Koska joulu on kuitenkin jo ovella, ostin kaksi englantilaista lasijoulupalloa ja kymmenen kissan rivistön englantilaisine buddinglautasineen ripustettavaksi vaikka eteisen peiliin. Ja aina Sailalta pitää ostaa muutama ihana Ann-Louise Bäckströmin puutarha-aiheinen kortti.


Museon pihamaalla oli myös muutama teltta, joista yhdessä oli niin houkuttelevia kuppikakkuja myynnissä, ettei ostamatta ohi saattanut kävellä. PamCakes on kirkkonummelaisen Pamela Sinclairin yritys, joten sitäkin mukavampaa on tätä oman kunnan edustajaa kehua.


Paljon muutakin mielenkiintoista näillä markkinoilla oli. Niin syötävää kuin muuhunkin käyttöön sopivaa. Heijastimia, joulukoristeita, koruja ja villaista ylle ja alle. Päivä on ollut harmaa ja sisätiloissa oli vieläkin hämärämpää. Osa Hvitträskin päärakennuksesta on paketoitu remontin vuoksi, eikä ikkunoista siten päässyt vähäistäkään valoa. Ylipäätään museossa valaistusolot ovat varsin hämärät, joten kuvaaminen oli ns. haasteellista.


Vielä viimeiseksi ennen pois lähtöä oli pakko ihastella ihania havutöitä ja kransseja. Tarkoitus ei ollut enää mitään ostaa, mutta lähtipä kuitenkin kotiin tuomisiksi vielä tällainen sievä havusydän. Vielä en tiedä, mihin sen ripustan, mutta eiköhän tuolle paikka löydy. Ja ellei löydy, joku mukava ihminen sen sitten saa.


Olen laittanut linkit niiden yrittäjien kotisivuille, joilla sellaiset on ja joiden kanssa vähänkin enemmän jotain juttelin. Mitään etua enkä maksua nimien mainitsemisista ja linkittämisistä saa, mutta minusta on mukava kehua muillekin tällaisia oman käden taitajia ja itsensä työllistäjiä. Kaupat ovat näin joulun alla väärällään kaikenlaista krääsää ja ulkomailta rahdattua roinaa. Jos sitä pitää sukulaisille ja ystäville joululahjaksi jotain antaa, miksei samalla kilauttaisi muutaman roposen kotimaiseen tai parhaassa tapauksessa oman kylän edustajan palkkapussiin.
 

55 kommenttia:

  1. Oletpa nopea, kun ennätit jo raportoida! Ihanat kuvat olit onnistunut saamaan vähäisestä valosta huolimatta. Ja voi, mitä herkkuja olitkaan löytänyt, nuo painetut tekstiilit, betonijutut ja ooh - orjanlaakerikoristellut kuppikakut ♥ Sellaisia on EHKÄ PAKKO huomenna ostaa :-)
    Kiitos kovasti kun kävit, päivä oli hiljainen, ehkä huonon sään takia, niinpä olit sitäkin tärkeämpi kävijä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Saila! Oli tosi mukava nähdä ja toivon hartaasti, että jatkossakin Hvitträsk säilyisi kokovuotisena vierailupaikkana ja siten myös nämä joulumarkkinat jatkuisivat.
      Oli pakko tehdä nopea postaus, kun lupasin mm. Likizin porukalle laittaa linkin postaukseeni. Ajattelin, että joku muukin kenties ehtisi vielä heitä käydä Hvitträskissä moikkaamassa. Ja nuo kuppikakut olivat taivaallisen hyviä. Piti kyllä hetki niitä käännellä ja katsella, kun olivat niin kauniita.
      Kävin joulumyyjäisten jälkeen vielä parissa kaupassa ja ihmisiä oli aivan mahdottomat määrät. Saattaa olla, että käyttävät tämän päivän vakio-ostoksiin ja suuntaavat huomenissa joulumarkkinoille. Toivotaan ainakin vilkasta osanottoa ja hyviä kauppoja sinullekin.

      Poista
  2. Olipa kiva markkinakierros ja hyvät kuvat.

    VastaaPoista
  3. Oi, mitä ihanuuksia siellä onkaan, ehkäpä huomenna auton nokka suunnataankin sinne...
    Kiva, kun esittelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kannattaa muistaa myös Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat. Ne ovat 12.-13.12.

      Poista
  4. Onpa kauniita kuppikakkuja ja ihana kranssi. Hienot markkinat todella. Olispa täälläkin ja pääsispä käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä pääkaupunkiseudulla alkaa näitä joulumyyjäisiä ja -markkinoita olla pilvin pimein.

      Poista
  5. Hienot ostokset sinulla! Käsityöläisiä olisi kiva tukea kyllä, varsinkin Sailaa :). Itse tunnustan pyöriväni niissä peruskaupoissa ostamassa peruskamaa :/ Kuppikakut olivat aivan ihania, slurps. Itsekin olisin varmaan repsahtanut havusydämeen. Ihana kun tuet ja kannustat käsityöläisiä maksutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä peruskamaakin täytyy välillä käydä ostamassa. Villasukilla ja kuppikakuilla ei oikein nälkä lähde.

      Poista
  6. Tosiaan upean ripeää toimintaa kun nyt jo tehtailit ihanan tekstin kuvineen päivineen. Kuppikakkumyyjä täällä vasta hiljalleen sulaa glögin äärellä :) huomenna täytyy kierrellä myös sisällä ja tehdä jouluostoksia, tosi kivannäköisiä juttuja. Voinko muuten jakaa tämän juttusi fb-sivullani? Jos siis teknisesti onnistun siinä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olet saanut itsesi jo sulaksi ja uusien kuppikakkujen valmistuksen rullaamaan. Ihania olivat kerrassaan.

      Poista
  7. Olipa kivan näköiset markkinat! Paljon mieluummin minä kiertelen tuollaisissa, kuin marketeissa. Ja aina löytyy kivoja tuotteita lahjaksi tai itelle. Itekin olen leimasimia käyttänyt, mutta jouluaiheisia vain. Nuo sinun näyttävät kivoilta.
    Voi mitä kuppikakkuja! Olisin minäkin sortunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sitten keväämmällä väsästä uusilla leimasimilla kortteja ja laittaa tänne käyttökokemuksia.

      Poista
  8. Laittaisin havusydämen ulkooveen tervetulleeksi vieraita toivottamaan. Ihana pikku museo, oivallinen paikka joulumyyjäisille. Niiden aika tosiaan on nyt. Meidän kunnassa ei näin somasti jos muutenkaan joulumyyjäiset loista, pitäisi lähteä kauemmas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havusydän pääsi sitten ihan omaan kotioveen. Siellä sitä voi katsella joka kerran sisään tullessa.
      Täällä pääkaupunkiseudulla joulumyyjäisiä on nyt runsain mitoin.

      Poista
  9. Nämä joulumarkkinat ovat jääneet minulta täysin huomaamatta. Taitavien käsityöläisten tarjonta on kaikkein parasta joulumarkkinoilla. Olipa hienoa kun kirjoitit joulumarkkinoista näin nopeasti, niin me markkinoista tietämättömät ehdimme käydä siellä huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistathan, että Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat ovat 12.-13.12. Niissä on oma viehätyksensä, kun sieltä puuttuvat kaikki metrilakuhössötykset ja muovihärpäkkeet. Samoin Tuomaan markkinat Senaatintorilla avautuvat nyt 4.12.

      Poista
  10. Kaikkea kivaa markkinoilla. Tuo havusydän on todella kaunis..muhkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havusydän on tosiaan muhkea ja huolellisesti valmistettu.

      Poista
  11. Teit mainoita ostoksia! Kaikki esittelemäsi tuotteet (ja ihmiset) näyttävät laadukkailta ja kauniilta. Minäkin mielelläni "mainostan" semmoisia tuotteita, joihin uskon ja ilman korvausta siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, kaikenlaista muovihärpäkettä on myynnissä pilvin pimein, mutta hoitakoon mainostamiset ihan itse. Moni käsityöläinen on täysin suusta-suuhun -mainonnan varassa ja häviävät mennentullen honkkareille ja tokmanneille.

      Poista
  12. Hyvä markkina kierros kaikkea kivaa siellä tarjolla. Kaunis havusydän ja kuppikakkuja Museo
    rakennus niin komea. Hyvää 1.adventtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hvitträskin museossa kannattaa vierailla, mikäli käy täällä pääkaupunkiseudulla. Se on mielenkiintoinen ja etenkin kesäaikaan todella kaunis paikka.

      Poista
  13. Kivannäköisiä tuotteita oli Hvitträskissä myynnissä. Monta kertaa olen miettinyt, että siellä pitäisi käydä, mutta enpä ole koskaan vielä "ehtinyt".

    Nuo puuleimasimet ovat upeaa käsityötä. Olen itsekin niitä ostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ole jännä, miten sitä reissaa ympäri maailmaa, mutta moni lähikohde on ja pysyy siellä "täytyisi käydä" -listalla. Hvitträsk on onneksi ihan tässä kotikulmilla, joten sinne on tosi helppo mennä.

      Poista
  14. On se vaan niin hienoa, että vielä on markkinoita ja myyjäisiä, kaiken muovin ja roinan keskellä. Mielellään käsityöstä sitten maksaakin hieman enemmän! Ihania juttuja tarttui mukaasi. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta näyttää, kuin näiden joulumyyjäisten ja -markkinoiden suosio olisi kasvussa. Isoja tapahtumia on ainakin täällä pääkaupunkiseudulla vielä useita ennen joulua.

      Poista
  15. On varmasti aivan ihanat joulumyyjäiset. Aivan mahtavan ihania tuotteita. Kiva kun vielä pidetään myyjäisiä. Hyvää ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset joulumyyjäiset ovat erinomainen mahdollisuus kaikenlaisilla kädentaitajille.

      Poista
  16. Kyllä käsintehdyt tuotteet ovat vertaansa vailla. Tällaisissa myyjäisissä on myös aivan oma tunnelmansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Gitta! Hvitträskissä on muutenkin hieno tunnelma ja näin joulumyyjäisten aikaan se korostuu.

      Poista
  17. Joulumyyjäiset ovat aina ihania - tunnelmallista adventtia sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Ja vihdoin löysin myös sinun blogisi.

      Poista
  18. Käsintehdyt ja itse toteutetut joululahjat on niitä parhaita. Mukava tutustua markkinoihin näin etänäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin tällaisena halpatuonnin aikana itsetehdyillä lahjoilla on ihan oma erityinen merkityksensä.

      Poista
  19. Mukava tarina markkinoilta, kiitos virtuaalikierroksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Kivoista tapahtumista on mukava kertoa muillekin.

      Poista
  20. Mielenkiintoiset markkinat ja kivoja tuotteita! Noille olen jo monta vuotta yrittänyt päästä, mutta juuri tässä kohtaa on lasten ja lastenlasten synttärit yleensä aina. En siis päässyt tänäkään vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, Hvitträskin joulumyyjäiset ovat nekin vaarassa, koska Museovirasto on uhannut muuttaa Hvitträskin kesämuseoksi. Silloin tuskin siellä on mitään toimintaa talviaikaan. Sääli, mutta toivotaan parasta.

      Poista
  21. Voi että, rakastan käsityöläismarkkinoita. Saa kotimaassa valmistetun, eettisen tuotteen ja samalla tukee taitavaa käsityöläistä, ei ole parempaa shoppailukohdetta :). Minäkin rakastuin noihin kissapaperikoristeisiin ja jemmasin tuota samaa kisulia viime vuonna. Tarjotinkisu taitaa olla vähän Juuson näköinen <3. Ihana kun vanhoista nostalgisista jutuista tulee uusintapainoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksipä taisinkin tuohon kisusarjaan ihastua, kun kuvassa oleva kissa on Juuson näköinen. Tällainen kissahöperö tosin tarttuu kaikkialla kissa-aiheisiin. Ei voi mitään, mutta eipä tarvitsekaan.

      Poista
  22. Kiitos markkinakierreksesta tunnelmallisessa Hvitträskissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hvitträsk on tosiaan tunnelmallinen ja hieno ympäristö myös tähän tarkoitukseen.

      Poista
  23. Kiitos katsauksesta. Minulta nämä myyjäiset ovat menneet kokonaan ohi, siis aiemmatkin. Missä tätä on markkinoitu, tiedätkö? Pitää mennä ensi vuonna💚Rakastan tuota miljöötä, asuimme Luomassa Majvikin kartanon vanhoilla mailla reilun kymmenen vuotta ja kävimme kesäisin uimassa Hviträskissä😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikallislehdissä eli Länsiväylässä ja Kirkkonummen Sanomissa ainakin on ollut pienet ilmoitukset vuosittain. Samoin Hesarissa niissä pienissä Minne mennään-ilmoituksissa. Saapa nähdä kuinka ensi vuoden myyjäisten käy, sillä Museovirasto suunnittelee sulkevansa myös Hvitträskin talvikaudeksi. Silloin tuskin joulumyyjäisiä siellä pystytään järjestämään, mutta asia on vielä auki. Myös Museoviraston sivuilta löytyy linkki Hvitträskin museoon, jossa löytyy tietoa tästä tapahtumasta.

      Poista
  24. Voi, en ollenkaan muistanut noita markkinoita. Olisi ollut kiva käydä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Hvitträsk jäi väliin, suosittelen Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoita. Ne ovat 12-13.12. Niistä tykkään, kun sielläkin on tunnelma kohdillaan. Ei metrilakua eikä muovihärpäkkeitä.

      Poista
  25. Sulla on kyllä ollut silmät auki markkinoilla, ihania postauksia :) Mutta noi keramiikkakissut ovat kyllä superhienot. Laitoitko tekijän nimen mieleen ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut keramiikkakauppiaalla mitään nimeä esillä, eikä myyjäpoika ollut kovin puhelias. Puhui englantia ja sitäkin vähän huonosti. Samantyyppisiä kissafiguureja on monissa Talllinnan ja Viron matkamuistomyymälöissä, joten ilmeisesti niitä tekevät muutkin, kuin tuo yksi kauppias joulutorilla.

      Poista
  26. Betonilautaset olivatkin todella upeita. Samoin kynttilänjalat, joista ei tullut kuvia. Taidokkaita ja kauniita.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!