maanantai 21. maaliskuuta 2016

Mullat vaihtui


Nyt on mullat vaihdettu niin huonekasveille kuin kellarista ylös kannetuille pelaguillekin. Minua vaivaa yleensä hirvittävästi kaikki keskeneräiset hommat ja rästityöt, vaikka niillä ei edes olisi kiire. Jotenkin on vain niin paljon helpompi viettää luppoaikaa, kun kaikki pakolliset kuviot on hoidettu pois päiväjärjestyksestä.


Ensin piti siivota koko huusholli ja sitten kaivoin multapussit esiin. Ehkä järjestys oli hiukan nurinkurinen, sillä mullanvaihtoruljanssin jälkeen jouduin imuroimaan kodinhoitohuoneen ja varaston uudelleen. Aina sitä multaa lentelee ympäriinsä, vaikka miten yrittäisi olla varovainen. 

Saapa nähdä, tykkäsikö kaktus huonoa mullanvaihdosta, sillä yllättäen siihen on ilmestynyt muutamia uusia nuppuja. Pääkukintansa se teki jo marras-joulukuussa, joten tämä taitaa olla pientä kevätinnostusta.


Ruokakaupassa oli myynnissä tällaisia tavallisia torvinarsisseja, siis sipuleineen. Ostin kaksi ruukkua, joissa kummassakin on neljä sipulia. Suurin osa narskuista oli vielä tiukassa nupussa, mutta lämpimässä huoneilmassa tämä yksi päätti avautua heti seuraavana päivänä.


Enpä muista, milloin viimeksi olisin törsännyt näin usein leikko- ja muihin kotikukkiin. Eivät nämä kovin paljon maksa, joten tuskin talouteni tähän törsäämiseen kaatuu. Iloitsen näistä tosi paljon ja myöhemminhän sipulikukat voivat jatkaa elämäänsä puutarhaan istutettuina.
 

23 kommenttia:

  1. On totta että tekemättömät työt huutelevat takaraivossa hiljalleen, kunnes kaikki on saatu valmiiksi ja uusia keksitty tilalle. Yksi iso homma kuitenkin on tehtynä - mullanvaihto, aina roiskuu kun rapataan, koskaan multia ei saa niin vaihdettua ettei sitä leviäisi ympäristöön, mutta helppo ne on siivota poiskin. Mullakin sattui noin, että marraskuun kaktus oli ihan nuppuja täynnä ja silti vaihdoin mullat, ei ainakaan vielä yhtään nuppua ole pudonnut :D

    Tuo sinun narsissi taitaa olla kerrottu tai ainakin näyttää siltä! Sijoitukset tuollaisiin piristyksiin on jopa taloudellista, saahan sipulit sitten maahan eloaan jatkamaan!

    Mukavaa alkavaa hiljaista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrottu taitaa olla. Ostin sen ruokakaupan hyllystä ja lapussa luki vain torvinarsissi. Huoneenlämmössä nuput avautuvat niin nopeasti, että taitaa ehtiä kukkia ennen pääsiäistä. Siitä saa taas hauskan lisän puutarhaan.

      Poista
  2. Oletpa saanut paljon aikaiseksi. Minun vähäiset huonekasvini taitavat tyytyä eloon vanhoissa mullissa. Pelakuut kyllä saavat jossain vaiheessa uuden kasvualustan. Itse olen huomannut, että tämä bloggaaminen innostaa hankkimaan kasveja sekä kuvaamaan ja kirjoittamaan niistä. Ihaniahan kukat ovat, sille ei voi mitään. Piristystä arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahvasti epäilen, että mullanvaihto jäi minulta viime vuonna kokonaan väliin.
      Totta, toisten blogeissa seikkaillessa innostuu kaikista kukista ja niiden kuvista ja yllytyshulluna hankkii niitä kotiinkin. Mutta kun ne ovat niin ihania.

      Poista
  3. Ihania kukkia! Jotkut ostavat nautintoaineita, minä ostan kukkia! Sama vaikutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, en polta tupakkaa, joten samalla summalla voin nautiskella kasveista.

      Poista
  4. Kukat ovat aina yhtä ilahduttavia:)

    VastaaPoista
  5. Minäkin laitan nautintoaineista säästyneet rahat kukkiin. Ja kun ostaa kukkasipulin sehän on vähän kun pankkiin laittaisi, kukinnasta pääsee nauttimaan ehkä uudestaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi sitä tosiaankin turhempaankin törsätä. Onneksi monet kukat ovat nykyisin vieläpä varsin edullisia.

      Poista
  6. Hyvään asiaan törsäät! Pienellä rahalla saa niin hyvää mieltä, kun puutarhassa ei vielä mikään kuki. Ja sinnehän nuo sipulikukat sitten siirtyvät jatkamaan elämäänsä. Eivät meni hukkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Sipulikukista saa kaksinkertaisen - tai usein jopa moninkertaisen ilon, kun ne jatkavat elämäänsä puutarhan mullassa.

      Poista
  7. Sipulillisia kukkia on kiva ostaa, kun tietää niiden olevan monivuotisia :-)
    Hyvä homma, mun pitäisi aloittaa pelakuiden leikkuu ja pistokastehtailu, mutta olo on hieman flunssainen. Taisi kevätsää kostaa, kun hikoilin ojien kimpussa enkä mennyt heti lämpimään saunaan. Ehkäpä päikkärit Ransun kyljessä parantavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti päikkärit Ransun kyljessä. Jos vielä saisit Mustin jalkoja lämmittää, niin parannusvaikutus on täydellinen.
      Vaikka kuinka innostunut multapeukalo olisi, iskee välillä väsymys ilman flunssaakin. Viime päivien koleus tuntuu tunkeutuvan luihin ja ytimiin. Olen miettinyt, kuinka paljon siinä on psyykkistä "palelemista". Kevättä jaksaa odottaa ja siitä innostua silloin, kun se on meneillään. Tällaiset takatalvet vievät jotenkin mehut ja alituiseen odottamiseen uupuu. Onneksi tällaiset tunteet ovat hyvin ohi meneviä ja hetken päästä taas jaksaa. Eli sormet sinne kissa lämpöiseen ja pehmoiseen turkkiin ja tarvittaessa ehkä pikkaisen Finrexiniä suuhun.

      Poista
  8. Ihania kukkia olet ostanut ne antaa hyvin paljon mielihyvää.minäkin ostelin aina kun kauppaan menee näkee upeita kasveja niitä on mentävä koskettelemaan ja aina tulee suuri halu ostaa niitä. onko se sairautta vai mitää lie vialla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkoon sitten sairautta, jos ihminen haluaa kauneutta ympärilleen. Ei ole ainakaan vaaraksi kenellekään.

      Poista
  9. Minullakin tuo jokakeväinen mullanvaihto kummittelee takaraivossa. Nyt kun luin postauksesi, tajusin että tänään kotimatkalla menen kukkakaupan ohi. Voisinkin käydä hakemassa yön kuningattarelle kaktusmultaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taisi vierähtää välivuosi mullanvaihdossa. Täällä blogistaniassa kuitenkin saa muistutuksia ajankohtaisista hommista ja runsaasti myös innostusta ryhtyä itsekin samoihin toimiin. Sinne vain kukkakauppaan multaostoksille.

      Poista
  10. Itsekin hankin toissapäivänä muutaman tete-narsissi-ruukun tuomaan kevättä lasiterassille. Noita isokukkaisia torvinarsissejakin olisi ollut, mutta yhden torvinarsissi-ruukun hinnalla sain kolme tete-narsissi-ruukkua, joten päädyin niihin.
    Tunnistan kyllä itsekin tuon tekemättömien töiden -ahdistuksen, joka helpottaa vasta, kun hommat on tehty, vaikkei kummoinen juttu olisikaan tekemättä...

    VastaaPoista
  11. Oletkin ollut ahkera ja saanut paljon aikaiseksi. Kyllä kukat ovat ihania. Mukavaa pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
  12. Kukat tuovat niin paljon iloa, että niihin saa vähän törsätäkin. Minäkin olen huomenna lähdössä ostamaan kevätkukkia :)

    VastaaPoista
  13. Pelakuiden mullanvaihtoa olen itsekin harkinnut, mutta pelakuumulta-pussi on jossain liian hyvässä tallessa, joten taitaa mullanvaihto siirtyä ensi kuun puolelle. Näkyy keskiviikona olevan täysikuu ja en varmaan ehdi huomenna.....
    Pari kassillista erilaisia narskuja muutti meillekin taas tänään, Primassa tetet maksoivat 6.75/ 6 ruukun kenno. Pari kennoa ostin ja helmihyasintteja ja yhden sellaisen torvinarsissiruuukun. Pääsiäinen pelastettu :)

    VastaaPoista
  14. Laitan ainakin itse rahaa joko sisustukseen tai kukkiin. Ja pääsiäisen sipuli kukat voi tosiaan istuttaa sitten maahan. Hyvää pääsiäisen odotusta sinne.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!