lauantai 19. maaliskuuta 2016

Pitihän minunkin


Niin pajon tätä uutuutta hehkutettiin, että pitipä minunkin lähteä kirjakauppaan sitä henkilökohtaisesti hiplaamaan. Varsinkin, kun eräs kirjakauppaketju mainosti 15 %:n alennusta puutarha- ja luontokirjoista. Sattumoisin kukkarossani on käyttöä odottanut bonuskuponki niinikään samaiseen kirjakauppaan. Olen säästänyt sitä käytettäväksi johonkin ja sen käyttöaika alkoi jo käydä umpeen. Tulipa tämä kirja siis siitäkin näkökulmasta kreivin aikaan.


Kyseessähän on vasta pari päivää sitten julkaistu Kati Jukarainen - Maria Kesänen - Hanna Sumari: Keittiöpuutarha - siemenestä lautaselle. Kirja on aikamoinen järkäle niin kokonsa kuin tietomääränsäkin puolesta. Ainakin minun puutarhakirjastossani oli juuri tämän kirjan kokoinen aukko ja nimenomaan keittiöpuutarha-alueesta. 


Jonkin verran olen jo ehtinyt uunituoretta opusta sormeilla ja selailla. Se on oloasultaan selkeä ja runsaan kuvituksen ansiosta keveä. Kirjan voi lukea kannesta kanteen tai napostellen sieltä täältä. Tässä kirjassa minua viehättää eritoten se, että sen tekijät puhuvat todellisesta kokemuksesta, eivätkä latele pelkkiä kirjaviisauksia. Kun on seurannut heidän tarinoitaan kunkin blogissa, voi luottaa siihen, ettei kirjan tieto ole pelkkää sanahelinää. 


Luonnollisesti tuntuu myös mielekkäältä hankkia tietoteos, joka on tehty kotimaisin voimin. Siis kirja, jonka tiedot pohjaavat suomalaiseen luontoon ja sääolosuhteisiin ja jota ei ole vain käännetty ja sopeutettu meidän puutarhoihimme soveltuvaksi.


Toinen miellyttävä lukukokemus kolahti eilen postilaatikkoon eli Suomen Ruususeuran tuorein julkaisu "Pirjo Rautio: Upeat ranskanruusut". Olen enemmän kuin tyytyväinen jäsenyyteeni tässä yhdistyksessä, sillä vaikka en ole vielä osallistunut yhteenkään heidän järjestämistään tilaisuuksista, olen jäsenmaksulla tähän mennessä saanut melkoisen määrän kotiin kannettua ruusutietoutta aivan upeasti kuvattuna ja kirjoitettuna. Suosittelen kaikille vähänkin ruusuista kiinnostuneille!
 

21 kommenttia:

  1. Oi, ihana tuo ruusukirja! Hyötykasvit ei ole tällaisen ruoanlaittoa kammoksuvan juttu, joten en ehkä siitä niin kovin..... Mutta taatusti hieno kirja sekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet hyötykasvit toimivat myös koristekasveina. Ruususeuran jäsenlehdet ja erilaiset teemanumerot ovat kyllä täyttä asiaa ja upeasti kuvitettuja.

      Poista
  2. Hyötyviljelyn kukoistaessa on Keittiöpuutarhakirjalle ollut tilausta. Minua miellyttää se, että kirja on niin monipuolinn ja huolellisesti tehty, ajatellen sekä kokenutta viljelijää, että aloittelijaa. Esimerkiksi se, että mainitaan millaisen sadon saa perunasta tai kurkusta on erittäin hyödyllinen tieto kokemattomalle, joka miettii montako tainta tai siemenperunaa maahan pitää laittaa :) Sellaiselle, joka aloittelee kasvimaata tämä teos on oivallnen manuaali ja aarreaitta.
    Ruusut kuuluvat jokaiseen puutarhaan ja niihin voi hurahtaa pahastikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko kirjaa en ole vielä ehtinyt kunnolla läpikäydä, mutta nimenomaan nuo mainitsemasi asiat nousevat kirjassa esiin. Se on jotenkin niin konstailematon, mikä on harvinaista tänä päivänä, kun jokainen haluaa olla jotain erityistä olematta sitten yhtään mitään.

      Poista
  3. Ostin tuon kirjan itsellenikin, samalla kuin arvontavoiton ja hyvältä vaikuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kotimaisia puutarhakirjoja ilmestyy sen verran harvoin, että kannatti tämäkin ostaa.

      Poista
  4. Itsekin olen ajatellut hankkia kyseisen kirjan, vaikka hyllyt jo notkuvat niistä. Kirja näyttää niin houkuttelevalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinne yksi kirja vielä mahtuu muiden joukkoon notkumaan.

      Poista
  5. Kirja vaikuttaa todelliselta helmeltä! Ruususeura tekee tosiaan hyvää työtä, ihana lehti ja tietolehdykät myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruususeurassa on paneutumista, josta aistii hyvin innostuksen ja pyyteettömän rakkauden ruusuihin.

      Poista
  6. Mukavaa, että ilmestyy uusia suomalaisia puutarhakirjoja! Laadukas ja mieluinen kirja on oiva ostos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisella tietokirjalla ei mene kovin hyvin, joten tämän kirjan ostaminen on tukea koko alalle.

      Poista
  7. Eikö olekin hyvä kirja. Pidän kirjan selkeydestä ja hyvistä ohjeista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kirja on selkeä, mikä varmasti lisää sen käyttöä.

      Poista
  8. Olipas hienot kirjalöydöt, saakohan tuota ruusukirjaihanuutta ostaakin jostain. Nyt sinulla riittää mielenkiintoista lukemista hetkeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akateeminen kirjakauppa myy seuran jäsenlehteä Ruusunlehteä ja aikaisempia julkaisuja, joten uskoisin tämänkin tulevan sinne myyntiin. Sehän on aivan uunituore. Myös puutarhamessuilla on ollut Ruususeuran standi ja siellä myynnissä heidän julkaisujaan. Puutarhamessuilla minäkin näihin ensi kerran törmäsin.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Niin on. Nyt siihen ehtii syventyä, kun ulkona on takatalvi.

      Poista
  10. Määkin tilasin tuo ihanalta näyttävän uutukaisen, nyt odottelen postipoikaa:)

    VastaaPoista
  11. Täällä on ihan samat lukemiset. Perjantai-illan rötkötin sohvalla ja luin juurikin noita ihanuuksia. Sohvalla oli myös uusin Garden Illustrated ja pari taimiston mainosta. Olin ihan huumassa ja luin kaikkia melkein yhtäaikaa. :)

    VastaaPoista
  12. Tuon kirjan hankinta on täälläkin ajankohtainen ja ajattelin sen hankkia myös lapsille, kaikilla hiukan jo peukalo vihertää ja parvekeviljelyä aloitellaan. Tuo ruususeuran jäsenyys houkuttaa!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!