sunnuntai 18. syyskuuta 2016

#kirjacorner/Ruusutietoutta kahden voimalla

Rosa rugosa 'Sävel' kukkii yhä

Kukkalan Sanna aloitti uuden juttusarjan, jossa hän tulee esittelemään mielenkiintoisia puutarha- ja muita kirjoja. Hän myös innosti bloggareita mukaan kertomaan omista kirja-aarteistaan. 

Samoin Rosa rugosa 'Ritausma'

Kirjojen ja lukemisen ystävänä myös puutarhakirjoja on tullut hankittua ahkerasti omaan hyllyyn. Tietopuoleinen kirja onkin mukava omistaa itse, jotta siihen voi tarvittaessa palata yhä uudelleen. Omalta osaltani haluan nostaa tässä esittelyssä kaksi ruusukirjaa framille.


Ensimmäinen esittelemäni kirja on Pentti Alanko - Peter Joy - Pirkko Kahila - Satu Teger: Suomalainen ruusukirja. Gummerus 2004. Suomalainen ruusukirja ilmestyi vuonna 1995 ja se pohjautui ruusututkimukseen, joka oli osa vuonna 1985 aloitettua KESKAS-tutkimusta. Maailman ruusuvuoden 2002 kunniaksi Suomalainen ruusukirja ilmestyi kolmantena, uudistettuna painoksena. Tällöin teksti tarkastettiin kauttaaltaan ja nimistö saatettiin ajan tasalle.


Kirja esittelee pääasiassa kestäviä, vanhoja suomalaisia pensasruusuja, mutta mukaan ovat päässeet myös arat ryhmä-, peitto- ja köynnösruusut sekä joitakin uudempia löytöruusuja. Kirjasta luonnollisesti puuttuvat Kahila-Joy-Kangaspunta -kolmikon Päivölän koetilalla Suomen luontoon ja ilmastoon jalostetut ja kirjan julkaisun jälkeen myyntiin tulleet ruusut, kuten Ilo, Sointu, Sävel, Onni, Lumo ja Tove Jansson (luultavasti jonkun jopa unohdin).


Tämä kirja on oivallinen opas ruusuharrastajalle ja myös mielenkiintoista luettavaa kenelle tahansa kasveista kiinnostuneille. Voisi jopa sanoa, että Suomalainen ruusukirja on ehdoton hankinta kenen tahansa puutarhaharrastajan kirjahyllyyn. Kirjaa on edelleen saatavissa ja toivotaan, että siitä otetaan uusia painoksia jatkossakin.

   
Toinen tärkeä, saumattomasti ruusuihin liittyvä kirja on Leif Blomqvistin Pohjoisen Ruusut, joka ilmestyi 2015. Minulla oli ilo hankkia kirja puutarhabloggareiden tapaamisen yhteydessä Ruususeuran puheenjohtaja Lauri Korpijaakon luona vieraillessamme. 


Pohjoisen Ruusut on ihastuttava kirja ihan vain katsella ja ilman muuta se on myös täynnä asiaa ja tärkeää tietoa ruusuista. Tästä kirjasta löytyvät nekin ruusut, jotka eivät aikanaan ehtineet Suomalaiseen ruusukirjaan eli Lumo, Sointu ja muut. Jotkut kirjat nostattavat ihmismielessä muistoja ja monenlaisia aistimuksia. Tämä Pohjoisen Ruusut -kirja tuo aina sen avatessani tuulahduksen ruusujen tuoksua. Toisinaan avaan kirjan vain kokeillakseni, vieläkö sen taikavoima on tallella ja kyllä se on. Aina tuoksuu. Ihmeellistä!

PS. Tämän postauksen piti ilmestyä vasta huomenna, mutta erehdyin kalenterissa ja julkaisu menikin 12. päivälle. Näköjään kerran julkaistua tekstiä ei voi enää ajastaa uudelleen, joten menköön tälle päivälle.
 
 

28 kommenttia:

  1. Heh - mulla on sama kokemus ruusukirjan lukemisesta: haistan ruusun tuoksua! Hyvät ruusukirjat valitsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku voisi väittää, että olemme roiskineet sivuille hajuvettä. Ei todellakaan. Tuoksu tulee kuvien nostattamista mielikuvista tai sitten se on magiaa....

      Poista
  2. Tuo Blomqvistin ruusukirja tuo ihanan tuulahduksen ja hennon tuoksunkin ja samalla kauniin muiston tapaamisestamme ja siitä kun melkein kaikilla oli tuo ihana kirja kainalossa ja hymy huulilla! Hienot kirjat molemmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan tastusti aina tuon tapaamisen katsellessani Blomqvistin kirjaa. Ihania tuollaiset muistojen tuojat.

      Poista
  3. Molemmat on todella hyvät kirjat! Suosittelen minäkin.

    VastaaPoista
  4. En ole (vielä) kovin innokas ruusujen kasvattaja, mutta ainahan tilanne voi muuttua =) Pitääpä pitää nämä mielessä, kivat vinkkaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalainen ruusukirja oli minulla jo ennen, kuin innostuin ruusuista. Toki pihassa kasvoi juhannusruusu ja punalehtiruusukin taisi olla. Puutarhakirjat vain ovat kaikkinensa niin ihania, että niihin sortuu ennen kuin niitä käsitteleviin kasveihin.

      Poista
  5. Tuo Suomalainen ruusukirja löytyy minunkin kirjahyllystäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin minusta jonkinlainen puutarhurin kirjastoon kuuluva perusteos.

      Poista
  6. Jälkimmäinen kirja onkin minulle uusi. Ihania ruusuja kuvituksena.
    Kirjat täytyykin kaivaa taas esiin syksyn edetessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blomqvistin kirja onkin sekä hyvä että hieno. Suosittelen lämpimästi.

      Poista
  7. Kässärikirjoja tarvitaan aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Tänä nettiaikanakin kirjalla on paikkansa.

      Poista
  8. Puutarhakirjat ovat ihan pakollisia hankintoja, jotta niistä voi etsiä tietoa, katsella kauniita valokuvia ja suunnitella uusia hankintoja. Kivoja ruusukirjavinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhakirjoja on vaikea vastustaa ja miksi pitäisikään. Eikä tarvitse olla jonkun tietyn kasvin harrastaja, voidakseen iloita sitä käsittelevästä kirjasta.

      Poista
  9. Nuo kaksi kirjaa ovat minullakin hyllyssäni ja jatkuvassa käytössä.
    Laadukkaat tietoteokset, joita voi ihan katsellakin ruusukaipuussa.
    Pohjoisen Ruusut- kirja tuo vielä mukavia muistoja, kivasta päivästämme. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina, eikös vain siinä Pohjoisen ruusut -kirjassa tuoksu Lauri Korpijaakon ruusut? Ja kun kirjan avaa, sen sivuilta nousee taukoamaton puutarhahöpinä. Juuri se, mitä silloin tapaamisessa niin innolla harrastettiin. Ihana muisto!

      Poista
  10. Voi, kuinka kiva, kun lähdit tähän haasteeseen mukaan. Kiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivat ja hyvät haasteet ovat ohittamattomia. Kiitos itsellesi!

      Poista
  11. Pohjoisen Ruusut on kyllä selattu monta kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin hyvä ja kaunis kirja, että siitä taitaa tulla klassikko.

      Poista
  12. Between, juuri tuota Säveltä tilasin jo ensi kevääksi:) Meillä on pihapuolen aidanteena kurtturuusuja, ihanaa Hansaa tummanpunaisena sekä sitä yksinkertaista sekä puanisena että valkoisena. Nyt siellä on aukkoja, jota täyttyvät Sävelellä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hienolta täyttää aukot Sävelin! Sekä ajatuksena että käytännössä.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!