Vesipisaroita syyspuutarhassa

Jestas, miten 4-5 astetta tuntuu kylmältä, kun lähtee kumisaappaissa ilman villasukkia kiertämään pihaa ja mittaamaan tiluksiaan. Varpaat ovat vielä tunninkin jälkeen vähän kohmeessa sormista puhumattakaan. Aina tämä syksyn tukevamman pukeutumisen sisäistäminen vie oman aikansa ja liikkeelle tulee lähdettyä aivan liian vähäisin taminein.

Pisarat nuokkuluppion lehdillä

Muutamana yönä mittari on laskenut nollan tietämille, ehkä pakkasellekin, mutta yläpihalla ei vielä valkoista kuuraa ole ollut. Ei siis sellaisia ihania sokerikuorrutettuja ruusunlehtiä eikä valkoisin pitsireunoin varustettuja poimulehtiä. Kosteutta kyllä nyt riittää, mutta lähinnä timanttisina pisaroina kasvien lehdillä. Sadetta ei juurikaan ole tullut. Jokunen harvakseen patiolle pudonnut pisara ja ehkä viime päivinä ilmassa aistittavaa kosteutta.

Pisarat hämähäkinverkolla

Pihamaalla kuvaaminen on vähentynyt oleellisesti. Osittain siksi, etten oikein aina tiedä, mitä siellä kuvaisin. Ne vähäiset ja viimeiset kukkijat on ikuistettu kymmeniä kertoja, eikä mielikuvitukseni riitä näkemään loputtomiin taiteellisuutta ja kuvauksellisuutta pudonneilla lehdillä. Oman vaikeutensa kuvaamiseen tuo myös yhä vähenevä valoisan ajan osuus päivästä. Kahden viikon päästä siirrytään taas talviaikaan ja silloin illan hämäryys ja pimeys alkaa aina vain aikaisemmin.

Pikkulinnut ovat viime päivinä koputelleet ikkunaruutua sen verran ahkerasti, että oli ihan pakko käydä laittamassa niille murkinaa. Varastosta löytyi muutama talipötkylä, talipalloja ja vajaa pussi auringonkukansiemeniä. Suosio ruokintapaikoilla on tarjoilun aloittamisen jälkeen ollut taattua. Tinttejä pörrää joukoittain ja tänä aamuna ensimmäinen oravakin oli löytänyt tiensä keittiön ikkunan edustan lintulaudan katolle istumaan.

Oravan nähdessäni kipitin pikapikaa työhuoneeseen noutamaan kameraa, mutta sälekaihdinta en ennättänyt ylös nostamaan. Orava tarkkaili minua ikkunan läpi ja säntäsi heti pois tehdessäni isompia liikkeitä. Ei minusta tule sen enempää tintti- kuin muidenkaan vikkelien eläinten kuvaajaa, mutta todistusaineiston nappaaminen on sentään luvallista mämmärikuvaajallekin.

  
Paljon on jo lehtiä puista pudonnut, mutta aika lailla niitä vielä siellä korkeuksissa killuu. Etenkin vaahteroissa ja lepissä lehdet näyttävät olevan tiukassa. Puhumattakaan omenapuista ja syreeneistä, jotka perinteisesti pitävät kiinni lehdistään viimeiseen saakka. Aika paljon olen jo pihaa ja puutarhaa siivonnut, mutta kyllä siellä vielä tekemistäkin löytyy. Tämän päivän pihakierroksella löysin leikattavia perennanvarsia ja tietenkin sitä lehtien silppuamista nurmelle ruohonleikkurillakin on vielä kerraksi tai kahdeksikin.

Pisarat pihakäenkaalin lehdellä

Sinne tänne jätän niitä talventörröttäjiä, mutta esimerkiksi yläpihan sisäänkäynnissä se on aivan turhaa, sillä perennapenkkeihin kolataan lunta. Runsaslumisena talvena ei ole toivoakaan päästä ihailemaan minkäänlaisia talventörröttäjiä, sillä kukkapenkeissä saattaa lunta olla toista metriä - ellei enemmänkin. Enköhän taas lähipäivinä laita oksasilppurin laulamaan ja tunge sen kitusiin perennanvarsia. Silputut varret kippaan sitten kukkapenkkiin. Siellä muhikoon, kunnes keväällä sirottelen päälle tuoretta multaa. Ei siis mitään kukkapenkkien haravointia. Käytävien siivoamisessa on ihan riittävästi puuhaa.

Lisää pisaroita hämähäkinverkolla

On muuten ollut opettelua pysyä haravan kanssa poissa kukkapenkeistä. Perfektionistin silmää ilman muuta miellyttää viimeisen päälle puhtaaksi raavittu multapinta, mutta kasvit siitä tuskin ihan yhtä paljon tykkäävät. Syksyllä kukkapenkkien haravoimisen välttäminen onnistuu vielä sen vuoksi, että silloin pihan siivoamista on muutenkin riittävästi. Keväällä sen sijaan kaiken vihreän näkemiseen on niin suuri kaipuu, että sitä haluaisi edistää kaivamalla vaikka pikkusormen kynnellä esiin mullasta esiin pilkistäviä versoja. Kun aikansa kevään paljaudessa pihalla pyörii, tulee mahdoton halu tehdä siistiä ja silloin se haravan varteen tarttuminen on hyvin lähellä. Miten ihmeessä sitä taas malttaa mielensä ja jaksaa uskoa siihen, että hyvin ne kasvit sieltä maatuvien lehtien alta esiin ponnistavat.

Clematis Ville de Lyon

Harmaan ja ruskean vähitellen vallatessa puutarhaa, sieltä sentään löytyy vielä joitakin väripilkkuja. Kärhö Ville de Lyon on näköjään jälleen kerran päättänyt voittaa viimeisen kukkijan tittelin ja aukaisee nupun toisensa jälkeen. Viime vuonna pakkanen lopulta vei sen viimeiset nuput. Katsotaan, miten nyt käy.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

PS. Tämä postaus on kirjoitettu lauantaina, joten julkaisun aikaan sää saattaa olla ihan erilainen. Mitä kyllä sääennusteiden perusteella epäilen.