Ei minusta ole sohvaperunaksi eli sadepäivän mietteitä

Työhuoneen ikkuna

Minusta ei ole sohvaperunaksi. Kaipaan aktiivista tekemistä ja toimintaa. Haluan saattaa keskeneräiset hommat kerralla loppuun ja mieleni lepää parhaiten silloin, kun olen väsyttänyt itseni fyysisesti raittiissa ulkoilmassa. Siksi päivätolkulla jatkuvat sadesäät saavat minut ärtyiseksi ja osin aikaansaamattomaksi. Kun ei pääse tekemään sitä, mitä haluaisi ja minkä on suunnitellut, on vaikea keksiä korvaavaa tekemistä. Ainahan sitä voi lukea ja kutoa ja kuunnella musiikkia. Vaan ei sentään tunnista toiseen koko viikonlopun ajan. 

Puput ovat etsineet syötävää alapihalta.

Sunnuntain aamupäivällä näytti hetken, kuin sade olisi tauonnut. Puin pihavaatteet ja saappaat jalassa astelin pihamaalle. Tarkoitus oli ryhtyä asentamaan harjateräksiä köynnöstuen pystyssä pitämiseksi. Sitä ennen tein kierroksen kameran kanssa puutarhassa. Enpä ehtinyt viittä kuvaa enempää ottaa, kun jo räntää ripotteli siinä määrin, että kameraa tuli sääli.

Ruusuorapihlaja - Crataegus l.Pauls Scarlet

Alapihalla kulkiessani huomasin tykkylumen murtaneen ison oksan ruusuorapihlajasta. Pikkuisen harmitti, tai oikeastaan vähän enemmänkin. Harmitti, etten ollut torstaisen lumisateen jälkeen kiertänyt tarkastamassa koko puutarhaa. Tyydyin vain yläpihaan ja siellä olevien puiden ja pensaiden ravistelemiseen. Olkoon lumi kuinka kaunista tahansa, puiden oksilla keikkuessaan, se voi myös tehdä pahaa tuhoa. Leikkasin murtuneen oksan ja laitoin runkoon haavabalsamia. En tiedä, onko siitä mitään apua. Eipä tässä paljon muuta voi, kuin toivoa puun selviävän.

Perjantaista lähtien jatkuneet vesi- ja räntäsateet ovat vieneet melkoisen osan lumesta, mutta yhä sitä riittää. Puutarhaa kierrellessäni muistin myös, miksi en niin kovin runsaasti innostu jättämään talventörröttäjiä. Ei näillä leveysasteilla mikään puutarhassa törrötä - ainakaan pitkään. Viime vuosina talvet ovat entistä enemmän olleet ylivertaisen märkiä. Vetiset sateet ja toistuva sulaminen ja jäätyminen painaa kaiken, jopa muuten hyvinkin pystyssä pysyvät maan tasalle ja sinne ne liiskautuvat. 

Kun se tienoon kaunistava pakkaslumi lopulta tulee, huokaisen helpotuksesta. Marras-joulukuinen puutarha on meidän nurkilla harvoin mikään silmiä hivelevän kaunis nähtävyys. Harmaan-ruskean-mustaa ja koostumukseltaan enemmänkin kompostikamaa siintää silmissä niin, ettei paljon kameraa viitsi ulkoiluttaa. 

Ei törrötä asterikaan, ei.

Harmaassa märkyydessä on varmasti myös suurin syy, miksi en ole kovin ihastunut syksyyn tai talveen. Alkusyksy ruskaisine väreineen ja kuulaine ilmoineen menee vielä mukavasti. Mutta räntäsateet ja jatkuvasti lisääntyvä pimeys vievät ilon ulkoilulta. 

Olen itsekin usein sanonut, että ulkoilu on pukeutumiskysymys. On ja ei. Sateessa puutarhatyöt ovat kaikkea muuta kuin mukavia. Tiettyyn rajaan saakka vesisateessakin tekee yhtä sun toista. Kun vaatteet ovat läpimärät ja vesi valuu otsalta silmälaseille hämärtäen näkyvyyden, eikä kuivia työhanskojakaan löydy enää mistään, on parempi jättää kottikärryt sijoilleen ja siirtyä sisätiloihin. En sentään mikään masokisti ole.

Vuorikonnantatar - Bistorta affinis

Ehkä tykkäisin lumestakin enemmän, jos se olisi puhtaan valkoista pakkaslunta. Ja sitä tulisi inhimmillinen määrä, joka olisi aikansa suoden puutarhan kasveille asiallisen suojan ja sulaisi sitten keväällä hiukan ennen, kun siihen lopullisesti hermostuu.

Vaikea täällä on lumesta tykätä, kun valtaosan taivaalta sataessaan ja maassa ollessaan se on märkää mössöä. Joka ei suinkaan tuo valoa maailmaan ja kauneutta maisemaan, vaan vaatii märkyyttä vastaan kyllästetyt vaatteet ja jalkineet tehostetuin piikkipohjin. Joka sulaa ja jäätyy ja sulaa ja jäätyy, kunnes kaikkialla on tasainen jäätikköpinta. Jonka alla kasvit kärsii ja kuolee ja jonka pinnalla ihmiset pyllähtelevät murtaen luitaan ja hankkien mojovia mustelmia takamuksilleen.

Toisinaan lumi yllättää täällä etelärannikollakin ja silloin sitä sataa massiivisia määriä päivätolkulla putkeen siten, että ensimmäisenä aamulla on pakko rynnätä luomaan pihakäytävät ja katuliittymä kulkukelpoisiksi. Ja illalla ennen nukkumaanmenoa ikkunasta katsoessaan murehtii, minne ne uudet lumet vielä saa mahtumaan ja kohtuuvoimin siirtymään. Ja kestääkö talon katto lumimassojen painon, vai joko huomenissa on mentävä lunta alas pudottamaan.  

Jospa nyt ei maalata kauhukuvia tulevasta talvesta, joka ei ole vielä edes alkanut. Minun aikani kulkee aina hurjaa vauhtia eteenpäin. Viimeksi muutama päivä sitten totesin, että viikossani tuntuu olevan vain maanantai ja perjantai ja päivässä aamu ja ilta. Sama ajankulun vauhti pätee myös kuukauteen ja vuodenkiertoon. Yksi hujaus vain, niin marraskuukin on ohi. Samoin syksy ja talvi. Tämä pätee tietenkin myös kevääseen ja kesään, mutta piippojen kärkien kurkottaessa mullasta, lopetan ajan laskemisen ja seuraamisen ja siirryn hetkessä elämiseen ja siitä nauttimiseen.

Hopeatäpläpeippi - Lamium maculatum

  
En ole laisinkaan niin pessimistinen, kuin mitä tämän postauksen perusteella saattaisi kuvitella. Elämä on minuakin kolhinut ja olen oppinut etsimään mustimmastakin päivästä edes pienen valonpilkkeen. Aina sitä ei löydy, useimmiten kyllä. Pääsääntöisesti elämä on mukavaa ja kiinnostavaa. Äärimmäisen harvoin nousen aamulla ärtyneenä ja jos nousenkin, ärtyisyys haihtuu pian. Sateisesta säästä ja bloggerin takkuamisesta huolimatta olen nytkin ihan hyvällä tuulella. Hyväntuulisuutta lisää työpöydällä kehräävä pehmoinen kissa, joka kurnahtaa joka kerran upottaessani sormeni sen lämpimään turkkiin. 

Riippahernepuu - Caragana arborescens 'Pendula'

Toivotaan, että sateet vaihteeksi väistyvät ja saamme auringonpaistetta. Toivotaan, ettei talvi ihan vielä ota lujinta otettaan ja jos vaikka päästäisiin hetkeksi puutarhaankin jotain tekemään. Tuli talvi nyt tai myöhemmin, nautitaan hupenevista lokakuun päivistä ja pian alkavasta marraskuusta.

Hyvää kissan päivää!

Harmaa vesi- ja räntäsateinen päivä vaatii pientä piristystä. Sellaiseksi sopii hyvin kissanpäivän viettäminen. Kyse ei ole kansainvälisestä kissojenpäivästä, jota vietetään elokuun 8. päivä. Saaripalstan Sailan postauksesta selviää, että tämä päivä on amerikkalainen National Cat Day. 

Kissatalouksissa kissanpäivä on vuoden jokaisena päivänä. Soisin kissoille parempia päiviä ihan kaikkialla. Tänäkin syksynä mediassa on jälleen uutisoitu hylätyistä ja kaltoin kohdelluista kissoista. Liian usein törmää "se on vaan kissa" -lauseeseen. Tuo eläintä vähättelevä asenne näkyy erityisesti syksyisin, kun kesähuviksi otetut lemmikit hylätään luontoon. 

Eräs tuttavaperhe otti kesän lopussa alakouluikäiselle pojalleen kissanpennun pitkien ja yksinäisten iltapäivien seuraksi. Ei siinä mitään. Lapsen ja lemmikin suhde voi olla rikas ja kasvattavakin. En vain ymmärtänyt aikuisten ajatusta, ettei kissa rajoita lomamatkoja, kun sen voi jättää irralleen ulos!!!

Kissa ei elä villinä ja vapaana Suomen luonnossa. Se ei kuulu luontoon, eikä myöskään siellä pitkään pärjää. Kissa tarvitsee ihmistä ruokkimaan, huolehtimaan ja tuomaan turvaa. Kissa ei ole lainsuojaton, vaikka usein niin kuvitellaan. Kissalla on oikeuksia ja kissan ottaneella ihmisellä velvollisuuksia. 

Jos haluat matkustaa ja viettää vapaata elämää, eikä sinulla ole luotettavia kissanhoitajia, älä ota kissaa. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta käyttää kissaa säännöllisesti eläinlääkärissä ja maksaa sen yllättävistä sairauksista koituvia satojen eurojen kuluja, älä ota kissaa. Mikään eläin, ei myöskään kissa ole lasten leikkikalu, eikä hetken mielijohteesta hankittava lahja. Lapsiperheessä viimeinen vastuu lemmikistä on aina aikuisella. Jos et pysty sitoutumaan kissaan jopa 20 seuraavaksi vuodeksi, älä edes harkitse kissan ottamista. 

Voisin kirjoittaa lukuisia myönteisiä asioita kissoista. Jokainen kissaihminen ne tietää ja tunnistaa, joten olkoon tällä kertaa. Blogger takkuilee jo kolmatta päivää. Tallentaminen ei tahdo onnistua, esikatselu onnistuu vain ajoittain ja kuvien lataamisessakin on häiriöitä.  

Minä ja 16½-vuotias Juuso toivotamme kaikille kissoille ja kissaihmisille leppoisaa kissanpäivää. Tänään ja vuoden jokaisena päivänä!
 

Lunta luvattiin ja sitä myös saatiin

Aamunäkymä keittiön ikkunasta - Marjakuusi taipuu aina tykkylumen alla.

Koko alkuviikon media rummutti eteläänkin saapuvan sankkoja lumisateita. Sääennusteet ovat nykyisin aika tarkkoja ja usein paikkansapitäviä. Silti iltapäivälehtien kissankorkuiset otsikkorevittelyt ovat usein niin voimakkaasti liioiteltuja, ettei niihin enää tahdo uskoa. Tällä kertaa ennusteet toteutuivat kirjaimellisesti. Kävin vielä ennen puolta yötä kurkkaamassa keittiön ikkunasta ja silloin maassa oli kevyen puuterimainen kerros lunta ja taivaalta leijaili hissukseen hiutaleita. Tuuli oli kyllä aika kova ja jo iltapäivällä puunlehdet lentelivät ilmassa vähintäänkin vaakasuorassa, ellei jopa alhaalta ylös.

Harvoin syreenit ovat näin notkollaan

Torstaiaamu valkeni aivan erilaisissa olosuhteissa, kuin lukuisina aiempina aamuina. Taivaanrannalla nousevan auringon sijasta maailma oli harmaana ja kaikki puut ja pensaat tykkylumesta raskaina. Kahvit ja aamupuurot jäi saamatta, sillä sähkö oli pitkään poissa ja palauttuaankin se pätki kaiken aikaa.

Ensimmäisenä oli pakko lähteä pihamaalle lumitöihin. Aura oli aamuyöstä heittänyt portille massiiviset lumivallit, joten ei toivettakaan, että pihasta pääsisi pois ennen kunnon kolausurakkaa. Olopihan puolellakin kulkeminen kostean painavassa lumessa oli lähinnä kahlaamista. 

Lumikolat ja -lapiot olivat tietenkin vielä kellarissa ja sieltä ne piti kaivaa otsalampun valossa, kun kerran sähköä ei ollut. Lumityöt eivät kuulu suosikkipuuhiini, mutta kyllä minä ne nurkumatta hoidan. Jälleen yksi pientaloasumiseen liittyvä hyötyliikunnan muoto, jossa saa venytellä lihaksiaan ja nostaa lumipuntteja ihan ilmaiseksi. Vetisen ja runsaan lumimassan kolaaminen ei ole niitä kevyimpiä ja nopeimpia pihatöitä. Onpa vaan ihana olo sitten jälkikäteen suihkunraikkaana katsella aukaistuja ja siistittyjä pihaväyliä.

Tuuli tai painava lumi tahi molemmat yhdessä olivat taas kaataneet kärhötuen kallelleen. Pari kuukautta se on nyt suorassa pysynytkin, joten ehdin jo unohtaa tämänkin ongelman. Jokin aika sitten päädyin siihen, että junttaan tuen kunnolla maahan vasta keväällä. Annan alppikärhön kukkia ja sen jälkeen leikkaan sen matalaksi saadakseni tuen irti kunnollista kiinnittämistä varten. Vaan eipä tuota voi jättää kevääseen. Maa ei ole vielä jäässä ja tuki saattaa kallistua kerran jos toisenkin ennen maan jäätymistä. Kallistuessaan ja keikkuessaan se heiluttaa ja pahimmassa tapauksessa vahingoittaa kärhön juuria. Niinpä aion käydä rautakaupassa ostamassa riittävän pitkiä pätkiä harjaterästä, jotka kiinnitän ainakin väliaikaisesti nippusiteillä köynnöstukeen ja toisaalta tungen harjateräkset niin syvälle maahan, kuin vaan saan menemään.

Epäilen vahvasti tämän lumen pysyvyyttä. Pari kunnon sadekuuroa ja lumi on tiessään. Näillä leveysasteilla plussakelejä, vesisateita ja harmautta on usein jouluun saakka ja talvi tulee vasta tammikuussa, jos sittenkään. 

Omenapuissa, kriikunoissa ja syreeneissä on vielä runsaasti lehtiä. Samoin monissa pensaissa lehdet ovat yhä tallella ja lumikärhökin näkyy työhuoneen ikkunasta katsoen ihan vihreänä. Haravoimiset jäi kesken ja Ukkokullan valkosipulitkin ovat edelleen istuttamatta.

Ajattelin ottaa ainakin nämä ensimmäiset lumipäivät ikäänkuin loman kannalta ja unohdan puutarhan tykkänään - paitsi kärhötuki on hoidettava kuntoon ennen maan jäätymistä. Suurin osa syystöistä on jo tehty ja sen, mikä jää tekemättä, ehtii keväälläkin. 

   
Ajakaa liikenteessä varovasti ja muistakaa laittaa heijastimet näkyviin. 
Niin ja ne kellot täytyy taas viikonvaihteessa siirtää tunnin taaksepäin.

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

PS. Blogger takkuili, eikä meinannut millään tallentaa. Jos postauksessa on omituisuuksia, ne saa kevyin mielin laittaa bloggerin syyksi.

On siinä ihmettä kerrakseen!

Kärsimyskukka - Passiflora caerulea

Kerran aiemmin minulla on ollut kärsimyskukka. Ostin sen keväällä ja istutin suoraan maahan. Kesän aikana se teki useita nuppuja ja kukki kauniisti. Syksyllä köynnös olisi pitänyt nostaa maasta, mutta laiskuuttani en niin tehnyt. Sinne se kuihtui ja kuoli, talven kylmyyteen.

Loppukesästä löysin kärsimyskukan erään taimipihan hyllystä. En tehnyt toista kertaa samaa virhettä laittamalla kukkaa maahan, vaan istutin sen isohkoon ruukkuun, jossa se vietti aikaansa pergolassa. Siirsin kukan nuppuisena sisälle kolme viikkoa sitten. Jännäsin, pudottaako kenties kaikki nuppunsa. Joitakin lehtiä on kellastunut ja pudonnut pois. Osa nupuista ei ole kasvanut laisinkaan ja luulenkin niiden kuihtuvan sellaisenaan. Sen sijaan isoista nupuista jo kaksi on avautunut. Illalla ne menevät takaisin suppuun, joten pitää olla valoisaan aikaan kukan vierellä nähdäkseen tuon kauneuden.

Luonnossa monen moni asia on kerrassaan ihmeellistä. Ihmeellistä ja ihmeellisen kaunista. Joka kevät saatan katsella pitkäänkin esimerkiksi kirjopikarililjojen shakkikuvioita. Kasvitieteilijät osaavat varmasti selittää kuvion muodostumisen biologisen tekniikan. Oli selitys ja syntymekanismi mikä tahansa, ihmeellistä se silti on. Kärsimyskukka on kirjopikarililjan lailla jotenkin käsittämättömän upea. Ei ehkä herkän ja romanttisen kaunis, kuten vaikkapa ruusut tai pionit. Pikemminkin sen erikoinen muotojen kerroksellisuus saa kerta toisensa jälkeen ihmettelemään, miten taitava ja taiteellinen luonto onkaan. 

Toivottavasti saan köynnökseni selviytymään talvesta hengissä. Olisi hienoa nähdä sen kukkivan tulevinakin vuosina.

Meneeköhän jo liiallisuuksiin?

Jollei pian tule pakkasia ja maa jäädy kivikovaksi, meikäläiseltä loppuu ruokarahat. Tai sitten pistetään kattilaan kukkasipuleita. Onko kukaan kokeillut? Tuleeko tulppaaninsipulisopasta maha kipeäksi? Vai nouseeko sipulikuume pannulla paistetuista krookuksensipuleista? Eipä kyllä ole yhtäkään sipulia jäänyt kattilaan tai pannulle laitettavaksi, vaan kaikki ovat päässeet puutarhan multaan. Vaan nyt ei voi enää mennä lähellekään kauppojen sipulihyllyköitä. Ei, vaikka kuinka halvalla lähtisi. Joku raja se sipulihimossakin täytyy olla. Vai pitääkö?

Kovin paljon en ole tänä syksynä edes puutarha- tai muissakaan kaupoissa ehtinyt käydä. Vikkelä sipuliahmatti ei kuitenkaan montaa minuuttia kauppakierrokseen edes tarvitse, kun  jo kouransa täyteen pussukoita ehtii kahmia. Jos neljä pussukkaa saa kolmen hinnalla, eikö tarjous ehdottomasti kannata käyttää.

Sunnuntaina tungin multaan viimeiset (niin luulin - tässä vaiheessa) laukat, espanjansinililjat, tulput ja krookukset. Muutaman syysmyrkkyliljankin. Ja edelleen on sellainen olo, että vielä voisi muutaman sipulin verran kevään kukintaa varmistaa. Olenko ihan tärähtänyt? Luultavasti, mutta ei se minua haittaa. 

Pikkusipuleita on niin helppo istuttaa. Ei tarvitse kaivaa syvää kuoppaa, eikä murehtia perennojen juurien vahingoittamista. Pikkuinen laukan sipuli solahtaa multaan melkeinpä sormen painalluksella. Kun molemmissa käsissä on kymmenen sormea, kerralla uppoaa pussillinen laukkoja. Melkein.

Syysmyrkkyliljojen sipulit ovat aika kookkaita. Varsinkin Albumin sipuli oli isompi, kuin monen tulppaanin tai narsissin. Pitääkin muistaa päivittää puutarhan kasviluettelo siten, että se sisältää myös sipulit. Tähän saakka sipulit ovat olleet omassa listassaan ja niinpä sitten perennoja kaivaessani tyystin unohdan samoilla sijoilla asuvat sipulikasvit. Pienien sipulien kohdalla siitä ei ole niin haittaa, sillä sormenpäätä vähän isommat sipulit on helppo laittaa takaisin multaan. Liljojen ja narsissien suhteen ongelma onkin jo suurempi.

Onneksi en tätä postausta heti julkaissut. Keskiviikkona postilaatikosta putosi Honkkarin mainos, joka ilmoitti myyvänsä syyssipulit 50 %:n alennuksella. Ajattelin, ettei varmaan paljon enää olisi jäljellä, mutta voisihan niitä vähiäkin käydä katsomassa...

Alennus oli useimpien pussukoiden kohdalla itse asiassa enemmän, kuin 50 %, sillä kaikki sipulipussukat maksoivat 0,99 €. Ostin lisää laukkoja, sinisiä isotähtihyasintteja, talventähtiä ja tulppaaneja. Kotimatkalla harmittelin, että krookuksiakin olisi voinut ostaa lisää. Ja hyasintteja ja miksei jotain muutakin.

Sipulihyllyn äärellä pussukoita rapistellessani viereeni tuli pariskunta ja nainen kysyi minulta, vieläkö voi sipuleita istuttaa. Totesin, että hyvin voi. Hän katseli valitsemiani 10 pussukkaa ja sanoi, että "sinäpä laitatkin paljon sipuleita". Kerroin istutaneeni jo 1000 sipulia, jolloin hän kysyi tonttini kokoa. Kertoessani hänelle meidän tontin kooksi 1500 neliötä, hän sanoi heillä olevan hehtaarin tontti.

Kassalla olimme pariskunnan kanssa peräkkäin. Huomasin heidän ostaneen kaksi sipulipussia, joista toinen oli kruunuvuokkoja. Monta kertaa olen harmitellut, kun oma tonttimme ei ole sen suurempi. Ehkä niin on kuitenkin parempi, sillä olisin taatusti joka syksy velkavankeudessa törsätessäni rahat sipuleihin.

Nyt lupaan, etten osta enää sipulin sipulia. Siitäkin huolimatta, että eilen pihalla kulkiessani löysin monta paikkaa, jonne jokusen sipulin helposti saisi uppoamaan. Enkä edes tykkää sipulien istuttamisesta. Sitäkin enemmän kuitenkin pidän keväisestä piippovahdista ja jokaisesta kukasta, joka mullasta nousee. 

Saattaa olla, että myyrät popsivat istuttamani sipulit. Tahi jänikset jokaisen krookuksen, joka pintaan nousee. Sitä en kuitenkaan usko, että mikään mahti vie kaikki istuttamani sipulit, joten jokainen nouseva kukka on suuri ilo.

Aronia

Jos nyt jossain kaupassa sipuleita edulliseen hintaan myydäänkin, älkää vaan minulle kertoko. Näköjään en pysty tänä syksynä sipulien suhteen itseäni laisinkaan hillitsemään.
 

Kuura-aamut täällä taas

Kylmyyttä ja kuuraa en yhtään kaipaa, vaan täällä ne ovat taas. Kuvittelin, että ensimmäinen pakkasyö olisi jotenkin myöhässä, mutta ihan mennään edellisten vuosien aikataulussa. Miltei päivälleen, mitä nyt oman blogin kuurapäivityksiä kävin katsomassa.

Neilikkaruusu - Rosa F.J.Grootendorst

Aina se ensimmäinen kuura-aamu silti sykähdyttää ja pitikin heti perjantaiaamuna riittävän valon sen salliessa hipsiä kameran kanssa ulos kuvaamaan. Pakkasta oli vain -1 aste, mutta kolealta sekin tuntui kesäkauden jälkeen. Seuraava homma onkin kaivaa talvikamppeita esiin. Muutamina aamuina ovat näpit jäätyneet ihan tönköiksi kylmää autonrattia paljain käsin käännellessä.

Syysasteri

Samoin varasin ajan talvirenkaiden vaihtoon. Pääkaupunkiseudulla pärjää usein ihan hyvin kesärenkailla jouluun saakka, mutta en halua riskeerata aamulähtöjä. Luistelijoita liikenteessä riittää ilman minuakin. Nyt oli vielä varaa valita itselleen sopiva aika. Kun ensimmäiset räntäkelit saapuvat, kansa on kiireesti jonottamassa renkaanvaihtoon ja silloin saa aikaa varatessaan kuulla pelkkää eioota.

Harjaneilikka

Muutamaan patteriin olen jo napsauttanut sähkön päälle. Makkareissa se ei ole vielä tarpeen. Tykkään nukkua viileässä ja usein otan yöksi lämmön talvellakin pois makuuhuoneen patterista.

Koristekirsikka - Prunus 'Accolade'

Pelaguut toin jo pari viikkoa sitten sisälle. Kesällä en ostanut tai kasvattanut yhtään uutta pelaguuta ja edellisen talven jäljiltä elossa säilyi seitsemän kappaletta, joista kuusi on itse kasvatettua. Yhden isokokoisen pelaguun vein kellariin. Siemenestä kasvatetut mahtuvat työhuoneen ikkunalle ja kokeilen tällä kertaa, miten ne selviytyvät huoneenlämmössä talvesta. Jättiläiseksi kasvaneen verenpisaran vein autotalliin. Sieltä siirrän sen kellariin, kun tulee kunnon pakkaset. Silloin lämmittämättömässä autotallissakin lämpötila painuu nollaan.

Kaunokainen - Bellis

Terassin ruukuissa kasvaneet daaliat vein viikko sitten kellariin. Kasvimaan kupeessa kasvaneen daalian kaivoin viime sunnuntaina ylös. Juurakko on elefantin jalan kokoinen ja toistaiseksi se on ämpärissä, kunnes löydän sille vaikkapa riittävän kokoisen pahvilaatikon talvisäilytystä varten.

Kaikki talvetettavat juurakot ja mukulat ovat toistaiseksi kellarissa pesuvadeissa ja mikä missäkin kuivahtamassa. Sateiden vuoksi ruukuissakin multa oli litimärkää ja niinpä ravistin vain ylimääräiset mullat pois juurakoista. Olen säästänyt taimikauppojen paperikasseja juurakoiden ja mukuloiden talvettamista varten. Niihin on helppo merkitä kasvien nimet, ettei keväällä tarvitse pohtia, mikähän tämäkin mötikkä taas on.

Köynnöskuusama - Lonicera

Räntää ja luntakin saattaa tulla ihan minä päivänä tahansa. Tuskinpa se vielä maahan jää, joten hyvin ehtii vielä haravoida. Metsän kaatumisen vuoksi valtaosa puista tulevista lehdistä on oman pihan vaahteroista. Niistä tulee maahan mittava massa, joka on pakko haravoida pois. Monissa pensaissa ja puissa on vielä lehtiä runsaasti. Syreeni varsinkin on pitkään ihan vihreänä ja usein sen lehdet muuttuvat harmaanruskeiksi juuri ennen putoamista. Syreenillä ei ole kummoistakaan ruska-arvoa.

Kotkansiipisaniainen - Matteuccia struthiopteris

Yläpihan käytäviä olen jo pariin kertaan haravoinut. Tykkään haravoimisesta ja kirpeässä syyssäässä se on mukavaa hyötyliikuntaa. Siinä ohessa on mukava välillä nojata haravanvarteen ja tarkkailla ympäristöä. Lyhyessäkin ajassa saa ison alueen siistiksi. Eikä haravoimaan edes kannata lähteä sillä ajatuksella, että kaikki on saatava hetkessä putipuhtaaksi. Lehdet putoavat puista ihan eri tahdissa ja aina jää jotain siivottavaa kevääksikin.

Syysvuokko - Anemone hupehensis September Charm

Pensaiden ja puiden lehdet haravoin nurmelta yleensä pensaiden alle. Viimeiset silppuan ruohonleikkurilla nurmelle. Kukkien varsista osan leikkaan ja syötän murskaavaan oksasilppuriin. Massan kippaan takaisin kukkapenkkiin. Siellä se suojaa kasvien tyviä ja juuria ja maatuu nopeasti. Jos keväällä näyttää sotkuiselta, voi päälle ripotella kompostia tai multaa. Nousevat versot peittävät pian nekin vähät, jotka eivät ole talven aikana maatuneet.

Ruusuangervo - Spiraea japonica 'Froebelii'

Alapihalla emme juurikaan talviaikaan kulje, sillä portaiden kohdalle kolataan lumet yläpihan käytäviltä. Yleensä lunta on alapihalle pyryttänyt niin paljon, ettei mitään talventörröttäjiä näkyisi, vaikka niitä jättäisikin. Pensaat ja puiden alas notkuvat oksat riittävät hyvin muodostamaan talviseen hankeen pehmeitä kumpareitaan. Niinpä pyrin siivoamaan alapihan syksyllä sellaiseen kuntoon, että keväällä voi lähteä ikäänkuin puhtaasta puutarhasta liikkeelle. Marras-joulukuussa ehtii näillä leveysasteilla vielä viimeistelemään puutarhan talveen. Ja sittenhän päivät alkavat jo olla niin lyhyitä, ettei pimeydessä muutenkaan kukkapenkkejä tulisi kierreltyä. Vaikka lunta olisi vähänkin.

Kyllä se niin on, että väkisinkin haikeus valtaa mielen. Kun sää kylmenee pakkasen puolelle ja maahan sataa räntää tai lunta, ei pihalla paljon mitään tekemistä ole. Vielä syyskuussakin piha ja puutarha tulee konkreettisesti sisälle, kun ovia voi pitää auki ja ulos meneminen onnistuu ilman ylenmääräistä pukeutumista ja varustautumista. Vaan piakkoin on turha pihamaalla pyöriä, kun tekemistä on niin vähän ja senkin vähän estää jäästä koppurainen maa ja valon puute.

Aika menee kuitenkin hurjaa vauhtia. Usein on sellainen tunne, ettei päivässä ole muuta kuin aamu ja ilta ja viikossa maanantai ja perjantai. Kun puutarhan saa viimein talvilevolle marras-joulukuussa, onkin yksi pieni pyräys siihen, kun taas pääsee piippoja vahtimaan. Sitä kohti siis ystävät.

Hyvällä säällä sujuu

Jaloangervo - Astilbe

Muutama päivä sitten manasin jatkuvia sateita ja tuskailin pihatöiden tekemättömyyttä.  Tuskin manaamisella paljonkaan sääherran päätöksiin oli vaikutusta, mutta yksikin sateeton tai peräti kaunis päivä pelastaa puutarhurin mielenrauhan tehokkaasti. Sunnuntain luvattiin olevan sateeton, jopa aurinkoinen. Vasta illan suussa meillä aurinko ilmestyi näkyviin, mutta sateettomuus veti meikäläisen pihalle heti aamutuimaan.

Vuorikonnantatar - Bistorta affinis 'Darjeeling Red'

Ensimmäisenä ajoin nurmikon ja siinä ohessa tuli silputtua alas leijailleita puunlehtiä. Normaalitilanteessa ajaisin nurmikon vasta sen kuivahdettua, mutta viime aikoina ei ole liiemmin ollut varaa odottaa kuivia ja tuulisia kelejä. Kun kerran tauko sateessa ilmaantui, tilaisuus oli hyödynnettävä heti. Märkää oli. Saappaat jalassa ei onneksi vesi sentään varpaiden väleistä pursunnut.

Syysvuokko - Anemone hupehensis 'September Charm'

Nurmikon jälkeen kärräsin oksahakettimen pihamaalle ja ryhdyin silppuamaan kompostin päällä odottavia kosmoskukkien ja kesämalvikkien varsia. Kaivoin ylös yhden kasvimaan kupeessa kasvaneen daalian ja leikkasin sieltä täältä perennoja niinikään hakettimella silputtavaksi. 

Paljon on vielä puutarhassa vihreää ja rehevää, jopa kukkivaa. Kaikkia perennoja en edes syksyllä leikkaa, vaan osan jätän talventörröttäjiksi. Piti kuitenkin tehdä tilaa puita suojaaville jänisverkoille, joten haketin lauloi pitkän aikaa. Hyvään hakettimeen kannattaa investoida. Sen huomasin jälleen kerran, kun tungin mm. siperiankurjenmiekan tuhteja lehtinippuja silppuriin ja hyvin vehje niistä selviytyi. Silpun kippasin takaisin kukkapenkkiin. Keväällä viimeistään levitän joko kompostia tai muuta tuoretta multaa silpun päälle.

Syysmyrkkylilja - Colchicum Waterlily

Joka syksy pyrin istuttamaan muutaman syysmyrkkyliljan lisää. Toistaiseksi olemassa olevat kasvustot ovat aika vaatimattomia. Yksi impi on jo kukkimisensa kukkinut ja sateissa maahan romahtanut. Pari muuta on vielä voimissaan.

Viikolla muistin vihdoin kotimatkalla poiketa puutarhaliikkeeseen katsomaan, vieläkö olisi myrkkyliljojen sipuleita jäljellä. Valikoima oli kuulemma ollut laajempi, mutta olin auttamattoman myöhässä. Sain sentään Albumin, Giantin ja kolme Waterlilyä. Kaikki viisi syysmyrkkyliljaa upotin maahan. Albumissa oli jo kukkakin valmiina. Syysmyrkkyliljojen sipulit ovat aika tyyriitä, joten ei niitä kymmenittäin kerralla mitenkään raaski hankkia.

Kuunlilja - Hosta

Yhtä ainutta pakkasyötä ei vielä ole ollut. Ehkä sen verran koleaa kuitenkin, että osa kuunliljoista on muuttunut keltaisiksi nuljaskoiksi. Märkyyttään litiseviä kuunliljan lehtiä ei tarvinnut edes kompostiin kuljetettaviksi saksia. Olivat likimain jo irrallaan. 

Lehtien väleistä löytyi monen monta kotiloa, joita upotin etikkaliemeen. Taitaa ensi kesänä olla taas ihan kunnon kotiloarmeija tiedossa. Tänä kesänä niitä oli suhteellisen vähän verrattuna aiempiin vuosiin. Enpä usko omilla toimenpiteilläni olleen kovin suurta vaikutusta kotiloiden vähäisyyteen. Pikemminkin kahden edellisen talven olosuhteet ovat vaikuttaneet niiden talvehtimiseen heikentävästi.

Sain myös kaikki puut verkotettua. Jotkut eivät verkota vanhoja omenapuita, mutta minä laitoin niillekin suojat. Meillä jänikset iskivät muutama talvi sitten Huvitukseen, vaikka sillä ikää jo alkaa olla yli 20 vuotta. Huvitus on matala- ja leveäkasvuinen ja sen alimpia oksia on vaikea suojata. Hyvin maistuivat ristihuulille vanhankin oksan pintakerros. Yhden oksan jouduin poistamaan kokonaan. Muut vaurioituivat vähemmän ja puu selvisi. Neljän omenapuun verkottaminen ei iso homma ole. Mieluummin laitan verkot, kuin harmittelen jälkikäteen menetettyjä puita.

Monena syksynä olen tuskaillut jänisverkkojen asettamista, mutta nyt tehtävä hoitui nopeasti ja helposti. Verkotin koristepuiden ja pensasmustikoiden lisäksi jopa alapihan syyshortensiat Vanille Fraisen ja Vim's Redin, kun vauhtiin pääsin.

Vähän piti vielä yläpihan käytävillä haravaa heiluttaa, sillä kivituhkapinta oli jo täysin peittynyt märkään vaahteranlehtimattoon. Lopuksi keräsin kauneimman värisiä vaahteranlehtiä koriin odottamaan, josko ehtisin niistä kranssin tai pari jossain välissä tehdä.

Suotta aina hermoilen tekemättömiä töitä. Ihmeen paljon sitä saa aikaan, kun vain tilaisuus tulee. Pitkän päivän tein sunnuntaina pihamaalla hommia, mutta yhtään ei ole epäilystä, ettenkö saisi puutarhaa ajallaan talviteloille. Vaikka paljon sataisikin, aina väliin yksi tai kaksi hyvää työskentelysäätä mahtuu. 

Leppävaaran Alberganesplanadin viereinen puisto Espoossa

  
Pihatyöt ovat usein aika raskaita ja nyt eritoten likaisia. Päättäessäni illan suussa hommat ulkona, olin kurainen ja hiukset täynnä roskia. Olo oli kuitenkin kuin lottovoittajalla, kun lämpimän suihkun jälkeen katselin ikkunasta aikaansaannoksiani pihamaalla pyykkikoneen pyörittäessä kuraisia kamppeitani. Ei niihin arkipäivän onnenhetkiin paljon tarvita. Ai niin, nyt oli kyllä kyseessä sunnuntai. Yhtä kaikki, tyytyväisyydestä hyrisin kumminkin.