lauantai 6. huhtikuuta 2019

Messujen kautta kevääseen


Tänä vuonna päätin, että Helsingin kevätmessuille menen pohtimatta, kannattaako vaiko ei. On se jotenkin selkeä avaus uuteen kasvukauteen riippumatta säästä ja lumitilanteesta. Torstaipäivä oli lämmin ja aurinkoinen, joten ihan aitoon kevättunnelmaan pääsi myös ulkosalla. Liput messuille sain naapurin pojalta eli lämmin kiitos Visalle.


Kerrankin olin liikkeellä avoimin mielin ja ilman ennakko-odotuksia. Päätin rauhassa katsella ja kierrellä. Mitään erityistä ei ollut tarkoitus etsiä, mutta pari asiaa olin varautunut hankkimaan, mikäli niitä eteen tulisi.


Ideapuutarha tarjosi tänä vuonna neljä erilaista teemaa: City-eko puutarhan, Rakkausretriittipuutarhan, Lapsiperheen pihan ja Koiraperheen pihan. Esillä oli rakenteita ja esineitä, joiden avulla puutarhasta/pihasta voi tehdä haluamansa teeman mukaisen. Kasveilla ei minusta ollut kovin suurta roolia. Tulppaaneja, orkideoja, saniaisia ja viherkasveja oli antamassa väriä ja viherrystä. 


Ideapuutarhan yhteen osaan oli ladottu jännä kiveys. Korkkareilla tuossa olisi vaikea kävellä, vaan eipä kai puutarhassa korkkarit jalassa kovin usein kävelläkään.



Mökkipuolella oli muutama hauska "kaveri". Yksi makasi pienen peräkärryn alla korjaamassa. Äkkipäätään oli niin aidon näköinen, mutta aika pian saattoi todeta kaverin olevan ilman yläkroppaa. Ja sinnikkäästi tuo jaksoi samassa asennossa kärryn alla aikaansa viettää.


Oliko tämä päätä myöten kukkapenkkiin itsensä upottanut kenties kärryn alla makaavan kaverin vaimo? Näin voi käydä innokkaalle puutarhahörhölle, kun keväänkorvalla yrittää innokkaasti piippoja kuvata.


Entäs tämä rouva sitten? Voisi olla utelias naapuri kurkkimassa kuusiaidan lomasta, miten naapuri hellii tomaattejaan kasvihuoneessa. Sinne vain rohkeasti juttelemaan ja ideoita jakamaan. 


Keudan osasto oli yksi mukavimmista. Paljon erilaisia ideoita ötököiden houkuttelemiseksi. Muutenkin mieltä ja silmää hellivä osasto. Ilmankos porukkaa oli katsomassa niin paljon, ettei lähelle meinannut päästä. 


Tämä idea vanhan peltipurkin muuttamisesta ötökkähotelliksi on helppo toteuttaa. Sitä en tiedä, tykkäisivätkö ötökät tällaisesta, mutta taidanpa kuitenkin kokeilla.


Pelaguukeräilyn suosio alkaa näkyä suomalaisillakin messuilla. Pistokkaita oli myynnissä ainakin kolmessa paikassa ja isompia ruukkupelaguitakin oli tarjolla aika mukavasti.


Eipä messuja ilman ulkomaisia sipulibingokauppiaita. Näitä pussukkapisteitä oli salissa useita, joten kovin helposti niitä ei päässyt ohittamaan. 


Taitoshop/Kenkäverolla oli pieni osasto, jossa myynnissä oli sekä musta- että valkopohjaisena tutuiksi tulleita julisteita, kortteja, pyyhkeitä, kasseja ja muita samalla teemalla kuvioituja tuotteita. Olipa myös puseroita ja tunikoita, joita hetken hypistelin, mutta jätin ostamatta.


Yhä vähemmän näillä messuilla on varsinaisia taimikauppiaita ja puutarhoja. Pionien kodilla oli oma standinsa, samoin Taimialla. Huhun mukaan messujen standit maksavat niin paljon, että moni pienempi firma jättää tapahtuman väliin. Se on sääli, sillä näin messut painottuvat yhä enemmän kaikkeen muuhun tilpehööriin, koneisiin, kalusteisiin ja piharakenteisiin. Toki tällaisilla tuotteilla on paikkansa, mutta yhä jään kaipaamaan kasvipainotteista kevättapahtumaa. Ehkä Marketanpuistosta on mitä suurimmassa määrin tulossa sellainen.


Huhtikuun alku on vielä koleaa ja jäisen maan aikaa, joten se määrittelee kasvivalikoimaakin. Tarjolla oli punttitulppaanien ja tetenarsissien lisäksi ruusuja ja jalohortensioita. 50 kpl:n nipun tulppaaneja sai 20 eurolla ja kaksi jalohortensiaa 20 eurolla. Aika edullista.


Forsmanin teet ovat kaikilla messuilla esillä. Vaikka olin päättänyt, että ostan haluamani heti sen eteen tullessa, teet jäivät sittenkin hankkimatta. Yleensä messuilla on aika hyviä tarjouksia, mutta saahan noita Forsmanin myymälästäkin.


Siemenvarastojaan messuilla kannattaa täyttää, sillä tarjolla oli monen firman kattavat valikoimat hyvällä palvelulla lisättynä.


Niin Hyötykasviyhdistyksen kuin Maatiainen ry:nkin osastot pullistelivat siemenpussien lisäksi niiden rapistelijoita. Jokunen pussukka lähti minunkin matkaani.


Tavakseni on tullut ostaa messuilta puutarhaan hyviän hanskoja. Oli ohutta ja paksua, nahkaista ja kankaista. Kunpa joku vielä keksisi myydä pelkästään oikean käden hanskoja, sillä ne kuluvat meikäläisellä eniten. Tai jos jostain saisi yhtä vasemman käden hanskaa vastaan kaksi oikean käden hanskaa. Olen joskus hätäpäissäni koittanut laittaa ehjän vasemman käden hanksan oikeaan käteen, mutta eihän siitä mitään tule.


Malliparvekkeita messuilla oli esillä kuusi. Viihtyisin taisi olla K-Raudan Urbaani parvekepuutarha, jonka on suunnitellut ja toteuttanut Versoilevan Kati Jukarainen, Maria Kesänen ja Sanna Rasku.


Sen sijaan "Eläkeläispariskunnan design parveke kesäillan nautiskeluun" oli minusta aneeminen. Ehkä tämän parvekkeen omistava eläkeläispariskunta on lentänyt viettämään talveaan Espanjaan tai sitten heidän vapaa-aikansa tulee olla mahdollisimman helppoa. Muutama heinä taustalle riittää. Parvekkeen ovat suunnitteleet Åsa Pihlström ja Jenni Härkönen, Vepsäläinen.


 

Ensi kertaa olin messuilla torstaina, kun muille päiville oli kalenteri täynnä. Yllättävän paljon riitti väkeä messujen ensimmäiselle päivälle ja iltapäivän koittaessa ihmisiä alkoi olla tungokseen asti. Muutamiin tuttuihin törmäsin, joista monille bloggareillekin tuttuja ovat Oravan kesäpesän Kati, Katinkanssa -blogin Kati ja Eija "ilman blogia". 

 

 

Olin päättänyt ostaa messuilta työhanskoja ja pari jouluruusua. Ne myös hankin. Tosin aiempina vuosina ylätkylläisesti esillä olleita jouluruusuja joutui nyt aikalailla etsimään. Lopulta löysin tumman jouluruusun Puutarhanikkareiden halliosastolta ja vaalean jouluruusun heidän ulkomyymälästään.

 

 

Kotipuutarhalehden osastolta ostin suositun Dahlia 'Cafe au lait'in. Hölmöyksissäni vain yhden, mutta ehkä niitä vielä jossain tulee jatkossakin eteen. Ostin myös yhdet hyvät oksasakset pehmeiden varsien leikkaamista varten. Siemeniä lähti mukaan muutama pussukka, sillä eihän niitä voi liikaa olla. Sipulibingokauppiailta ostin valkoisen ja fuksian punaisen begonian mukuloita kesäamppeleihin laitettavaksi. Ja lopuksi vielä puntti tulppaaneita ja yksi jalohortensia kotia somistamaan.


 

Messut ovat avoinna vielä huomisen eli sunnuntain klo 10-17. Vielä siis ehdit mukaan tekemään pieniä hankintoja ja päivittämään ideapankkiasi.

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!


40 kommenttia:

  1. Hienot kuvat ja kiva messupostaus! Tuolla messuilla on kyllä nähtävää riittänyt ja paljon hauskoja ideoita:) Kaunista keväistä viikonloppua💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden paja! Messuilla saa helposti aikaa kulumaan ideoita katsellessaan.
      Mukavaa ja aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  2. En ole muistaakseni koskaan osallistunut puutarhamessuille! Varmasti kivoja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamessut ovat mukava avaus uuteen kasvukauteen ja aina sieltä tulee jotain kivaa bongattua omaan käyttöön. Silti en usko, että olisit mistään elämää suuremmasta kokemuksesta jäänyt paitsi.
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  3. Harmi, ettei törmätty. Olin itsekin tuolla torstaina ja tapasin Oravanpesän Katin ja Jukaraisen Katin. Molempien kanssa vaihdettiin pikaisesti muutama sananen. Nauratti vähäsen tuo eläkeläisten parveke...ei tunnu eläkeläisille olevan aikaa kasveja hoidella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa tosiaan ollut kiva nähdä. En maininnut messukäynnistäni etukäteen, kun en ollut varma päivästä.
      Eläkeläisten parveke oudoksutti minua, sillä tuttavapiirissäni on monia intohimoisia kasveja harrastavia eläkeläisiä. Äitini parveke on muutamaa viime vuotta lukuunottamatta ollut aina kukkaisa.
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  4. Kiitos kattavasta messupostauksesta ja kuvista. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pidit.
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  5. Oi mitä tulppaaniloistoa! Kaksi oikean käden hanskaa yhtä vasenta kohti saa täältäkin vahvan kannatuksen - mikä loistava idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa mieleeni, että joku voisi kehittää molempiin käsiin sopivan hanskan. Hanskathan ovat usein joustavaa materiaalia, joten luulisi asian hoituvan. Kukahan ottaisi kopin?
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  6. Kiitos messukuvista. Tänä vuonna päätin, että jätän nämä messut väliin ihan suosiolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, ettet mistään odottamattoman suuresta elämyksestä jää paitsi, vaikka nämä messut väliin jätätkin. Vähän jäi messuista mieleen vaisu toteutus.
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  7. Oli mukava tavata! Vähän vaisuksi jäi anti, mutta silti kävin messuilla vielä perjantaina ja tänäänkin pikaisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, oli mukava tavata. Minustakin messuanti jäi hiukan vaisuksi. Paljon jäi silti näkemättä, joten toinenkin messukierros olisi kannattanut. Päätin kuitenkin käyttää aurinkoiset kevätpäivät pihamaan hyväksi.
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  8. Kiitos messutunnelmista! Näytti tuollakin olleen kaikenlaista katsottavaa. Minullakin oikean käden hanskat kuluvat nopsempaan puhki kuin vasemman, vaikka miten yritän tehdä tasapuolisesti asioita kummallakin kädellä. Selvä markkinarako olisi jollekin hanskavalmistajalle. Alkupäässä oleva erikoisen näköinen kiveys on varmaan hyvä tiiviisti rakennetuilla, asfaltoiduilla ja kivetyillä kaupunkialueilla, jossa sade- ja sulamisvesille ei ole luontaisia imeytymispaikkoja, kuten nurmi- tai sora-alueita. Ehkä sellaiset eivät ole paras mahdollinen pintamateriaali pihan pääkulkuväylälle, jossa saatetaan välillä liikkua vaikka ne korkkarit jalassa. Kivetyn alueen laitamilla tai autopaikan alla sen sijaan ovat varmasti ihan kelpo ratkaisu. Ihana sydänpolku tulppaanimeren keskellä <3 Taitavat olla liuskekiveä? Urbaani parvekepuutarha on viihtyisä, sen sijaan eläkeläispariskunnan nautiskeluparvekkeella ei ainakaan kukista nautiskella. Tai ehkä sieltä kurkitaan naapurin pihalle...? Mukavaa lauantai-iltaa ja aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa tuon kivetyksen suhteen. Helsingissä on mm. ratikkakiskojen yhteyteen laitettu reikäkiviä juuri hulevesien vuoksi. Ruoho kasvaa rei'istä. Minusta kiveys oli hauskan näköinen, mutta pientalon pihamaalla sen paikkaa kannattaa miettiä. Paljain jaloin ja korkkareilla siinä ei olisi mukava kävellä. Ehkä myös sorakohtiin kasvaa helposti rikkaruohoja, joten huoltotöitä olisi enemmän.
      Minulla kuluu paljon työhanskoja, koska pihatöissä tykkään suojata käsiä suurimmilta sotkuilta ja naarmuilta. Siten myös vasemman käden hanskojen pino kasvaa ja tuntuu välillä suurelta tuhlaukselta nakata niitä roskiin. Keksisipä joku asiaan toimivan ratkaisun.
      Pari edellistä päivää on kulunut pihalla touhutessa. Ajattelin pitää tänään vapaapäivän, vaikka aurinko paistaakin taas kauniisti.
      Aurinkoista sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  9. Kiva kurkistus messuille. Minäkin haluaisin ostaa tuplahanskat oikeaan käteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän olisi kohta kansalaisadressin paikka. Niin moni oikeakätisenä näyttää kärsivän samasta kuluvien oikeankäden hanskojen kulutuksesta.
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  10. Mukava on saada kurkistus messuille näin edes, kun itse ei päässyt. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pidit. Varmasti messupostauksia tulee monilta muiltakin.
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  11. Kiitos mukavista Messu kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvi, mukavaa, että pidit.
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  12. Kiitos hyvin jäsennellystä messupostauksesta. Minäkin kävin siellä eilen, mutta neöjänä perättäisenä vuonna käyneenä olen huomannut jonkinlaista hiipumista, mutta kyllä silti sain sieltä ideoita ja innostusta kevääseen. Kuten otsikkosikin sanoo - messut ovat jonkinlainen avaus kevääseen.
    Täältä on pitkä matka Helsinkiin, joten päivästä suurin osa menee matkustamiseen, joten messujen anti jää aina nopeaksi kiertelyksi, ja sitten jos muistaa palata niihin kiinnostavimpiin kohteisiin, onkin jo poislähdön aika. Jos ehdin, teen minäkin postauksen messuista ja hankinnoista, joihin olen niin tyytyväinen!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muutkin kokevat messut vähän vaisuina. Yhä enemmän on kaikenlaista paljua, laituria ja härpäkettä kasvien ja kasvatuksen sijaan. Ehkä pitäisi antaa messujärjestäjille palautetta. Standin hinta voi olla liian korkea pienille yrittäjille.
      Vaikka asun lähellä Helsinkiä, kului minultakin matkaan aikaa lähes tunti. Seisoin varmasti kaikissa liikennevaloissa ja reitti on muutenkin aina tukkoinen. Siksi en tehnyt toista messuretkeä, vaikka sellainen kävi mielessä. Paljon jäi varmasti näkemättä, mutta paljon kivaakin tuli nähtyä.
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  13. mukava lukea pohdintojasi messutarjonnasta Between. kasvien tulisi olla pääroolissa, vaik kyl kaikki tuo muukin rekvisiitta on ihan mukavaa ja inspiroivaa. noita hahmoja katsellessa mieleeni tuli, et jätin ekaa kertaa toisen linnunpelättimeni talveksi paikoilleen. siitä oli paljon iloa mm joulunaikaan se muuntautui joulupukiksi. täälkin kannatetaan esittämääsi ajatusta "Tai jos jostain saisi yhtä vasemman käden hanskaa vastaan kaksi oikean käden hanskaa."
    hyvät hankinnat teit, aurinkoista sunnuntaita Sinulle:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Helsingin messut pyrkivät tarjoamaan kaikille jotakin ja siksi esillä on kaikenlaista härpäkettä laitureista sänkyihin ja sohviin. Kuulin puhetta, että messustandit ovat sen verran kalliita, että se rajoittaa pienten yritysten osallistumista. Varmaan näin on. Uskon, että puutarhaan keskittyvällä tapahtumalla olisi paikkansa ja suosionsa.
      Huumori sopii hyvin puutarhaan. Nuo hassut hahmot naurattivat minun lisäkseni monia muitakin.
      Pelkästään toisen käden (oli se sitten oikea tai vasen) hanskan hankkimisella säästettäisiin myös luontoa. Hurjaa tuhlausta heittää säännöllisin välein hyväkuntoisia vasemman käden hanskoja roskiin, mutta minkäs mahtaa.
      Aurinkoista sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  14. Lauantaina kävin siellä itsekin. Yllättävän vähän oli puutarhajuttuja esillä, painopiste on nykyisin kaikessa muussa. Oikeille kasvimessuille olisi tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tuntuu, kuin kasvien ja kasvattamisen osuus vähenisi vuosi vuodelta. Kukahan tarttuisi asiaan?
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Mukavaa, että tulit mukaan virtuaalikierrokselle.
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  16. Onpas siellä ollut kaikkea kaunista! Minulla menisi pää ihan pyörryksiin tuolla. Ötökän pesiä olisi kiva rakentaa. Viime kesänä minulla oli lemmikkinä kaaliperhosen toukkia. =D Mokomat söivät parsakaalini käyttökelvottomiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilla saa kyllä helposti päänsä pyörryksiin. Ötökkähotellit olivat tänä vuonna hyvin edustettuina. Toivottavasti sinun ei tulevana kesänä tarvitse pitää kaaliperhosen toukkia lemmikkeinä. Minä olen niiltä aika hyvin välttynyt ja toivotaan, että vältyn jatkossakin.
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  17. Minulta jäi nämäkin puutarhamessut väliin. On niin paljon kaikenlaista, ettei millään ehdi joka paikkaan. Joten kiitos sinulle tästä virtuaalisesta messumatkasta, kauniista kuvista ja hienosta messutunnelmasta :) Hyviä ja hyödyllisiä hankintoja olet tehnyt. Cafe au lait'in juurakot ovat minullakin hankintalistalla, mutta toistaiseksi en ole onnistunut sellaisia löytämään. Samoin ötökkähotellin rakentaminen kiinnostaa kovasti. Hyvää ja aurinkoista sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kauniina viikonloppuna voi huoletta hylätä messureissun ja keskittyä piippojen etsimiseen. Varmasti messupostauksia tulee vielä monilta muiltakin.
      Kotipuutarhalehden standi oli ainoa paikka, jossa Cafe au lait'ia näin ja sieltähän sen sitten ostinkin. Monesta paikasta olet kysellyt, vaan ei ole ollut. Kuulin, että myös Hankkijalla olisi myynnissä.
      Ötökkähotelli on minullakin mielessä. Ehkä kokeilen aluksi vanhan peltipurkin sisustamista.
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  18. Tulihan näillä käytyä ja hyviä ideoita oli joukko kotiin vietäväksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että sinäkin löysit jotain käyttökelpoista. Kevätmessujen myötä uusi kasvukausi on nyt avattu.

      Poista
  19. Tänään tuli käytyä messuilla, hyvä aloitus puutarhakaudelle. Pari ideaa löysin, muutaman iiriksen juurakon ja pari siemenpussia. Ja kaupan päälle mukava päivä itselle sopivan aiheen parissa. ketään tuttua en nähnyt, olikohan kaikki käyneet jo ennen sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin ihan maltilliset ostokset. Siemenvalikoima messuilla oli minusta hyvä. Niitä oli kiva katsella ja rapistella ja ostaessa säästi postikulut.
      Postausten mukaan joka päivälle riitti tuttuja, mutta sinne ihmisvilinään ne taisivat hukkua. Ja kaikkiahan ei tunnista.

      Poista
  20. Olitpa bongannut kamerallasi kaikkea hauskaa postaukseesi! Noita oikan käden hanskoja täälläkin kaivattaisiin kipeästi, harmittaa ehjä vasemman käden hanska hukanteille laittaa, niitä vain muuten kertyisi niin paljon! Isoilla messuilla on vain isot tuottajat, joilla kate riittää standin hintaan ja se on harmittava juttu. Pelkän sähköjohdon veto standipaikalle ainakin Tampereella maksaa toistasataa ja senkin eteen pitää myydä jo melko paljon! Olen menossa Lahden messuille, ne ovat olleet pienet ja toivon pientuottajia siellä tapaavani. Se hauska ötökkähotelli peltipöntössä taitaa meillekin tulla ensi kesänä! Mukava idea!

    Kiitos messuturneen kuvista!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!