maanantai 15. kesäkuuta 2020

Bloggeruudistuksen harjoittelua


Puutarhatouhujen ohessa olen harjoitellut bloggeruudistuksen parissa. Tässä vaiheessa on ollut vielä mahdollisuus palata vanhaan bloggeriin. Ilmoituksen mukaan uuteen bloggeriin siirtyminen tapahtuu kesäkuun aikana. Vanhat toiminnot löytyvät edelleen pääpiirteissään ja joitakin uusia toimintoja on tullut. 

Hetken ihmettelyn jälkeen postausten kirjoittaminen ja muotoileminen jo sujuu. Kuvien siirrossa toivoisin, että entiseen tapaan voisi ladata useamman kuvan samanaikaisesti, eikä nykyiseen tapaan yksitellen. Kuvien siirto vetämällä ei vain onnistu. Kuvat ilmestyvät postaukseen vieläpä kovin hitaasti. Ehdin jo miettiä, teinkö jotain väärin, kun kuva sitten läsähti näytölle. Saattaa olla, etten vain ole keksinyt oikeaa menetelmää.



Lukuluettelossa on myös uudistus, joka on minusta hidastava elementti. Klikkaan lukuluettelossa haluamaani blogipostausta, jolloin siirryn toiselle ruudulle. Tällöin klikkaan tuon blogin osoitetta. Aiemmin olen klikannut useamman blogipostauksen "avaa uuteen ikkunaan/välilehteen" -menetelmällä ja käynyt sitten lukemassa ja kommentoimassa joukon blogeja. Selitän tämän ehkä monimutkaisesti, mutta minusta uudessa bloggerversiossa on liuta ylimääräisiä klikkauksia. Eilen huomasin bloggerin toimivan hiukan eri tavoin riippuen siitä, olenko pöytäkoneen vai läppärin äärellä.

Kultakuoriainen narsississa

Sinänsä uudistukset eivät ole kovin vaikeita, kunhan kärsivällisesti etsii toiminnot muuttuneesta näkymästä. Nopeasti ne oppii. Tekstinkäsittelyominaisuudet ovat edelleen aika kömpelöitä.

Kokeilkaa tekin ja kertokaa huomioitanne. Kaikki vinkit ovat aina tervetulleita.
Mukavaa alkuviikkoa ja juhannukseen valmistautumista kaikille!


32 kommenttia:

  1. Mua taas ihan hirvittää tämä muutos, ku oon nii onneton näiren koneeren kans. Oon kokeellu uutta ja palannu aina pikaasesti vanhan, tutun ja turvallisen bloggerin parihin. Saa nähärä kuinka mun käy. Kuvien siirron kans on ollu mullaki ongelmia ja luulin jo etten osaa ku mitää ei tapahtunu, siksi oonki teheny viälä vanhalla systeemillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuvien siirtäminen onnistuu, mutta toiminto on sen verran hidasta, että ehtii jo luulla homman epäonnistuneen. Yrittäessäni vaihtaa kuvaa toiseen, ladattu kuva meni aina tekstin loppuun, eikä väliin kuten piti. Tein tyhjään paikkaan useita tyhjiä rivivälejä ja lopulta sain kuvan haluttuun paikkaan. Sen jälkeen poistin ylimääräiset rivivälit.
      Kannattaa ajan kanssa rauhallisesti harjoitella. Toiminnot löytyvät vähän eri paikoilta. Ei ole vaikeaa, mutta vaatii taas vähän tottumista.

      Poista
  2. Tekniikka tuo minullekin aina ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Koko kevät on ollut yhtä tykytystä, kun korona-aika vei työt ja harrastukset teamseihin, zoomeihin, meeteihin ja mitä kaikkea lieneekään. Hyvä kuitenkin kuulla, ettei ongelmat, esim. hitaus, välttämättä johdukaan omasta kömpelyydestä vaan ovatkin ehkä uuden bloggerin ominaisuuksia. Jännä sinäänsä, että luulisi uudistamisen nopeuttavan ja helpottavan työskentelyä, tuohan saattaa karsia käyttäjiä, vai onko se tarkoituskin?! On varmaan otettava "härkää sarvista" ja lähdettävä kokeilemaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen härän sarviin tarttumista. Niin minäkin tein ja koen olevani jo helpottuneempi, mitä alussa tuntui. Toivottavasti käyttökokemusten myötä kaikki jakavat vinkkejä ja oppejaan.
      Minusta kaikki uudistukset eivät suinkaan nopeuta ja helpota tekemistä. Digiloikka taitaa olla helppoa lähinnä toimintojen suunnittelijoille. Kunpa suunnittelijat tekisivät enemmän töitä loppukäyttäjien kanssa.

      Poista
  3. Vaihdoin jo jokin aikaa sitten, kun oli mahdollista kokeilla uutta bloggeria ja en tykännyt yhtään, joten vaihdoin takaisin. Nyt oikein ketutti huomata, että siihen on pakko siirtyä. En tykkää!
    Mutta kai se on vaan sitten pakko totutella siihen, kun en halua bloggaamistakaan lopettaa! Katsotaan nyt, miten siihen tottuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin ajattelin eli jos haluaa jatkaa bloggaamista, on vain otettava uudet toiminnot haltuun. Alkuun on vähän rähmimistä, mutta eiköhän se kaikilla ala vähitellen sujua.

      Poista
  4. Useamman kuvan saa siirrettyä Selaa-toiminnon kautta. Kuvan siirto on sitäkin kautta hidas. Kännyllä uusi versio toimi mielestäni paremmin. Mutta olen samaa mieltä kuin useimmat, ei isovja versiomuutoksia,please.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selaa toiminnolla saa kyllä useamman kuvan siirrettyä, mutta yksitellen. Ennen saattoi klikata kuvat omalle ruudulle ja siitä sitten siirtää kerralla joko kaikki tai yksitellen haluamaansa järjestykseen. Paljon edellistä versiota hitaampi ja kömpelömpi menetelmä.

      Poista
  5. Minäkin kokeilin, enkä oikein ymmärtänyt kuvien laitossa, miten kuvan koon saa muutettua. Vanhassa on vaihtoehtoja kuvan koon suhteen, mutta onko uudessa vain yksi kuvakoko? Miten sinä sait koon tämän postauksen kuviin, sääditkö kuvat ensin haluamaasi kokoon tietokoneella ja sitten siirsit? Toinen ihmetys kuvien suhteen oli, että saako kuvaa vasemmalle vai tuleeko se aina keskelle? Vanhassa kuvan paikan pystyi päättämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirrettyäsi kuvan blogiin, klikkaa kuvaa, jolloin ruudulle tulee pieni valikko. Kuvan kokoa muuttaaksesi klikkaa valikosta kynän kuvaa. Silloin pääset samaan valikkoon, joka ennenkin oli tarjolla. Voit tutkia valikon kuvien merkitystä siirtämällä kursorin kunkin kuvan päälle. Esimerkiksi kuvatekstin pääsee kirjoittamaan kyseisen valikon oikean alakulman kuvaa klikkaamalla.
      Blogia muokatessa oikeassa yläkulmassa olevaa kolmea pistettä klikkaamalla saa esimerkiksi tekstin sijoitusta muokattua.

      Poista
    2. Olen aina pienentänyt kuvat ennen postaukseen laittamista Picasalla. Sain joskus suosituksen käyttää 640 pistettä, jolloin kuvat latautuvat lukijoiden koneilla paremmin. Luonnollisesti tallennen pienennetyn kuvan eri nimellä, jotta en tuhoa alkuperäistä kuvaa.
      Minulla kuvat sijoittuvat automaattisesti aika keskelle. Saattaa johtua siitä, että käytän kuvakokoa "erittäin suuri". Pitänee tuotakin juttua kokeilla.

      Poista
    3. Kiitos näistä ohjeista, en ymmärtänyt testata tuota kynää. Minäkin olen pienentänyt kuvat tietokoneen kuvankäsittely ohjelmalla ensin tekstin leveyden mukaiseksi ja sitten olen käyttänyt kuvakokoa ”alkuperäinen”. Pitääkin vielä harjoitella uudelleen tuota uutta bloggeria, vaikka vanha olisi passannut minulle ihan hyvin.

      Poista
    4. Minullekin vanha versio olisi hyvin kelvannut, sillä eivät nämä uudistukset mitään konkreettista parannusta tuoneet. Ymmärrän, että asioita on hyvä kehittää. Välillä vaan tuntuu, että tietotekniikan parissa menee enemmän aikaa kaikenlaisen nippelitiedon etsimiseen ja opetteluun.
      Kysyessäni kerran neuvoa tyttäreltäni johonkin tietotekniikan ongelmaan, hän totesi: "Painele niitä nappuloita kokeillaksesi, ei ne räjähdä!" Se on ollut opettavainen lausahdus.

      Poista
  6. Kokeilin uutta Bloggeria aiemmin, kun sitä pääsi testaamaan. En tykännyt! Tilastot ovat esimerkiksi paljon vaikeakäyttöisemmät, eivätkä anna yhtä olennaisia tietoja esim. liikenteen lähteistä. Pitänee ladata Google Analytics; siihen tällä ehkä tähdätäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein käydä vilkaisemassa tilastoja. Siellä onkin leikitty värikkäillä piirakoilla. Enpä taida ladata yhtään uutta Google-ohjelmaa koneeseeni. Menee välillä hermo jo olemassa olevienkin kanssa.

      Poista
  7. Voi hurja, en ole edes koettanut sitä. Ai se muuttaa kuvienkin laittamista.
    Hyvin vähän olen käyttänyt tuota näkymää missä tämän vaihtaminen ilmoitetaan.
    Sitten kun muuttuukin, eikä tajua mitään. Pitäisi ihan kokeilla tehdä postaus sen uuden kanssa, mutta oottaako vaan ja katsoo mitä sekasotkua tulee ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olit näköjään jo käynyt kokeilemassa uutta versiota. Hyvin se sinulta sujuu. Ei siis huolta.

      Poista
  8. Yritin sitä uutta jo kokeilla mutta palasin vanhaan takaisin. En jaksa alkaa opettelemaan sitä ennen kuin on pakko. Useimmat toiminnot oli jotenkin kömpelömpiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin seikkailin ensin vanhan ja uuden välillä. Sitten totesin, että jossain vaiheessa vanhasta luovutaan, joten kannattaa opetella ajan kanssa. Uusi on kömpelömpi ja vaatii enemmän klikkauksia.

      Poista
  9. Minulla on ollut uudempi versio jo pitemmän aikaa. Aluksi tuntui ärsyttävältä juuri toi kuvansiirto ja tekstinäkymän hahmottaminen. Kokeilin kerran palata vanhaan, mutta totesin, että uusi on sittenkin ihan ok. en ole enää kaipaillut vanhaa. Ehkä tämäkin taas jossain vaiheessa muuttuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuteen tottuu kyllä aika nopeasti. Pian ne eroavaisuudetkin unohtuvat, kun vaihtoehtoja ei ole. Enpä tiedä, onko uusi versio yhtään vanhaa kehittyneempi. Ei taida olla.

      Poista
  10. Ei tämä uusi hullumpi ole, kun olen vähän aikaa käyttänyt. Kuvien siirto on tosin hyvin hidasta. Kyllä useamman kuvan voi siirtää kerralla, mutta se vasta kestääkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi, että kuvien siirtomenettelyyn olisi panostettu, kun se kuitenkin on hyvin olennainen osa bloggaamista. Täytyy vielä testata tuota useamman kuvan kerralla siirtämist, jota en toistaiseksi ole saanut onnistumaan. Ehkä sillä ei ole niin väliäkään, jos sekin kestää kauan.

      Poista
  11. En ole vielä kokeillut uutta bloggeria. Monien kokemukset näyttävät olevan hieman negatiivisia, joten se on hidastanut omaa innostusta tarttua asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin minäkin rimpuilin vastaan. Sitten ajattelin, että vanhasta joutuu joka tapauksessa luopumaan, joten parempi ajoissa opetella uusi. Ei tämä vaikea ole, kömpelö kylläkin.

      Poista
  12. Jahas, mikähän versio minulla on käytössä? Ilmeisesti uusin, pitääkin perehtyä.
    Postailu on jäänyt tosi vähälle kun oli reissua, sitä ennen liuta tekemättömiä hommia ja nyt sitten reissun aikana kertyneiden hommien parsiminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudesta versiosta on värillisessä "laatikossa" ilmoitus, ollut jo jonkin aikaa. Tarkkaa päivämäärää uuteen siirtymiselle ei siinä sanota. Sanotaan vain kesäkuun aikana. Esimerkiksi uutta postausta tehdessä on valittava vasemmasta alareunasta muistaakseni "siirry käyttämään uutta blogger-versiota". Samasta paikasta on voinut vaihtaa takaisin vanhaan.
      Toivottavasti ehdit juhannuksena vähän lötkötelläkin reissun ja sen jälkeisen työrupeaman jälkeen.

      Poista
  13. Uusi versio on minunkin mielestäni kömpelö. Postauksen tekemisessä joutuu klikkailemaan enemmän, sillä toiminnot löytyvät useamman välilehden kautta. HennaMarin tapaan olen saanut siirrettyä kyllä kerralla vaikka koko postauksen kuvat, mutta hitaasti tulevat postaukseen. Ei yksittäinenkään kuva sen nopeammin tule ja silloin kuluu taas aikaa ylimääräiseen klikkailuun kun pitää käydä yksitellen hakemassa kuvia. Kierrän ongelmaa niin, että kuvien ilmestymistä odotellessa käväisen lukemassa jonkun toisen postauksen tai jatkan tekstin kirjoittamista. Kuvat tulevat sitten aikanaan mihin haluavat. Kuvien järjestyksen muuttaminenkin on saatu tehtyä hankalaksi ja kuvat pomppivat kummallisesti vasempaan reunaan tai niiden väliin jää tyhjää. Ennen kuva pysyi siirrettäessäkin keskellä, jos se oli kerran keskitetty. Minua häiritsee myös se, ettei esikatselua saa omaan välilehteensä eikä sitä myöskään saa nuolinäppäimillä vieritettyä alaspäin. Olen kyllä käyttänyt uutta versiota nyt viikon-pari, mutta en ole oppinut vieläkään pitämään siitä. Onkohan se tehty kännykän käyttäjiä ajatellen ja unohdettu tietokoneen käyttäjät kokonaan? Toivottavasti tekevät siihen vielä muutoksia, jos se kerta muuttuu pakolliseksi käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista, että kuvien siirto kestää niin kauan. Haluaisin tehdä yhden homman kerralla valmiiksi. Paljon on pieniä juttuja eri tavoin. Ne eivät ole vaikeita, mutta vaativat enemmän pähkäilyä ja klikkauksia sinne tänne. Olen käyttänyt uutta versiota sekä pöytäkoneella että läppärillä. Hiukan eroavaisuuksia niissä on, mutta kumpikaan ei minusta toinen toistaan yksinkertaisempi. Kännykkää en ole edes kokeillut.
      Toivon, että uutta versiota hiottaisiin ja parannettaisiin.

      Poista
    2. Mitämitä, nytkö taas voikin päivittää kännykällä? Pitkään oli sellainen vaihe, ettei mobiilibloggeria ollut saatavilla ja se kyllä ärsytti. Joskus oli sopivasti jossain joutoaikaa ja silloin olisi voinut vastailla kommentteihin mutta blogger jätti mobiilituen väliin pitkäksi aikaa.

      Poista
    3. Toiset väittävät, että kännykällä postaaminen onnistuu. En ole kokeillut.

      Poista
    4. En ole minäkään kokeillut kännykällä tehdä postauksia, mutta olen ihan kokeeksi käyttänyt bloggeria muuten sillä. Mielestäni se on ollut näppärämpää tällä uudella versiolla kuin vanhalla. Pitäisi ehkä koettaa postauksenkin tekoa vaikka niin, että laitan ensin kuvat tietokoneella ja kirjoitan tekstin kännykällä. Ehkä silloin uuden version mahdolliset hienoudet avautuisivat paremmin, mene ja tiedä...

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!