perjantai 22. tammikuuta 2021

Papana-automaatit pihassa

 

Heti, kun pihakäytävät on saatu aikaistua taivaalta vyöryneistä lumimassoista, saapuvat ristihuulet tutkimaan talon antimia. Sunnuntaiaamuna työhuoneen ikkunan alla kasvavia norjanangervoja oli pöyhitty lumessa oikein urakalla ja jäljistä päätellen useamman jäniksen voimalla. Jäniksillä on näköjään melkoisen nopea ruoansulatus, kun papanakasoja oli jätetty illallispaikalle, samoin kuin pitkin pihaa muuallekin.

Jänikset halusivat tervehtiä meitä viehättävästi laskemalla pienen papana-annoksen laatoitukselle varaston oven eteen. Tuosta nuo olisi helppo kerätä kesälannoitteen kartuttamiseksi, mutta nettitietojen mukaan jäniksen papanoiden lannoitearvo on melko vaatimaton. Nakkasin siis lumilapiolla kukkapenkkiin. Tai paikkaan, jossa kukkapenkin pitäisi lumettomaan aikaan sijaita. Nyt kaikki on enemmän tai vähemmän valkeaa avaruutta.


Kolattujen käytävien varrella jänikset ovat kaivaneet lumivallien sisältä vihreää syötävää. Pikkutalviot kelpaavat näköjään hyvin. Eikä niiden talvinen karsiminen minuakaan pahemmin haittaa. Pikkutalviota on meidän pihalla riittämiin muutenkin.


Pakkaslunta on joka paikassa runsain määrin. Jänikset eivät ole onnistuneet tekemään normaaleja "moottoriteitään" edes alapihalle. Kohti yläpihalle johtavia portaita tulevia jälkiä katsellessa voi kuvitella, millaisia vaikeuksia jäniksellä on ollut loikkia upottavassa lumessa. Vasta portaat ylös päästyään jäljet olivat taas helposti tunnistettavissa jäniksen jäljiksi.

Piakkoin on kahlattava alapihalle tallomaan lunta koristepensaiden ja -puiden ympäriltä. Näillä lumimäärillä verkot eivät enää riitä alkuunkaan suojaamaan kasveja.

Peltisestä kissasta ei ole jänisten pelotteeksi.
 

Tapaan iltaisin ennen nukkumaanmenoa kurkistaa keittiön ikkunasta kotitielle. Portilla istuu harva se ilta ainakin yksi jänis pohtimassa, mihin suuntaan lähtisi loikkimaan. Pihanpuolen liiketunnistinvalojen syttymisestä päätellen meille ne suuntaavat kaivelemaan norjanangervoja ja pikkutalvioita.


Viikon takaisten paukkupakkasten aikaan oli mukava sujahtaa peiton alle kuumavesipullon kanssa. Saavat jänikset ammuskella papanoitaan pitkin pihaa sillä aikaa, kun minä lämmittelen varpaitani hyvän kirjan kanssa unta odotellan.

 
Vielä tähän lopuksi vahva suositus vuoden 2020 Finlandia-voittajalle. Anni Kytömäen Margarita osoittautui mukaansa tempaavaksi lukukokemukseksi. Hyvä tarina imee lukijan tunnelmaan luoden vaikutelman, kuin olisi itse kaiken aikaa osa ihmisiä ja tapahtumia. Mielessäni tuoksuu yhä havumetsä, kuulen virtaavan veden ja tunnen rinnassani päähenkilön tunnelmat niin hyvässä kuin pahassakin. Hieno kirja!

Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!

 

39 kommenttia:

  1. Ompa hellyyttävää, miten kauniisti kirjoitat pehmopupuista ;)
    En ole nähnyt kuumavesipulloja enää missään nykyään. Tuohan on suorastaan kutsuva päälipussukoineen.
    Hyvää viikonloppua ja miellyttäviä luontokuvaushetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmopupuihin on otettava hellyttävä asenne, sillä meille ne tulevat kutsuja odottamatta. Yksi tuli ihan terassille saakka, mutta lähti vikkelästi pakoon naputtaessani ikkunaan.
      Toin kuumavesipulloja muutama vuosi sitten Lontoosta. Näin sellaisen vuosi sitten yhdessä apteekissa, joten kaipa niitä Suomessakin käytetään.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Tääläki o näkyny jänisten jäläkiä jopa normaalia enemmä. Onneksi non ainaki viälä ohittanu meirän suajaamattoman pihan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänikset ilmestyivät pihaan lumien myötä. Luultavimmin niitä pyörii täällä muulloinkin. Jäljet eivät vain näy lumettomassa maassa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Papanamäärästä päätellen automaatit toimivat nopeasti ja tehokkaasti.

      Poista
  4. Teillä onkin vielä aika paljon lunta! Täällä alkoi illalla vesisade ja +3 astetta, alkaa olla maa paikoitellen paljas ja muutenkin 10 cm:n hanki vajosi nopeasti muutaman sentin sohjoksi.
    Minullakin on kuumavesipullo harva se ilta sängyssä, sitä vasten on ihana laittaa viluiset varpaat.
    Peurat muuten tekevät ilmeisesti samaa, että syövät ja samaan aikaan tulee toisesta päästä ruoka ulos :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamassa päivässä lunta tuli niinsanotusti "tautinen määrä". Plussakelit ovat nyt hiukan madaltaneet hankien korkeutta.
      Kuumavesipullo on aivan ihana peiton alla, varpaita lämmittämässä. Se pitää lämmön todella hyvin. Vielä aamullakin on vähän lämmin.
      Ilmankos jänikset ja peurat syövät kaiken, kun ruoansulatus toimii niin nopeasti.

      Poista
  5. Täällä keskikaupungilla olemme koirani Jymyn kanssa tavanneet vain yhden rusakon. Koira jähmettyi paikalleen, minä myös. Jos yli 50-kiloinen berni olisi rynnännyt rusakon perään, olisin minä mennyt mahallani perässä. Hiljattain luin Margaritasta kohdan, jossa Sanni pahoinvoivana söi vain suolalla maustettuja perunansiivuja. Minunkin lapsuudessani 50-luvulla niitä tehtiin -ohuet perunansiivut paistettiin hellan levyllä niin, että pinnalle nousi ruskeita.
    kupruja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Jymy ei lähtenyt rusakon perään. Ties minne se olisi vienyt sinut mahakyydillä.
      Mainitsemasi kohta, jossa Senni söi suolalla maustettuja perunasiivuja, on yksi kirjan eniten tunteisiin vetoavista kohdista. Perunasiivut ovat olleet jonkinlaisia 50-luvun chipsejä.

      Poista
  6. Kyllä meilläkin Joensuussa nuo "papana-automaatit" vierailivat tiuhaan, sekä talvella että kesällä. Kiva kun annat suosituksesi Kytömäen Margaritalle. Itse en ole sitä vielä lukenut. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäniksiä pyörii pihapiirissä yleensäkin ahkerasti. Lumessa niiden jäljet on nyt helposti nähtävissä.
      Kytömäen Margarita kannattaa lukea. Pidin kovasti.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  7. Meilläkin ristihuulet ovat tehneet reittejään lumiseen pihaan ja kaivaneet kukkapenkkejä ruoan toivossa. Jaloruusujen oksia ovat harmikseni kaivaneet esille syvän höttölumen seasta ja katkoneet silpuksi. Maanpeitekasvit näyttävät nyt myös kelpaavan hyvin.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista, toivottavasti jättävät loput ruususi rauhaan. Metsän suojassa lunta on vähemmän ja ruokaa jäniksille uskoakseni helpommin tarjolla. Miksiköhän tulevat pihapiiriin kaivamaan syvää lunta?
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  8. Siellä on jänöt touhukkaina. Täälläkin niitä on, mutta en ole huomannut, mitä ovat syöneet, jäljet on vaan pitkin poikin. Margarita on hieno kirja. Kuuntelin äänikirjana (koska niin sain sen heti), mutta edelleen odottelen, että pääsisin selailemaan myös paperisena. Haluaisin vielä upota uudelleen pariin kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan kuin jänikset olisivat villiintyneet lumimassoista. Joka aamu on uusia jälkiä mitä omituisimmissa paikoissa. Terassillemmekin jänis tuli yhtenä iltana.
      Kytömäen Margarita on painettu ekologiselle paperille. 500 ohuempaa ja hieman tummempisävyistä sivua. Kirjassa on kohtia, joihin minäkin aion vielä palata uudelleen. Voimakkaita ja koskettavia.

      Poista
  9. Naurunpyrskähdys tuli, kun luin tuon papana-automaatin :D Meilläkin pihassa on oikein poluiksi asti rampannut pitkäkorvat. Näinkin yhden valkopukuisen pupujussikan, kun tein lumitöitä ja kolasin lunta takapihalle. Tuollainen kuumavesipullo olisi niin tarpeen. Tänään oli vain - 12 astetta pakkasta, mutta tuuli sai kylmyyden tuntumaanluissa ja ytimissä. Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan nuo jänikset rasittavia puutarhatuholaisia, mutta toisaalta niiden(kin) touhuja on hauska seurata. Yläpihallamme alkaa olla oikea jänisten moottoritie.
      Kuumavesipullo varpaita lämmittämässä on aivan ihana. Lämmityksessämme ei ole mitään vikaa, mutta parin tunnin lumitöiden ja suihkun jälkeen on kiva sujauttaa varpaat peiton alle kuumavesipullon viereen.
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  10. meillä on papanaautomaatti vähentänyt liikehdintää.liikaa kai lunta.tai siirtynyt kulkeman tietä piotkin kuten peurat.tai ilves syönyt.vähän huolettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä jänikset kulkevat meidän alapihalla ahkerasti, mutta upottavan pakkaslumen takia ovat selvästikin siirtyneet yläpihan käytäville.
      Meillä jänikset kulkevat myös tietä pitkin. Ehkä ne tekevät niin teilläkin.

      Poista
  11. Täällä vierailee säännöllisesti kaksi papana-autommaattia😁 tyhjentämässä lintujen ruokinta-automaatin alustan ja samalla maistellaan kaikkea muutakin mitä ei ole verkotettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintuautomaattien alta meilläkin jänisten reitti näyttää kulkevan. Toivottavasti jänikset jättävät puutarhakasvisi rauhaan.

      Poista
  12. Loikkii noita jäniksiä täälläkin. Taitaa loikkia vähän jokapuolella - valitettavasti voisi sanoa. Minä yritin lukea tuota Finlandia-voittajakirjaa, mutta en saanut siitä oikein otetta. Olisi pitänyt kai jatkaa lukemista pidemmälle. Asianhan voi vielä toki korjata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäniksiä taitaa olla joka puolella runsaasti. Poikani asuu Tapiolassa ja aina siellä käydessä jäniksiä ja citykaneja loikkii useita pitkin parkkipaikkaa.
      Margarita on alussa hidastempoinen. Kannattaa jatkaa sitkeästi eteenpäin. Se tempaa mukaansa.

      Poista
  13. Söpöjä nämä puppelit kyllä ovat, siis puutarhan ulkopuolella tietysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöjä ja vähän hassuja. Mutta kuten sanoit, toivottavasti pysyvät poissa puutarhasta.

      Poista
  14. Loikkinu on meilläkin rusakko pihanpoikki. Viimetalavena kaivo euroopanalppitähen ja söi sen juurtamyöten, ei ennee keväällä noussu. Onneks on innokas mehtämies lähellä. Oon luullu, jotta Neiti Marple vuan kuumavesipulloja käyttää lämmikkeenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi viheliäistä, minkä jänis teillä teki. Ne ovat taitavia kaivelijoita, eikä kaikkea puutarhassa voi millään verkoillakaan suojata.
      Kuumavesipullot taitavat olla edelleen Briteissä kova sana. Siellä ei edelleenkään ole kattavaa keskuslämmistystä, varsinkaan vanhemmissa rakennuksissa. Toin kuumavesipullot muutama vuosi sitten Lontoon reissulta. Kovia pakkasia on niin harvoin, että kuumavesipullo viettää valtaosan ajastaan laatikossa.

      Poista
  15. Kappas, meilläkin toimii tuo samanlainen papana-automaatti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänis-somessa on selvästi ollut valtakunnallinen tapahtumakutsu: "Lähtekäämme joukolla puutarhoihin yöpalalle!"

      Poista
  16. Meillä papana-automaatit ovat tainneet hautautua lumihankeen korvankärkiään myöten, kun ei ole nyt näkynyt jälkiäkään. Tosin eivätpä ne muutenkaan mielellään liiku vastasataneella lumella ennen kuin on pakko. Meiltä on turha edes yrittää kaivella puutarhakasveja, sillä kaikki on hautautunut vähintään polvensyvyisen hangen alle. Ehkä rusakotkin siirtyvät nyt naapuruston lintulautojen alle herkuttelemaan.
    Kuumavesipullo olisi välillä tarpeen minullekin. Meillä on isännän kanssa eri näkemys nukkumiseen sopivasta lämpötilasta ja vilukissan on helpompi saada lämmikettä kuin kuumakallen jäähdytystä. Siispä käytän polviin saakka ulottuvia villasukkia ja vetäisen puolet isännäkin peitosta oman talvipeittoni päälle. Onneksi edes osan vuodesta tarkenee ohuemmallakin peitolla ja ilman villasukkia.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika syvällä meilläkin kasvit olivat vielä eilen. Tänään plussa-asteet ja vesisade ovat madaltaneet hankia. Enimmäkseen jänikset kaivelevat kasveja kolattujen käytävien laidoilta. Nyt hanki on kovettunut, joten jänisten kulku puutarhassa on taas helpompaa. Huomenna menen tallomaan koristepuiden ympärystää.
      Teillä onkin vilukissa ja kuumakalle toisinpäin, kuin meillä. Ukkokulta tarvitsee yleensä runsaasti lämmikettä, kun taas minä tykkään nukkua viileämmässä. Varpaat kuitenkin palelevat ja siihen tuo kuumavesipullo on oivallinen apu. Muistaakseni Elsan lempituoli -verkkokaupassa on kuumavesipulloja myytävänä, jos sellaisen itsellesi haluat.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  17. Meillä kävivät ennen säännöllisesti parturoimassa pensaita, mutta nykyisin Riku pitää tiukan vahdin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riku ansaitsee herkkupaloja oivallisesta vahtimisestaan.

      Poista
  18. Nyt ei ole päässyt mökillä käymään kun liukkaita kelejä on ollut mutta kai siellä jänöjussit on vieraillut kun ne on täällä rivarinpihallakin tehneet. Meillä on noin yhdeksäntoista astetta, ohuet peitot ja patteri kiinni kun illalla käymme nukkumaan 😁onneksi molemmilla on sama maku. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taitaa jäniksillä riittää kiirettä kaikkien pihoissa vierailemiseen. Meiltä löytyy joka aamu uusia jälkiä. Taas on pöyhitty hangesta kasveja esiin.
      Teillä onkin sopiva nukkumalämpö. Tuon enempää ei välttämättä tarvitse.

      Poista
  19. Voihan papana-automaatti. Pitääkin heti huomenissa kiikuttaa sylys heinää tallipihalle jotta rusakot ja muut papanapuppelit pysyisivät puuhakkaina luvallisessa paikassa.

    Kaveri sieltä sinun kulmiltasi laittoi someen kuvan jossa hänen pihallaan seisoi muutama peuran pentele syömässä. Hän kuulema ruokkii niitä kauralla vaikka kiitokseksi huolenpidosta ovat käyneet syömässä karhunvatukat ja kurjenpolvet. Meillä kylälle pesiytynyt susiuros pitää peurat kiireisinä kun ei ole näkynyt ensimmäistäkään.
    Noita papanoivia käpäläkansalaisia täällä heiluu yön pimeydessä useampi, jälkiä on joka aamu ja papanoita singottu portaille asti. Kannustan koiria juoksemaan mahdollisimman laajassa kaaressa pitkin pihoja jotta jäisi edes jotain pelotetta. Ei taida sohvaspanielien tuoksu jäniksiä pelottaa kun röyhkeästi vaan tontille änkeävät.

    VastaaPoista
  20. Viime kesänä tein postauksen suloisesta pikkupupusta, nyt riistakamerassa näkyi niitä kolmin kappalein lintujen ruokintapaikan luona. Jälkiä on koko piha täynnä, ja norjanangervot täälläkin - lempipensaani - ovat kovilla.
    Suhtautuminen jäniksiin on hyvin kaksijakoinen: onhan ne suloisia, mutta... Hyvä, että edes lannoittavat puutarhaa.:D

    VastaaPoista
  21. Meille tosiaan löysi pupu tiensä ja söi Erstaa-koristeomppua. Verkotin kaikki hedelmäpuut, mutta nyt en ole enää jälkiä tontilla nähnyt.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!