torstai 13. elokuuta 2026

Pikaisia lankaprojekteja

Kesäkukka Malvikki
 

Päättäväisenä siivosin ja siirsin käsityökorin jo huhtikuun lopulla kaappiin. Normikesänä ei juuri tule puikkoja kilisteltyä. Mikä lienee tässä kesässä erilaista, kun kutominen on kiinnostanut? Kori hiipi takaisin sohvan viereen jo kesäkuun alussa. Välillä se on seisonut huomiotta useamman päivän. Ja sitten taas tulee iltoja, jolloin käsi hamuaa koria ja siellä olevaa keskeneräistä työtä.
 
Kesäkuun puoliväliin mennessä oli valmistunut neljä matalavarsisukkaa, yhdet puolisäären sukat ja yhdet säärystimet. Kaupoissa käydessäni olen visusti varonut lankahyllyjä, jotta uusia lankakeriä ei kertyisi kotiin. Tarkoitus on vähentää olemassa olevaa varastoa.

Nämä sukat on tehty Novitan 7veikan langasta 273 Hapero. Varteen käytin pääväriin sopivia jämälankakeriä. Silmukoita on 14/puikko.

Alakoululaisen jalkaan sopivat sukat valmistuivat pinkkisävyisestä House Kuvio -langasta. S-ketjun kaupoissa myytävä House Kuvio -lanka on 7veikan vahvuista. Koostumus on sama kuin 7veikassa ennen uudistusta eli villaa 70 % ja polyamidia 30 %.


Laatikosta löytyi vajaa kerä Novitan ruskeasävyistä Polkka-lankaa (ei enää tuotannossa). Yhdistin siihen vajaan kerän ruskeaa (064 korvasieni) 7veikkaa ja luonnonvalkoista 7veikkaa.

Näissä silmukoita on 13/puikko.

Lankavan ruskeasta Lysti-langasta tein nilkkasukat, joiden malli on Niina Laitisen Kosmos. Lysti-langan koostumus on 75 % villaa, 25 % polyamidia. Puikkosuositus on 3,5 - 4. Lysti-lanka on mukavan jämäkkää kutoa. Lankavan lankoja on nykyisin aika hyvin saatavana kivijalkakaupoissa. Omani löydän Vihdin Nummelan Kodin Tavaratalon hyllystä. 

Yleensä olen ollut tyytyväinen Lankavan lankojen laatuun. Jostain syystä tähän ruskeaan lankakerään oli mahtunut useampi solmu, mikä aiheutti ylimääräistä säätämistä.

Olen kutonut Niina Laitisen malleja aiemminkin. Tässä mallissa silmukoita on 12/puikko. Kokemukseni mukaan Laitisen mallit ovat aika pientä kokoa. Kosmoksessa ei ole palmikkokuviota, joka joustaa vähemmän. Silti näihin olisi kannattanut lisätä takaosaan silmukka tai parikin puikkoa kohden lisää. Käytin 3,5 puikkoja. Tein suosiolla sukista aiottua pienemmät, koska isompaan jalkaan nämä eivät olisi mennyt varrestakaan. 

Lankalaatikkoni uumenista löytyi vihreäsävyinen kuviolankakerä, niinikään House -lankaa. Yhdistin kuviolankaan tummanvihreän 391 kuusikko 7veikan. Kuviolanka ei välttämättä kaipaa erillistä elävöittämistä. Laitoinpa kuitenkin varteen tasavälein yhden nurjan kierroksen.


Elokuu toi tullessaan myös hämyisät illat. Sateenjälkeisessä kosteudessa ei enää auringon laskeutumisen jälkeen tule työskenneltyä. Pimeyden laskeutuessa on kiva katsella pieniä aurinkokennotuikkuja siellä täällä puutarhaa. Tapaan nukkumaan mennessäkin kurkistaa parista ikkunasta, tuikkiiko ulkona valoa.


Tänä kesänä ei vesisateista ole ollut puutetta. Muutama päivä mentiin elokuun alussa aurinkoisissa merkeissä, kunnes sadepilvet sattuivat päälle. Jos vettä sataa, sitä tuleekin voimalla. Märkään puutarhaan ei tee mieli mennä työskentelemään. Vaan eipä myöskään tarvitse murehtia kasvien selviytymistä. Eikä kantaa litratolkulla elämäneliksiiriä kasveille. Ovat saaneet sitä riittävästi taivaalta. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!