Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruusuetanainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruusuetanainen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. heinäkuuta 2026

Mihin nämä päivät oikein menevät?

Ukkonen lähestyy 11.7.
 

Hetki sitten oli kesäkuu ja nyt ollaan jo heinäkuun puolessa välissä. Päivät kuluvat vauhdilla, vaikka mielestäni kalenterissa ei mitään ihmeellistä ole. Tekemisiä säätelee jonkun verran sää, sillä ihan kaikkea ei ainakaan pihassa voi säällä kuin säällä tehdä. Viime lauantaina ukkonen melskasi runsaan tunnin verran, mutta vettä satoi varsin maltillisesti. Sunnuntaina ukkonen kumusi kaukana, eikä luvattu kaatosade tullut meille lainkaan. Varsinais-Suomessa sen sijaan oli satanut valtavasti.

Dahlia 'Creme de Cassis'

Daaliat ovat alkaneet avata nuppujaan. Yllä olevan 'Creme de Cassiksen' terälehtien viininpunainen reunustus on niin hieno. Ensimmäisen kukan seuraksi on pian avautumassa uusia nuppuja.

Dahlia 'Night Butterfly'

'Night Butterfly' on kukkinut jo jonkin aikaa. Tämä on viime kesän ostos. Toisessa ruukussa kasvaa 'Miss Mary', jonka kukka on kuvan perusteella likitulkoon samanlainen kuin 'Night Butterflyn'. Mikä lie älyvapaa ostoskohtaus minuun on iskenyt, kun sellaisen daalian olen kaupasta kotiin kantanut? Jospa tämä daalia yllättäisi minut avaamalla nupustaan täysin kuvaa vastaamattoman kukan. Jokusen päivän joudun vielä odottamaan ja jännittämään.

Kotilo tekemässä kallionauhuksesta pitsimallista.

Tänä kesänä on satanut aika runsaasti. Ei kuitenkaan siinä mielessä harmillisesti, kun välissä on ollut sopivasti aurinkoisia ja lämpimiä päiviä. No, olihan tässä pari viikkoa sitten +9 asteen pilvisiäkin aamuja. Silloin ei ihan kesäiseltä tuntunut.

Kostea kesä on saanut kotilot kömpimään koloistaan. Kasvien rehevyys suo nilviäisille hyviä piilopaikkoja. Kerään kotiloita purkkiin, mutta erityisiä metsästysretkiä en niiden suhteen ole tehnyt. Yhtään kasvia en ole kotiloiden vuoksi menettänyt. Joistakin kasveista ne tykkäävät toisia enemmän. Vuorenkilpien alla kotilot tykkäävät lymyillä, jonka vuoksi olen systemaattisesti vähentänyt vuorenkilpien määrää. Kallionauhus on kotiloiden mielikasvi. Sen lehdet ovat joka vuosi pitsimalliset. 

Ripottelin viime viikolla ferramolia kotiloiden suosimiin paikkoihin. Luulin kellarissa olevan vielä puoli säkillistä lisää, mutta eipä ollutkaan. On siis suunnattava rautakauppaan ostoksille. 10 litran säkillinen tulee edullisemmaksi kuin pienen laatikoiden ostaminen. 

Siivekäs ikkunalasissa sisältä kuvattuna.


Tämä kesä tuntuu olevan kaikenlaisten ötököiden suosiossa. Lintu- ja perhoskirjan lisäksi tulee aktiivisesti selailtua netin ötökkösivustoja. Karviaisiin ilmestyi karviaispistiäisiä, jotka söivät joitakin oksia lehdettömiksi. Kyseisissä oksissa olleet marjat kuivuivat pilalle. Sama ötökkä ei kaihda myöskään herukkapensaita. Marjoja on onneksi oksat notkuen, joten satoa jää meillekin. Karviaiset eivät ole vielä edes kypsiä. Aurinkoisessa paikassa kasvavista punaherukoista osan jo keräsin ja mehustin.

Eryngium alpina - Alppipiikkiputki


Alppipiikkiputki on joka kesä aina yhtä suosittu siivekkäiden lentotukikohta. Välillä pörriäisiä on yhdessä kukassa tungokseksi saakka. Osa siivekkäistä on ilmeisesti vuokrannut kukasta itselleen airbnb-kämpän useammaksi päiväksi. Näyttävät torkkuvan ympäri vuorokauden omalla terassillaan. 

Papaver somniferum - Pioniunikko

Pioniunikot alkavat availla nuppujaan. Pioniunikot ovat hauskoja kasveja, kun ne siementävät ahkerasti ja jatkavat eloaan tulevina kesinä. Kylvin toista kesää peräkkäin pioniunikoita ja kehäkukkia Majalispenkkiin, josta vuosi sitten kaivettiin metsäruusu pois. Tarkoitus oli pitää alue kesäkukilla muutaman vuoden, jotta näkisin, nouseeko ruusu vielä jostain kolosta. Nyt paikka näyttää hissukseen saavan vakituisia asukkaita, mutta olkoon se vielä tämän kesän etupäässä pioniunikoiden valtakuntaa.

Rosa gallica 'Rosa Mundi' - Kirjoapteekkarinruusu

Kävin juuri lukemassa Saaripalstan Sailan ruusupostausta. Mitä ihania herkkuja siellä olikaan kuva toisensa perään. Omassa puutarhassa ruusut eivät tänä kesänä ole parhaimmillaan. Niissä on ollut hurja määrä kirvoja, mikä ei sinänsä ole kukkimista haitannut. Ruusut eivät tykkää sateesta. Hienot terälehdet pilaantuvat kosteissa olosuhteissa nopeasti.

Kirjoapteekkarinruusu on kyllä kukkinut runsaana, mutta en ole ehdinyt saada kuvaa ehjästä kukasta. Tämä yksittäinen Mundi nojasi koristeomenapuun runkoon ollen siinä sopivasti sateelta suojassa. 

Rosa rugosa 'Sointu'


Pensasruusut Sävelen, Soinnun ja neilikkaruusun leikkasin keväällä mataliksi. Niin teen muutaman vuoden välein. Näin saan pensaat pysymään kohtuukokoisina ja kauniimman muotoisina. Minusta pensaat myös kukkivat runsaina eli kukkiminen ei suinkaan leikkaamisella vaarannu. Päinvastoin.

Rosa spinosissima Plena - Juhannusruusu

Moni kummastelee, mikä aiheuttaa ruusujen ruskettumisen kesäisin. Syitä voi olla muitakin, mutta ruusuetanainen on yleinen syy ruskeisiin lehtiin. Meillä etenkin juhannusruusu on monena kesänä joutunut ruusuetanaisen uhriksi. Tänä vuonna muutama muukin ruusu on varsin ankean näköinen. En ole ehtinyt enkä jaksanut ryhtyä torjuntahommiin. Kävelen ohi ja katselen jotain muuta kaunista. Juhannusruusu ehtii kasvattaa uusia vihreitä lehtiä, kuten yllä olevassa kuvassakin jo näkyy. Seuraavana kesänä näky saattaa olla aivan erilainen eli ruusuetanaisen tuhoja ei ole. Tai sitten on. Sen näkee sitten.

Lonicera heckrottii - Koreaköynnöskuusama

Jotta postaus ei painottuisi liikaa kesän negatiivisiin asioihin, nostan esille yhden kehuja ansaitseva kasvin ja se on koreaköynnöskuusama. Tämä on ihan uskomattoman ahkera ja pitkäaikainen kukkija. 

Lonicera heckrottii - Koreaköynnöskuusama


Ja kaikin puolin helppo kasvi myös. Keväällä leikkasin jonkin verran talvella kuivuneita oksia pois. Lähinnä oksien latvoja. Kokonaisia pitkiä versoja ei ollut kuivunut ja kuollut. Köynnös luikertelee itsekseen raudoitusverkosta tehdyssä tuessaan. Tuki on hyvä olla korkea, sillä köynnökselle tulee mittaa yläsuunnassa reilusti. Leveyttäkin köynnös kasvattaa kesän myötä.

Koreaköynnöskuusama kukkii pitkälle syksyyn. Ihan pakkasiin saakka. Siitä on iloa koko pitkäksi kesäkaudeksi.

Anemone hupehensis - Syysvuokko


Tällä viikolla olen viettänyt tunnin jos toisenkin lapionvarressa. Sain Lappalainen etelässä -blogin Nilalta valtavan määrän kasveja. Auton takapaksi ja takapenkkien välit olivat kotimatkalla pullollaan jakotaimia ja juurakoita. Hellepäivät eivät ole parasta mahdollista istutusaikaa, mutta viikonlopuksi luvatut vesisateet innoittivat laittamaan kasvit maahan. Ja tietenkin myös kasvien kannalta on parempi saada ne multaan mahdollisimman pian.

Juurakoita autosta pihalle kuskatessani totesin kadottaneeni lähes täysin kasvien nimet. Pioneja, iriksiä, pikkusydäntä, soikkoratamoa. Joo, mutta joku taisi kyllä unohtua. Nyt en ole varma, miten merkitsen istuttamani uutuudet kasviluetteloihini. Hällä väliä. En jaksa ottaa asiasta sen suurempaa päänsärkyä. Kasvit on nyt kaikki maassa ja kasteltuina. Onneksi niin, sillä lauantain sade ei luvatun runsaana meille näytä tulevan. Sunnuntaina kylläkin. Hyvä niin.

Hemerocallis fulva - Rusopäivänlilja


Ajattelin lauantaina imuroida kodin, kun ulkona sataa. No, kun ei sadakaan, menenkin leikkaamaan nurmikon. Ja siivoan sitten sunnuntaina. Nukun yön yli ja katson sitten, mikä on marssijärjetys.

Mukavaa viikonvaihdetta teille kaikille! Ja sopivasti aurinkoa ja sadetta itse kullekin. 


sunnuntai 13. heinäkuuta 2025

Ruusupensaat - tämän kesän ötökkämagneetit

Rosa rugosa 'Sointu'
 

Tänä kesänä ei ainakaan ruusunkukista ole puutetta. Pensasruusut ovat täynnä nuppuja ja avautuneita kukkia. Osa on tietenkin jo lopettanut. Osa vasta päässyt vauhtiin.

Rosa rugosa 'Sointu'

Ruusupenkin kolmesta pensaasta Sointu on reunimmaisena. Se on saavuttanut komeasti sille mainitut kasvutavoitteet eli 1,2 m. Kukkii myös hyvin anteliaasti. 

Rosa rugosa 'Sävel'


Tarkoitus oli leikata alapihan Ruusupenkin kolme pensasta alas, kuten tein edellisenä keväänä. Se osoittautui fiksuksi toimenpiteeksi. Näin pensaat kasvoista tyvestä saakka lehteviksi ja kukkivat kaikki kolme runsaina. Tänä keväänä leikkaaminen hyvistä aikeista huolimatta jäi, mikä nyt kyllä kaduttaa.

Rivin ensimmäisenä kukkii tarhakurtturuusu Sävel. Sen kasvukorkeudeksi mainitaan niinikään 1,2 m, mikä toteutuukin. Leveyttä sillä on varmasti saman verran. Pitkät oksat notkuvat kohti maata pisimpien jo tavoittaessa multapinnan. Tämä pensasruusu jos mikä, olisi ansainnut reilun kevätleikkauksen.

Rosa rugosa 'Sävel'
 

Sävelessä on valtavasti kukkia. Nyt niissä on myös paljon värivaihtelua lähes valkoisesta selvästi vaaleanpunaiseen. Kukintaa riittää pitkälle. Jossain vaiheessa käyn leikkaamassa ohikukkineita pois, jolloin pensas näyttää siistimmältä ja uusia nuppuja kehittyy.

Sävel on hurjan piikkinen. Maahan ulottuvia oksia on hankala tukea, mikä sekin puoltaa kevätleikkausta. 

Rosa 'F.J. Grootendorst' - Neilikkaruusu

Neilikkaruusu jää Soinnun ja Sävelen ahdistelemaksi niiden väliin. Jos olisin leikannut pensaat keväällä, ei tätä ongelmaa ainakaan tässä mittakaavassa olisi. Hyvinpä nuo mahtuvat kukkimaan toinen toisiinsa tukeutuen.

Rosa 'F.J. Grootendorst' - Neilikkaruusu

Punainen neilikkaruusu on nätti. Silti ihmettelen, miksi en istuttanut vaaleanpunaista neilikkaruusua. Se olisi ollut enemmän mieleeni. Uusia pensasruusuja en aio enää istuttaa. Suurempi mahdollisuus on, että jonkun olemassa olevista vielä jossain vaiheessa kaivan ylös. Tai kaivatutan, kuten kävi metsäruusulle.

Rosa rugosa 'Ritausma'

Ritausman leikkasin keväällä matalaksi. Siltä ei kauaa runko tuhissut, kun se oli jo kasvattanut useamman piikkisen verson. Nuppujakin on odottamassa avautumista. Kirjoitan tätä lauantai-iltapäivän +28 asteen helteessä, joten viimeisin tsekkauskierros puutarhassa on tekemättä. Tuskin noin tiukat nuput ovat yhden päivänä aikana avautuneet, mutta on se silti mahdollista. 

Rosa 'Tornedal'

Tornionlaaksonruusu on jo tämän kesän kukkimisensa kukkinut. Kaverinsa Suviruusun kanssa aloittivat kukinnan kesäkuussa. Kukkia olikin jälleen paljon.
 
Rosa pimpinellifolia 'Suviruusu'

Kuten Tornionlaaksonruusu aiemmassa kuvassa, Suviruusu kukki sen kanssa yhtäaikaa. Suviruusu pysyi pitkään melko kompaktina puskana, mutta nyt se on rehevöitynyt vähän joka suuntaan. Ja leviää näköjään innokkaasti myös maata pitkin. En pääse sen ympäri ajamaan ruohonleikkurilla, joten katkon kovakätisesti lapiolla liian pitkälle pyrkiviä juurivesoja. Täytyykin keväällä leikata muutama vanhempi oksa kokonaan pois. Tai voi sen leikkauksen tehdä syksylläkin.

Rosa rubiginosa 'Magnifica' - Omenaruusu

Omenaruusun istutin Kaivoruusupenkkiin 2015 punalehtiruusun, juhannusruusun ja Hansaruusun kumppaniksi. Se on kukkinut aiempina vuosina aika vaisusti, mutta nyt kukkia on paljon. Lehdet ovat kärsineen näköisiä, kuten useimmilla muillakin pihani pensasruusuilla.

Tämän ruusun sanotaan tuoksuvan omenalle sadesäällä tai hierottaessa lehtiä. En ole älynnyt aiempina vuosina tätä ruusua tuoksutella. Nyt se ei enää onnistu, kun menetin hajuaistini 2018.

Omenaruusua voi kasvattaa myös köynnösruusun tapaan. Sen kaartuvat oksat kasvavat korkeiksi. 

Rosa Glauca - Punalehtiruusu


Punalehtiruusu on vieraslaji, mutta ainakaan toistaiseksi se ei kuulu kansalliseen eikä EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon. Sitä on kuitenkin syytä seurata, koska linnut levittävät punalehtiruusun siemeniä kiulukoita syömällä. 

Poistan kiulukat estääkseni ruusun leviämisen niin puutarhani ulkopuolelle kuin omassa puutarhassa. Siementaimia löytyy lähinnä pensaan tyveltä. Pieninä ne on helppo nypätä pois.  

Punalehtiruusu oikealla yläpihalta kuvattuna 10.7.25

Ajattelin madaltaa loppusyksystä punalehtiruusun kiulukoiden poistamisen helpottamiseksi. Myös lumi painaa pensaan oksat pitkin pituuttaan, jolloin se on pitkälle kevääseen lumen ja jään peittämä. Siltäkin kannalta pensaan madaltaminen on hyvä.

Rosa centifolia muscosa - Sammalruusu

Sammalruusun istutin 2012. Neljä vuotta sitten siirsin sen Kaivoruusupenkin kärkeen, missä se matalakasvuisempana saa paremmin tilaa ja valoa, eikä jää isompiensa jalkoihin. Olen ostanut tämän nimilaputtomana. Epäilen sen olevan 'Vaarala'. 

Rosa rugosa 'Hansa' - Tarhakurtturuusu

Hansa-ruusun istutusaikaa en löydä mistään. Kauan se on minulla ollut. Nätti ruusu, mutta olisi saanut jäädä istuttamatta. Tekee kuulemma juurivesoja jonkin verran. Niistä jokainen on minulle liikaa. Tämä ruusu on terve, runsaspiikkinen ja kukkii pitkään.

Tarhakurtturuusu Hansaa ei luokitella haitallisiin vieraslajeihin. Sitä siis saa kasvattaa omassa pihassa.

Rosa 'Hurdal' - Norjanruusu


Rosa Hurdalin eli Norjanruusun (Rosa Alba-ryhmä eli neidonruusut) istutin 2014 Pikkupuutarhan Muuripenkkiin. Tämä ruusu on voimakaskasvuinen. Sitä voi kasvattaa myös köynnösruusuna, sillä oksat venyvät jopa neljään metriin. Edellistalvena muutama korkein oksa paleltui, jonka vuoksi ruusu on nyt matalampi. Parina viime vuotena Rosa Hurdal on kukkinut runsaana. 

Rosa 'Hurdal' - Norjanruusu

Olen laittanut varaparkkipaikan Pikkupuutarhan puoleiseen reunaan verkkoaidan estääkseni peuroja kulkemasta sitä kautta pihallemme. Rosa Hurdal kaartuu rennosti verkkoaidan päälle. Näin sen kukkia pääsevät ihailemaan ohikulkijat ja puistossa kävelevät. Varaparkkipaikan puolelta minun on myös helppo ottaa kuvia kukkivasta ruususta.

Rosa 'Ilo' - Puistoruusu

Olin lukenut Helsingin yliopistossa v. 1990 alkaneesta projektista, jonka tavoitteena oli löytää Suomen ilmastossa kestäviä ruusuja. Projektissa olivat mukana Peter Joy, Pirkko Kahila ja Matti Kangaspunta. Projektin seurauksena syntyi mm. puistoruusu 'Ilo', jonka istutin kesällä 2014 sairastaessani ruusukuumetta.

Samanaikaisesti istutin myös Rosa 'Sävelen', Rosa 'Soinnun' ja Rosa 'Lumon'. Hölmöyksissäni istutin ne liian lähekkäin toisiaan, josta taasen seurasi ankaraa lapiointia. Antaakseni lisää kasvutilaa 'Sävelelle' ja 'Soinnulle' kaivoin kesällä 2020 'Lumon' ja 'Ilon' pois. Ne siirtyivät yläpihan Pikkupuutarhaan. Oli riski menettää ruusupensaat, mikä ei onneksi toteutunut. Ottivat ne sen verran nokkiinsa, etteivät kukkineet kunnolla pitkiin aikoihin. 

Rosa 'Ilo'


'Ilo' on pystykasvuinen, lähes kaksimetrinen pensas. Ei kovin leveä, mikä johtunee sitä ahdistelevista norjanangervoista. Nyt olen rajoittanut angervojen kasvua saksilla siten, että 'Ilolla' olisi avarampaa. Ehkä se juuri siksi kiittää tänä kesänä runsaammalla kukinnalla.

Kuten kuvasta näkyy, ruusujani vaivaava vitsaus ei ole jättänyt 'Iloakaan' rauhaan.

Rosa 'Duchesse de Montebello' - Ranskanruusu

Pitäähän puutarhassa yksi tai kaksi ranskanruusuakin olla. V. 2015 istutettu 'Duchesse de Montebello' ei ole kukkinut kovin runsaana. Tai oikeastaan se avaa useimmat nuppunsa peräjälkeen sellaisella vauhdilla, että missaan kukkien kuvaamisen. Nytkin ehdin saada kuvan kukasta, joka on jo sateesta kärsinyt. Päätin vahtia paremmin seuraavia avautuvia kukkia, mutta eipä onnistunut. Kaipa kuvittelin sulavani vesisateessa.

Rosa gallica 'Rosa Mundi' - Kirjoapteekkarinruusu


En enää muista, missä näin ensimmäisen kerran kirjoapteekkariruusun. Joka tapauksessa olin siltä näkemältä täysin myyty. Niin sitten istutin oman kirjoapteekkariruusuni v. 2013, enkä ole katunut. Sen polkagrisarmainen väritys kukassa ihmetyttää ja ihastuttaa vuosi toisensa jälkeen. 

Rosa gallica 'Rosa Mundi' - Kirjoapteekkarinruusu


'Rosa Mundi' ei ole kovin korkea ruusu. Leveyttä sillä on yhtä paljon kuin korkeuttakin. Tänä kesänä se kukkii runsaana. 

Pikkupuutarhassa asuu myös v. 2013 istutettu Rosa alba 'Lumo'. Siinä oli vain muutama nuppu, joista yhtäkään en ehtinyt kuvata avonaisena. Toivottavasti sitten ensi kesänä.

Rosa pimpinellifolia 'Tove Jansson' 

'Tove Jansson' on myös Peter Joyn, Pirkko Kahilan ja Matti Kangaspunnan ruusukehitysprojektin tuloksia. Tove Janssonin punainen kukka on kuin samettia. Yksittäinen kukka kuihtuu nopeasti. Yleensä kukkia on niin paljon, että yhden kuihtuessa toinen on jo avautumassa.

Erään puutarhaliikkeen kotisivuilla mainitaan Tove Janssonin tekevän juurivesoja vain vähän. Minulla on kyllä aivan toinen kokemus. Kyllä niitä juurivesoja tunkee ilmoille aika raivokkaasti. Se kannattaa huomioida Tove Janssonia istuttaessa.

Rosa rugosa 'Therese Bugnet' 


Teresanruusu kuuluu mieliruusuihini. Se aloittaa kukintansa ensimmäisten joukossa. Olen istuttanut sen yläpihalle siten, että näen sen työhuoneen ikkunasta. Töitä tehdessäni huomaankin välillä tuijottavani tietokoneen sijaan ikkunasta Teresanruusua.

Teresanruusu kasvaa melko korkeaksi (1,5 - 2 m) ja yhtä leveäksi. Sen kasvutapa on maljamainen, mistä syystä olen tukenut pensaan. Näin se ei kallistu liikaa kulkuväylälle. Leikkaan Teresanruusua joka toinen vuosi voimakkaammin. Tarhakurtturuusujen tapaan se kasvaa nopeasti ja kukkii runsaana kesäkuusta syyskuuhun. Leikkaan kuihtuneita kukkia pois säännöllisesti. Minusta tämä toimenpide parantaa uusien nuppujen syntymistä. 

Rosa spinosissima 'Plena' - Juhannusruusu

Tänä kesänä ruusupensaissa on ollut runsaasti kirvoja ja muita ötököitä. Kirvoista en ole huolissani. Niitä tulee ja menee. Harvoin niistä on mitään merkittävää haittaa. Sen sijaan tämän kesän vitsaus on ilmeisesti ruusuetanainen, jonka vaikutus näkyy hyvin tässä juhannusruusun kuvassa. Juhannusruusut ovat pahiten kärsineitä, mutta sama ilmiö on jonkinasteisena lähes kaikissa muissakin ruusuissa.

Ruusuetanaista pitäisi torjua heti ensimmäisten oireiden ilmestyessä. Hyväksytyillä torjunta-aineilla ruiskutus pitäisi tehdä myöhään illalla, kun pölyttäjät eivät ole enää liikkeelle. En ole innostunut ruiskutuksista vesisuihkua lukuunottamatta. Se taas ei paljon tässä ongelmassa auta. Ajattelin katsoa, toistuuko ongelma ensi tai tulevina kesinä. Mietin sitten tilanteen uudelleen. Aina on joku riesa käsillä. Monet niistä poistuvat ilman sen kummempia toimenpiteitä.  

Rosa 'Hurdal' - Norjanruusu


Miten tuo aika hurahtaakin hurjalla vauhdilla? Tuntuu, ettei mitään ehdi tehdä. Taaksensa katsoessa huomaa, että tulihan sitä yhtä sun toista touhuttua. Lauantaipäivä meni osittain ukkosmyräkkää odotellessa. Ei tullut, ainakaan iltakuuteen mennessä. Ulkona on mittarin mukaan +28℃, joten ei siellä mitään olisi jaksanut tehdäkään.

Mukavaa viikonloppua kaikille!