Laukaten kesäkukkiin

Sateen ropistessa ikkunoihin on aikaa katsella kukkakuvia tältä kesältä vähän taaksepäinkin. Kolean kevään jälkeen saapunut helle laittoi puutarhan tapahtumat vauhdilla eteenpäin ja siksipä monen kasviryhmän osalta raportointi jäi vähiin tai kokonaan väliin.

Allium atropurpureum - Viinilaukka

Ukkolaukkojen kukinta meni aika nopeasti ohi. Tulihan niitäkin kuvattua, mutta tänä vuonna vähemmällä intensiteetillä. Kuvan viinilaukka kavereineen kasvoi tavallista suuremmaksi ja korkeammaksi. Aika hieno väri, vai mitä!

Allium christophii - Tähtilaukka

Ensimmäisen kerran istutin tähtilaukkaa. Sipulipussi oli tarttunut jostain myymälästä sen kummemmin pohtimatta ja vasta kukkavarren venyessä ja kukan kehittyessä aloin ihmettelemään, mikä jätti sieltä oikein putkahtaa. Itse kukan halkaisija on noin 25 cm. Silti kukka ei ole mikään möhkäle vaan siro ja ilmava. Istutin useita eri sipuleita kasvimaan reunalle, aivan aidan viereen. Tilaa siellä kyllä on, mutta omasta näkökulmasta ehkä enemmän puutarhan takamaata. Kenties joku puistossa kävelijä pääsi nauttimaan tähtilaukasta minua enemmän.

Allium nevskianum

Lähikuva kertoo hyvin, miten osuva nimi tähtilaukka on. Oikeastaan joukko lilasävyisiä tähdenlentoja. Tämä laukka kukki aika pitkään. En olekaan muistanut katsella tarkemmin, millainen siemenkota kukinnosta on kehittynyt.

Allium caeruleum - Sinilaukka

Jos on tähtilaukalla kokoa ja näköä, tämän kesän sinilaukka oli sitäkin pienempi. Ja edellissyksyjen sipuleista nousi ainoastaan yksi. Taisi jäädä penkissä vauhdilla kasvavien ja rehottavien perennojen jalkoihin. Konkreettisesti, sillä päivänliljojen lehdet ovat vallaneet tilaa entistä enemmän.

Allium veniále - Hietalaukka

Hietalaukkaakin istutin muutama vuosi sitten useamman, mutta yksi ainokainen nousi tänäkin vuonna ilokseni.

Lathyrus odoratus - Tuoksuherne

Jos olemme saaneet sateita yllemme, myös tuuli on ollut säännöllinen vieraamme. Muutaman kerran on ollut suorastaan myrskyistä. Jos sateen välissä ehtiikin muutaman räpsyn kukistaan ottaa, navakka tuuli aiheuttaa kuvatarkkuuden suhteen ongelmia. Tuoksunherneitä kuvatessa tuli sellainen olo, että ne yrittävät  paeta pois kuvauspaikalta - tuulen mukana.

Lathyrus odoratus - Tuoksuherne

Kerrankin tuoksuherneiden kylvö ja kasvatus on mennyt nappiin. Istutin esikasvattamani tuoksuherneet kahteen suureen ruukkuun, joista toinen on kasvarin nurkalla ja toinen porakaivon kannella. Esikasvatuspoteissa kullakin tuoksuherneellä oli nimilappu. Isoon ruukkuun siirrettäessä nimet menivät sekaisin.

Papaver somniferum - Pioniunikko

Lila pioniunikko seikkailee puutarhassani ja sitä on nykyisin vähän joka penkissä. Pari päivää sitten kävin sadekuurojen välissä kiskomassa muutaman ison pioniunikon pois sipulien ja tillien välistä. Kokeilen, miten pioniunikot pärjäävät maljakkokukkina. Poimimissani unikoissa oli jo isot nuput, joten uskoisin niiden myös avautuvan.

Centaurea cyanus - Ruiskaunokki

Niinikään esikasvatin ruiskaunokkia. Mix-pussillisesta tuli valkoista, perinteistä sinistä ja jännää tummaa ruiskaunokkia. Pussin loput laitoin kasvimaalle parsojen väliin. Alkavat pian avata nuppujaan.

Centaurea cyanus - Ruiskaunokki

Rankkasateiden ja kovan tuulen vuoksi ruiskaunokeista iso osa on makuuasennossa. Tänä kesänä tuettavaa onkin riittänyt. Harva se päivä pitää viritellä kaikenlaisia tukisysteemejä, kun perinteiset keinot ja välineet on jo käytetty lukuisten kasvien pystyssä pitämiseksi.

Dahlia

Tänä vuonna en istuttanut  maahan ainuttakaan daalia. Kaikki daaliat ovat isoissa terassiruukuissa. Vanhoista daalioista vaaleanpunainen kaktusdaalia on aloittanut kukinnan.

Dahlia Sneezy

Uusina daaliaostoksina ruukuissa on valkoista Sneezyä, jonka kuvan löysin Navettapiian puuhamaa -blogista. Hänellä tämä daalia on kukkapenkissä, jossa se olisi ehkä kauniimpi kuin ruukussa asuessaan. Tykkään matalammista daalioista, koska ne pysyvät paremmin pystyssä, eivätkä vaadi niin paljon tilaa.

Rosa Polyantha-ryhmä 'The Fairy' - Maanpeiteruusu

Keväällä tilasin nettikaupasta kolmen kappaleen paketin The Fairy -maanpeiteruusua. Vuosia sitten ostin samalla tavoin Sommerwind -maanpeiteruusua, joka vietti kesän ruukussa ja jonka siirsin syksyllä Vasenrinteeseen. Siellä se on viihtynyt hyvin ja juuri nyt se on täynnä pian avautuvia nuppuja.

Ruukussa maanpeiteruusu The Fairy

Olisi ollut viisaampaa istuttaa kukin kolmesta ruususta omiin ruukkuihinsa, mutta taimet olivat saapuessaan aika ressukan näköisiä. Eivät ole enää. Taitavat kohta vyöryä ulos ruukusta ja ryhtyä etsimään vakituista asuinpaikkaansa. Aion istuttaa nämä maanpeiteruusut rinteeseen. En vain vielä tiedä, istutanko Vasen- vai Oikearinteeseen.

Päivänliljapenkki

Paljon olisi puutarhassa tekemistä. Keskiviikkona siivosin yläpihan hiekkakäytäviltä tuulen riepottamia vaahteranoksia, käpyjä ja ties mitä roskaa, jota puista oli lentänyt. Sadevesi on myös muodostanut ruskeita puroja, jotka koostuvat lähinnä koivunsiemenistä ja muuta pienemmästä sälästä. Ihmeekseni sateeton hetki kesti sen verran pitkään, että ehdin jopa pikajuoksua leikata nurmikon. Viime metreillä lautasen kokoiset pisarat jo ropisivat olkapäille, mutta sainpa jotain konkreettista aikaiseksi.

Aristolochia macrophylla - Piippuköynnös

Sade ei suinkaan estä suunnittelemasta ja niinpä paperille on syntynyt luonnos kasvien siirtojärjestyksestä. Jonkinmoinen karuselli on taas tulossa. Ihan mistä tahansa ei voi aloittaa, koska siirrettävistä syntyy ketju. On siis ensin kaivettava jotain pois yhdestä paikasta voidakseen siirtää sinne jotain toisesta paikasta, jonne taasen on siirtymässä kasvi kolmannesta paikasta. Jokunen kasvi on myös purkeissa odottamassa istutusvuoroaan.

Sempervivum tectorum - Mehitähti

Perfektionistina minua häiritsee, etten pääse toteuttamaan siirtosuunnitelmiani puutarhassa. Ensin oli kuivuuden vuoksi parempi antaa kasvien olla paikoillaan ja nyt tulee päivä toisensa jälkeen vettä. En ole sokerista, joten kastuminen on pienin ongelma. Pikemminkin kaivaminen litimärässä mullasta ei innosta. Jatkuvissa sadekuuroissa on se hyvä puoli, ettei tule alituiseen kierreltyä katsomassa odottavia työmaita. Kunhan tulee päivä, jolloin on vähän pidempi tauko sateessa, ryntään aloittamaan urakkani. Näköpiirissä sellainen saattaa jo olla, joten enpä vaivu epätoivoon.

Henkisen puolen kannalta olisi hyvä päästä lapiohommiin ja saada ajatukset muualle. 87-vuotias äiti joutui maanantaina sairaalaan verenmyrkytyksen vuoksi ja 92-vuotias muistisairas, lähes sokea isä pääsi siksi aikaa hoivakotiin. Äiti on huonossa kunnossa, mutta hoito on alkanut purra. Isällä on ikävä äitiä. Kumpikin on hyvässä hoidossa

Sääherra saisi nyt rauhoittua ja löytää jonkinlaisen kohtuullisuuden. Torstaiaamuna mittari näytti +9 astetta, mutta päivän mittaan lämpötila sentään nousi +16 asteeseen. Lauantaiksi on luvassa jälleen kunnon sateita ja kovaa tuulta. En siis ainakaan olopihan puoleisia, täpläkuvioisiksi muuttuneita ikkunoita ala pesemään.

Mukavaa heinäkuista viikonloppua kaikille!

Pilvetön taivas ei sada,

maa ilman ihmistä ei kukoista.

- Kiinalainen sananlasku - 

 

Vastuuta vanhuksista

Köynnöshortensia muistuttaa puuvillasatoa

Ajankohtaiset kuvat näyttävät olevan nyt kortilla. Kameraan en ole muutamaan päivään edes koskenut, kun on pitänyt lentää niinsanotusti kieli vyön alla suuntaan jos toiseenkin. Kummankin vanhemman kanssa on jälleen kulutettu erilaisten sairaanhoitotahojen odotuspenkkejä. Äidiltä löytyi kitalaesta möykky, jonka vuoksi hammaslääkäri lähetti hänet tarkempiin tutkimuksiin. Tuota aikaa odotellessa möykky puhkesi ja sen tilalle ilmestyi suora reikä leukaluuhun. Äitiä on nyt sitten kuvattu ja tänään otettiin koepala, jonka tulokset saadaan runsaan viikon kuluttua.

Hölmöyksissäni päästin isän yksin hammaslääkärin, jolle isän käyttämä verenohennuslääke oli tuiki tuntematon ja niinpä hän operoi isän purukalustoa oikein urakalla sillä seurauksella, ettei verentuloa meinattu saada millään loppumaan. Sitten isän hammasjuuri tulehtui ja tulehdus levisi leukaluuhun ja poskeen. Jälleen ravattiin niin hammaslääkärillä kuin terveyskeskuslääkärilläkin, otettiin labranäytteitä ja soiteltiin niiden perään. 

Vanhan ja sairaan ihmisen näyttää olevan ylivoimaista huolehtia itsestään ja koittaa asioida monimutkaisilta tuntuvissa palveluissa. Pelkästään terveyskeskukseen soittaminen vaatii kuuntelemisen lisäksi nopeaa huomiokykyä ja taitoa painella kännykästä erilaisia numeroita sopivaa palvelua valitessaan. Paina yksi, jos haluat palvelua suomeksi, paina kaksi, jos haluat, että soitamme sinulle tähän numeroon, paina kolme, jos haluat muuttaa numeroa, johon soitamme sinulle..... Ja jos menet sekaisin jo ensimmäisen painalluksen kohdalla, on helpointa aloittaa soittoprosessi uudelleen. Puhumattakaan, jos kännykkä tekee tepposet, kuten minulle kävi yrittäessäni saada isälle hammaslääkäriaikaa.

Kohta 87-vuotta täyttävä isäni kuulee ja näkee huonosti. Tuntuu myös, että muistissa alkaa olla pätkimistä. Kaikki on nykyisin aina hukassa ja samat jutut hän kertoo uusina päivä toisensa jälkeen. Olen jo parin vuoden ajan kulkenut isän mukana lääkäreissä ja muissa terveyteen liittyvissä tapaamisissa, koska siten minun ei jälkikäteen tarvitse soitella ja selvitellä, mitä on sanottu ja sovittu. Isällä kun on useimmiten aivan eri käsitys, kuin mikä on todellisuus. Harmikseni en päässyt hammaslääkärikäynnille ja nyt niitä seurauksia onkin sitten saanut paikkailla oikein kunnolla.

Ruusupensas kumartaa lumessa

81-vuotias äitini taasen kyllä pärjää näkönsä ja kuulonsa puolesta, mutta liikkuminen on hänelle hankalaa. Lisäksi hän jännittää uusia ja vieraita tilanteita, eikä osaa esimerkiksi lääkärissä esittää tarkentavia kysymyksiä. Lääkkeiden nimet ovat hänelle vaikeita ja hoito-ohjeista usein puolet menee täysin ohi korvien. Myös äiti toivoo, että olisin hänen mukanaan lääkärikäynneillä, jotta asiat tulevat kerralla selviksi.

Aurinko hopeoi huurteisen koivun latvuksia

Huolehdin vanhempieni lääkkeiden jakamisesta dosetteihin, pidän kirjaa heidän lääkkeistään ja kuljen heidän mukanaan lääkäri- ym. hoitoihin liittyvillä käynneillä. Toki autan heitä monin tavoin muutenkin. Nyt on meneillään neljäs vuosi ja tämä omaishoitorupeama näyttää muuttuvan tiiviimmäksi ja vaativammaksi. Äiti on tänä aikana selvinnyt sydämen läppäleikkauksesta, syövästä hoitoineen ja monesta muusta pienemmästä krempasta. Isä on fyysisesti ollut paremmassa kunnossa, mutta glaukooman hoito on vaatinut säännöllisiä käyntejä silmäklinikalla. Viime keväisen sydäninfarktin ja pallolaajennuksen myötä mukaan tullut verenohennuslääke ovat aiheuttaneet monenlaisia kiemuroita myös glaukooman hoitoon.

Auringon säteet hangella

Varmasti moni vanhus asuu mieluiten omassa kodissaan niin pitkään kuin mahdollista. Soisin kuitenkin, että myös apua ja palveluja heille tarjottaisiin jo siinä vaiheessa, kun toimintakyky alkaa heiketä. Siten he pystyisivät pidempään hoitamaan itse asioitaan. Nyt apua saa vasta, kun mikään muu ei enää auta. Usein jopa liian myöhään ajatellen pärjäämistä. Omaisille kasataan mielin määrin vastuuta ja murheita, joita heillä ei ehkä ole laisinkaan mahdollisuuksia hoitaa. Ja vaikka vastuu vanhemmista olisi omaisilla, kysytään aina vanhuksen mielipidettä, jolloin hän tavan takaa vastaa, että kyllä minä pärjään, kun tytär auttaa. Tällainen vastaus tuntuu olevan mannaa vanhuspalveluista vastaaville henkilöille ja näin he voivat jälleen pyyhkiä yhden vanhuksen pois avuntarvitsijoiden listalta. Miksi ei kysytä siltä tyttäreltä, joka tuntee todellisuuden ja myös omat voimavaransa. Monilla nyt vanhuutta elävillä on aimo annos omanarvontuntoa ja ylpeyttä. He muistavat omasta nuoruudestaan vanhukset, joilla ei ollut yhteiskunnassa juuri minkäänlaista arvoa ja pelkäävät omalle kohdalleen huutolaisuuskurjuutta ja toisten kontolle joutumista. Niinpä he väittävät selviävänsä, vaikka siitä ei enää olisi minkäänlaisia takuita, välttääkseen viimeiseen saakka joutumasta kenenkään vieraan vaivoiksi.

Kritisoin voimakkaasti vallalla olevia hienoja lauseita, joissa kerta toisensa perään mainostetaan kotona asumisen paremmuutta, mutta ei kuitenkaan tarjota palveluja, jotka tukisivat tällaista mahdollisuutta. Yhteiskunta säästää melkoisen määrän euroja vuosittain siinä, että omaiset hoitavat vanhuksensa. Sekin on ihan oikein, mikäli näille omaisille taataan resurssit tehtäväänsä. Hoidan päivä päivältä enemmän kahta vanhusta, mutta kriteerit erilaisiin tukiin ja apuihin ovat edelleen liian kaukana. Mikäli olisin täyspäiväisessä työssä, tehtäväni olisi sula mahdottomuus. Jonkun toisen palkollisena en mitenkään pystyisi järjestämään kaikkia menoja niin, että minusta olisi vanhemmilleni käytännön apua. Olisin jatkuvasti huolesta turtana, kun olen sitä ajoittain näinkin.

Meitä on viisi sisarusta ja nyt vanhin veljeni jäi eläkkeelle luvaten tulla mukaan vanhemmpien hoivarinkiin. Tähän saakka olen ollut yksin vastuussa. Väitän, etten ole tippaakaan katkera ja itse asiassa olen hieman yllättynytkin, miten helposti olen luikahtanut tähän omaishoitajan rooliin. Useimmiten vanhusten kanssa on mukava kulkea ja touhuta ja kotiin päästyäni pystyn rentoutumaan ja hellittämään päivän paineista. Olen ajatellut, että nyt on tällainen elämänvaihe ja tämä kestää aikansa. Minulla ei ole lapsenlapsia ja omat lapset pärjäävät tällä hetkellä omillaan, joten voin käyttää ylimääräiset voimavarat vanhempien hoitamiseen. Myös Ukkokulta on joustava ja ymmärtävä ja jeesaa kotitöissä, joten täällä omassa kodissa kaikki ei kaadu minun niskaani.

Elämässä näyttää nyt olevan ihan omanlaisensa arvomaailma. Vapaalla kelpaavat kotinurkat mainiosti, sillä ulkomaanreissut ovat liian monimutkaisia järjestettäviä tässä elämänvaiheessa. Vaatteita on kaapissa riittävästi ja kuka jaksaa pyntätä itseään terveyskeskuksessa jonottamista tai illan sohvakudinsessiota varten. Terveellinen kotiruoka maistuu ja voihan sitä joskus kipaista päiväreissulle Tallinnaan herkuttelemaan silmän, vatsan ja sielun ravintoa. Silloin, kun ei ole menoa mihinkään, tuntuu ruhtinaalliselta viettää päivä ilman jatkuvaa kelloon vilkuilua, eikä mieli taatusti tee mihinkään kauppakeskukseen shoppailemaan. Kummasti sitä ihmisen mielihalut muuttuvat.

Käsityöt, askartelu, lukeminen ja puutarha ovat henkireikiä, joiden parissa pääsee nollaamaan ajatuksensa. Jatkuva valon määrän lisääntyminen ja tuleva kevät saavat katseen siirtymään tulevaan. Pienet ilot ovat niitä suurimpia iloja ja odotan jo innolla aikaa, jolloin joka päivä löytää mullasta nousemassa uusia ituja. Siemenluetteloita olen jo selannut, mutta tilauksia en ole tehnyt. Varmaan niin tapahtuu ihan lähipäivinä ja sitten se onkin menoa. 

Jaksan aina vain iloita siitä, että minulla on puutarhani, jonka parissa mieli lepää. Ja ihanan pehmoinen Juuso, jonka silkkiseen turkkiin voi väsyneet sormensa työntää ja aistia lämpimän kissan kehräämisen. Ja Ukkokulta, joka omalla hiljaisella ja hitaalla mörököllitavallaan jaksaa minua tukea ja kanssani elää.

Ystävät rakkaat, oikein mukavaa talvipäivää ja viikonloppua teille kaikille!