Keväisiä vertailuja virpomista odotellessa

Piha 11.3.2008

Talvi 2007-2008 oli aika lyhyt ja vähäluminen. Sen sijaan vettä satoi vielä jouluviikollakin. Myös tammikuussa satoi vettä. Kunnon lumimyräkät ajoittuivat maaliskuun alkupuolelle, mutta maaliskuun lopulla lumi oli jo melko vähissä.

Talvelta 2008-2009 ei ole kunnollista pihakuvaa, joten siltä osin vertailu jää vähiin. Muistiinpanoista käy kyllä ilmi, ettei luntakaan ollut erityisen paljon ja maaliskuun lopulla oli ihan keväisiä päiviä.

Piha 22.3.2010

Talvi 2009-2010 oli runsasluminen ja aika kylmä. Maaliskuun lopulla oli joitakin lämpimiä päiviä, jolloin auringossa lämpö nousi plussan puolelle. Pääsiäinen oli huhtikuun ensimmäisellä viikolla ja silloin hiekkakäytäviltä lumi oli lähes kokonaan sulanut pois. Öisin oli hiukan pakkasta tai pari astetta lämmintä, päivisin lämpö nousi +7 asteeseen.

Piha 20.3.2011

2010-2011 oli toinen runsasluminen talvi peräkkäin, aika kylmäkin. Maaliskuussa oli jo useita keväisen lämpimiä päiviä, mutta öisin edelleen pikkupakkasia. 

Piha 18.3.2012

Talvi 2011-2012 oli edelleen runsasluminen. Merkintöjeni mukaan olen kuivattanut ensimmäisen lakanapyykin ulkona 31.3., mikä merkitsee sitä, että lunta on ollut vähemmän kuin nyt. Muuten pyykit olisivat roikkuneet hangella. Näkeehän tästäkin kuvasta, että käytäviltä lumi on melko hyvin sulanut.

Piha 8.3.2013

Vaikka tämä viimeinen pihakuva on parin viikon takaa, ei tilanne ole oleellisesti muuttunut. Tosin tuo koivunrunko on saatu pätkittyä ja pöllit siirrettyä alapihalle odottamaan pilkkomista. Lunta on edelleen hyvin paljon ja yöt ovat olleet todella kylmiä. Aivan hämmästyin tänä aamuna, kun mittari näytti ainoastaan -10 astetta. Aurinko kyllä lämmittää mukavasti ja pihalla istuessani jopa nakkasin pipon pois ja vaihdoin ohuempiin käsineisiin. Hiukan ihmettelin, minkä vuoksi olen 2009 kuvannut niin vähän pihaa. Silloin minulla tosin oli Canonin Ixus, johon olin lähes koko ajan tyytymätön. Sen ainoa hyvä puoli oli littiputtimainen koko, joten se mahtui ihan millaiseen taskuun hyvänsä, eikä totisesti painanut matkassa juuri ollenkaan.

Etsiessäni näitä sää-, lumi- ym. tietoja puutarhakalentereistani saattoi todeta, että vaikka jonain vuonna lunta ja kylmyyttä riittäisikin, kevät tulee loppujen lopuksi aika samoihin aikoihin. Niin kuin kaikki muutkin vuodenajat. Heitot eivät ole suuren suuria, jotenkin ne vain muistaa paljon isompina. Välillä talvet ovat lumisempia ja kesät sateisempia tai kuumempia, mutta pidemmällä aikavälillä erot tasaantuvat. Tämä on oikeastaan lohdullista odotellessamme malttamattomina jälleen uutta kevättä.
 

Kokeilukakku pääsiäistä ajatellen

Kiirettä on pitänyt. Isän jalkaan iski kivulias kihtikohtaus ja kärräsin hänet lääkäriin. Samalla reissulla vanhempieni luona kävin isän lääkkeet läpi ja tein hänelle ymmärrettävän lääkelistan sekä jaoin viikon annokset dosettiin. Huomasin, ettei isä oikein huolehdi säännöllisesti lääkityksestään. Olisiko jäänyt liikaa äidin vaivojen varjoon. Vaikka äidin marraskuinen läppäleikkaus näytti onnistuneen, hänen kuntonsa ei ole ihan kohdallaan. Hengästyminen on taas lisääntynyt ja muutenkin äiti uupuu todella helposti. Yhden yön jo valvoin miettiessäni, mitä pitäisi tehdä. Ehkä odotan seuraavia labrakokeita ja mietin sitten uudelleen.

Näitä Suvikummun Marjan ohjeella tehtyjä suklaakakkuja olen leiponut tuliaisiksi ja omaan käyttöön. Herkullista!

Viikolla sattui itsellenikin kaksi lääkärireissua. Torstaina piti mennä silmälääkäriin, kun vasemman silmän näkökenttään on ilmestynyt ärsyttävä harmaa alue. Silmälääkäri tutki perusteellisesti silmäni ja totesi, että lasiaisessa on samentuma, jolle ei voi eikä kannata tehdä mitään. Niitä kuulemma tulee ja menee. Samentuma saattaa olla tuossa paikassa viikon tai kuukauden tai puoli vuotta. Jossain vaiheessa se lähtee joko kokonaan pois tai siirtyy toiseen paikkaan. Vaiva ei siis ole mitenkään vaarallinen, vaikkakin aika tylsä sattuessaan juuri keskeiselle alueelle näkökenttään. Olipa muuten todella mukava silmälääkäri ja hyvin ammattaitaitoisen tuntuinen. Eiköhän kuitenkin tuohon 100 euron hintaan pidäkin jo kunnollinen lääkäri saada.

Perjantaina sain terveyskeskuslääkäriltä toisen kortisonipiikin vasemman peukalon ojentajaniveleen. Ensimmäinen piikki kuukausi sitten auttoi vähän, mutta toivon mukaan tämä toinen poistaa kivun ja jäykkyyden. Samalla lääkäri tyhjensi oikean käden kämmeneen nousseesta patista taas ganglionestettä. Nyt hän ei laittanut kortisonia. Netistä luin, että nämä gangliopatit ovat herkkiä uusimaan ja niinhän kävi minullekin. Miten minusta näyttää, että patti olisi jälleen tänään pullottamassa entiseen tapaan. Ehdotinkin lääkärille, että laittaisi vaan suoran putken kämmeneen, jotta voisin itse tyhjennellä nestettä.

Yksi isän 85-vuotissynttäriruusuista viikon vanhana.

Tänään päivällä istuin aurinkoisella terassilla risukasan ääressä. Tarkoituksena oli luoda risuista joko jotain kaunista tai käytännöllistä ja mieluummin vielä kumpaistakin samaan tekeleeseen. Luomisen ilo oli kuitenkin kadoksissa ja ideat samaten tipotiessään. Pyörittelin oksia, rautalankaa ja saksia käsissäni, enkä saanut aikaan yhtään mitään järkevää. Niin se vain on ystävät, ettei väkisin pidä tehdä yhtään mitään. On vain odotettava inspiraatiota ja kun se iskee, on oitis ryhdyttävä hommiin.

Kun risuaskartelu ei edennyt, pyysin ukkokultaa pystyttämään pitkät tikkaat talon päätyyn, jotta voisin leikata köynnöshortensiaa. Kasvin kannalta leikkausta ei tarvittaisi, mutta voimakaskasvuisena se pyrkii jo kattotiilien alle, minne köynnöstä ei ole syytä päästää myllertämään. Lyhensin seinään kiinnittyneitä latvuksia ja karsin oksia myös rännin takaa, jotta ränni pysyisi paikallaan. Poistin myös kolme vanhaa linnunpesää köynnöksen ja seinän välistä.

Lopuksi siirsin tikkaat puiston laidalla olevan tuomen juurelle, koska siitäkin on karsittava talonpuoleisia oksia. Ihan huomaamatta tuomi on kasvanut hurjasti ja osa ylimmistä oksista huitelee talon katon lomassa. Tuomessa on jo useampi jämerä runko ja puu on kukkinut keväisin kauniisti levittäen ihanaa tuoksua. Huokoisen tiilikaton putsaaminen on kuitenkin sen verran työlästä, että mieluummin karsimme katolle ulottuvia oksia ja vähennämme siten tiilille ja ränneihin joutuvien roskien määrää.

Huomenna on sitten palmusunnuntai ja virpojat ovat jälleen liikkeellä. Meidän nurkilla on niin paljon lapsiperheitä, että ovikello tulee soimaan usein ja kovaa. Harmi, että virpomisperinne tuo mukanaan myös kaiken maailman temppuilijoita. Aina joukkoon mahtuu niitä ison sorttisia koltiaisia, jotka metsiköstä löytyneen koivurisun kanssa tulevat kerjäämään lähinnä rahaa. Yhtenä vuotena annoin tällaisille onnenonkijoille muutaman sulkaamunan, jolloin he tokaisivat, että "pöh, tällaisia munia, anna meille rahaa". Enpä antanut. Pari tyttöä tapaa myös rimputtaa ovikelloa oikein kunnolla ja jollen ehdi riittävän ajoissa ovea avaamaan, ryhtyvät nyrkillä sitä hakkaamaan. Saavat nämäkin tytöt tyytyä tyhjiin koreihin, mikäli tänä vuonna toistavat tuon viime vuotisen metelöinnin. Onneksi joukossa on aina taitavasti naamioituneita noitia, kissoja ja pupuja, jotka esittävät lorunsa taitavasti ja joiden koriin mielellään muutaman suklaamunan pudottaa.

Mutta rakkaus on rikkaruoho:

löytää jokaisen mahdollisuuden,

jokaisen halkeaman,

jokaisen heikon kohdan.

- Jani Pyysalo -

 

 

Kevätrunoja ja kissalle pilleri

Auringonsäde kultainen
pajun herättää.
Lämpimästi poskea sen
hiljaa silittää.
– Kevät on tullut, herää jo!
kuiskaa korvaan tuon.
– Katso ympärillesi,
kevään sulle suon.
Aika on silmut avata
pajut pehmentää.
Silkkinukalla kaunistaa
kevätelämää.

 

Onni

Kevät on uurtanut kapean kehän

ruskean koivun juureen.

Kevät on uurtanut kapean kehän

sieluni talveen suureen.

Aurinko paistaa kapeaan kehään

holveista huiman sinen.

Maailma mahtuu kapeaan kehään

aava ja ihmeellinen!

 

- Aila Meriluoto -

Tänään pihalla ollessani mietin, hakisinko kameran. En viitsinyt, sillä lumisen maiseman kuvaaminen ei inspiroinut yhtään. Oheiset kuvat otin muutama päivä sitten Plantagenin myymälässä. Monet ovat varmaan alla olevan kissanpilleri-jutun jossain yhteydessä lukeneet, mutta laitanpa sen tähän päivän piristykseksi.

MITEN ANNAN KISSALLE PILLERIN?

1.

Nosta kissa ja pidä sitä käsivarsillasi, kuten pitäisit pientä vauvaa. Laita oikean käden etusormi ja peukalo milemmin puolin kissan suuta ja paina varoen kissan poskia, pidä samanaikaisesti pilleriä kämmenellä. Kun kissa avaa suunsa, anna pillerin vieriä suuhun. Anna nyt kissan sulkea suunsa, jotta se voi niellä pillerin rauhassa.

2.

Nosta pilleri lattialta ja hae kissa sohvan takaa. Anna kissan jälleen maata käsivarrellasi ja toista toimenpiteet edellisestä kohdasta. Hae kissa makuuhuoneesta ja heitä pois litimärkä pilleri. Ota uusi pilleri pakkauksesta, pidä kissaa vasemmassa käsivarressa ja ota luja ote kissan takatassuista vasemmalla kädellä. Pakota kissan suu auki ja paina pilleri syvälle sen suuhun etusormella. Sulje nyt kissan suu ja laske kymmeneen.

3.

Nosta pilleri akvaariosta ja poimi kissa alas kirjahyllyn ylimmältä hyllyltä. Huuda puolisoasi puutarhasta apuun. Asetu polvillesi ja pidä kiinni kissaa jalkojesi välissä, ota luja ote etu- ja takatassuista. Älä välitä vaikka kissa murisee sinulle. Pyydä puolisoasi pitämään kiinni kissan päästä samalla, kun sinä viet viivoittimen kissan suuhun. Anna pillerin liukua suuhun viivoitinta pitkin ja hiero samalla voimakkaasti kissan kurkunpäätä, jotta saisit käynnistettyä nielurefleksit.

4.

Poimi kissa alas verhotangolta. Ota uusi pilleri pakkauksesta. Kirjoita pikaisesti muistilappu uuden viivoittimen hankkimisesta ja verhojen korjaamisesta. Lakaise sirpaleet rikkoutuneista posliiniesineistä, jotka olivat ikkunalaudalla ja säilytä ne korjausta varten. Kiedo kissa pyyheliinaan ja pyydä puolisoasi makaamaan kissan päällä siten, että kissan pää pilkottaa esiin kainalosta. Laita pilleri pilliin, väännä auki kissan suu kynällä ja puhalla pilliin.

5.

Lue tuoteseloste, jotta voisit varmistua siitä, etteivät pillerit ole haitallisia ihmisille. Juo lasi vettä, jotta saat huuhdeltua pois pahan maun suustasi. Laita laastari puolisosi käsivarrelle ja huuhtele pois veri matolta kylmällä vedellä ja suovalla.

6.

Hae kissa naapurin puutarhavajasta. Ota jälleen uusi pilleri. Pistä kissa keittiön kaappiin ja sulje ovi niin, että vain kissan pää näkyy. Väännä suu auki ruokalusikalla ja ammu pilleri kissan suuhun ritsalla.

7.

Hae ruuvimeisseli autotallista ja kiinnitä irronnut kaapin ovi. Laita sidetuppo poskellesi. Soita lääkärille ja tiedustele, milloin viimeksi sait jäykkäkouristusrokotuksen. Heitä pois verinen T-paita ja hae uusi vaatekaapista. Soita palokunnalle ja pyydä heitä poimimaan kissa alas puusta toiselta puolelta katua. Pyydä anteeksi naapuriltasi tuhoutuneen aidan takia. Ota viimeinen pilleri pakkauksesta.

8.

Sido kissan etu- ja takatassut rautalangalla ja kiinnitä rautalanka lujasti ruokapöydän jalkaan. Hae nahkaiset työkäsineesi pihavajasta. Paina pilleri kissan suuhun ja laita perään pala sisäfilettä. Pidä kissan päätä ylöspäin ja huuhtele pilleri alas kahdella litralla vettä.

9.

Pyydä puolisoasi ajamaan sinut tapaturma-asemalle. Istu kiltisti hiljaa, kun lääkäri ompelee sormiisi 12 tikkiä ja poimii pillerin jäännökset oikeasta silmästäsi. Matkalla kotiin poikkea huonekaluliikkeeseen tilaamaan uusi ruokapöytä.

10.

Soita Pelastakaa kissa ry:lle ja pyydä heitä hakemaan kissa. Tiedustele paikalliselta eläinliikkeeltä, kuinka paljon hamsteri maksaa.

...JA MITEN ANNAN KOIRALLE PILLERIN?

Kiedo pilleri pekoniin. Se siitä!

 

 

Pakkasessa ja viimassa kohti pääsiäistä

Ukkokulta on tyhjentänyt terassilta lumet alapihan puolelle, joten tätä tiivistä lumimassaa saadaan varmaankin ihailla vielä juhannuksena. Ehkä pitäisi käydä raapimassa nuo koivun kaatamisesta hangelle jääneet sahanpurutkin pois, sillä ne säilövät lunta alleen uskomattoman hyvin (sanoo nimimerkki "kokemusta on"). Ennen jääkaappien ja pakastinten aikaa jäätä säilöttiinkin mm. sahanpuruihin. 

Vihdoin oli tänään aikaa ryhtyä leikkaamaan omenapuita. Viimeisimmässä Viherpiha-lehdessä oli varsin hyvä ohjeistus tuohon leikkuuhommaan. Se ei ole mitään mielipuuhaani, mutta kummasti aika vierähti alapihalla monenlaisten leikkureiden, upottavan lumen ja purevan kylmän tuulen kanssa. Oli jotenkin niin ylettömän rauhallista ja hiljaista. Jossain kauempana louskutti koira ja pari varista lensi raakkuen taivaalla, mutta muuten tienoon yllä lepäsi hiljaisuus. Pakkasta on aurinkoisesta päivästä huolimatta ollut kuutisen astetta ja sen kylmyyttä on lisännyt hyinen tuuli. En kuitenkaan huomannut kylmyyttä kierrellessäni puita ja miettiessäni, miten tänä vuonna olisi syytä omenapuiden tilaa leikkaamalla kohentaa.

Kriikunapuita muutama viikko sitten leikatessani jätin hangelle pystyyn joitakin oksia jänisten houkuttimeksi, jotta jättäisivät omenapuut rauhaan. Runkojen ympärillä on toki verkot, mutta korkea hanki on sallinut rusakoiden napsia suoraan oksia. Nyt nuo kriikunapuun oksat on ympäriinsä nakerrettu ja hangella olevista jäljistä saattaa huomata, että jänöjussit ovat viettäneet oikein rattoisia kemuja asettelemieni oksien parissa.

Radion säätiedotuksessa todettiin juuri, että kova pohjoisen ja idän välinen tuuli jatkuu ja senhän tänne sisällekin kuulee siitä, että tuulikello kilisee ja helisee kiivaaseen tahtiin. Myös katolla oleva viirikukko natisee kääntyillessään.

Saatuani omppupuut tältä talvelta hoidettua, siirryin saksineni risukasan ääreen. Löysin kellarista jättikokoisen ja laakeasuisen muovipussin, johon ryhdyin keräämään risuja siirrettäväksi yläpihalle. Jos huomenna sää suinkin sallii - mikä tarkoittaa sitä, ettei taivaalta sada ylenmäärin vettä tai lunta - ja pakkanen on inhimmillisissä lukemissa, aion vihdoin aloittaa risuaskarteluni. Pari ideaa muhii päässä ja jatkakoon muhimistaan huomiseen saakka. 

Minulla tuppaa noissa pihahommissa katoamaan täysin ajantaju, näköjään myös talvella. Jalkoja alkoi paleltaa hurjasti ja samalla huomasin auringon siirtyneen isojen kuusten latvuksiin, jolloin ymmärsin olleeni ulkona varsin pitkään. Raahasin risupussin yläpihalle, mikä ei ollut laisinkaan vaikea homma, sillä raskas pussi liukui mukavasti lumessa. 

Vaikka varpaat olivatkin jäätyneet lumen kostuttamissa saappaissa ihan tönköiksi, oli pakko vielä hakea kamera ja räpsiä joitakin kuvia. Ikkunan läpi koitin kuikuilla, josko Juuso tulisi minua moikkaamaan, mutta se vain käänsi kylkeään nojatuolissa, joten tyydyin kuvaamaan taimipottini. Päivän must-hommat oli tehty ja kuvatkin räpsitty, joten oli aika siirtyä sisälle vaihtamaan kuivia sukkia ja laittamaan ruokaa. Ilmankos vilutti ja nälätti, sillä olin touhunnut pihalla lähes neljä tuntia.

Tomaatit ja pelakuut odottavat jo siirtoa isompaan purkkiin noista sanomalehtipoteista, mutta harmikseni huomasin, ettei kellarissa ole enää laisinkaan käyttökelpoista multaa. Sekä pelakuu että tomaatti ovat jo saaneet tunnistettavat lehtensä. Harmi, etten ollut aiemmin huomannut tarkastaa multatilannetta, olisin saanut purkitettua isommat taimet, mutta toiseen päivään se nyt jäi.

Sainpa sentään ommeltua alekankaasta keittiön pöydälle uuden pöytäliinan. Se tuo iloista väriä ja pääsiäisen tunnelmaa keittiöön. Pahasti näyttää siltä, etten ehdi ja jaksa tänä vuonna askartelemaan ainuttakaan pääsiäiskorttia. Pitäisikö niitä kenties käydä ostamassa? Rairuohon sentään laitoin kasvamaan ja joitakin suklaamuniakin on jo tulevan palmusunnuntain noitia varten varattuna. 

Monet ovat käyneet täällä etelässäkin iltaisin ihailemassa revontulia taivaalla. Vaikka näillä kulmilla harvinaisesta ilmiöstä mainittiin radiossakin sunnuntai-iltana, unohdin revontulet tyystin ja sekös vieläkin harmittaa. Nyt taivas on peittymässä muhkeisiin pilviin, joten luultavasti tulevan illan aikana mitään leiskuntaan taivaalla ei ole ainakaan täällä etelässä nähtävissä. Harmin paikka.

Pikaisen facebook-käynnin tuliaisena sain sentään hyvät naurut, jotka haluan nyt jakaa myös teidän kanssanne:

Konduktööri katsoo vanhan naisen lippua ja sanoo: 

"Rouvalla on lippu Rovaniemelle, tämä juna menee Poriin."

"OHO, sanoo rouva, sattuuko useinkin, että kuljettajat erehtyvät suunnasta!"

 

Ohoi, maata näkyvissä!

Valtaisasta lumimäärästä ja kireistä pakkasista huolimatta aurinko tekee päivisin tehtävänsä. Yläpihan tuoksuvatukkapenkin puureunuksen vierestä on lumi sulanut ja sieltä näkyy MAATA! Vieressä Ukkokulta siirsi lunta pois terassilta aikomuksenaan kaivaa pihakeinu esiin siinä erinomaisesti onnistuenkin. Hän totesi lakonisesti, että ajatteli päästä keinumaan ennen juhannusta. Ehkä niin tapahtuukin, vaikka säätiedostus ei vieläkään kovin keväistä säätä lupaile.

Olin niin vakaasti suunnitellut meneväni heti aamusta leikkaamaan omenapuita ja kenties hiukan aloittamaan risuaskartelua, jos siihen aikaa jää. Aikani lähtemisen kanssa pähkäiltyäni, istahdin kuitenkin työpöydän ääreen ja ryhdyin askartelemaan onnittelukortteja, sillä lähipäivinä on useita synttäreitä ja muita merkkipäiviä. Hetken mietin myös pääsiäiskorttien väsäämistä, mutta siihen ei riittänyt ideoita eikä jaksamista. Jotenkin tämä talven venyminen saa meikäläisen turhan flegmaattiseksi ja aloitekyvyttömäksi. Hurjan paljon näyttää aikaa kuluvan kummalliseen pähkäilemiseen ja moni suunniteltu tehtävä jää vain aikomukseksi. Kuinkahan pitkään olen jo ajatellut vaihtaa keittiön verhot ja ommella pari ratkennutta saumaa monista muista tehtävistä puhumattakaan.

Puolilta päivin kortit oli kasassa, kuoret kiinni nuoltuina ja työpöytä siivottuna ja sain itseni kangettua pihamaalle. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja yllättävää kyllä lämmittikin melkoisesti. Lumiukkokin on jo alkanut menettää muotoaan ja luultavasti ukkoparka aika pian katoaa hankeen valkeaan. 

Hetken aikaa lajittelin risuja ja mietiskelin sakset ja rautalanka valmiudessa, mitä alkaisin niistä väsäämään. Pari ideaa pyöri päässäni ja pyörii yhä, mutta päätin jättää homman toiseen kertaan, sillä en mielestäni ollut varustautunut riittävän hyvin. Selkäkään ei tykännyt risukasan ääressä kumartelusta ja jalat palelivat kylmässä hangessa seisoessa. Suunnittelinkin seuraavalla kerralla kantavani risuja terassin kupeeseen ja hakevani siihen tuolin ja ehkä myös pöydän työvälineitä varten, jolloin olosuhteet olisivat mukavammat pidempääkin askartelusessiota ajatellen. Tuleviksi päiviksi on luvattu aurinkoa yllin kyllin, joten mikäpä ulkosalla olisi touhutessa.

Päästyäni näin itseni kanssa työjärjestykseen, hain kellarista sahan ja oksasakset siirtyen omenapuiden pariin aloittamaan niiden kevätleikkausta. Olen muutaman kerran talven aikana käynyt tiivistämässä lunta omenapuiden alla ja yritin nyt kulkea noita tiivistettyjä kohtia pitkin. Heti jos astuin hivenenkin sivuun, upposin lumeen jos en ihan kainaloitani myöten, niin ainakin hyvin syvälle. Ei siis puhettakaan, että tikkaita kannattaisi raahata puiden alle yläoksien mahdollista siistimistä varten. Oikeastaan vain syysomenassa on yläosassa sellainen oksa, joka vaatii tänä vuonna sahaamista. Muiden hedelmäpuiden kanssa selviän jatkovartisella leikkurilla. Tänään ehdin kuitenkin hoitaa vain Huvituksen leikkaamisen, sillä Ukkokulta oli saanut ruoan pöytään ja kävi kutsumassa minut syömään. Iltapäivä oli jo sen verran pitkällä ja kohta myös maha täynnä ruokaa, joten suosiolla jätin muiden omenapuiden leikkaamiseen jollekin toiselle päivälle. Eivätpä ne tehtävät pihamaalta mihinkään karkuun lähde.

Kahden viikon kirpparimyynti tuotti sen verran mukavasti, että saatoin ostaa kameraani uuden objektiivin. Pitkällisen miettimisen ja vaihtoehtojen puntaroinnin jälkeen hankin Canoniini 60 mm f2.8 macron, jolla kuvaaminen näyttääkin vaativan paneutumista ja harjoittelua. Tässä postauksessa ei ole vielä tuolla uudella objektiivilla otettuja kuvia. Olo on jälleen samanlainen kuin tuon digijärkkärin hankkiessani syyspuolella eli "Mihinkähän taas olen rahani törsännyt?". Niin vain olen tottunut järkkäriin ja yhä enemmän kuvaan sillä ja vähemmän G12:lla, joka sekin on ihan laadukas kamera, joten luultavasti pääsen sinuiksi macronkin kanssa. Jotenkin on kyllä sellainen tunnelma, että pitäisi mennä valokuvauskurssille. Ei siis millekään kuvankäsittely- tai digikamera-kurssille vaan opiskelemaan ihan oikeaa kuvaamista.

Näitä miettiessä toivotan kaikille mukavaa viikonvaihdetta. Nauttikaa auringosta!
 

Kevättä odotellessa

Tuntuu, ettei kesä tulis koskaan.
Kyllä aurinko paistaa, vettä sataa, joskaan
en haluaisi puolta vuotta hukkua loskaan.

Tulis jo kesä ja aurinko paistais.
Vois lämmössä maata, kesän aromeja haistais
Kesän ilma on kaunis, niin hieno sää
kukatkin kukkii ja ruoho vihertää.

Talvesta kesään on liian pitkä matka
tää runokin on tylsä enkä enää sita jatka.

Puhtaat tuulet puhaltaa,
kauniit värit esiin saa.
Valo, lämpö tulvahtaa,
kasvoihimme hymyn saa.
Kesään tulevaan jo
aatoksemme janoaa.

Onneni puutarhaan vie monia teitä
Maailma on täynnä eksyneitä
Harhailen elämän suuressa salossa
Perille löydän vain rakkauden valossa.

Kukka
vihreä, punainen
keinuva, huojuva, kääntyvä
lehti, orvokki, ruusu, tulppaani
säihkyä, hohtaa, houkutella
kaunis, kiehtova
rikkaruoho.

Talvea sitä riittää vaikka toisille annettavaksi

Kieltämättä ottaa hiukan pattiin, kun aamulla ulkolämpömittari näytti jälleen -22.6 pakkasta. Luntakin on viime päivinä satanut, onneksi ei kuitenkaan kovin mittavia määriä. Ihan sielu kivistäen kaipaan sulavan lumen lorinaa ränneissä ja liian paksun takin aiheuttamia hikikarpaloita otsalla. Miten tämä kevään eteneminen onkaan niin hidasta ja miten sitä joka vuosi odottaa yhtä hartaasti. Ehkä kevään ja kesän saapumisella ei olisi niin suurta merkitystä, jos tuo ajanjakso olisi meillä pidempi ja lämpimien säiden suhteen varmempi. Olemme niin kovin säiden armoilla ja odotukset aurinkoisen ja lämpimän kesän suhteen ovat yleensä vähän liiankin korkeita. 

Helmikuun viimeisenä päivänä leikkasin kriikunapuita ja toin muutaman oksan sisälle maljakkoon. Nyt nuo oksat kukkivat ja ovat täynnä hiirenkorvia. Tässä lähiaikoina pitäisi katsella vähän omenapuiden oksistoa. Ihan selvästi leikkaamistarve on vähentynyt, vaikka puiden alkuvuosina hoidimmekin luvattoman huonosti leikkaamisen. Ei ollut riittävästi osaamista tai sitten emme ylipäätään kiinnittäneet leikkaamiseen huomiota. Lisäksi tuntui hullulta leikata pienestä puusta niitä vähiä oksia, mutta hepskukkuu, yhtäkkiä puu onkin ihan liian iso ja vinkura ties mihin suuntaan. Tässäkin tapauksessa pätee tuo sanonta "sen edestään löytää, minkä taakseen jättää".

Pikkupuutarha maaliskuisessa auringonpaisteessa.

Ja pikkupuutarha kesäisessä vehreydessä.

Ihan varmasti luonnosta löytyisi kuvaamista vaikka kuinka, mutta minua ei viime aikoina ole kovin paljon lumen kuvaaminen innostanut. Aurinko on kyllä paistanut monena päivänä todella upeasti ja lämmittäähän se niin mieltä kuin kroppaakin. Vuorokauden mittavista lämpötilaeroista ainakin tietää, että kevät on jo meneillään. Aamusella on kylmä, eikä tiedä, mitä päälleen pukisi. Ja sitten päivällä on kuuma, eikä jälleen tiedä, mitä päälleen pukisi. Talvivaatteissa tukehtuu, mutta keveämmissä jäätyy riippuen siitä, mihin vuorokauden aikaan on ulkosalla.

Rikkumaton hanki on hyvin kaunis kaikkine valoine ja varjoineen. Koivun kaatamisen jälkeen alapihalla on talsittu ja siellä on kaikkea muuta kuin rikkumatonta hankea. Lunta on niin paljon, että ajoittain jalka upposi niinsanotusti haaroihin saakka ja ylös pääseminen oli ihan oma operaationsa. Saappaassa oli enemmän lunta kuin jalkaa ja sinne se lumi suli villasukkien lomaan viilentäen oloa kummasti. Nyt hivenen huolestuttaa, miten tallatun lumen alla oikein voidaan. Niinkään en sure nurmikkoa, sillä sitä on kuitenkin kohtalaisen helppo huoltaa ja jollain aikavälillä tavoitteena onkin saada alapihalle tasaisen nurmikentän sijasta lähinnä houkutteleva viidakko. Mutta onhan tuolla lumikasojen alla myös istutettuja kasveja, joiden sijaintia ei tuossa puutalkoon tuoksinassa oikein saattanut tai ehtinyt tarkasti paikallistaa. 

Pupujussikin on löytänyt uppoavaan hankeen uuden reitin. Tai paremminkin se jättikokoinen rusakko, jonka hampaanjäljet omenapuun alaoksalla loistavat tänne työhuoneen ikkunaan saakka. Kertaalleen olen jo käynyt tamppaamassa hedelmäpuiden alustoja matalammiksi, mutta jonkun lumisateen jälkeen tehtävä näyttää jääneen tekemättä. Ja sen hetken ristihuuli on oitis bongannut.

Ne koivunoksat odottavat edelleen alapihan kasassa ideoijaansa. Miten onkin ollut niin hoppua ja kiirettä jos johonkin suuntaan, ettei ole kunnolla ehtinyt edes ulkoilemaan puhumattakaan risuaskartelusta. Eiköhän tässä jonain päivänä sillekin aikaa löydy.

Suorastaan kadehdin tuota kissojan tapaa ja kykyä heittäytyä rennoksi vaikka vain hetkeksikin. Jos en nyt Juuson viereen tuohon lempituoliin mahdukaan, voin sentään kellahtaa omalle sängylle tai sohvalle. Josko seuraavaksi näin tekisin!

Punatulkku ja palokärki kylässä

Koko talven olen saanut ihailla muiden blogeissa toinen toistaan hienompia kuvia erilaisista pihapiiriin pyrähtäneistä linnuista. Joitakin niistä olen nähnyt myös omassa pihassani, mutta ei punatulkkua ja sitä olen kovasti kaivannut. Pari päivää sitten Ukkokulta kertoi sisään tullessaan nähneensä punatulkku-uroksen lintulaudalla. Harmittelin asiaa, mutta sitten sen unohdin. Perjantaina olimme taas siivoamassa pihasta kaadetun koivun oksia ja pöllejä sivummalle. Sain vihdoin oman osuuteni hoidettua ja hain sisältä kameran ottaakseni kuvia päivän saavutuksista. Aikani kameran kanssa räpsittyäni käännyin lähteäkseni sisälle ja näin talon kivijalan edessä punaisen läiskän. Siinä se punatulkku-uros könötti angervon oksalla ja napsi jotain lumihangesta. Yritin huhuilla Ukkokultaa ihastelemaan lintua kanssani, mutta ei hän kuullut moottorisahan pärinältä, enkä juurikaan uskaltanut tehdä äkkinäisiä liikkeitä, jotten pelottaisi lintua pois.

Kamerassani ei ole mahdollisuutta zoomata kovinkaan lähelle ja lintu näkyi etsimessä aika pienenä pilkkuna. Päätin vähitellen hiipiä lähemmäksi ja yllätyksekseni punatulkku ei ollut milläänsäkään, vaikka pääsin lähes metrin päähän linnusta. Siinä se tapitti minua mustilla silmillään ja ja välillä ravisteli siipiään. Oli se vaan niin pehmoisen näköinen, eikä oikeastaan lainkaan kirkkaan punainen, kuten kaukaa katsottuna saattaisi luulla. Sulkien ja höyhenten väri vaihteli enemmänkin oranssin eri sävyissä. Koska lintu pysyi pitkään samassa asennossa, sain siitä räpsittyä useamman lähestulkoon samanlaisen kuvan. Millään en olisi malttanut jättää lintua angervon oksalle istumaan, mutta olin hikoillut ja muutenkin kastunut puutöissä ja nyt kuuden asteen pakkanen alkoi jähmettää kosteita vaatteita ja saappaita. Pelkäsin aivastavani ja siten pelottavani linnun pois, joten lähdin sisälle vaatteiden vaihtoon ja tarkastelemaan, miten kuvani olivat onnistuneet. 

Kovin kauaa en ehtinyt sisällä olla, kun perässäni tullut Ukkokulta kehotti ikkunasta katsomaan metsikön laidassa lahoa leppää nakuttavaa palokärkeä. Oheisen kuvan nappasin ikkunan läpi ja siitä sitten kiireesti kengät jalkaan ja pihamaalle kuvaamaan. Valitettavasti palokärki oli eri mieltä mallina olemisesta ja pyrähti metsikön toiselle puolelle. Vaan olinpa iloinen sen nähtyäni, eikä minua pahemmin häirinnyt, vaikka kuva ei olekaan kovin kummoinen.

Ymmärrän hyvin lintubongareita. Heitä, jotka matkustavat vaikka maan äärestä toiseen nähdäkseen jonkun harvinaisen linnun. Punatulkkuja ja palokärkiä ei voi sanoa harvinaisiksi, mutta itselläni punatulkun näkemisestä on vuosikausia ja palokärjestä taatusti vielä enemmän. Käpytikkoja pihassamme on vieraillut useinkin ja ilolla niiden touhuja seurailen. Palokärki sen sijaan on harvinaisempi vieras ja melkoisen paljon suurempi kooltaan. Sen nokkakin näytti varsin pitkältä. Meidän piti romauttaa tuo pystyyn lahonnut leppä vielä tämän talven aikana, mutta luulenpa, että se saa siinä vielä seisoa. Jos se lähtee itsekseen kaatumaan, siitä ei ole vahinkoa kenellekään. Tuossa metsikön laidassakaan siitä ei ole muuta kuin kenties muodollista kauneushaittaa. Jos se jotakuta häiritsee, antaa häiritä. Suotakoon linnuille kaikki mahdollinen ilo niin kauan, kun puu tuossa pysyy

Tässä kuvassa ei vielä suinkaan ole kaikki kaadetun koivun oksat, mutta kasa on mahtava. Taisin edellisissä postauksissa mainita, että nyt on haketettavaa vähäksi aikaa. On toki sitäkin, mutta joidenkin kommenteista tajusin, että tuossahan on aivan ilmaista risuaskartelumateriaalia. On se hyvä, että muut ihmiset näkevät mielenkiintoisia mahdollisuuksia sielläkin, missä itse ei tajua muuta kuin arkisen työmaan. Kaivelenpa vielä tämän päivän päätteeksi työkalupakistani rautalankaa ja pihdit muistuttaakseni itseäni siitä, mitä mukavaa voin tuosta risukasasta tulevina päivinä aikaansaada.

Tämän tapahtumarikkaan päivän päätteeksi toivotan kaikille mukavaa alkavaa viikkoa!

 

 

Kumman kaa puutarhassa -haaste Konnadonnalta

Sain Konnadonnan kotona ja puutarhassa -blogista Kumman kaa puutarhassa -haasteen ja tässä minun vastaukseni.
   

Savimaa vai hiekkamaa?  

• Hiekkamaasta on kokemusta ja sen kanssa olen oppinut pärjäämään, joten jätän savimaan tällä kertaa muille opinkappaleeksi.

 

Varjoisa vai paahteinen piha?

• Paahteeseen on ehkä helpompi järjestää varjoa kuin varjoon paahdetta tai edes aurinkoa. Siis paahteinen piha.

Lapio vai sakset?  

• Tarpeen mukaan sekä lapio että sakset. Kumpaakin tulee keväästä syksyyn ahkerasti käytettyä. Yhdestä pistolapiosta olen saanut varren taipumaan ja lopulta katkeamaan. Silloin päätin, että halpistavaraa ei kannata ostaa, mutta silti olen tämän päätökseni jokusen kertaa unohtanut.

Taimikasvatus vai valmiit taimet?  

• Aiemmin valmiit taimet, mutta parin viime vuoden aikana olen enenevässä määrin innostunut taimikasvatuksesta. Aika noviisi siinä vielä olen, mutta pienin askelin eteenpäin. On se vaan kiva, kun aina on mahdollisuus oppia jotain uutta, josta on sekä iloa että hyötyä.

Puut vai pensaat?  

• Kyllä puitakin olla pitää, mutta ehkä pienellä pihalla enemmän kuitenkin pensaita. Hedelmäpuut kuuluvat puutarhaan, jos vain suinkin niille tilaa löytyy, samoin syreenit ja pikkupuitakin lienee monia erinomaisia vaihtoehtoja. Tällä hetkellä intohimonani on hankkia lisää erilaisia ruusupensaita. Kokemukseni mukaan ne ovat helppoja ja kauniita.

Yksivuotiset kukat vai perennat?  

• Otanpa molemmat. Yksivuotisia käytän lähinnä ruukkuistutuksissa ja amppeleissa. Joskus hankin keväällä perennoja tai muita monivuotisia kasveja ruukkuihin ja siirrän ne sitten syksyllä maahan. Näin saan kesäilosta jatkoa tuleville vuosille.

Uutuudet vai perinnekasvit? 

• Perinnekasveista on hyvä rakentaa runko puutarhaan ja sitten kokemuksen karttuessa voi laajentaa uutuuksien kokeilemiseen. Ilmaston lämpeneminen on mahdollistanut Suomessakin monia aiemmin liian aroiksi luokiteltujen kasvien käyttämisen.

 

Riippumatto vai kitkeminen? 

• Meillä ei ole oikein paikkaa riippumatolle, vaikka mieluusti sellaiseen kirjan kanssa kesällä kellahtaisin. Kitkeminen on yllättävän rauhoittavaa puuhaa ja ainakin kukkapenkeissä se vähenee vuosi vuodelta kun varsinaiset istutukset saavat voimaa täyttää paikkansa.

Alan Titchmarsh vai Pentti Alanko? 

• Pentti Alangon kirjoja ja pakinoita olen lukenut. Hänellä on hyviä ohjeita ja vinkkejä suomalaiseen ilmastoon ja kasviperinteeseen.

Kirjat vai blogit? 

• Sekä että tarpeen ja tilanteen mukaan. Pöytätietokonettani on melko vaikea raahata sänkyyn iltaseuraksi, mutta kirja mahtuu sinne oikein mukavasti.

Haluaisitko ilmaiseksi Hollantiin vai Englantiin?

• Ensin Englantiin, koska siellä en ole kertaakaan käynyt. Hollannissa olen käynyt pariinkin kertaan, mutta siellä olisi kyllä kiva käydä keväällä katsomassa sipulikukkien paljoutta.

 

 

Laitanpa tämän haasteen eteenpäin Viannalle Puutarhastelua -blogiin ja Scillalle Scillan puutarhassa -blogiin. Nyt on vielä aikaa vastailla kysymyksiin, kun ulkona on lunta ja pakkasta ja sisällä useimmilla vasta kylvötyöt alullaan.

 

Hyötyliikuntaa hangessa

Kallellaan olevan pihakoivun kaatamisesta on ollut jo jonkin aikaa puhetta ja Ukkokulta oli siitä maininnut naapurillekin. Yllättäen torstaina iltapäivällä naapurin keskimmäinen poika oli ajanut vanhempiensa pihaan ja Ukkokullan portilla nähdessään kysynyt, voisiko tulla katsomaan niitä kaadettavia puita. Siinä sitten katsastuksen päätteeksi Ukkokulta oli kysynyt, milloinkas naapurin poika ehtisi puita kaatamaan, johon tämä oli todennut, että kävisikös vaikka heti. Niin sitten moottorisaha laitettiin laulamaan ja pihakoivun lisäksi maahan jymäytettiin myös naapurin aidan vierestä iso pihlaja.

Pihakoivun ydin näytti olevan terve, vaikka pelkäsimme puun lahoavan pystyyn. Siitä on parin viime vuoden kuluessa pudonnut ilman sen kummempia myrskytuuliakin isoja oksia. Aikanaan taloa rakentaessamme jouduimme tuomaan tontilla melkoisesti täyttömaata, jolloin koivun tyvi jäi aika syvälle tuon maa-aineksen sisään. Eräs asiantuntija sanoi, että koivu saattaa kuolla heti tai sitten kasvattaa uusia juuria ylemmäksi. Ilmeisesti se niin teki, sillä 26 vuotta puu on selvinnyt. Selvästi se on kallistunut, mutta suurin syy kaatamiselle lienee koivusta syntyvä mahdoton määrä erilaista roskaa. Ukkokulta on läpeensä kyllästynyt alituiseen katon ja rännien siivoamiseen, enkä minäkään kyllä ihan hirveästi puun menetystä sure. Ympäristössä on runsaasti kaiken sorttisia puita, isoja ja pieniä, koivujakin, joten koivu sai nyt mennä.

Puun kaataminen rakennetulla tontilla ei ole mikään yksinkertainen juttu. Tarkasti nytkin piti miettiä, mihin kaadon suuntaa, ettei tulisi isoja vahinkoja. Jouduin kuitenkin uhraamaan alapihalla kasvaneen tuijan, se oli pienin paha. Jokunen aroniapensaskin vaurioitui ja ehkä myös alapihan ruusupensaat, mutta ne kestävät leikkausta. Omenapuiden varjelemisen laitoin ykköskriteeriksi ja kyllähän taitava puunkaataja osasi hommansa.

Juuson juoksulangalle on nyt mietittävä uusi paikka; ehkä se väliaikaisesti ainakin sidotaan tuonne leikkimökin harjaan kiinni. Juuso on kovasti tykännyt kynsiä koivun runkoa, mutta tuo korkea kanto saa kyllä kesään mennessä mennä. Koivun kasvaessa tuo runko on lähestynyt enemmän ja enemmän terassin reunaa ja kaventanut kulkuväylää. Kottikärryillä on saanut taiteilla pensaiden ja koivunrungon välissä.

Aamulla hain lehden postilaatikosta ja ihmettelin, miten kahden puun kaataminen onkaan saanut pihalle valoisamman ilmeen. Tuo naapurin aidan vieressä oleva pihlaja taisi häiritä enemmän naapuria kuin meitä ja nyt en taida pyykkiä ripustaessani kuulla mustarastaan laulua, sillä se tapasi istua juuri tuon pihlajan latvassa. Toivottavasti linnulle kelpaa naapurin puolella kasvava kuusi, vaikka se ei olekaan ihan yhtä korkea.

Ukkokulta siivosi pihlajan oksat ja rangan sillä välin kun minä kävin ruokakaupassa. Kauppakäynnin jälkeen minä taasen lähdin riipimään koivua alapihan lumihankeen. Ulos mennessäni pakkasta oli vajaa -3 astetta, mutta työskennellessäni huomasin, että vähitellen työn touhussa kastuneet rukkaset alkoivat jäätyä. Pakkanen oli siis kiristynyt. Tunnin ajan luntakin satoi niin paljon, että maailma oli ihan harmaana. Silmälaseissa touhuaminen lumisateessa ei ole niitä hauskimpia puuhia, sillä linssien huurtuessa en välillä nähnyt yhtään mitään.

Lähes kolme tuntia vilahti vikkelästi, mutta vielä jäi runsaasti puutalkoita seuraavillekin päivillä. Sisälle tullessani olin kyllä ihan naatti, sillä oksien katkominen ja pöllien raahaaminen hangessa oli aika rankkaa puuhaa. Saappaissa oli kilo lunta kumpaisessakin ja villasukista saattoi vääntää vettä. Ei muuta kuin suoraan suihkuun ja perjantai-iltaa viettämään.

Naistenpäivää!

Oikein iloista Naistenpäivää 8.3. kaikille ihanille naisille!