Siemenpussien rapistelua

Cobaea scandens - Kelloköynnös

 

Kelloköynnöksiä on nyt koulittuna seitsemän, joista yksi ei suostu irrottamaan siemenkuorta lehdistään. Olen suihkuttanut sitä, mutta huonolta näyttää. Näin käy välillä.

Cobaea scandens - Kelloköynnös

Kolme uutta kelloköynnöksen koukkua on noussut mullasta. Kuvan ottamisen jälkeen koukuilta ei mennyt puolta päivää, kun jo nostivat selkänsä suoriksi ja ryhtyivät avaamaan sirkkalehtiään. Enempää en kelloköynnöksiä kylvä. Yhdeksän riittää pergolan sisääntuloa viherryttämään.

Rhodochiton atrosanguineus - Keijunmekko

Keijunmekotkin ovat vihdoin heränneet. Ne eivät pidä mitään kiirettä kasvamisenkaan kanssa. Hentoja taimia on kahdessa purkissa nyt useita, joten niistä saan ainakin pergolan amppeliin kesäkukkia. Ilahduttavaa on, että näiden keijunmekkojen siemenet sain viime kesänä amppelissa kukkineista kukista.

Capsicum annuum 'Zazu' - Paprika

'Zazu' -paprikaa olen kasvattanut aiemminkin muutamana kesänä peräkkäin. 'Zazu' on ollut tuottoisa ja hyvän makuinen paprika. Viimeksi sitä kylväessäni siemenet eivät itäneet. Niinpä en ollut kovin murheissani, kun en viime vuonna löytänyt sen siemeniä mistään. 

Kiitos Kruunuvuokon postauksen, lähdin naapurikylän markettiin tutkimusmatkalle ja sieltä sainkin taas etsimiäni 'Zazuja'. Yhdessä pussissa on neljä siementä, pussin hinta 3,95 €. Kylvin siemenet 13.2. Vielä ei kylvöksissä näy vihreää, vaan eipä hosuta. Ehtivät kyllä. Elleivät tälläkin kertaa petä minua.

 
Etsin 'Zazun' pussihintaa kauppakuitista. Ostin samasta kaupasta parin ruokatarvikkeen lisäksi harjaneilikkaa, pioniunikoita, puna-auringonkukkaa, maariankelloa ja tuoksuhernettä. Ne näkyvät ostoskuitissa, 'Zazu' -paprikat eivät. Jokaisen siemenpussukan kassa veti läpi lukijan siinä silmieni edessä. Jättikö lukija paprikat huomioimatta? Kumma juttu. Hinnan paprikoille löysin kyseisen kaupan nettisivuilta.

Viikonloppuna lajittelin siemeniä niiden kylvöajan ja -paikan perusteella. Vasemman puoleisessa laatikossa on lavakauluksiin kylvettävät. Oikean puoleisessa taas esikylvettävät kylvöajan perusteella ja rivin lopussa suorakylvettävät. Alussa on jo kylvettyjen pussukat, kuten paprikat, kelloköynnökset ja keijunmekot.

Kirjasin myös alustavat suunnitelmat paperille. Ne tarkentuvat kevään myötä. Päällimmäisenä on kasvihuoneen tomaattien, kurkkujen ja paprikoiden ylimalkainen istutussuunnitelma. Lavakauluksille on omansa ja lisäksi on esikasvatettaville on oma listansa kylvö- ja koulimisaikoineen. 

Tapaan tehdä myös keväälle Kevätkausilistan ja syksylle Syystyölistan. Kevätkausilistasta löytyy mm. pensaiden ja puiden leikkaukset, mahdolliset maa-ainestilaukset, puutarhakalusteiden huoltotoimet, kesäkukkaistutusten suunnitelma, daalioiden toimet ym. Useimmat toimet toistuvat vuosittain. Omista muistiinpanoista on helppo tarkastaa ja verrata ajankohtien erilaisuutta ja samanaikaisuutta. Listoissa on myös se oivallinen ominaisuus, että yhdenkin asian suorittaminen on kuin kiitos ahkeruudesta.

Pakkasten vuoksi ulkoilu on jäänyt lapsipuolen asemaan. Olen sitä mieltä, että pakkasellakin ulkoilu on lähinnä pukeutumiskysymys. Mutta -15℃ ei vaan houkuttele huvikävelylle. Itseään ei tarvitse potkia liikkeelle, kun asetan jonkun asiointitavoitteen. Kylän keskustaan on noin kolmen kilometrin matka. Reppu selkään ja töppöstä toisen eteen. Kun vielä kävelee asioille monen mutkan kautta, saa kävelyretkelle kilometrejä enemmän. 

Musta möykky kuvan keskellä on palokärki. 

Kirjaston mäkeä ylöspäin taapertaessani kuulin hidasrytmistä koputusta aivan läheltä. Ei kuulostanut käpytikalta, joita omalla pihalla on lähes joka päivä. Silmäni harhailivat alkuun puiden latvuksissa, kunnes tajusin laskea leukaa alemmas. Palokärkihän se siellä nakutti muutenkin kelottuvaa puuta. 

Mikäli haluat lisätietoa ja paremman kuvan palokärjestä, kllikaa oheista linkkiä, joka johtaa Luontoportin palokärjestä kertovalle sivulle: Palokärki.

Kaksi tikliä siemenautomaatilla ja kolmas puussa.

Taannoin hihkuin ilosta nähdessäni omalla pihalla elämäni ensimmäisen tiklin. Silloin(kin) otin työhuoneen ikkunasta linnusta kuvan, mutta onnistuin ikuistamaan vain sen punertavan pään. Tällä kertaa onnistuin kuvaamisessa vähän paremmin. Ilo ja innostus tiklin tapaamisesta ei toisellakaan kerralla ollut yhtään ensimmäistä himmeämpi. 

Tämän talven tinttibongaukset ovat olleet kiitettävän runsaita, kun muutama uusi laji on löytänyt siemenbuffettini. Kannattaisiko hankkia kameraan pidempi putki, kun alituiseen istun tinttejä tähtäilemässä? 

Tikliin pääset tutustumaan oheisessa Luontoportin linkissä: Tikli.

Harmaapäätikka on jo vakituinen vieras.

Harmaapäätikka on jo vakituinen vieras pihassamme. Ehkä pikkutikkakin vielä tulee kylään. Viime talvena sen näin  parikin kertaa. Nyt en ole huomannut. Käpytikkoja lentää välillä kaksin kappalein. Niillä on jo kevättä rinnassa, kun nakuttelevat linnunpöntön metallista suuaukon reunusta. 

Laitoin myös harmaapäätikkaan tutustumista varten linkin Luontoporttiin: Harmaapäätikka. 

Kävelyreittini varrelle osuu kahden järven yhdistävä puro, jossa vesi lorisee tavallisesti runsaana. Nyt purossa on vankka jääpeite. Vain siellä täällä on ohuemman jään peittämiä kurkistusaukkoja, joista näkee veden virtaavan. 

Näin lumisena puro on kaunis. Kun lumi sulaa, kylän lapsukaiset käyvät koulumatkoillaan nakkaamassa puroon jos jonkinlaista roinaa oksista ja kivistä sipsipusseihin ja karkkipapereihin. Soisin lasten jättävän puron roskaamatta. Toisaalta ymmärrän lasten kiinnostusta veteen. Itsekin olen alakoululaisena kahlannut veden täyttämissä maantieojissa. Äidin iloksi saavuin kotiin villasukat ja saappaat märkinä. 

Kyläyhdistys järjestää silloin tällöin puron puhdistustalkoita. Tulevana keväänä siihen olisi aihetta isosti, koska moni puu on kaatunut kokonaan tai puolittain puroon.

Tapaan kiertää puron kautta nähdäkseni koskikaran. Joskus olen nähnytkin. Tänä talvena en ole nähnyt. Miten koskikara tuollaiseen hennon jään peittämään reikään sukeltaisi? Eksyisi vielä jään ja lumen alla. Seuraavaan ulostuloreikään on koskikarallekin liian pitkä matka. 

Kylässä luontokoulua lapsille pitävän henkillön pihan ohi kulkiessa kolme lammasta tuijotti minua aidan takaa. Tällä kertaa eivät yllättävällä määkimisellään pelästyttäneet minua. Olin varautunut lampaat näkemään. Välissämme oli iso upottava lumikasa, joka esti minua pääsemästä lähemmäs. Asuinkylämme ei ole enää vuosikymmeniin ollut maatalouspaikka, joten lampaatkin ovat harvinainen näky. Näitä sympaattisia otuksia on kiva katsella.

Viikonloppu edessä ja sen jälkeen alkaa helmikuun viimeinen viikko. Näköpiirissä on nolla- tai jopa pluskelejä. Nautitaan siis lumen ja huurteen kaunistamasta luonnosta vielä hetki.

Mukavaa viikonloppua!

Pitkäperjantain aamulenkki

Sepelkyyhky - kuva netistä

Pitkäperjantai alkoi hienosti. Juusoa ulos viedessä ei moottoritieltä kuulunut liikenteen jylinää, kuten normaalisti arkiaamuina, ei ihmisten ääniä missään. Vain rikkumatonta hiljaisuutta, jonka yhtäkkiä leikkasi metsiköstä kuuluva Sepelkyyhkyn huuto. Ensimmäisen kerran tänä keväänä sen kuulin. Joka kerran Sepelkyyhkyn huudon kuullessani muistan ne ensimmäiset keväät tällä kylällä asuessamme, kun kuvittelin pöllön huhuilevan lähimetsässä. No, ei ollut pöllö, vaan sepelkyyhky.

Taivaalla vellovista tummista pilvistä huolimatta lähdimme Ukkokullan kanssa lenkille. Miten vähän onkaan tämän talven ja kevään aikana ehditty yhteisille kävelyreissuille. Aina on olevinaan jotain menoa ja jollei ole, taivaalta tulee vettä tai räntää siinä määrin paljon, ettei viitsi suotta lähteä itseään kastelemaan. Hyvin ehdimme tepastella vakioreittimme läpi ja jonkin aikaa vielä kotonakin olla, ennenkuin sade ryöpsähti maahan.

Palokärki - kuva netistä

Aika lähellä kotia kuului Palokärjen ääniä. Emme sitä nähneet, enkä tuskin olisi pystynyt vakiolinssilläni sitä kuvaamaankaan. Pari kertaa olen nähnyt palokärjen oman pihan tuntumassa. Kunnollisen zoomin puutteessa lintujen kuvaaminen on jäänyt lapsipuolen asemaan. Zoomia toki kameraani haikailen, mutta ei minusta lintukuvaajaa tule sittenkään. Suotta sitä kaikkea yrittää oppia ja osata.

Kurki - kuva netistä

Hienot luontoelämykset eivät suinkaan palokärjen ääneen loppuneet, vaan lähemms isoa metsää päästyämme kuulimme Kurjen huudon ja näimme yksinäisen linnun lentävän pitkäperjantain taivaalle ääniä töräytellen.

Kodin jo siintäessä lähistöllä huomasin ojanpientareella nuppuisia leskenlehtiä. Tarkemmin katsoen niitä oli enemmänkin, mutta viileä sää pitää kukat nuppuisina ja hyvin maastoutuneina pientareen muihin väreihin.

Tulppaanin piippoja

Tunnin aamukävelyllä bongasin lisäksi yhden kaljapullon, yhden oluttökin ja viisi pölykapselia. Osa pölykapseleista roikkuin tienvieren puunoksilla, jonne ohikulkijat olivat niitä nostelleet mahdollisten etsijöiden löydettäviksi.

Omassa pihassa taasen löytyi uusia piippoja ihasteltavaksi. Hienosti ne pinnistävät itsensä ylös läpi lumen ja jään.

Narsissin piippoja

Lisäksi totesin aamulenkillä ympärilleni tähyillessäni, että kylän kaikki lumet näyttävät asettuneen meidän pihaan. Muualla oli likimain paljasta. No, myös rajanaapurin alapiha on vielä aikalailla lumipeitteen alla, joten ehkä se hiukan lohduttaa tätä ankaraa kevään odottamisen tuskaa. Onneksi tuota maassa lepäävää lunta ei enää ole kovin paksulti ja uskon muutaman aurinkoisen päivän haihduttavan sen nopeasti. Kunhan nyt tulisi niitä aurinkoisia päiviä.

Juusokaan ei pidä laisinkaan lumesta. Sen verran yläpihan kävelyalueet ovat lumesta sulaneet, että kissa löytää tassuilleen paljasta hiekkaa asteltavakseen. Satuin ikkunasta ulos katsoessani näkemään, kuinka Juuso oli löytänyt kukkapenkistä lumesta vapaan alueen ja siellä se kaivoi täydellä vauhdilla kunnon vessakuoppaa itselleni. Mielessäni jo saatoin kuvitella, kuinka pienet sipulit lensivät ilmojen halki uusiin paikkoihin Juuson tassujen antaessa niille mukavasti vauhtia.

Tässä kuvassa Juuso kulkee perässäni toivoen pääsevänsä nopeasti takaisin sisälle lämmittelemään polkuanturoitaan ikkunalaudalle. Häntä pörheänä mamman luo ja äkkiä taas kohti kotiovea. Poika sai tahtonsa läpi.

Punatulkku ja palokärki kylässä

Koko talven olen saanut ihailla muiden blogeissa toinen toistaan hienompia kuvia erilaisista pihapiiriin pyrähtäneistä linnuista. Joitakin niistä olen nähnyt myös omassa pihassani, mutta ei punatulkkua ja sitä olen kovasti kaivannut. Pari päivää sitten Ukkokulta kertoi sisään tullessaan nähneensä punatulkku-uroksen lintulaudalla. Harmittelin asiaa, mutta sitten sen unohdin. Perjantaina olimme taas siivoamassa pihasta kaadetun koivun oksia ja pöllejä sivummalle. Sain vihdoin oman osuuteni hoidettua ja hain sisältä kameran ottaakseni kuvia päivän saavutuksista. Aikani kameran kanssa räpsittyäni käännyin lähteäkseni sisälle ja näin talon kivijalan edessä punaisen läiskän. Siinä se punatulkku-uros könötti angervon oksalla ja napsi jotain lumihangesta. Yritin huhuilla Ukkokultaa ihastelemaan lintua kanssani, mutta ei hän kuullut moottorisahan pärinältä, enkä juurikaan uskaltanut tehdä äkkinäisiä liikkeitä, jotten pelottaisi lintua pois.

Kamerassani ei ole mahdollisuutta zoomata kovinkaan lähelle ja lintu näkyi etsimessä aika pienenä pilkkuna. Päätin vähitellen hiipiä lähemmäksi ja yllätyksekseni punatulkku ei ollut milläänsäkään, vaikka pääsin lähes metrin päähän linnusta. Siinä se tapitti minua mustilla silmillään ja ja välillä ravisteli siipiään. Oli se vaan niin pehmoisen näköinen, eikä oikeastaan lainkaan kirkkaan punainen, kuten kaukaa katsottuna saattaisi luulla. Sulkien ja höyhenten väri vaihteli enemmänkin oranssin eri sävyissä. Koska lintu pysyi pitkään samassa asennossa, sain siitä räpsittyä useamman lähestulkoon samanlaisen kuvan. Millään en olisi malttanut jättää lintua angervon oksalle istumaan, mutta olin hikoillut ja muutenkin kastunut puutöissä ja nyt kuuden asteen pakkanen alkoi jähmettää kosteita vaatteita ja saappaita. Pelkäsin aivastavani ja siten pelottavani linnun pois, joten lähdin sisälle vaatteiden vaihtoon ja tarkastelemaan, miten kuvani olivat onnistuneet. 

Kovin kauaa en ehtinyt sisällä olla, kun perässäni tullut Ukkokulta kehotti ikkunasta katsomaan metsikön laidassa lahoa leppää nakuttavaa palokärkeä. Oheisen kuvan nappasin ikkunan läpi ja siitä sitten kiireesti kengät jalkaan ja pihamaalle kuvaamaan. Valitettavasti palokärki oli eri mieltä mallina olemisesta ja pyrähti metsikön toiselle puolelle. Vaan olinpa iloinen sen nähtyäni, eikä minua pahemmin häirinnyt, vaikka kuva ei olekaan kovin kummoinen.

Ymmärrän hyvin lintubongareita. Heitä, jotka matkustavat vaikka maan äärestä toiseen nähdäkseen jonkun harvinaisen linnun. Punatulkkuja ja palokärkiä ei voi sanoa harvinaisiksi, mutta itselläni punatulkun näkemisestä on vuosikausia ja palokärjestä taatusti vielä enemmän. Käpytikkoja pihassamme on vieraillut useinkin ja ilolla niiden touhuja seurailen. Palokärki sen sijaan on harvinaisempi vieras ja melkoisen paljon suurempi kooltaan. Sen nokkakin näytti varsin pitkältä. Meidän piti romauttaa tuo pystyyn lahonnut leppä vielä tämän talven aikana, mutta luulenpa, että se saa siinä vielä seisoa. Jos se lähtee itsekseen kaatumaan, siitä ei ole vahinkoa kenellekään. Tuossa metsikön laidassakaan siitä ei ole muuta kuin kenties muodollista kauneushaittaa. Jos se jotakuta häiritsee, antaa häiritä. Suotakoon linnuille kaikki mahdollinen ilo niin kauan, kun puu tuossa pysyy

Tässä kuvassa ei vielä suinkaan ole kaikki kaadetun koivun oksat, mutta kasa on mahtava. Taisin edellisissä postauksissa mainita, että nyt on haketettavaa vähäksi aikaa. On toki sitäkin, mutta joidenkin kommenteista tajusin, että tuossahan on aivan ilmaista risuaskartelumateriaalia. On se hyvä, että muut ihmiset näkevät mielenkiintoisia mahdollisuuksia sielläkin, missä itse ei tajua muuta kuin arkisen työmaan. Kaivelenpa vielä tämän päivän päätteeksi työkalupakistani rautalankaa ja pihdit muistuttaakseni itseäni siitä, mitä mukavaa voin tuosta risukasasta tulevina päivinä aikaansaada.

Tämän tapahtumarikkaan päivän päätteeksi toivotan kaikille mukavaa alkavaa viikkoa!