Sadetta pidellessä

Nyt on sitten pari päivää saatu sitä toivottua kesäsadetta. Ihan hyvä, varsinkin, kun muuten on ollut kohtalaisen lämmintä - ja ensi viikoksi on luvattu taas hellettä. Puutarhan suhteen ei ole tapahtunut mitään muuta kuin luovaa ajattelua. Ja pakollinen nurmikonleikkuu torstaina. 

Tietenkin joka päivä täytyy tehdä vähintään yksi katselmuskierros; missä vaiheessa on minkäkin kukinta, löytyykö tuholaisia, tarvitaanko tukemista - ja muuten vain nyppimässä. Liljat, ruusut ja hanhikit kukkivat. Syysleimut aloittelevat ja marjoista herukat kypsyvät. 

Räkäteille pitäisi opettaa, että tyhjentävät tertun kerrallaan ennen siirtymistä seuraavaan. Meikäläiselle jää tylsiä kahden marjan terttuja kerättäväksi.

Pensaissa riippuvista rompuista huolimatta räkätit käyvät ahkerasti verottamassa punaherukoita. No, eiköhän jokunen marja jää meillekin. Katselin juuri ikkunasta Aronia-pensaita todeten, että niihin on myös tulossa runsaasti marjoja. Siispä keitän viime vuodesta jäljellä olevat herukat pakkasesta yhteen tulevien aronioiden kanssa. Tulee hyödynnettyä molemmat.

Raakoja kriikunoita

Omenasato jää olemattomaksi. Ei tullut kukkia, eikä siis tule hedelmiäkään. Onneksi Kriikunassa on paljon raakileita, joten on jotain naposteltavaa. Kriikunapuut kasvoivat nopeasti. Mietin usein, milloin niistä saisi satoa ja nyt taitaa olla kolmas kunnon satovuosi perättäin. Mitään sen kummempaa säilömistä en Kriikunoille ole suunnitellut. Menevät ns. parempiin suihin.

Pylvästuija (Thuja occidentalis ´Brabant´)

Satuin kulkemaan Tuija-pensaiden vierestä ja huomasin niissä näitä vihreitä "tupsuja". Olisivatko kukintoja? Hauskan näköisiä.

Kärhön punaiset varret ovat hienoja

Pikkupuutarhan portinpylväissä kiemurtelee Alppikärhö ja joku-josta-en-vielä-tiedä-nimeä -kärhö. Nupuista päätellen kukkien väri on lila tai t.punainen. Alppikärhö oli eksynyt toisen kärhön kanssa samaan tolppaan ja niinpä niitä varovasti erottelin. Kärhö ei näköjään teekään samantyyppistä tarttumakärhöä kuin mm. villiviini. Kärhön lehti varsineen kiertyy tuen ympäri varsin tanakasti ja siten se pystyy kiipeämään ylöspäin. Aika nopeaa on kärhöjän kasvu.

Piippuköynnös (Aristolochia macrophylla)

Eilisellä puutarhakierroksellani huomasin monia mielenkiintoisia juttuja. Piippuköynnöksen uusien versojen, varsinkin niiden kärkien tuoreet lehdet ovat aivan sydämen muotoisia. Tänä kesänä piippuköynnöksemme on venähtänyt hurjasti ja kunhan saan jonain päivänä raahattua pitkät tikkaat autotallista, saan köynnöksen sidottua kiipeämään hiukan ylemmäs. Piippuköynnös on minusta erittäin onnistunut valinta tällaiseen varjoisampaan paikkaan. Näyttävä köynnös näyttävillä lehdillä.

Villiviinin uusi elämä kompostissa

Keväällä siistin Villiviiniämme ja roippeet laitoin tietenkin lehtikompostiin. Eilen huomasin Villiviinin luikertelevan kompostin raoista ylöspäin. Olkoon siellä vielä jonkun aikaa ja sitten katson, josko sen voisi siirtää jonnekin. Olisiko se tehnyt sellaiset juuret, että se kestäisi siirron? Kompostissa se ei voi kasvaa, sillä käännän kaikki kompostit vielä syksyllä.

Kesäiseen sadepäivään kuuluu iltapäivätorkut tai ainakin jokunen sivu hyvää kirjaa päiväruoan painikkeeksi. Seurakseni sain karvakuonoisen lemmikkimme, joka ei tapansa mukaan tyytynyt mihinkään pieneen koloon. Ei, se venytti itsensä poikittain sängylle ja lopulta minun oli noustava, sillä seuraavalla käännöksellä olisin pudonnut sängynreunalta lattialle. Sääli, että ihmisten häntä on vuosituhansien saatossa typistynyt pelkäksi häntäluuksi. Varsinkin kissaeläimet näyttävät olevan hyvin ylpeitä hienoista hännistään. Tasapainon säilyttämisen ja kärpästen huiskimisen ohella hännällä lienee muitakin hyödyllisiä käyttötarkoituksia, mutta totisesti se voisi olla ihmiselläkin komistus. Ai, että olisi mukava tervehtiä tuttuja kädenheilautuksen lisäksi hännänhuiskauksella. Ja vaikka kietoa oma häntänsä jonkun rakkaan ihmisen ympärille.

Aamulla kävin pikaisesti hakemassa pari litraa mansikoita pojan syntymäpäiväkakkuun. Hyvän makuisia ovat, mutta sateen vuoksi märkiä ja osa litsahtaneita. Eilen poimittuja olisi saanut 2 €/litra, mutta ostin kuitenkin tämänpäiväisiä hintaan 4 €/litra. Ilmeisesti olisi kannattanut ottaa niitä eilisiä, olisi säästänyt jokusen euron. Eivät nämä tänään poimitut olleet tuplahinnan laatuisia. Aika tyyriitä mansikat ovat, mutta niin ihanaa herkkua, ettei paremmasta väliä. Valitettavasti ähky tulee sen verran viiveellä, että aina tulee popsittua mansikoita liikaa. Vaan nopeasti se unohtuu ja taas seuraavana päivänä voi huoletta napostella litran jos toisenkin.


Meillä myydään oman kylän mansikoita paikallisen marketin edustalla. Kävin ensin hakemassa lisäystä ruokakaappiin ja samalla ovenavauksella kauppaan pöllähti tuplabussillinen saksalaisia turisteja. Tuumasin, että tulipa huonosti valittua kaupassa-asiointiaika. Pelkäsin joutuvani seisomaan kassajonossa iäisyyden. Vaan niin ei käynytkään. Saksalaiset pyörivät kaupan käytävillä aikansa ja sitten vain muutama rouva osti yhden banaanin kukin. Niiden vuoksi ei kassajonossa kauaa tarvinnut palloilla. Ajattelin, että kyllä he sentään ostavat muutaman litran herkullisen punaisia mansikoita herkutellakseen, vaan eivät ostaneet. Menivät takaisin bussinsa luokse kaivelemaan tavaroitaan. En jäänyt saksalaisturistien tekemisiä enemmälti tarkkailemaan, vaan ostin omat mansikkani ja suuntasin takaisin kotiin.

Tyhjäkäyntiä

Tänään en ole saanut aikaan yhtään mitään. En millään rintamalla. Voisin tietenkin saada päivälle pienen plussan, jos menisin kastelemaan kesäkukat. Luultavasti ne eivät kuitenkaan vettä tarvitse eilisen vesisateen vuoksi. Olen seikkaillut netissä tutustuen kotimaisiin pensasruusujen kasvattajiin ja tuottajiin. Ja lukenut muiden blogeja. Välillä katse on noussut tietsikan näytöltä kohti ikkunasta näkyvää puutarhaa. Mitään ei välttämättä nyt juuri pidä tehdä, mutta jotain olisi hauska puuhata. Mielessä on ideoita vaan en saa itseäni liikkeelle. Kokemuksesta tiedän, että tällaisia tyhjäkäyntipäiviä on hyvä viettää. Päässä pyörivät ideat jalostuvat ja puhtia kertyy seuraavia koetuksia silmällä pitäen. 

Olen selkeästi aamuihminen. Kaikki isot ja monet pienemmätkin projektit on aloitettava aamusta. Silloin riittää energiaa ja intoa tarttua hikisiinkin tehtäviin. Usein kesällä hellejaksojen jällkeen saapuva sade ja ilman viilentyminen tuo syksyn lähestymisen tunteen konkreettisesti pintaan. Suomen kesä on niin kovin lyhyt. Vaikka syksy olisikin lämmin, päivät pimenevät nopeasti ja jonkinlainen haikeus valtaa mielen. Kaikki tämä ihana vihreys ja vehreys loppuu. Tulee aika luonnon vaipumiselle pitkään horrokseen. Talviuneen. Kevät on minulle kuin aamu, jolloin olen virkeimmilläni ja tartun innostuneesti raskaimpiinkin tehtäviin. Onneksi haikeus tulee ja menee. Paneutumalla arkeen ja päivään kerrallaan, löytää jokaisesta uudesta päivästä - jos ei iloa, niin ainakin rauhaa.

Radiossa pakinoi parhaillaan Pertti Koskimies luontoäänistä, lähinnä lintujen laulusta. Hän kehottaa menemään metsään, kuuntelemaan lintujen ääniä. Miten minusta tuntuu, että tänä keväänä ja alkukesästä linnut lauloivat tavattoman paljon ja äänekkäästi. Ehkä niillä oli ympäristössämme sopivat olosuhteet. Tai sitten olen ollut muita vuosia vastaanottavaisempi kuuntelemaan luonnon ääniä. Tunnen huonosti lintuja ja harvan tunnistan äänestäkään. Tämän kevään ja kesän suosikkini on ollut Mustarastas, eikä ainoastaan sen vuoksi, että sellainen pariskunta teki pesänsä ja muni munansa talomme päätyköynnökseen. Mahtoiko olla juuri sama yksilö, joka koko kevään luritteli joko pihapihlajan latvassa tai toisella puolella taloa olevassa kuusessa? Iltaisin hakiessani pyykkiä narulta tai kissaa alapihalta, kuuntelin mustarastaan monivivahteista laulua, joka kaikui kirkkaana illan hiljaisuudessa. Aika pysähtyi ja olo rauhoittui. Siitä oli hyvä lähteä valmistautumaan yöpuulle. Minun ja kissan. Lintu jäi pihlajan latvaan jatkamaan lauluaan.

Liian vähän vettä

Yöllä heräsin kohinaan ja totesin luvatun sateen vihdoin saapuneen. Vielä aamullakin satoi ja tervehdin sitä ilolla. Maa alkaa olla kuivaa korppua ja kasvit kaipaavat vettä. No, eipä tuota vesisadetta järin pitkään kestänyt. Ennen yhtätoista aurinko kurkisteli pilvien takaa ja päivä muuttui lähinnä normaaliksi suomalaiseksi kesäpäiväksi. Mittarissa 20 astetta. Sen verran kovaa oli yöllä satanut, että monet pitkänhuiskeat kasvit matelivat maan tasolla. Ritarinkannukset nojailivat hiekkakäytävään ja tuoksuvatukat kastelivat märillä lehdillään ohikulkevat.

Lintualtaassa ei vesi pysy ja altaan sisäpinta näyttää ruosteiselta. Täytyy miettiä, josko jossain vaiheessa käsittelisi pystin puhtoisemman väriseksi ja lisäisi tiivistettä veden pitämiseksi altaassa. 

Värililjat ovat aloittaneet kukintansa. Olen istuttanut ties minkävärisiä sipuleita, mutta kaikki keltasävyiset kukkivat vuodesta toiseen. Sen sijaan hienot lilat ja vaaleanpunaiset katoavat vähitellen kokonaan. Onko meidän myyrillä lempivärejä? Liljakukkoja ei tänä kesänä ole kovin montaa ollut. Yhden taisin sormieni väliin litistää kesäkuun puolella. Pari vuotta sitten noita kirkkaanpunaisia ötököitä oli runsaasti. Alkuun pyydystelin niitä hienostuneesti käsineet kädessä pudottaen pieneen ämpäriin kuolemaa odottaen. Vähitellen hienostelu on kaikonnut ja murhanhimoisena nappaan oitis näkemäni kukot sormien tiukkaan puserrukseen. Rusahdus vain ja henki pois, ilman armoa.

Oksahaketta hedelmäpuille

Huomista vesisadetta uumoillessa sain vihdoin kärrättyä oksahaketta omena- ja kriikunapuille. Marjapensaille sitä ei tällä erää sitten enää riittänytkään. Ensin kastelin sopivan paksuisia sanomalehtinippuja vadissa ja levitin ne puiden juurille. En kuitenkaan ihan runkoon kiinni, vaan jätin rungon ympärille muutaman sentin "hengitysaukon". Sitten kippasin kottikärryistä haketta ja levitin sen tasaisesti sanomalehden päälle. Nyt haketta näyttää olevan paksu kerros, mutta se litistyy ja painuu aika pian. Töyhtöangervo on tehnyt poikasia mm. omenapuiden alustoille, joten niitä kaivelin ennen sanomalehden ja hakkeen levitystä. Purkitin pienet taimet kasvamaan ja odottamaan istutusta uusille paikoille. Jonkinlainen aatos jo viriää mielessä, mihin tuota Töyhtäangervoa jatkossa laitan.

Harmi, etten ole ehtinyt hankkia uutta talikkoa hajonneen tilalle. Hakkeen siirtely lapiolla ei onnistu, joten piti ottaa omat viisipiikkiset käyttöön.

Taas puiden kelpaa kasvaa ja kukoistaa, kun rikkaruohot eivät vie turhaan voimavaroja alustoilla. Vaikka eiköhän tämän kokoiset hedelmäpuut jo pärjää rikkaruohoille.

Oksahakkeen kärräämisen jälkeen oli vuorossa ojien trimmaus. Siihen tarvitsen pitkän sähköjohdon ja siimaleikkurin. Varustukseen olisi pitänyt kuulua myös pitkät housut ja suojalasit - ainakin. Tällä kertaa ainoastaan yksi kivi ponkaisi jalkaan aiheuttaen verinoron ja myöhemmin mojovan mustelman. Kuivuuden vuoksi ojien kasvusto ei ollut kovin pitkää, mutta vuohenjuuri kyllä seisoo tanakasti ja leviää intohimoisesti. Se onkin suurin syy säännölliseen trimmaukseen. Toivon vuohenjuuren pysyvän siellä ojassa, eikä leviävän pihamaan puolelle. Aivan täydellisesti en ole vuohenjuurelta välttynyt, mutta suuren suuri ongelma se ei vielä ole.
 

Pikkupuutarhaan kulkee polku ohi maassa suikertavan Pikkutalvion (Vinca minor) ja tuulessa huojuvien Töyhtöangervojen. Kertaalleen olen tänä kesänä polun siistinyt, mutta pian talviot taas kasvavat polulle ja polun yli toisiaan vastaan.

Pikkupuutarhan rakentamisen aloitin kolme-neljä vuotta sitten. Se sijaitsee tien ja talon välissä. Emme juuri koskaan vietä aikaamme talon tienpuoleisella pihalla, joten tämä paikka on hakenut olomuotoaan. Aikoinaan siinä kasvoi isoja kuusia ja muutama mäntykin. Joku puu piti kaataa ilmassa kulkevien sähkölankojen vuoksi. Kuuset saivat kyytiä siksi, etteivät ne olleet järin kauniita yksilöitä, ne varjostivat voimakkaasti ja lisäksi niistä tuli neulasia talon katolle läjäpäin. Pikkupuutarhaan on ajautunut paljon sellaisia kasveja, joille en muualla pihamaalla ole käyttöä löytänyt. Ja jakotaimia sekä monia kokeiluyksilöitä. Pari kesää sitten pohjustin polut kunnolla. Laitoin pohjalle maanrakennuskangasta ja päälle tiivistyvää kivituhkaa. Reunat kanttasin muovisella reunanauhalla, joka useimmissa kohdissa naamioituu hyvin kasvien sekaan. Polku on itse asiassa umpikuja, sillä en ole toistaiseksi raaskinut johtaa sitä marjakuusen reunaa etupihalle. Siihen kohtaan polku ei vain istu, joten siksi sitä ei ole tullut. Antaa asian muhia. Muutama vuosi sitten istutin pikkupuutarhaan yhden Kriikunan (Prunus domestica), jota yritän pitää vähän matalampana. Myös tontin ainoa suuri kivi sijaitsee polkujen risteyksessä. Silläkin on oma tarinansa, mutta kerrottakoon se joskus myöhemmin. Tässä Kriikunan juurella kasvaa maksaruohoja, Rentoakankaalia, Vuorenkilpeä, Kääpiövuorenmäntyä ja Suikeroalpia - ja valitettavasti yhä liikaa myös rikkaruohoja. Pikkupuutarhassa on vielä lukuisia paikkoja, jotka odottavat täydennystä ja kohennusta. Kaikki aikanaan.

Juuso-kissa viihtyy pitkässä heinikossa, jossa se viettää päivisin tuntitolkulla. Vaihtaa toki välillä paikkaa ja asentoa ja toisinaan keskittyy jahtaamaan hiiriä ja päästäisiä. Heinikossa on varmaan viileää ja varjoisaa. Pehmoistakin, kun katti lysähtää heinien päälle tehden itselleen mukavia levähdyskoloja. Tässäkään se ei korvaansa lotkauttanut kutsuilleni. Shortsit päällä en viitsinyt mennä heinikkoon; punkkeja kun pelkään. Kissaan ei tänä kesänä ole toistaiseksi tarttunut ainuttakaan punkkia. Olen laittanut sen niskaan punkkikarkotetta, apteekista.

Malvikki on saanut asukkaita terälehdilleen.  Sulassa sovussa herrat Vihreä Ötökkä ja Musta Ötökkä taivalsivat kukassa. Olisivatko mettä tulleet hakemaan vai muuten vaan laskeutuneet sopivan laakealle lentokentälle.

Pakollinen tauko

Kaksi päivää on mennyt vanhempien muuttohässäkässä. Terveysviranomaisten pitäisi kieltää muuttaminen tällaisessa helteessä. Harmi, ettei ylimääräiselle hielle löydy uusiokäyttöä, sillä sitä olen tuottanut käytettäväksi vaikka Monacon kokoisen lilliputtivaltion tarpeisiin. Siis, jos joku sellaisen tarpeen keksii. Rankasta ahkeroinnista huolimatta piti heti kotiin palattua mennä tutkimaan oman puutarhani hyvinvointi. Kumma, miten jo kahden päivän poissaolon aikana kasvit muuttavat olomuotoaan merkittävästikin. Etupihan ruusujen kukinta on päässyt vauhtiin ja perhoset ovat jälleen löytäneet reitin Purppurapunalatvoihin. Sulkaneilikoiden kukinta sen sijaan vetelee viimeisiään kun taas Malvan nuput ovat rävähtäneet auki. 

Sormustinkukka on varsinainen puutarhan seikkailija. Kun jokunen vuosi sitten sain ko. kukan siemeniä, luulin, ettei se millään tahdo kotiutua pihalleni. Ei tullut lehtiä, ei kukkia. Noin kolme vuotta sitten pukkasi ensimmäinen lehtiruusuke ja siihen valkoiset kukat aivan toisessa paikassa, mihin aikoinani olin siemenet laittanut. Nyt näitä "sormustimia" löytyy yhdestä jos toisestakin paikasta. Tämäkin yksilö päätti valita paikkansa aroniapensaiden tyvestä. Kasvimaallani jököttää kolme yli metrin korkuista Sormustinkukkaa. Se onkin ainoa paikka, jossa nämä kukat ovat päättäneet kukkia kaksi vuotta peräjälkeen.

Katsokaapa, miten hieno on Sormustinkukkakin sisältä. Varsin monet kasvit ovat hyvin mielenkiintoisia ja valokuvauksellisia lähempääkin tutkittuna. Muotojen ja värien leikkiä ei voi olla ihastelematta. 

Myyrä tai jänöjussi kävi jyrsimässä talven aikana toisen kookkaaksi kasvaneen Syyshortensian aivan valkeaksi. Muistan takuuvarmasti kuvanneeni sen kymmensenttisen tapin, joka jäi pensaasta jäljelle, kun leikkasin kuolemankielissä olleet oksat pois. Olisin laittanut tähän vertailukohdaksi, miten vähän voi pensaasta jyrsijöiden jäljiltä jäädä. Vaan en tuota kuvaa mielestäni hyvin järjestetystä arkistosta kuitenkaan löytänyt. 

Olin varautunut siihen, ettei kyseinen pensas enää elämää näe, vaan niinpä maasta versoo uusia oksia. Ja varsin tanakasti vielä. Taidan leikata toisenkin Syyshortensiani, sillä sekin on kärsinyt parista viime talvesta. Vieressä kasvava marjakuusi pudottaa oksiltaan painavat lumitaakat ja näin Syyshortensian oksat painuvat pahasti maahan. Vaan en leikkaa pensasta nyt, sillä odotan ensin sen syyskukintaa.

Ai, miten ihania suomenkielisiä nimiä kukille on annettu. Palavarakkaus, Syyshohdekukka, Särkynytsydän. Ja hauskojakin, kuten Nurmirölli, Lehtoängelmä. Monella nimellä on varmaan ihan oma tarinansa, joista olisi hauska joskus lukea. Olin hiljattain syntymäpäivillä, jossa vieraana oli myös puutarha-alan ammattilaisia. Arvattavasti tuli keskustelua kukista ja kukanjuurista. Kun kerroin tykkääväni puutarhakirjoista, sain muutaman hyvän lukuvinkin. Kaikkia vinkattuja kirjoja en ole löytänyt, mutta muutaman kyllä. Kun saan käsissäni olevan dekkarin takaisin kirjaston palautukseen, avaan tsekkiläisen kirjailija-toimittaja-dramaturgi Karel Capekin Puutarhurin vuoden. Odottamassa ovat myös Mari Mörön "Vapaasti versoo" ja "Melkein kaikki itää". Mari Möröä olen aiemminkin lukenut, mutten näitä puutarha-aiheisia romaaneja.

Helteessä hommaten

Olisihan sitä voinut käyttää hellepäivän vaikka omalla terassilla mehua lipittäen ja kirjaa lukien. Vaan aamuyhdeksältä työnsin ruohonleikkurin autotallista alapihalle ja annoin nurmikolle kyytiä. Edellinen leikkausväli oli ehdottomasti ollut liian pitkä ja silloin venähtäneen nurmen leikkaaminen oli hidasta ja työlästä. Kunnollisen lopputuloksen saadakseen olisi nurmikolle jäänyt leikkausjäte pitänyt haravoida. Meidän leikkuri kun ei kerää vaan nakkaa silpun sivulle. Sinne se sitten kuivui ja muuttui ruskeiksi vanoiksi. Aina kävellessäni nurmella potkiskelin isompia kasoja hajalle. Päivää vaille viikko on kulunut tuosta edellisestä leikkaamisesta, mutta helteisen ja kuivan sään vuoksi nurmi ei ollut ehtinyt mahdottomaksi kasvaa. Tunti siinä touhussa kuitenkin aina menee.

Varjossa yhä odottavat uudet perennantaimet oli jo pakko saada multaan, joten siinä seuraava työsarka. Kun johonkin istuttaa jotain uutta, syntyy dominoilmiö. Tarkoittaa sitä, että yllättäen tulee tarve siirrellä vanhojakin kasveja. Joko joku on kasvanut liian isoksi tai sitten ei syystä tai toisesta ole hyvä siinä, missä juuri silloin on. Niinpä tänäänkin löysin etupihan ruusujen ja kuunlilojen väliin uppeluksiin jääneen Jaloangervon. Se löysikin sitten uuden paikan alapihan Kiviruusupenkistä. Kiviruusupenkki on saanut nimensä kivestä, joka muutama vuosi sitten pilkisti nurmikosta. Se oli vaaraksi ruohonleikkurille ja hain lapion kaivakseni murikan ylös. Sillä taisikin olla toinen pää Kiinassa, sillä lapiolla en sitä pois saanut. Niinpä laajensin multatilaa kiven ympärillä ja istutin uuteen penkkiin pensasruusua. Tämä penkki on alkanut venymään pituutta ja siitä on tulossa laajempi perennakokonaisuus. Aiemmin tänä kesänä olen istuttanut siihen Töyhtöangervoa ja Sormustinkukkaa. Tänään laitoin Jaloangervon, Värililjoja, Päivänliljan, Kääpiöpeurankelloa ja paria muutakin kukkaa.

Kukaan ei koskaan tule katsoneeksi aurinkokellosta aikaa. Mokoma koriste, jolle ei omaa paikkaa ole vieläkään löytynyt.

Harmittelen, etten tehnyt nurmikolle kohopenkkiä, mutta enää en viitsi aloittaa alusta. Tässä on kyllä ihan kunnolla multaa, ja siihen sekoitin vielä palanutta hevosenlantaa. Oikeastaan tykkään näiden uusien kukkasaarekkeiden levittäytymisestä nurmelle. Aikoinaan lasten ollessa pieniä, oli mukava pelata ja touhuta nurmella. Nyt ei tarvita suurta tyhjää tilaa vaan haluan vähentää nurmikkoa ja tehdä alapihasta jotenkin mielenkiintoisemman. Sanotaan, että nurmikko on pihan elementeistä suuritöisin ja vaativin. Sitä pitää leikata (ja kastella) ja uusiakin silloin tällöin. Muutaman kesän olen taistellut sammaloitumista vastaan ja nyt näyttää, että alan saada tuloksia aikaan. Siitä huolimatta aion jatkaa nurmitilan kaventamista.

Yläpihan pionipenkistä kaivoin ylös neljä Jaloangervoa, jotka eivät selvästi viihtyneet siinä. Ne löysivät uuden sijoituspaikan läheltä, mutta saattaa olla, että joutuvat vielä muuttamaan. Tämä pionipenkki saa "hoitopolun" heti, kun säät vähän viilenevät. Ehkä annan kukkien muutenkin nyt kukkia rauhassa ja ryhdyn polkua rakentamaan vasta syksymmällä.

Voi väsynyttä talikkoa!

Yllättäen meitä pitkään palvellut talikko sanoi tänään sopimuksensa irti. Kompostiin rikkaruohoja nostellessani se alkoi hiljakseen taipua ja lopulta katkesi kokonaan. Jos olisi vain puuvarsi katkennut, mutta myös metallinpätkä väsähti. Ehkä talikon saa vielä korjattua, tai sitten on hankittava uusi. Eivät ole talikotkaan ikuisia.
 

Lämpö on saanut herukat punertumaan. Tulossa on reilu sato Mehumaijalla on töitä tiedossa. Poikkeuksellisesti pakkasessa on vielä edellisenkin kesän herukoita tallessa. Ei kaksi aikuista mehuja niin paljon litki ja punaherukka on aika kirpeä marja muuhun käyttöön. Monet kyllä tykkäävät punaherukasta, mutta minä en ole sille tarpeeksi keksinyt käyttöä.

Näyttää siistimmältä kuin onkaan. Siis varpaat...

Päivän aherruksen jälkeen oli aika mennä suihkuun - ja työhanskojen pyykkiin. Näin kesälämpöisellä en osaa käyttää multahommissakaan saappaita, joten jalat ovat välillä mustaakin mustemmat. Sukat kenties säästäisivät jalkoja, mutta kylllä ne pesemällä puhtaaksi lähtevät. Ja kun pesun jälkeen rasvaa jalat kunnolla ja vetää illaksi sukat jalkaan, on taas seuraavana päivänä uudenuutukaiset varpaat käytössä.

Ei ollenkaan tylsää

Nyt on niin kuuma, että uusien kukkien istutus saa odottaa. Enkä ole vielä täysin päättänyt niiden uutta sijoituspaikkaakaan. Etupihalle - takapihalle - etupihalle...  Eilen tuli taas räpsittyä kuvia kukista, lähinnä niiden kukinnoista. Minkä sille mahtaa, että ne kiehtovat vuodesta toiseen. Sammalruusukin kukkii jälleen, samoin etupihan jaloruusu Kimono. En vain lakkaa ihmettelemästä kukkien kauneutta; pionin tai ruusun kukinto tai mikä tahansa kukka. Kun sitä läheltä katsoo, ei voi olla ihastelematta tätä luonnon järjestystä.

Jalokallioisen ostin viime kesän lopulla Honkkarin alennusmyynnistä. Mielessäni olen sekoittanut sen Kaunokaiseen eli Bellikseen, jonka kukinto on samantapainen, mutta tämä jalokallioinen on huomattavasti korkeampi. Nyt kukka odottaa siirtoa suotuisampaan paikkaan, pois etupihan tuija-aidan läheisyydestä. Se ansaitsee paremman paikan.

Viimekesäinen tarjousostos, Sammalruusu on melko matala, mutta kukkii innokkaasti. Luulin sen varren ja kukkanupun pientä sammalpeitettä kirvoiksi, vaan onneksi eivät olleet. Muissa ruusuissa kirvoja on kyllä liikaakin.

Jaloruusu Kimono

 

Kimono on kiitollinen kukkija, uusia nuppuja muodostuu ahkeraan, eikä se ole kovin kärsinyt kirvoistakaan. Kirvoja kyllä sen nupuissa on, mutta silti nuput eivät tuhoudu ja kukat aukeavat ajallaan täydellisinä. Pientä moitetta itselleni siitä, etten ole ottanut kaikkien kasvieni tarkkoja nimiä muistiin. Latinankielisten nimien tietäminen auttaa taimikaupoissa, sillä aina ei suomenkielistä nimeä ole esillä. Ehkei kaikilla kasveilla edes sellaista ole.

Ketoneilikan (Dianthus deltoidea) yksittäinen kukka on pieni, mutta punaisena loistaa pitkälle.

Ketoneilikka on kiitollinen kuivan paikan maanpeitekasvi. Minun pihallani se ei ole laajentunut yhtä tehokkaasti kuin esim. Sammalleimu, mutta mukavan tiiviinä se kasvaa aurinkoisessa rinteessä.

Kärhöni on nupuilla.

Kuvan kärhö majaili yhden kesän terassilla isossa ruukussa. Kasvoi ja kukoisti. Syksyn tullen siirsin sen maahan, sillä edellinen kärhö ei ruukussa talvehtinut. Pikkupuutarhaani pystytin metallisen ruusukaaren, jonka toiseen pylvääseen istutin myös ruukussa kesän viettäneen Alppikärhön (Clematis alpina). Luulin kumpaisenkin heittäneen henkensä, vaan ei. Toukokuussa mullasta tunki ensi alppikärhö ja sitten tämä yksilö, jonka nimestä ja väristä en ole varma. Saattaa olla, että se on Jackmanii, tai sitten Rouge Cardinal tai sitten joku muu. Alppikärhö teki jo muutaman sentin pituisena yhden kukan ja sen jälkeen se on puskenut pituutta. Mielenkiinnolla odotan, millaisia kukkia näistä nupuista avautuu.

Helokki

Olopihan kukkapenkkiäni voisi kutsua gottage garden -tyyppiseksi. Siellä on vähän sitä sun tätä. Pari kesää sitten sain jonkinlaisen siisteyskohtauksen ja järjestelin kasveja ryhmittäin siten, että yhtä kukkaa olisi vain yhdessä kohdassa. Turhaa oli, sillä monet kukat näyttävät päättävän ihan itse, missä haluavat kasvaa ja kukkia. Ja sitten on niitä, jotka tuppaavat kasvamaan siellä sun täällä. Kuten akileijat, sormustinkukat ja unikot. Tästä turhaakin turhemmasta työrupeamasta oli kutienkin se hyöty, että opin tykkäämään sekasortoisesta penkistäni uudella tavalla. Mm. tämän Kultahelokin siirsin mielestäni hyvälle paikalle sillä seurauksella, ettei sitä viime kesänä näkynyt laisinkaan. Pelkäsin jo tappaneeni sen, mutta nyt tämän yksilön lisäksi penkissä könöttää kaksi ihan uutta vartta nuppuineen. Hienoa!

Sulkaneilikka

Sulkaneilikan sain kymmenen vuotta sitten vanhemmiltani heidän muuttaessa omakotitalosta kerrostaloon. Isä ei tiennyt kukan nimeä vaan kutsui sitä Kartanoruohoksi. Jotta osaisin istuttaa kasvin oikeanlaiseen paikkaan, ryhdyin metsästämään sille nimeä. Sataprosenttisen varma tuosta Sulkaneilikka -nimestä en ole, mutta neilikoiden sukuun se kyllä kuuluu. Se viihtyy hyvin auringonpaahteessa ja toimii myös maanpeitekasvina. Kiitollinen kasvi.

Tässä on seuraava työmaa odottamassa sijoitustaan. Hissukseen alkaa tulla ajatuksia, mutta onneksi tämä helle hidastaa niin ajatustyötä kuin estää lapiohommatkin. Kenties tulee tarkemmin mietittyä, minne näitä tyrkkää. Sieltä kylämarkkinoiltahan nämä mukaan tarttuivat. Katselin sopivia perhoskukkia pihalleni, ja mukaan tuli sitten muutakin. Fillarilla oli hauska kiikuttaa perennakasvit kotiin, mutta ehjänä tultiin kaikki.
 

Rodoja minulla on ollut hamasta alusta alkaen, mutta aina olen onnistunut ne tappamaan. Pihamme istutussuunnitelmaan rodoja oli piirretty ympäri taloa. Onneksi emme noudattaneet suunnitelmaa, sillä jokainen pensas olisi taatusti kuollut lumitalvien katolta pudotettavien taakkojen alle. Talon puistonpuoleisessa päädyssä on mukavan varjoisaa. Ainakin nyt, kun tuomi on kasvanut isoksi. Myös maaperä tuntuu suosivan rodon kaltaisia kasveja, joten sinne istutin pari vuotta sitten tämän puolikuolleen näköisenä kaupasta halvalla ostamani kasvin. Ja kuten kuvasta näkee, se on alkanut siellä viihtyä. Kukkia ei tänä keväänä tullut, mutta uusia lehtiä se on alkanut pukkaamaan ja näyttäisi nyt tekevän ensi kevääksi nupun alkujakin. Tässäkin jännitettävää tiedossa.

Minun kasvitietoni ei ole ammattilaisen tasoa. Ei lähimaillekaan. Ahkerasti kuitenkin haen tietoa kirjoista ja nykyisin enenevässä määrin myös netistä. Kulkiessani teillä ja turuilla vilkuilen  ympärilleni ja nähdessäni mielenkiintoisia kasveja, otan selvää niiden nimistä ja kasvuolosuhteista. Jos tykkään ja kasvi sopii suunnitelmiini, saatan sen hankkia. Voi tietysti ihmetellä, kuinka en näinä omakotivuosina ole tämän enempää oppinut. Onpa tullut käytettyä aikaa paljon muuhunkin ja paneutuminen pihaan on ajoittain ollut varsin löyhää. Aina on kuitenkin sisimmässä virinnyt into ja kiinnostus puutarhaan odottaen vain sopivaa hetkeä päästä valloilleen. Joinakin kesinä tuo into on pullahtanut enemmän, joinakin kesinä vähemmän. Mitä enemmän ikää tulee, sen enemmän haluan paneutua pihaani. Myös ilmastomuutos, luonnon saastuminen ja ihmisen ympäristölleen aiheuttamat kielteiset vaikutukset pitävät minua tehokkaammin omassa puutarhassa. Halu pienentää hiilijalanjälkeä ja pyrkimys elää hivenen terveellisemmin onnistuvat kohdallani helpommin tällä tontillani. Kun mieli tekee viikoksi kahdeksi Roomaan tai johonkin muuhun kiinnostavaan kulttuurikohteeseen, voi korvikkeeksi tunkea hanskansa multaan. Ihan samahan se ei ole - hyvällä mielikuvituksella kelpaa kyllä.

Viileässä jaksaa ahertaa

Helteessä on ollut parin päivän viileämpi tauko. Sinänsä ihan kesäisen lämmintä, mutta liki 30 asteen auringonpaahteen jälkeen 10 asteen pudotus pilvisiin päiviin tuntuu merkittävästi. Näin parhaaseen kasvukauteen jo muutaman päivän laiskottelu tuppaa äkkiä näkymään puutarhassa. Sieltä ne rikkaruohot nostavat päätään ja monia perennoja täytyy tukea tai muuten niiden oloa kohentaa. Maanantaina siivosin Pikkupuutarhaani. Kevätkaihonkukat luikertelivat käytäville, ruusupensaat ja töyhtöangervot sekä pajuangervot kaatuilivat niin, ettei enää erottanut kulkureittejä. Hain kellarista vihreää aitaverkkoa, jolla sain mainiosti tuettua korkeuksiin huojuvat perennat. Surutta leikkelin kaihonkukkien versoja ja samalla noukin sieltä täältä joitakin rikkaruohoja. Täytyy todeta, että tiiviisti alustan täyttävä maanpeitekasvillisuus ja ahkera nyppiminen tuottavat vuosien mittaan palkintonsa. Aina löytyy jokunen väärään paikkaan tunkeutunut voikukka tai muu rikka, mutta mitään suurta ongelmaa niistä useimmissa paikoissa puutarhassani ei enää ole.

Sidoin myös olohuoneen ikkunoiden eteen rönsyilevää villiviiniä sen verran paremmin, etteivät kasvavat oksat kokonaan peitä näkymää ulos.

Eilen en tehnyt päiväseltään mitään, mutta iltapäivän jo kääntyessä illan puolelle intouduin lapiohommiin. Töyhtöangervo on levinnyt tontillamme sinne tänne. Yksi komea yksilö kasvaa metsikön puolella, leppään nojaten. Pienempiä poikasia löytyi omenapuiden alta. Niitä sitten siirsin pariin kukkapenkkiin, sillä aion lähipäivinä kärrätä haketta omenapuiden alle. Kun siis tapani mukaan laitan hakkeen alle kasteltua sanomalehteä, pysyvät hedelmäpuiden alustat siisteinä. Säästyn rikkaruohojen kitkennältä ja myös ruohonleikkuu on helmpompaa, kun ei tarvitse varoa vahingoittavansa puita. 

Puutarhastani metsän puolelle karannut Töyhtöangervo nojaa leppoisasti lepän runkoon.

Tämä Töyhtöangervon lapsukainen kasvaa Lumimarjapensaan vierellä. Siitä se saa vielä hetken komistua ja sitten siirrän sen johonkin parempaan paikkaan - jota en vielä ole keksinyt.

Kiemurapenkki alkaa olla siinä vaiheessa, että joko se kasvaa pituutta tai saa jäädä nykyiselleen. Leveyttä en sille enää lisää, koska sen hoitaminen on näin kapeana helpompaa.

Lapio kun oli käteen tarttunut, siirsin samalla vadelmapensaiden alle eksyneet kaksi Nauhuksen lasta talon puistopäätyyn rodojen seuraksi. Siellä on mukavan varjoisaa ja entisestään jo kaksi nauhusta odottamassa. Sopivasti hikisenä ja kädet mullasta mustana päädyin vielä perkaamaan kasvimaalta juolavehnää. Tilli, salaatti ja punajuuri olivat tukehtua rikkaruohoihin.

Punajuuressa on hauskat punaiset lehtiruodit.

Nyt salaattia syömään.

Tilliä joutaisi nyppimään ruokiin ja pakkaseen myöhempää käyttöä varten.

Kylämarkkinoilta ostetut perennat odottavat vielä istutusta. Täytyy vielä pohtia, minne niitä tyrkkään. Päässä risteilee ideoita, mutta jalostukoon hetken. Puutarhani alkuvuosina mietin, miten ihmeessä ihmiset voivat puhua kasviensa jakamisesta ja jopa pois antamisesta. Mielessäni näin isoja aukkoja kukkapenkeissä ja taimikaupan huikeisiin summiin päättyviä kuitteja kukkarossani. Jotenkin kuvittelin pienessä päässäni, että puutarhaan aina vain ostetaan uusia ja uusia kasveja täyttämään paikkoja. No nythän olen saanut todeta, että kasvit kasvavat monin eri tavoin. Toki ne nousevat ylös kohti aurinkoa, mutta leviävät sivuille, taakse ja eteenkin. Jotkut tekevät juuriversoja, jotkut siementävät ja mikä mitenkin. Ennen kuin huomaakaan, puutarha pursuaa vihreyttä. Isossa puutarhassa on mahdollisuus rakentaa uusia kukkapenkkejä, pensasryhmiä ja mitä kukin keksiikään. Pienessä puutarhassa tila voi nopeastikin täyttyä. Jotkut tykkäävät uudistaa puutarhaansa säännöllisin väliajoin. Puutarhalehdet ja -ohjelmat ovat täynnä vinkkejä uusista tiloista. Muodissa on rakentaa erilaisia "huoneita" puutarhaan ja monet näyttävät suorastaan kilpailevan erikoisilla ratkaisuilla. Onneksi jokainen saa toteuttaa itseään omien toiveidensa ja rahkeidensa mukaisesti. Ja onneksi kasvien kanssa touhutessa tieto ja taito lisääntyy kaiken aikaa. Jos jokin juttu ei toimi, sen voi muuttaa. Jollei tänä kesänä, niin joskus myöhemmin.

Velttoilua

Pahin helle lienee hellittänyt, mutta aika lämmintä on edelleen. Kaikkialla on hiljaista; joko naapuristo on lomalla tai uimarannassa. Edes varisten raakkumista ei kuulu. Taivaalle auringon eteen on muodostunut pilviharso, mutta edelleenkään ei näytä siltä, että ukkonen olisi tulossa, vaikka sellaista on ahkerasti luvattu. Toki saisi välillä sataa, puutarha janoaa vettä. 

Sormustinkukat kukkivat, samoin töyhtöangervot kohottavat kermanvalkoiset pitsiröyhynsä kohti taivasta. Luulin jo kadottaneeni Kultahelokin, mutta uskollisesti se on ponkaissut muiden kukkien seasta aurinkoon. Kävin myös tänään kylän torilla markkinoilla. Tuli jälleen ostettua muutama perenna: Iso päivänkakkara, Syysleimu "Diana", Punapäivänhattu, Komea käenkukka, Päivänlilja ja mikähän se kuudes oli? Enpä nyt muista. Kasvit odottavat istutustaan varjoisessa paikassa vesiastiassa. Ne olivat aika kuivia ja nyt on liian kuuma istutushommiin.

Kun riittävästi istuu pihalla kukkiaan tuijottamassa, syntyy runsaasti uusia ideoita ja parannusehdotuksia. Pioneja tukiessani huomasin, että olopihan kukkapiha on varsin vaikeahoitoinen. Liian leveä, jotta tarvittaessa pääsisi reunimmaisia kukkia hoitamaan tallomatta jotain tärkeää. Niinpä aion tehdä pienen polun - tai paremminkin entistä ehomman reitin kukkieni keskelle. Oikeastaan taidan jakaa ison kukkapenkin kahtia jonkinlaisella kivipolulla. Silmissäni jo näen suunnitelman, mutta toteutukseen ryhdyn sään vähän viilennyttyä. 25 asteen lämmössä on parempi syventyä dekkariin ja antaa kukkien elää omaan elämäänsä.

Kyllästysaineella käsitelty sähkötolppa pilkottiin myöhempää käyttöä varten. Ei vain ole keksitty, mitä se myöhempi käyttö voisi olla.

Huoltopolun tekemiseen voisin tietenkin käyttää näitä puupölkkyjä, mutta jostain syystä ne eivät minua viehätä. Pölkyt ovat odottaneet käyttöideoita pari vuotta, jollei enemmänkin. Ehkä ne saavat lojua tässä hamaan loppuunsa saakka. Luultavasti päädyn kuitenkin kivipolkuun, kunhan keksin, mistä saan vähän hiekkaa. Kenties lähden kottikärryjen kanssa läheiselle hiekkakuopalle.

Tästä pitäisi kärrätä omenapuiden ja marjapensaiden juurille katetta. Kun katteen alle laittaa kasteltua sanomalehteä, ei juurikaan tarvitse rikkaruohoja kitkeä.

Kaikki tontiltamme tuleva oksa ja risu joutuvat silppuriin ja haketta käytän niin kompostiin kuin mm. marjapensaiden ja omenapuiden juurille. Ensin laitan kasteltua sanomalehteä, jonka peitän tällä oksahakkeella. Vuosien mittaan olen upottanut puutarhaamme kärrytolkulla haketta, eikä milloinkaan ole tarvinnut oksia polttaa tai kaatopaikalle kärrätä. Eikä myöskään kaupasta ostaa värillistä koristehaketta. Mahdollisesti se kaupasta ostettava on tasalaatuisempaa ja kauniimpaa, mutta tämä kelpaa meille mainiosti. Mikä maasta tulee, se maahan menee.

Herukkasadosta tulee jälleen runsas.

Herukat alkavat jo punertaa ja niitä tulee jälleen runsaasti. En vain tiedä, mitä niille tekisin. Ei meillä juoda järin paljon mehuja eikä punaherukasta loputtomiin keksi leipomistakaan. Joskus olen tehnyt siitä vispipuuroa ja sitäkin useammin hilloketta tai hyytelöä aamupuuron höysteeksi. Silti en kaikkia pensaista tulevia marjoja itse tarvitse. Kenties ryhdyn kauppaamaan niitä naapureille. Kerääminen on kuitenkin sen verran tylsää hommaa, ettei ihan huvikseenkaan viitsisi sitä tehdä. Pakastimessa on vielä viime vuoden marjoja, jotka täytynee keittää hyytelöksi. Myös karviaisia tulee jonkin verran, mutta niitä on mukava popsia vaikka kirjaa lukiessa.

Kaikelle löytyy käyttöä. Myös näille tarpeettomille dvd:eille.

Rikkoutuneet tai tarpeettomat romput ovat erinomaisia linnunpelättejä. Hiljaa tuulessa pyöriessään ne välkehtivät ja auringon niihin osuessa pelottavat aika tehokkaasti etenkin räkättejä. Räkätit eivät nappaa marjoja pensaista lennossa vaan taapertavat pensaiden alla napsien marjoja alas taipuvilta oksilta. 

Öisin nukkuminen on pätkittäistä, kun helteinen ilma on vihdoin saanut tämän kivitalonkin seinät lämpiämään. Ikkunat ovat aamusta iltaan auki, mutta mitään viileyttä ei niistä sisään tule. Joitakin hyttysiä ja muita ötököitä kylläkin. Silti en valita. Syksy tulee ennen kuin huomaammekaan ja talvella on taas pakkasta ja kylmä. Nyt on kesä ja lämmin, niin pitää ollakin. Ja loma-aikaan on lupa velttoilla. Räsymatot on kaikki pesty, kuivuneet ja odottavat suursiivousta. Ennen en niitä lattioille levitä. 

Aamupäivällä lötköttelin pihakeinussa, taisin torkahtaakin. Patiosta on näiden lämpimien ilmojen myötä tullut yksi huone lisää. Luultavasti niitä käytetyimpiä huoneita. Siellä syödään, siellä istutaan ja ihmetellään...ja siellä otetaan päivätorkut. Tänään luin aamulehdenkin pihalla. Illoistakin kannattaa nauttia, sillä kesäillassa on ihan oma tunnelmansa. Eilen kastelin kukkia ja niin vain tulin nyppineeksi yhtä sun toista perennapenkissä ja keränneeksi koivusta pudonneita oksia. Siinä puuhaillessa kuuntelin luonnon ääniä. Mustarastaan lurittelua. Joku koirakin kaukana haukahteli, ja selvästi valmistauduttiin hiljentymään yötä varten.

Helteisiä hetkiä

Viikko on kulunut 9-vuotiasta veljentyttöä "hoitaessa". Aurinko on paistanut täydeltä terältä ja hellettä on riittänyt. Nurmikko on kasvanut kohisemalla, mutta sen enempää aikaa kuin jaksamistakaan ei ole ruohonleikkuuhommiin ollut. Hullu kai itseään lähtee kiduttamaan ruohonleikkurin ohjaimissa liki 30 asteen lämmössä.

Mustarastaan pesä tyhjentyi alkuviikosta. Yllättäen maanantai-iltana viimeinenkin mustarastaslapsi istui pesän reunalla ja hetken perästä sekin oli lähtenyt koettelemaan siipiään suureen maailmaan.

Hei rakkaat sisaret, odottakaa minuakin!

Lasten kanssa puuhatessa pääsee itsekin palaamaan lapsuuden leikkeihin. Levitimme vilttimme ensin alapihan nurmella, mutta muurahaiset osallistuivat leikkeihimme sen verran aktiivisesti, että siirryimme puupatiolle auringonvarjon alle. Sinne tehtiin barbien koti. Anneli ja Onneli pitivät kahvikutsut ystäville. Barbit saivat nimensä Marjatta Kureniemen "Anneli ja Onneli" -kirjasta, jota luimme iltalukemiseksi.

Onneli vilkuttaa

Leikkimökissä on helteellä tukahduttavaa ja yleensä lapset haluavat oven olevan kiinni. Kaiketi niin on jotenkin kodikkaampaa. Jollain verukkeella sain sentään hetkeksi oven auki odotellessani herkullista hiekkaruokaa muovimansikalla koristeltuna.

Leikkimökki on läpikäynyt muodonmuutokset. Huonekalut löysivät uudet paikkansa.

Torstaina kävimme pienen ystäväni kanssa Suomenlinnassa katsomassa Ryhmäteatterin esitystä "Ronja ryövärintytär". Katsomo oli viimeistä paikkaa myöten täynnä ja koska kyseessä oli koko perheen esitys, myös lapsia oli runsaasti yleisönä. Näytelmä oli hyvä. Erityisesti ihastelimme puvustusta ja lavasteita. Kekseliäsyyttä oli käytetty runsain mitoin ja paikoin nimenomaan hauskat lavaste- ja pukuideat saivat yleisön nauramaan hersyvästi.

Palasimme lautalla Kauppatorille auringon laskiessa Tuomiokirkon taakse. Lautalla oli paljon myös Suomenlinnaa ihastelemassa käyneitä turisteja, jotka kilvan kohottivat kännykkäkameransa kohti Kauppatoria vangitakseen hienon auringonlaskun.
 

Aurinko laskeutuu vähitellen Tuomiokirkon taakse