Katselen ikkunasta, kun ulkona sataa...

Alapihalle johtava puutarhaportti  heti vapun jälkeen 2.5.2012

Tämä puutarhaportti on kuin ikkuna eri vuodenaikojen muutoksiin. Jostain syystä tulen kuvanneeksi näkymän useampaan kertaan vuoden aikana. Tämä ylinnä oleva kuva on otettu heti vapun jälkeen, viime keskiviikkona. Kuvassa on vielä vähän harmaata, vaikka maasta jo kaikenlaista kohti aurinkoa pyrkiikin. Nurmikolla näkyy maahan imeytymätöntä kalkkia; se kaipaa muutaman kunnon sateen ja nurmikon kasvun kadotakseen näkyvistä. Joka vuosi päätän hankkia rakeista kalkkia sen helpon levittämisen vuoksi, mutta kaupassa kuitenkin hinta ratkaisee. Jauhemainen kalkki on aika paljon edullisempaa.

Alapihalle johtava puutarhaportti kuvattuna tänään 6.5.2012

Tämä kakkoskuva onkin sitten otettu vain hetki sitten, iltaseitsemän sateessa. Aronioissa on jo selvästi viherrystä ja muutenkin näkymässä on paljon enemmän sävyjä. Vapun jälkeen ei ole ollut erityisen lämmintä ja viime yönä mittari laski himpun verran pakkaselle. Jos tämänpäiväisen sateen jälkeen tulee vähänkin lämpimämpää, luonto suorastaan humahtaa vihertämään.

Alapihalle johtava puutarhaportti viime keväänä 15.5.2011

Tämä kolmas kuva on otettu vuosi sitten toukokuun puolivälissä eli runsas viikko tästä päivästä eteenpäin. Näkymä on huomattavasti vihreämpi ja esimerkiksi vasemmalla kukkapenkissä pikkusydämet kukkivat ja oikealla jalopähkämöt ovat jo muutaman sentin mittaisia. Alapihalla näkyy myös tulppaanit kukkivan. Tänään ne olivat vielä ihan nuppuisia. Ja marjapensaissa on ihan komeat lehdet.

Alapihalle johtava puutarhaportti viime kesänä 7.6.2011

Tämä neljäs kuva onkin sitten viime kesältä, kuukauden tästä päivästä eteenpäin. Humala kiipeää kohti taivasta, akileijat kukkivat ja oikealla näyttäisi olevan unikon pampulamaisia nuppuja. Pionitkin ovat jo kasvaneet valmistautumaan kukkimiseen.

Meetu, pikkuveljeni töpöhäntäinen kissa. Vau, mitkä silmät!

Olen tullut riippuvaiseksi ulkona olemisesta ja pihalla touhuamisesta. Parhaillaan ulkona sataa ja iltakin jo on. En millään jaksa katsoa televisiota tai lukea kirjaa ja nyhjään tässä tietokoneen ääressä. Päässä risteilee "kasviajatuksia", jotka varmaankin olisi parasta laittaa paperille, jotta niistä saisi jonkinlaisen otteen. Luultavasti jatkan "meetumaista" lötköttelyä; silmät auki, mutta pää tyhjänä.

Kolea kevätsade

Eilisen aherruspäivän jälkeen näyttää tulevan lokoisa lauantai. Yön aikana saapunut sadealue saa ilman tuntumaan kolealta, eikä märkyys houkuttele työskentelemään pihalle. Ihan hyvä välillä tehdä muutakin ja kotiakin pitää toisinaan siivota. Niinpä aloitin tämän päivän imurointiurakalla. 

Eilen istutin kolme Tuiviota makkarien ikkunan alle. Tämä paikka näyttää koko kevään kovin alastomalta, kunnes Köynnöshortensia ja Piippuköynnös vihdoin vihertyvät. Samoin Kotkansiipi ja kuunliljat antavat odottaa itseään, joten jotain vihreää piti paikalle saada kevättä värittämään.

Istutin myös kymmenen Kartiotuijaa aidanteeksi rajaamaan tonttia puistonpuoleiseen talonpäätyyn. Laitoin puut limittäin ja vähän suuremmilla väleillä, koska paikalla kasvaa Jättitatarta ja Tuoksuvatukkaa. Ainakin tatarista on tarkoitus jollain aikavälillä päästä eroon sen valtaisan leviämisen vuoksi. Jo eilen kaivoin lukuisia juurakoita ylös maasta, mutta kokemuksesta tiedän, että uusia punaisia kärkiä nousee kuin sieniä sateella. Tatar leviää pienestäkin juurenpalasta ja iso työmaa on vielä edessä. Mahdollisesti istutan jossain vaiheessa välejä täyttämään uusia tuijia, mutta tässä vaiheessa täytyy jättää tilaa kaivaa tatareita maasta. Ja lisäksi on jätettävä tilaa lumelle.

Kiurunkannukset kukkivat nurmikolla ja vähän siellä sun täällä. Muurahaiset kuljettavat siemeniä uusiin paikkoihin ja uusia kiurunkannuksia nousee kevät keväältä isompia rykelmiä. Kukinnot näyttävät olevan ihan sotkussa, mutta kaiketi siinäkin jogin logiikka piilee.

Myös valkovuokot ovat vähitellen löytäneet puutarhamme. Tässä oli vielä pari vuotta sitten mustaherukka, joka kuitenkin näytti alusta pitäen kituvan. Lopulta kaivoin sen kokonaan pois ja viime vuonna paikalle ilmestyi tällainen valkovuokkometsä. Pilvinen ja kolea ilma on saanut vuokkojen kukat suppuun. Siinä ne nuokkuvat aurinkoa odottaen seuranaan omasta porukastaan eksynyt kiurunkannus. Kunpa vielä saisin jostain keltavuokkoja pihamaalleni.

Ruohosipulitupas terhakkaana muuten vielä ankeassa kukkapenkissä. Muutama Scillakin on eksynyt ruohosipulin joukkoon. Joka kerran alapihalla kävellessäni harmittelen, etten tehnyt tästä kohopenkkiä. Voi olla, että jonain päivänä lapio kuopaisee kukat ylös ja alkaa vimmattu penkin uudistushomma. Ehkä kuitenkin annan tulppaanien ensin kukkia.

Sieltä tulee Syysleimut. Niin vain kaikki tutut kasvit löytävät jälleen tiensä mullasta valoon. Aika ovelia nuo kukat putkahtaessaan mullasta yksi toisensa jälkeen. Jos kaikki nousisivat samaan aikaan, ei niistä ehkä ehtisi nauttia näin kokonaisvaltaisesti. Nyt jokainen kasvilaji saa ansaitsemansa huomion ja itse kunkin erityispiirteet pääsevat oikeuksiinsa. 

Siirsin eilen muutamia taimia omiin purkkeihinsa sanomalehtipoteista. Ikkunalautakasvatus on hiukan hankalaa, kun valoisaa tilaa on niin vähän. Näytti myös, etteivät taimet enää kasvaneet poteissaan. Ehkä ne olivat käyttäneet olemassa olevat ravinteet ja tahtoivat parempaan paikkaan. Tiedä häntä, taimikasvatus ei ihan ole minun heiniäni. Siitä huolimatta joka kevät tulee jotain yritettyä ja onneksi aina joku onnistuukin. Edelleen unelmissani haikailen kasvihuonetta. Pitäisikö tänään laittaa lottoanomus vetämään.

Juusolla oli eilen juhlapäivä. Se sai kiinni peräti kaksi pientä hiirtä. Niitä piti kantaa suussa ja tassutella alapihalla. Toisesta hiirestä ei jäänyt jälkeäkään, mutta toinen hiiri makasi tänään jalat kohti taivasta - hengettömänä - totta kai. Ja Juuso partioi samalla hiirenlöytöpaikalla, josko onni suosisi hiirestäjää uudemmankin kerran. Ei suosinut. Kun ei saalistakaan ollut, kissa alkoi naukumaan emäntänsä perään. Sisälle halusi kissa, lämpimään ja kuivaan. Hänen hienot, valkeat tassunsa eivät tykkää märästä maasta. Piti vähän kiusata kattia ja tähtäillä sitä kameralla. Aina kun sille jotain sanoin, se naukaisi surkeasti vähän jo hermostuen, ettei tuo emäntä meinaa laisinkaan liikahtaa kotioven suuntaan. Sisälle päästyään se asettui ruokakupin ääreen napostelemaan päivän ensimmäistä ateriaa. Aamulla kun oli niin kiire ulos, ettei ehtinyt karvakorva edes syömään.

Syötyään Juuso halusikin seurustella tai ainakin seuraa, ja se hyppäsi työpöydälleni itseään pesemään. Tee nyt siinä sitten töitä, kun tietokoneen edessä on meneillään tassujen putsaussessio. Vähän piti välillä puskea näytön reunaa ja hiukan myös emäntää, ettei tämä pääsisi unohtamaan karvakorvan olemassaoloa. Pöydältä piti siirtää papereita sivuun, että katti sai hiekat varpaidensa väleistä rapsuteltua pöydän pinnalle. Ehdin juuri aamusella imuroimaan edelliset neulaset kissan kulkupaikoilta ja nyt se on jo ehtinyt kantaa uusia sisälle.

Olen useasti miettinyt, miten hankalaa olisi elää kissan elämää silloin, kun on edessä pesuhetki. Nuolla kaikki roskat ja hiekat jaloista ja varpaanväleistä omaan suuhunsa. Eikö se kaikki irtokarva saa kurkkua kutisemaan ja aivastuttamaan? Millaiselta mahtaa maistua multa hampaissa ja pistävätkö neulaset kenties kieltä? Ehkä Juuso sitä miettiikin, kun kielikin on unohtunut nenän alle. Luultavasti se kuitenkin miettii niitä ihania hiirulaisia, joita tuli eilen metsästettyä ja mitä todennäköisemmin seuraavana mietintälistalla on pohdinta, jokohan tästä lähtisi päiväunille.

Torstaina kävin ystäväni syntymäpäivillä. Hän oli leiponut ihanan rahkakakun ja tehnyt myös herkullisia suolaisia naposteltavia. 

Silmäilin tuossa edellisten vuosien merkintöjä puutarhapäiväkirjassa ja totesin, ettei tämän kevään säässä ole mitään erityistä. Välillä on todella lämpimiä päiviä, mutta sitten taas muutaman asteen koleutta ja kylmyyttä. Keväällä 2010, tarkalleen 4.5. sataa puolen päivän aikaan vettä ja rätää, lämpöasteita peräti +2 eli ei kovin rattoisaa. Ja jo viikkoa myöhemmin on varjossakin hellelukemia. Siis sitä keikkuvaa kevättä silloinkin.

Vapun jälkeen viilenevää tiedossa

Kiirettä on ollut sen verran, etten toiveistani huolimatta ole ehtinyt tehdä pihamaan hyväksi yhtään mitään. Kunhan kerkeän pikaisesti suorittaa tilannetarkastuksen. Mahonia on nupussa ja tulppaaneita tunkee mullasta. Myös narsissit ja helmililjat kukkivat, osa vielä nupuillaan. Krookukset ja scillat lopettelevat. Tietenkin joka puolella maasta nousee jos jonkinlaista ja kuten joka kevät, olen hetken aikaa sopivasti ulalla siitä, mitä mistäkin tulee. Kunnes taas pääsen kartalle ja sinuksi kasvieni kanssa. 

Pää on kaikesta huolimatta täynnä uusia suunnitelmia ja tuolla pihalla kävellessä niiden suunnitelmien määrä sen kun kasvaa. Kun maisema on vielä melko paljas ja väripilkutkin pieniä, ajatuksissa risteilee kysymyksiä: mitä tuohonkin laittaisin. Kesän edistyessä nuo kysymykset vähenevät, kun kaikki kasvaa ja runsastuu.

Jos ihminen pystyisi kuulemaan kasvien kasvuäänen - jos siis kasvamisesta ääntä lähtisi - olisi tuolla ulkona mahdoton suhina ja rapina. Joka puolella tapahtuu. Missä ei eilen ollut juuri mitään, saattaa tänään olla viiden sentin varsi. Särkynyt sydän kuuluu niihin hurjastelijoihin, ainakin tässä vaiheessa. Muistan, kuinka pari vuotta sitten tapasimme istua terassilla katselemassa lintujen touhuja ja muuten vain haistelemassa alkukesän ilmaa. Siinä istuessamme tuli seurattua Humalan kasvamista. Valehtelematta se kasvoi parhaimmillaan 50 cm päivässä. Ukkokulta sanoi sitä tappajaköynnökseksi, sillä meidän Humalan varsi tarttui hiuksiin ja vaatteisiin ohi kulkiessamme. 

Kuvassa vasemmalla on pieniä Lemmikin taimia. Mylläsin tätä osuutta loppukesästä aika lailla ja noita lemmikkejä riivin surutta, kun niitä tuntui olevan joka paikassa. Pikkaisen myöhemmin sydämestä riipaisi ajatellessani, että riivinkö liikaa? Tuhosinko kaikki lemmikit? Taitaa kuitenkin olla aika terhakka kasvi, sillä kyllä noita tupsuja näyttää tulevan aivan riittävästi. Usein Kevätkaihonkukka kukkii vielä Lemmikkien kukinnan aikaan ja penkissä yleissävynä on se kuuluisa lemmikinsininen.

Esikkokin aloittelee kukintaansa. Säätilan on luvattu viilenevän, jopa räntäsade täällä etelässä on mahdollinen. Eiköhän nuo kukat jonkin verran kylmyyttä kestä, kukinta saattaa jopa pidentyä, kun nuput eivät avaudu.

Mielenkiintoista, miten samannäköisiä monet kukat ovat ihan taimiasteella. Tiirailin kaihonkukkien ja esikoiden välissä ja seassa kasvavia vihreitä silmuja aikani ja sitten totesin niiden olevan vaahteralapsia. Joitakin jo nypin pois, sillä viime vuodesta muistan, kuinka niiden juuret tuntuivat jämähtävän Kiinaan saakka, jos niiden antoi vähänkin isommiksi kasvaa. Meillä näitä vaahteralapsia on ihan liikaa ja useimmat niistä yrittävät sitkeästi kasvaa aikuisiksi puiksi. Tontillamme on toki muutama vaahtera ja puiston puolella lisää ihan riittämiin. Kaunis puu, ei siinä mitään. Mutta kaipaisi ehkä pientä ehkäisyneuvontaa.

Täytynee kaivaa esiin pahvi, jossa oli näiden raitalehtisten tulppaanien nimi. Hauskan näköiset lehdet ja veikkaanpa että kukan väri on lila tai ainakin sinne päin. Näin hämärästi muistaisin.

Eilen tilasin netin kautta 60 kpl metsäkuusen taimia. Ei ollut ihan helppo homma, sillä varsinaiset taimikauppiaan - siis metsäkuusen taimien - haluavat myydä taimiaan 1000 kpl:n erissä. Ja sitten se toinen vaihtoehto olisi ollut Muhevainen, joka kauppaa vähän pidemmälle edistynyttä kuusta 25 euron hintaan. 1000 kappaleesta tulisi aikamoinen aita ja tuohon Muhevaisen hintaan jäisi meidän aita varsin lyhyeksi.

Heräsimme ehkä aidan istuttamisen suhteen vähän liian myöhään. Kunta on rakentamassa kotitiellemme jalkakäytävää ja muuta siihen liittyvää. Samalla tehdään tuon meidän naapurissa olevan pienen metsikön läpi kulkuväylä toisella laidalla olevalle pelikentälle. Puita ja pensaita tullaan karsimaan ja sen myötä tietenkin myös valon määrä tontillamme tulee lisääntymään. Haittatekijänä on vapaa näkyvyys tontillemme; tulemme olemaan kuin tarjottimella. Koska kuitenkin haluamme vähän omaa rauhaa, päädyimme aidan väsäämiseen. Hyvin hoidettu kuusiaita tuntui parhaalta idealta. Eihän se toki ihan heti näkyvyyttä estä, mutta aikanaan tulee olemaan hyvä ratkaisu. Lisäksi ajattelin, että kuusiaita toisi myös suojaa puutarhallemme. Jokainen tuulentuiverrus ei ihan heti pääsisi puutarhaamme pyörimään.

Sain myöhään viime syksynä naapuriltani puupionin. Oli jo pimeää ja sateista, eikä pihassa enää tullut pahemmin puuhattua. Naapuri sanoi kasvin antaessaan, ettei hän ole laisinkaan varma, onko sillä enää mitään mahdollisuuksia, mutta aina kannattaa yrittää. Puupioni täytyi tyrkätä maahan, eikä minulla siinä vaiheessa ollut mitään erityisesti mietittyä paikkaa. Tuumasin, että laitetaan sinne muiden pionien lähelle. Ja niin unohdin koko kasvin. Vasta eilen rupesin ihmettelemään, että mitäs sille myöhäissyksyn tulokkaalle kuuluu ja nyt se on sitten seurannassa, suorastaan suurennuslasin alla. Näyttää, että jotain eloa kasvissa olisi, mutta vannomaan en vielä menisi. Tuossa tuo varsi nököttää.

Kyllä näiden elukoiden kanssa eläminen on hauskaa. Vappuaattona paistoin - tai siis paremminkin keitin - munkkeja. Ukkokulta oli kellarissa ja Juuso pihamaalla. Terassin ovi on ensimmäisiä päiviä siten auki, että myös kuljemme pihamaalle siitä. Huonolla kelillä kotiväen kulku on varaston kautta. Terassin ulompi ovi oli auki, mutta sisempi jostain syystä kiinni. Satuin siinä munkinpaiston lomassa vilkaisemaan keittiöstä ovelle päin ja siellä meidän katti oli kahdella tassulla ikkunan takana. Huomatessaan katseeni, se naukui hellyttävästi. Sisään olisi pitänyt päästä. Valitettavasti en ehtinyt saada Juusosta sellaista kuvaa, jossa se seisoo kahdella tassulla ikkunaa vasten naukumassa. Kun pääsin kamerani kanssa kuvausetäisyydelle, katti tapitti silmä tarkkana, etten vaan lähtisi pois päästämättä häntä sisälle. No, pakkohan tuo karvainen veijari oli päästää ruokakupilleen ja tietenkin se lihaisan ateriansa päätteeksi kipitti Pojan entiseen huoneeseen päiväunille.

Kaunis blogi -tunnustus

Sain pari päivää sitten Kuunvarjoliljat -blogin Hinnonmäen Keltaiselta "Kaunis Blogi" -tunnustuksen, josta kiitän lämpimästi ja iloitsen kovasti. En vain syystä tai toisesta saa tunnuskuvaa siirrettyä itselleni valkeapohjaisena, mitä lienen taas sählännyt. On siis haastetta tässäkin, oppia näitä bloggarille välttämättömiä nörttijuttuja. Ehkei sentään välttämättömiä, mutta tätä mukavaa harrastusta helpottavia.

Enää ei voi kevättä peruuttaa

Kevät on tosiaan peruuttamattomasti läsnä, eikä enää taida olla yhtä askelta enempää kesään täällä pääkaupunkiseudulla. Iltapäivällä mittari näytti varjossa +14, mutta auringossa täytyi olla merkittävästi enemmän. Olin ystäväni taidenäyttelyn avajaisissa, joten pihamaalle ehdin vasta kolmen aikoihin ja silloin oli kyllä pakko heittää pitkähihainen pois. Varpaatkin oli lopulta paljaina, joskin viisaampaa olisi ollut pitää sukat jaloissa. Flunssa ei ole vielä kukistunut ja tietenkin villiinnyin haravan varteen saaden jalat pölystä mustiksi. Tulipa tienvarresta toinen oja siivottua, toisessa on vielä hivenen lunta. Alapihakin on täysin sulana ja suurimmaksi osaksi myös kuiva. Ainoastaan portaiden alapäässä oli vielä eilen lunta, eikä se ollut ehtinyt kuivua.
Vaikka sadetta on tullut yllinkyllin kalkin levittämisen jälkeen, on sitä yhä nurmikolla. Luulisi, että moinen jauhe imeytyy sateella nopeasti, vaan niin ei näköjään tapahdu. Rakeinen kalkki olisi oikeastaan helpompi ja siistimpi levittää, mutta tuo jauhe oli huomattavasti edullisempaa.

Torstain puutarhaohjelmassa askarreltiin leppäkertuille oma hieno pesä. Materiaaleina olivat mm. tuohi ja ontot bambutikut, jotka sidottiin nätisti niinellä. Idea oli hyvä ja lopputulos kaunis, joten innostuin väsäämään oman leppäkerttukotini. Köyhäksi jäi meikäläisen tekele, kun mitään ohjelmassa mainituista materiaaleista ei löytynyt. Ainoat ontot putket löytyivät syksyllä leikatuista jättitatareista, jotka onneksi olivat hyvin kuivuneet. Ja niinen sijasta piti käyttää tavallista narua. Jollei tällainen köyhän naisen mummonmökki kelpaa paikallisille leppäkertuille, keikkukoon tekele sireenin oksalla koristeena. Ehkä sinne joku hyötyötökkä löytää tiensä.

Muutamana päivänä olen käynyt tiirailemassa alppikärhöäni. Onko siinä mitään eloa. Kovin on näyttänyt kuivalta ja elottomalta, mutta kas tänään! Hienoja silmuja. Hyvä, etten alkanut hyppimään ilosta käsiäni taputtaen. Olisi tallaantunut joukko viattomia pikkutalvioita. Pienet on ilot.

Kärhö oli viime alkukesän piharuukussa talon seinustalla, mutta tarvitsin ruukun muuhun käyttöön ja kokemuksesta tiesin, ettei kärhö talvehdi siinä kuitenkaan. Niin sitten kaivoin sen kesken kasvukauden varovasti uudelle paikalleen ja sinne se näytti silloin kotiutuvan. ajattelin kuitenkin, ettei se välttämättä tykännyt viime vuoden muuttotalkoista ja heittäisi henkensä. Ei siis ainakaan vielä. Sen vierellä kasvaa Clematis de Lyon, mutta siinä ei ole kyllä minkäänlaista eloa. Odotellaan rauhassa. Olen niin tottunut siihen, että kevät on paitsi positiivisten, myös negatiivisten yllätysten aikaa.

Tätä kevätvuohenjuurta voi varmuudella talven jälkeen odottaa. Siirsin pienen taimen viime kesänä tonttimme rajalla olevan kiven juureen ilman mitään kummempia suunnitelmia. Kunhan nyt tyrkkäsin väriä tuomaan ja mahdollisesti myös odottamaan aikoja parempia. Naapurilla on ollut vuosikausia aivan tien vieressä, näkyvällä rinnepaikalla tällainen kevätvuohenjuuri. Sitkeästi se sieltä putkahtaa ja kukkii hämmästyttävän kauan. Aikanaan tuo naapurin keltainen kukka ikäänkuin tervehti minua töistä tullessani ja kehotti vaihtamaan pihavaatteet ja rientämään oman puutarhan pariin. Oma vuohenjuureni on ollut vuosikausia hiukan mitättömässä paikassa ja ansaitsisi paremman näkyvyyden. Tuo emokasvista erotettu pieni taimikin joutui toissijaiselle paikalle, mutta ei sitä ole silti unohdettu. Ja vasta tätä kuvaa koneella katsoessani huomasin, että siinähän on jo nuput.

Akileija ansaitsisi palkinnon sitkeydestään. Sen siemenet taitavat liitää yli kaikkien esteiden, sillä kukkia putkahtelee mitä omituisimmista paikoista. Tämä yksilö nousee omenapuun juurelle. Aika hienon sommitelman se tekee lehdillään. Kuin kukka tämäkin. Tarkoitus on ollut pitää hedelmäpuiden alustat karikkeella, mutta enpä taida raaskia näitä akileijoja irti repiä. Kriikunan alla muista kasveista oli sen verran haittaa, että pudonneet hedelmät piiloutuivat kukkien joukkoon ja ehtivät usein mädäntyä sinne. Mietin muutaman kerran, että poimisiko kriikunoita, kuten Välimeren maissa poimitaan oliiveja. Pressu tai jokin peite puun alle ja sitten puupalikalla napautus puun runkoon. Kypsät hedelmät putoavat puhtaalle alustalle, josta ne on helppo kerätä käytettäväksi. Ehkä testaan menetelmää kriikunoihini tänä vuonna.

Tuoksuköynnöskuusamakin on lämmitellyt tiilipylvään lomassa ja aukaissut hiirenkorvansa levälleen. Jos jollakulla on hyvä keino saada köynnöskuusama tiheämmäksi ja runsaslehtisemmäksi, otan kiitollisuudella vinkkejä vastaan. Köynnös tuppaa tekemään lehtensä ja kukkansa aina vain ylemmäs ja alaosa jää pelkäksi kuivan näköiseksi "rangaksi". Kerran olen köynnöksen leikannut alas, mutta lopputulos oli pian entisen kaltainen. Ihan tuoksuvia kukkia se kuitenkin joka vuosi tekee.

Kieloja tulee joka vuosi talon puistopäätyyn valtavasti. Niitä ei vain vielä kovin hyvin ohi kävellessä huomaa, koska ylhäältä katsoessa nuo kolmen sentin varret naamioituvat erinomaisesti maan väreihin. Kumarruin alas ja laitoin kameran maahan, jolloin perspektiivi vaihtui koppakuoriaisen tasolle ja näkymä olikin tällainen. Jos näin lämpimänä pysyy, ei mene montaa päivää, kun kielot humahtavat täyteen lehteen. Ja pian sitten löytyy kukkiakin. Ja niiden ihana tuoksu.

Eikä tietenkään bloggausta ilman sanaista Elämääkin-Ihanammasta-Kissasta. Ai, että Juuso tykkää kieritellä hiekassa. Olen jo joskus aiemminkin miettinyt, mikä on tuon kierittelyn tarkoitus; viilentääkö se oloaan, putsaako turkkiaan, jättääkö oman hajujälkensä vai mitä? Tällaisen ympäriämpäri pyörimisen jälkeen sen karva on tietenkin täynnä jos jonkinlaista siementä ja haituvaa, jota se ei millään siedä putsattavan pois. Pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti jälleen ruokakupin ääreen.

Näiden parin risun viereltä lienee kulkenut jokin mielenkiintoisen hajun jättänyt elikko. Eilinen jänöjussiko? Tai jokin toinen kissa? Joka tapauksessa risua piti haisteltaman äärimmäisen tarkasti, hartaasti ja pitkään. Siihen hierottiin poskea ja korvaa, mutta häntää Juuso ei tällä kertaa tainnut yhtään värisyttää. Sekin nimittäin kuuluu noihin vakiokuvioihin. Kissarukka kun ei muista olevansa eunukki, mutta hyvä niin. Jos hännän värisyttäminen tekee sen mielen hyväksi, niin värisyttäköön. Tässä samaisessa paikassa kasvaa myös herkullista tuoretta heinää, jota meidän karvainen kissamme hamuaa yhtä tyylikkäästi kuin lehmät konsanaan. Pääsee näin putsaamaan vatsastaan sinne joutuneita karvoja. On se vaan kissankin elämä ihan toista näin keväällä talveen verrattuna. Enää ei päivät kulu kylkeä sohvan raossa käännellen vaan luonnossa hajuja ihmetellen ja monia mielenkiintoisia asioita tutkien.

En voi vastustaa kissa-aiheisia jääkaappimagneetteja ja tässäpä teksti parista magneetista:

Naiset ja kissat tekevät mitä haluavat.

Miesten ja koirien tehtävä on sopeutua asiaan.

***

Koirilla on isännät, kissoilla henkilökuntaa!

Krookukset parempiin suihin

Istuimme saunomaan saapuneen Pojan kanssa keittiössä iltapäiväkahvilla, kun huomasimme liikettä pihamaalla. Pupujussi säntäili marjakuusen alle ja siitä popsimaan kukkivia krookuksiani. Harmikseni kamera oli kokonaan toisella puolen taloa, sillä tarkoitukseni oli mennä vielä iltasella kuvaamaan pihalle. Sain kuitenkin napsittua pari pikaista kuvaa pupujussista keittiön kaihtimien välistä. En kuitenkaan juuri sitä kuvaa, jossa sininen krookus katosi pitkäkorvan parempiin suihin. Enkä kyllä aikonut odottaa, että jänöjussi napsii kaikki krookukseni, joten rämäytin tuuletusikkunan auki. Niin sai jänö liikettä kinttuihinsa ja hyppeli kiireen vilkkaa metsään päin. Eiköhän luonnossa ole jo paljon muutakin syötävää, joten ei jäänyt minulle paha mieli luontoeläimen säikyttämisestä.

Jäniksen papanoita on löytynyt miltei pihan joka kolkasta ja talvella jälkiäkin. Usein aamusella lehteä hakiessani olen nähnyt pitkäsäären loikkivan tietä pitkin ja toisinaan myös meidän pihalta naapuriin. Onko ollut aina sama jänis vai koko sukuko tapaa ruokailla puutarhassamme. Sitä en tiedä.

Uljas vahtikissamme veteli hirsiä peräkamarissa jänön vierailun aikaan. Juuso inhoaa tuulista säätä ja tänään on kyllä puissa suhissut melko voimakkaasti. Juuso totesi, että kyllä se emäntä osaa ilman hänen läsnäoloaankin haravoida ja kipaisi isännän kanssa sisälle nukkumaan.

Flunssa vieköön

"Puutarha, puutarha, puutarha. Kyllä tuo emäntä voisi minuakin ajatella!"

Jostain hyökkäsi kunnon flunssa kimppuuni. Jos flunssa kestää ilman lääkkeitä viikon ja lääkittynä seitsemän päivää, olen jotakuinkin puolessa välissä. Nenän tukkoisuus ja kurkkukipu alkavat helpottaa, mutta yskä kutittaa kurkkua ja jatkuva takominen saa pään särkemään. Kenties olisi pitänyt jäädä punkan pohjalle lepäämään ja itseään hoitamaan, mutta enhän minä malta pysyä pihalta poissa. Eilen innostuin pesemään ikkunoiden ulkopinnat ja sen jälkeen läträsin vesiletkulla pölyt pois terasseilta. 

Tänään näytti aamulla, että päivästä tulee sateinen. Hiukan jossain vaiheessa ripotteli, mutta sekin loppui. Niinpä otin haravan ja kottikärryt ja lähdin rapsuttelemaan. Yläpiha alkaa olla jo siistitty, mutta alapihalle ei voi ajatellakaan menevänsä. Portaiden juuressa on vielä hiukan lunta, jota tietenkin kävin levittämässä. Muuten koko nurmialue on litimärkää, eikä siellä kannata nyt laisinkaan kävellä. Hurjasti kyllä kutkuttaa edes keräillä puiden oksia, mutta täytyy kuitenkin malttaa mielensä.

Humalan taival kohti puutarhaporttia on alkanut.

Sade, lämpö ja valo tekevät ihmeitä. Voisi kuvitella, että kasvun äänen miltei kuulee. Niin voimallisesti maasta tunkee kaikenlaista. Vähitellen harmaus väistyy ja tilalle tulee vihreän eri sävyjä. Piakkoin alkaa olla mahdoton luetella päivittäisen pihakierroksen ihmeitä, sillä kaikkialla tapahtuu suorastaan ryminällä. Niin myös päässä. Ajatuksissa risteilee lukuisia uusia ideoita ja suunnitelmia. Illalla ennen nukahtamista niitä pyörittelen ja jatkan taas aamulla herättyäni. Sinänsä oivallista, koska siinä pyöritellessä ne suunnitelmat näyttävät jalostuvan. Toivon mukaan parhaat pysyvät päällimmäisenä, kun nykyisin tuppaa niin monet asiat unohtumaan, ellei niitä heti paperille laita.

Jouluruusun ensimmäinen kukka on avautunut. Nyt pitäisi päättää, mihin istutan uusimman jouluruusuni. En haluaisi ripotella yksittäisiä kukkia ympäriinsä ja tämä paikka jouluruusuille on ollut ilmeisen suotuisa. Siis johonkin tähän lähelle. Lähemmäksi mahoniaa kenties. Löytyisi sitä isomman kasvin varjoa ja syksyllä päälle varisee sireenin lehtiä suojaksi.

Ehdinpä askarrella muutaman uuden kortinkin. Tosin kaikki lähtivät samantien onniteltaville tuttaville. Näin keväällä on runsaasti nimipäiviä ja synttäreitä, joita muistaa. Ja kohta on taas äitienpäiväkin.

Ulkona on pilvet väistyneet ja ilta-aurinko paistaa. Huomiseksi olin suunnitellut kodin siivousta, mutta jos huomennakin näin paistaa: maltanko pysyä sisällä. Jospa vaihteeksi vain istuisi ja kuuntelisi kevään ääniä.

Haravan varressa kevättä haistellen

Eilen ja tänään on ollut kerrassaan hienoja kevätpäiviä. Aurinko on paistanut ja tarjonnut lämpöään hyvin anteliaasti. Eilen oli varmasti lämpimämpi kuin tänään, mutta kurkkuni oli kipeä ja olo totaalisen vetämätön. Päivä taisi mennä mitään sanomattomissa hommissa, sillä en edes muista, olisinko jotain konkreettista tehnyt. Ai niin, sain sentään siman pullotetuksi.

Metsä- tai uuttukyyhky, tai sentapainen alapihan kotikoivussa sulkiaan sukimassa.

Edelleen tänä aamuna kurkku tuntui karhealta, mutta mikään ei estänyt hyppäämästä saappaisiin ja menemästä pihalle. Ihan alkuunsa tyhjensin pari säkkiä kalkkia kottikärryihin ja lähdin sitä alapihalle levittämään. Alapihan koivua ohittaessani jotain leijaili ohitseni ja huomasin puun oksalla itseään sukivan kyyhkyn. se ei ollut millänsäkään, vaikka räpyttelin kameraani ja koitin etsiä sopivaa kuvakulmaa linnun ikuistamiseen. Jalusta olisi ollut poikaa, mutta kenties lintu olisi ollut tiessään, jos olisin kipaissut sisälle sitä noutamaan. Niinpä tyydyin zoomaamaan käsivaralta.

Aamun rauha ulkosalla oli jotain äärimmäisen tyynnyttävää. Peipposet lauloivat kilpaa ja välillä mustarastas liittyi mukaan. Seudun ihmiset olivat töissään ja kouluissaan, kuka missäkin. Ei edes autoja kotitiellä pörrännyt. Sielu lepäsi haravaa heilutellessani. Tuuminkin myöhemmin naapurin nähdessäni, että kunpa kodin siivous olisi yhtä mieluisaa kuin pihalla haravan kanssa rapsuttaminen. Juuso piti minulle seuraa laiskanlaisesti. Välillä se pyöri keväiseen tapaansa hiekassa, välillä torkkui milloin missäkin. Tänään se näytti mieltyneen alapihan muurin ja sireenien välin lehdillä ja muulla haravointimoskalla täytettävään koloon.

Perjantain sade ja näiden kahden päivän lämpö on tehnyt pihassa ihmeitä. Krookukset kukkivat avoimina ja maasta työntyy jos jonkinlaista kasvia. Lumen määrä vähenee silmissä, tosin vielä pääsin sitä tänäänkin levittämään ja pois potkimaan. Pieni sinivuokkoni on jo kokonaan auki ja ilokseni totesin sen lähteneen leviämään. Jos en eilen siman pullotuksen lisäksi muuta tehnytkään, ajatus kyllä kulki. Vaikka minun kenties pitäisi keskittyä tulevien kasvilaatikoiden rakentamiseen ja siihen liittyvään oheistoimintaan sekä oikeanpuoleisen rinteen kunnostamiseen, kulkivat suunnitelmat jo hurjaa laukkaa eteenpäin. Sitä sinne ja tuota tänne. Taisin ajatuksissani tuhlata eräänkin setelin taimikauppaan. Hyvillä ajatuksilla on kuitenkin tapana jopa jalostua, joten antaa niiden lentää edelleen. 

Olen jo ihan pöllyssä.

Kaikensorttiset hyönteisetkin ovat jo heränneet. Viime viikolla pihamaalla kömpi pitkulainen koppakuoriainen ja eilen näin nokkosperhosia. Ukkokulta sanoi nähneensä keltaisen perhosen -  olisiko ollut sitruunaperhonen. Kimalaiset pörräävät sananmukaisesti kukasta kukkaan, tuli suorastaan kesäinen olo sitä pörinää kuunnellessa.

Kovin on pieniä nämä te-te-narsissit näin isolle kimalaiselle.

Yläpiha alkaa olla haravoitu lukuunottamatta paria paikkaa talon päädyissä, joihin on talven aikana kolattu lunta. Nekin pläntit ovat huvenneet huomattavasti pienemmiksi, joten toivoa on, ettei lunta enää pitkään olisi. Alapihalla on hurjan paljon oksia ja jos jonkinlaista puista tuulen mukana lentänyttä roskaa. Lumen alta paljastuva nurmikko on kuitenkin todella märkää, paikoitellen on ihan lätäköitä. Kalkkia levittäessäni koitin siirtyä paikasta toiseen käyttäen hyväkseni lumisia paikkoja, etten kävelisi märällä nurmella. Huomiseksi onkin luvattu vesisadetta, joten se edesauttaa kalkin imeytymistä. 

Scillat valtaamassa uusia alueita

Metsänreuna on jo kuivahtanut ja sieltähän keräsin oksia ja risuja ja haravoinkin loppuviikolla. Sinne, isojen puiden alle on kasvanut hyvinvoivan näköinen scillayhdyskunta ja sitäpä vastaan minulla ei ole mitään. Kaukaa katsottuina näyttävät sinivuokoilta, joten toivoa saattaa, ettei taas joku lähiseudun pikkutyttöporukka keksi mennä niitä poimimaan. Taitavat kasvaa jo kunnan puolella, se on siinä ja siinä.

Katselin jo pari päivää sitten, että joissakin puissa ja pensaissa on silmut turvonneet. Tänään tuomessa on jo hiirenkorvat, samoin lämpimällä seinustalla olevien angervojen ja aroniapensaiden silmut alkavat muistuttaa enemmänkin hiirenkorvaa kuin silmua.

Tämä on nyt sitten sitä aikaa, jolloin jokainen päivä tuo uutta ihmeteltävää luonnossa. Pakko on kiertää talo vähintään kerran päivässä ja kulkea nenä kohti multaa ehtiäkseen havaita kaiken mielenkiintoisen. Kenties sitä täytyy olla enemmän tai vähemmän tärähtänyt, kun vuosi toisensa jälkeen jaksaa iloita näistä pihamaan pienistä tapahtumista.