lauantai 7. tammikuuta 2012

Kivituikku räjähti

Ei ole aina kotonakaan turvallista. Sytytin illalla tapani mukaan tuikkukynttilöitä. Jonkin aikaa käsityön kanssa istuttuani kuului olohuoneesta kova pamaus ja kilinää. Pöydällä olleista kivituikuista yksi oli räjähtänyt ja lasia oli lentänyt ympäri huonetta. Laakealla lasilautasella oli neljä vihreää kivituikkua, joissa kussakin Havin tuikkukynttilä. Ei siis voi puhua halpatavarasta vaan ihan ehtaa kotimaista laatutyötä oli kerrankin käytössä. Teräviä lasinsirpaleita oli tosiaan ympäriinsä ja paksu kivituikku oli sirpaleina. Laitoin Iittala Groupille reklamaation sähköpostilla ja odotan saavani siihen myös vastauksen. Onneksi kukaan perheenjäsenistä ei ollut aivan lähellä, ei kissakaan.

3 kommenttia:

  1. Ohhoh! Onneksi kukaan ei loukkaantunut eikä tuli levinnyt. Minulle kävi välipäivinä vähän samalla tavoin. Ostin uuden kauniin tuikkulyhdyn ja panin siihen myöskin kotimaisen tuikkukynttilän. Kynttilä paloi useamman tunnin ihan nätisti, mutta juuri ennen sammumistaan se roihahti todella suurelle liekille. Onneksi olin laittanut tuikkulyhdyn isomman kynttilälyhdyn sisään, joten liekki ei päässyt leviämään. Muutaman minuutin seurasin sen palamista vieressä, valmiina hakemaan sammutuspeiton. Tässä taisi käydä niin kuin Kodin turvaoppaassa (http://turvaopas.pelastustoimi.fi/paloturvallisuus.html) varoitellaan: "Varo umpinaisia, ohuita lasi- ja posliinilyhtyjä. Ahtaassa tilassa steariini voi höyrystyä ja leimahtaa. Ohutkuorinen lyhty voi poksahtaa rikki ja räiskiä palavaa nestettä ympäristöön." Olisivatkohan sinulla nuo kynttilät olleet vähän liian lähellä toisiaan? Siitäkin muistaaksseni varoitetaan tuolla. Minut tämä ainakin teki varovaisemmaksi noiden tuikkujen kanssa. Kerrothan mitä Iittalasta vastataan!

    VastaaPoista
  2. Mulle on käynyt joskus noin ja löysin myöhemin selityksen asialle.

    Kun on useampi tuikku ryhmänä omissa lasikipoissaan palamassa siihen syntyy jonkinlainen "jännite" ja siksi rikkoutuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ilmiötä kutsutaan kai allaspaloksi. Kynttilät ovat liian lähekkäin ja lämmittävät toisiaan, jolloin syntyy liian korkea kuumuus. Tässä tapauksessa tuikut eivät olleet kovin lähekkäin. Luultavasti Kivi-tuikussa käyttämäni kynttilä oli viallinen ja paloi liian suurella liekillä kuumentaen samalla lasia normaalia enemmän. Sain Iittalasta uuden tuikun.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!