lauantai 7. heinäkuuta 2012

Aurinkoinen ja lämmin viikko takana


No, niin. Terassit ja patiot on vihdoin öljytty. Kerrankin löytyi sopiva ajankohta kaikenlaisen ilmassa lentävän siitepölyn ja siementulvan välissä. Navakka tuuli ja lähes helteisen lämmin auringonpaiste edistivät terassien kuivumista ja lopputulokseen voi olla tyytyväinen. Polvien alle sijoitetusta pehmusteesta huolimatta onnistuin hankkimaan kolhun polveeni kuin myös rystysiini. Suihkussa ollessani hinkkasin polvia ja ihmettelin, kun ei öljytahra millään lähde. Eipä tietenkään, kun tuo tahra oli pyöreä alue, josta nahka oli hiertynyt kokonaan pois. Nyt on polvi kuin pikkutyttönä ikään, polkupyörällä kaatumisen jälkeen ruvella.

Arvaapa kuinka iloinen oisin
jos pionin lehdellä asua voisin!
Vaaleanpunaiset pionipilvet
soutaisi kattoni yllä,
saisin taivaan tuoksua hengittää,
tuntisin, miten leviää
suojaksi pionin kukka.
Arvaa nauttisinko? -Kyllä!

- Lena Anderson - (suomentanut Hannele Huovi)


Puutarhureilta ei ole voinut jäädä huomaamatta, että Pionit ovat avanneet nuppunsa.  Nuo valtavan kokoiset ja painavat kukat avautuvat toinen toisensa jälkeen ihastuttamaan katselijoitaan. Ruusua kutsutaan usein puutarhan kuningattareksi, mutta pioni on kyllä hyvä kakkonen – kruununprinsessa kenties. Pitkään ajattelin, että pioni on jotenkin vaikea kasvi. Etäinen, saavuttamaton tavalliselle pihanrakentajalle. Sitä se ei kuitenkaan ole. Siirtämisestä pioni ei pidä ja sitä olen omieni kohdalla välttänyt. Hyvin nuo ovat kasvaneet ja kukkineet jo yli 20 vuotta. Korkean vartensa ja painavan kukkansa vuoksi pionit vaativat tukemista. Jostain kumman syystä pionien kukinnan aikaan tuppaa tulemaan kaatosateita - ainakin meidän pihalla -  jotka helposti hakkaavat painavat kukinnot maahan, varsinkin, jollei niitä ole tuettu. Pionin nuput ja kukinnotkin keräävät muurahaisia, mutta niistä ei kasville ole haittaa. Elävät sulassa sovussa kiusaamatta toisiaan. Alkuvuosina en raaskinut taittaa ainuttakaan pioninkukkaa maljakkoon, mutta nyttemmin kerään niitä myös sisälle silmieni iloksi. Kukkia on sen verran paljon, ettei muutaman katoamista millään huomaa. Pioni on hyvä poimia maljakkoon hiukan nuppuisena, jolloin se kestää leikkokukkana paremmin. 


Tuuli ja pioni

Tuuli tukisti ruusupuuta,
ravisti raivoisasti.
Puhalsi terälehtiä
pionin poimuille asti.
Raskas punainen kukka
kumartui kohti maata.
Miettien eikö tuuli,
edes hieman hiljetä saata.
Kauan ei jaksaisi enää
pitää pioni puoliaan.
Taittuisi hauras varsi,
poikki menisi kokonaan.

Tuuli tukisti ruusupuuta,
ravisti raivoisasti.
Puhalsi terälehtiä
pionin poimuille asti.
Vielä viimeinen henkäys,
sitten hellitti huokaisten.
Pioni kohotti kasvojaan,
ylös varjosta vilkaisten.
Näki auringon korkealla
pilven lomasta hymyilevän.
Sitä kohti hehkuvin poskin,
nosti kukkansa verevän.

- Seija Silvennoinen -



Säätiedotukset ovat hehkuttaneet tulevaa ukkosilmaa, joka voi olla rajukin. Ainakin vettä on luvassa runsaasti. Täytyy siis tallentaa kirjoitelma, ettei se katoa sinne kuuluisaan bittiavaruuteen. Tapani on kyllä myös sulkea tietokone ja nettiyhteys. Tämän päivän tekniikka on herkkä ukkoselle. Samoin ukkonen on kerran rikkonut lattialämmitystermostaatit, joten nekin lienee paras sulkea. Näin lämpöisellä ei todellakaan lämmitystä tarvita. Pilvet peittävät taivaan ja tuulenvire keinuttaa puita, mutta siitä huolimatta mittarissa on reilusti yli 20 astetta, eikä todellakaan paljaita jalkoja palele. 
Pienen pientä ötökkää Humalan lehdellä.

Kyllä on puutarhassa kaikensorttisia lehtiä ja kokonaisia kasveja vioittavia kirvoja ja muita ötököitä vaikka toisille jakaa. On etanoita ja kuoriaisia ja ties mitä, joiden nimiä en ole ehtinyt etsiä. Daalian lehdet on joku kaveri napostellut suihin parempiin ja kriikunassakin on useita paljaita lehtiruotoja, lehtivihreä on kelvannut lounaaksi jos toiseksikin. Harvinaisen paljon tänä kesänä on tuholaisten aikaansaamia vaurioita. Viikko sitten laitoin nokkosia hautumaan kannelliseen astiaan. Tulollaan on siis sekä lannoitetta että myrkytyslientä. Viikon saa vielä muhia kannen alla ja sitten haisevaa tuotosta laimentamaan ja kasveille jakelemaan. Toivottavasti siitä on jotain iloa.
Puutarhaportti heinäkuun alussa

Portissa kasvavaa Humalaa olisi pitänyt käydä ohjaamassa, jotta se ei alkaisi haittamaan portista alapihalle kulkemista. Vaan en ole ehtinyt. 
Pikkuhomma, mutta kun pitäisi hakea kellarista portaat avuksi. 
Ei ole iso homma tuo portaiden nouto kellarista, mutta kun ne pitäisi kiikuttaa sinne takaisinkin. 
Eikä sekään iso homma ole, mutta kun pitäisi laittaa jotkut läpyskät jalkaan. 
Eipä vaikea tehtävä tuo jalkineiden laittaminen, mutta kun läpyskät on etuovella.
Eihän niiden läpysköiden noutamiseen kauaa mene, mutta kun matkalla osuu vettä kaipaava kukkanen silmään.
Äkkiähän tuon kukan kastelee, kunhan ensin haen kastelukannun.
Mikäs on kastelukannun hakemisessa, mutta kun siellä ei ole vettä.
Piankos kastelukannun täyttää, kunhan ensin käyn avaamassa kaivopumpun.
Eikä sen pumpun avaamisessa mitään vaivaa ole, kunhan ensin laitan läpyskät jalkaan.
Ja ne läpyskäthän oli siellä etuovella eli näin se menee. Yksi tehtävä johtaa toiseen ja kolmanteen ja lopulta se ensimmäinen jää tekemättä.

9 kommenttia:

  1. Teuvon Kuvat Noormarkusta kävi täällä ja toivottaa hyvää kesänjatkoa.www.ttvehkalahti.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Pionit kyllä huomataan, mulla vasta yksi kukka auki. Kyllä ne ovat sitten ihania...

    VastaaPoista
  3. Komeat pionit ja ihanan värisiä

    VastaaPoista
  4. Mä ihastun aina ja aina vaan enemmän pioneihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, mietin juuri uutta ja vähän parempaa pionipenkkiä. Sellaista, jossa pionit olisivat täysin auringossa.

      Poista
  5. Ihanat pioni-kuvat ihastutti ja teksti hymyilytti :D Ajatusketju oli kuin tänään omasta päästäni, lomalla ei tule juuri muuta kuin haahuiltua puuhasta toiseen ja tehtyä sitä ja tätä mennen tullen :) Monta aloitettua piha-projektia ja paranteluajatuksia ja hiukan painetta kun ei niihin ole saanut aikaiseksi ryhtyä! Puutarhhan hoidosta tulisi kai saada suurta mielenrauhaa; minulla ne ajatukset ja ideat vain moninkertaistuu mitä enemmän puuhailee kasvien parissa! Mukavaa ja touhukasta kesää!

    http://mullanylla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Terhi, puhut kuin minun ajatuksillani. Mitään en voisi tuohon enää lisätä. Samoin sinulle touhukasta kesää!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!