tiistai 11. joulukuuta 2012

"Minä EN piikitä", sanoi lääkäri


Eilen illalla vihdoin ja viimein hermostuin näihin käsivaivoihin ja ryhdyin heti aamulla soittamaan terveyskeskuspäivystykseen. Yllättävän nopeasti selvisin jonotuksesta ja sainkin ajan lähelle sulkemisaikaa. Siihen ne myönteiset kommentit tästä terveyskeskuskäynnistä sitten loppuivat. Vastaanottava lääkäri oli ihan nuori tyttö, jolla tuntui olevan hyvin kiire ja hän sai meikäläisen taas tuntemaan tulleeni aivan turhan vuoksi. Tämä neito ei nyt kuitenkaan googlettanut diagnoosia ja hoito-ohjeita, kuten edellinen myös sangen nuori neitolääkäri, vaan ilmoitti heti, että hänhän EI piikittele. Kerroin nimittäin, että runsas kuukausi sitten olin näitä samoja vaivoja käynyt lääkärille valittamassa ja olin saanut kehotuksen syödä viikon buranakuuri, ja ellei kipu sillä hellittäisi, laitettaisiin kortisonipiikki. Tämä neitolääkäri ilmoitti, että voisin kuulemma aivan vapaasti mennä sille lääkärille, joka piikittää, mutta hän EI piikitä. No, tunnetusti terveyskeskuksessa ei lääkäriä pahemmin pääse valitsemaan. On otettava se lääkäri ja se aika, jonka ylipäätään sattuu saamaan.


Neitolääkäri käski minun mennä ostamaan apteekista emulsiovoidetta, jota pitäisi sivellä molempiin kipukohtiin, kääriä sen jälkeen kädet kelmuun ja sitten pelkkää lepoa, kunnes vaiva katoaa. Lastalla varustettu rannetuki vielä molempiin käsiin ja sen jälkeen saisin heilutella ainoastaan yhdeksää sormea, koska siinä kymmenennessä on palovamma. Voisin myös yrittää päästä fysioterapiaan, joka tosin olisi turhaa, koska kipu estäisi venyttelyn. Mutta, piikittämään hän EI rupea. Ehdin jo miettimään, josko tyttö pelkää piikkejä - varsinkin kun viereisessä huoneessa annettiin parhaillaan influenssarokotuksia. Tai sitten hän on kasvanut perheessä, joka vastustaa kaikkia rokotuksia. Tai kolmas vaihtoehto voisi tietenkin olla, ettei hän osaa piikittää. Auts! Ehkä siis oli parempikin, ettei hän piikittänyt.

Vasemman peukalon ojentaja on tulehtunut ja erittäin kipeä. Tiedän saaneeni vaivan isoäidin neliöiden virkkaamisesta, jonka kyllä lopetin peukalon kipeydyttyä. Oikean käden selkämykseen kasvoi patti, kun pienensin ne 1300 kuvaa, jotta ei tarvitsisi ostaa lisää tallennustilaa blogia varten. Pattia lääkäri paineli ja toisteli ihastuneena, ettei olekaan moista koskaan nähnyt. Paineli, vaikka kiemurtelin kivusta. Miten minusta näytti, että lääkäri tuntui suorastaan nauttivan saadessaan minut kiemurtelemaan. Melkeinpä sarvet kasvoivat hänelle päähän. Tai ehkä kipu sai minut näkemään muuten vain piruja huoneessa???

Kun nyt olin käteni lääkäriin saanut vaivalla raahattua, päätin samalla kysyä palovamman hoidosta. Kumpi olisi parempi, puhkaista jättikokoinen vesikello vai antaa sen kuivahtaa itsestään. Ihan sama, sanoi neitolääkäri. Voit puhkaista tai olla puhkaisematta. Ja oliko vielä jotain kysyttävää. Minähän pääsin oikein vauhtiin ja näytin keskisormeen tullutta pientä pattia, jota arvelin jonkinsortin syyläksi. Muuten harmiton, mutta kun sattui jokunen päivä sitten kasvamaan juuri nivelen kohdalle ja siinä tuntuu ärsyttävän. "Mitä lie kystia ihmiselle kasvaa milloin mihinkin. Tuosta nyt en mene sanomaan yhtään mitään." tokaisi neitolääkäri ja kääntyi naputtamaan tietokonetta. Kysyin vielä lääkärin selältä, että mitä teen, jos kipu ei poistukaan elmukelmu-hoidolla! Tule uudestaan tai tilaa aika sille piikittävälle lääkärille, mutta minä EN piikitä" , sanoi selkä, jolloin katsoin keskustelun päättyneeksi ja lähdin apteekkiin ostamaan sitä emulsiovoidetta. Lähtiessäni kaivoin rannekellon laukusta, jonne olin sen ranteesta nakannut, jotta lääkärin olisi helpompi tutkia kättäni. Vastaanottoon oli kulunut viisi minuuttia. Seuraavalla kerralla googletan ensin ja sen jälkeen menen suoraan apteekkiin. Siellä ei sentään tarvitse keskustella kenenkään neitosen selän kanssa.

Ja jos joltakulta on jäänyt huomaamatta, millainen sää ulkona on, kerrottakoon, että taivaalta tulee varsin sankasti lunta. Ajokeli on kerrassaan kamala; tiet täynnä mahdotonta joulupuuroa, näkyvyys olematon ja liukasta, tietenkin. Jos auton joutuu hetkeksi pysäyttämään, on ikkunat käytävä skrapaamassa ja ennen kuin ehtii kunnolla penkkiin istahtaa, ikkunat ovat taas ummessa. Tällaista keliä minä kyllä kutsuisin myräkäksi. Olkaa siis varovaisia siellä liikenteessä!
 




24 kommenttia:

  1. Näistä erilaisista terveyskeskuskäynneistä saisi oivan kirjan! Itsellenikin mielenkiintoisia kokemuksia on kertynyt jo ainakin parin luvun verran :) Toisaalta ihan kiva, ettei piikittänyt. Minulla piikitettiin kesällä jalkapohjaan ja ihan turhan takia, ei se auttanut. Puolella kuulemma auttaa ja toisella ei. Tsemppiä elmukelmuiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain aikanaan rannekanavan oireyhtymään piikkejä, kunnes ne eivät enää auttaneet. Sen jälkeen tulikin sitten leikkaus. Hiukan kyllä epäilyttää, että Mobilat poistaisi tulehduksen, mutta katsotaan...

      Poista
  2. Ihan hyvä, ettei piikittänyt, jollei osaa. Voin sanoa, että on karmeaa, kun lääkäri ronkkii neulalla pientä nivelrakoa, kun ei löydä oikeaa kohtaa. Niveltulehdusteni vuoksi on tullut tuota herkkua nautittua.

    Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellisyydestä ei tosiaan tätä lääkäriä voi moittia. Jotenkin jäi sellainen tunne, että hänellä oli jokin muu syy kuin osaaminen. Tiedä häntä.

      Poista
  3. No, voihan hyvät hyssykät mikä tohtorissa käynti:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, Maarit. Tuli arkeen vähän ohjelmaa.

      Poista
  4. Suosittelisin kokeilemaan yksityistä lääkäriasemaa, vaikka se hunajaa maksaakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppujen lopuksi minulla on ollut aika hyviä kokemuksia kunnallisista terveyspalveluista. Katsotaan nyt tämäkin kortti loppuun saakka.

      Poista
  5. Niin minäkin sain voltaren reseptin, jolla ei tehnyt mitään, koska ilman reseptiä se tuli halvemmaksi. Farmaseutti kertoi sen apteekissa. En ole ihan joka päivä muistanut voidella, enkä muovia ole laittanut, mutta on se kipu helpottanut peukalossa, luulen että lähinnä sen takia, kun en ole ajellut enää fillarilla ja täristänyt peukaloa.
    samantapaisia kokemuksia lääkäri reissuista mullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilie, olen kummastellut lääkärien tapaa kirjoittaa käsikauppalääkkeille reseptejä, jotka sitten apteekissa kehotetaan repimään. Ymmärtäisin, jos sillä olisi edes rahallista merkitystä, mutta kun ei.
      Kelmua ei kuulemma saa laittaa geelin päälle, emulsiovoiteen kyllä. Hiukan minulla on uskonpuutetta tähän kelmuhoitoon, mutta katsotaan nyt.

      Poista
    2. Kannattaa sitä kelmua silti koettaa. Hevoshommistahan tämäkin on opittu, mutta olen testannut myös omaan ranteeseen ja väitän, että toimii. Tosin versiona villainen kynsikäs alimmaksi, kelmu siihen ja ideaaliside (löysästi!) päälimmäiseksi, lähinnä pitämään kelmu paikoillaan. Yöksi kun laittaa niin häiritsee kaikkein vähiten.
      Ei mitään töhnää alle, ettei polta ihoa. En tiedä mikä olisi lääketieteellinen selitys kelmun toimintaperiaatteista (onko sitä?), mutta itse järkeilin sen niin että lämpö vilkastuttaa verenkiertoa, joka sitten kuljettaa pois kuona-aineita ja tulehdussoluja tmv.

      Poista
    3. Elmukelmu-systeemi eli okkluusiohoito on menossa toista vuorokautta, mutta vielä ei mitään tulosta ole näkyvissä. Mobilat-emulsiovoidetta piti laittaa iholle ihan ensimmäisenä ja kelmun on tarkoitus imeyttää se kudoksiin, estää hyödyllisten aineiden haihtuminen ja tehostaa voiteen vaikutuksia. Siten tarkoitus on lähinnä pitää kelmu paikallaan ja myös tukea kipeää kohtaa lepoasentoon. Geeliä ei saa laittaa, koska se polttaa (eli ei Voltareniä). Lääkärin mukaan pakettia on pidettävä vähintään viikko tai pidempäänkin, kunnes vaiva paranee. Mobilat-paketista löytyi sama ohje. Katsotaan, onko tästä apua.

      Poista
  6. No on taas. Pahinta tuon kaltaisissa tilanteissa ainakin mulla on se, että sitä niin kerta kaikkisesti hämmentyy siitä, että joku k-e-h-t-a-a käyttäytyä tuolla tavalla, että ei oikein tiedä mitä pitäisi sanoa. Ja jälkikäteen sitten keksii kaikenlaista nokkelaa mitä olisi pitänyt sanoa takaisin... Tietenkin...

    Mutta sitä minä vain, että joulukortti tuli perille, kiitos! Se on taas tosi ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, minäkin olin hämmästynyt ja hämmentynyt kuin myös tunsin itseni ihan tyhmäksi. Mennä nyt suotta häiritsemään tyhmillä kysymyksillä kiireistä lääkäriä...
      Haa, tänä vuonna kortit näköjään ehtivät hyvin perille.

      Poista
  7. No johan oli tapaus!
    Siinäpä vasta ammattitaitoinen ja palvelualtis lääkäri :(

    Toivottavasti vaivasi paranee kuitenkin pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo, nimenomaan palvelualtis. Hyvä, ettei käsin tyrkännyt ovesta ulos.

      Poista
  8. No jopas on ollut kehno lääkäri, mistä ne tuollaiset oikein terveyskeskuksiin löytyvätkin? Samantyyppisiä kokemuksia täälläkin päin, nyt on onneksi toinen meininki. Toivottavasti saat kätesi kuitenkin kuntoon, ettei tarvitsisi kalliille yksityislääkärille mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konnadonna, meillä on ainakin yksi erittäin hyvä lääkäri terveyskeskuksessa, vieläpä omalla asuinalueellamme, mutta hänelle ei pahemmin päivystysaikoja saa. Näitä eurolääkäreitä sensijaan tuntuu riittävän.

      Poista
  9. Onpas sattunut arvauskeskuksessa surkea lääkäri! Meidän kuopuksella oli aikoinaan jotain ihme näppyjä kyynärpäissä ja polvissa, joiden takia vein pojan yksityislääkäriin. Siellä oli nuori, kaunis naislääkäri joka tutki ja ihmetteli. Lopuksi hän totesi: "Jos eivät mene itsestään ohi, kannattaa mennä lääkäriin! " Missähän me siis oltiin, kun ei lääkärissä...? Menin niin hämilleni lääkärin sanoista, etten osannut edes kysyä, mikäs hän sitten on, ellei hän ole lääkäri. Äitiyslomalla ollut lääkäriystäväni meinasi kuolla nauruun, kun kerroin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkkumaaria, naurua piisasi täälläkin. Jospa nämä kaikki ovatkin niitä valelääkäreitä. Vaikka toisaalta siihen paljon puhuttuun valelääkäriin kuuluivat potilaat olleen erittäin tyytyväisiä. Oli empaattinen ja kuunteli potilaita kiirettömästi.

      Poista
  10. Joko se kipugeeli on yhtään helpottanut jos ei tarttee varmaan mennä lääkäriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikka, vielä ei helpotusta tunnu, mutta vastahan tässä on toinen vuorokausi elmukelmu-hoitoa menossa.

      Poista
  11. Voi hyvä tavaton minkälainen tapaus 8o
    Minä olen joutunut joskus,jopa "määräämään" itselleni lääkkeet nuoren arvauskeskuslääkärin vastaanotolla,jotka sitten osottautuivat vaivaani vääriksi ja tilani sen,kun vain paheni,koska kuumeettomaan ja kuumeelliseen tautiin käytetään eri lääkkeitä ja aiemmin sairauteni ilmeni kuumeettomana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kuulostaa oikeastaan aika vaaralliselta. Ajattele, ellei potilas osaa yhtään pitää puoliaan, hän saattaa saada täysin vääriä ohjeita. Tosin on tällaista tuolla yksityispuolellakin, mutta ehkä sentään vähemmän. Ei vain ole varaa yksityislääkäriin - ja useimmiten olen kyllä saanut ihan hyvän ja asiallisen avun terveyskeskuksesta.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!