Puutarhaportista kohti kesää

Kuvausajat:: ylävasen 7.10.12, yläoikea 26.10.12, alavasen 3.11.12, ja alaoikea 1.12.12. Huomaa, että 26.10. oli aamulla lunta maassa, mutta sen verran hennosti, että pian se suli pois. Marraskuun puolivälin tienoilla oli lämpöasteita jopa +6.5. Ihmettelin hetken, miten tuo aurinkokello voi olla lokakuun lopun kuvassa, mutta ei aikaisemmassa eikä myöhemmässä. Sitten muistin, että toin aurinkokellon kerran alapihalta tullessani ja jätin sen odottamaan kellariin kiikuttamista juuri tuohon. Minulla tuppaa olemaan aina jossain tavaroita odottamassa viemistä johonkin toiseen paikkaan, niin sisällä kuin ulkonakin.

Tällainen on näkymä puutarhaportista alapihalle tänään, vuoden 2013 ensimmäisenä päivänä. Mittarissa on +1.9 lämpöasteita ja taivaalta tulee ajoittain vettä ihan kunnolla. Eilisiltana rakettien ampuminen alkoi muutamaa minuuttia vaille iltakuuden ja siitä se sitten vain voimistui puoliyötä kohden mentäessä. Puoleltaöin alkoikin varsinainen tykistökeskitys tuossa kotitiellä ja lähitalojen pihalla. Vihellystä, ujellusta,  pauketta ja räjähdyksiä. Hetken jo ajattelin, että ikkunat kohta hajoavat, mutta ei sentään. Meidän perheessä ei raketteja ole ammuttu sitten 90-luvun, jolloin viallinen raketti räjähti isoveljeni käsiin. Olihan siinä mukana huolimattomuutta ja tarpeetonta sähläystä, mutta lopullisesti vaurioituneet sormet jättivät ikävän muiston meidän kaikkien mieleen. 

Minusta ilotulitus olisi järkevintä suorittaa joko isomman porukan kanssa kimpassa tai peräti jonkun yleisen tahon hoitamana paikassa, jonne yleisö voisi turvallisesti kokoontua. Tällaisella tiiviillä omakotialueella näkee yleensä vain lähialueella ammutut yksittäiset raketit, mutta laajempaan yleiskuvaan ei ole mahdollisuutta. Ja mitä nyt pikipäin tuossa omassa pihassa aamulla kävin tepastelemassa, totesin, että niitä raketinroskia taas kerätään ympäristöstä vähintäänkin kesään saakka.

Olin koko eilispäivän soittanut radiota normaalia kovemmalla äänellä ja koti oli kylpenyt täydessä valaistuksessa. Siitä huolimatta Juuso pakeni ajoittain sängyn alle tärisemään eikä tietenkään suostunut lähtemään edes ulos pissalle. Ennen yhtä yöllä se viimein kömpi sänkyyn viereeni. Seuraavat päivät kissaressu taatusti säikkyy pienempiäkin ääniä, kunnes sitten unohtaa säikkyäkseen taas ensi vuoden paukutusta.

Meidän aattoiltamme Ukkokullan kanssa sujui rauhallisesti. Ei ollut vieraita, emmekä lähteneet mihinkään vieraisille. Illalla avasimme kuohuviinipullon, joka osoittautui unkarilaiseksi kirsikkakuohariksi. Ei siis mitään perinteistä. Ukkokulta ei siitä kovinkaan paljon pitänyt, minulle kyllä upposi. Katsoimme joululahjaksi ostamani Mika Kaurismäen leffan "Tie pohjoiseen" ja pidin siitä kyllä kovasti. Niin Vesa-Matti Loiri kuin Samuli Edelmannkin hoitivat roolinsa mallikkaasti. Mieluusti olisin kuullut poikien yhteislauluesityksiä enemmänkin.
 

Niin se vain on, että meikäläisen kannattaisi luottaa tunteisiin ja mielessä kyteviin kysymyksiin. Usein täällä työhuoneessani ollessani kävi kameraa vilkaistessa sellainen ajatus, että nyt on jotain unohtunut. Vaan eipä tullut mieleen, mikä se unohtunut asia saattaisi olla. Kun tuossa tovi sitten ryhdyin kaivelemaan kuvatiedostoistani joulukuun alun kuvaa työhuoneen ikkunanäkymästä, ei sellaista löytynytkään. No, ei tietenkään, kun en ollut näkymää kuvannut. On se vaan mukava tuo minun intutioni, kujeilee kanssani, mutta ei anna selkeää vinkkiä, mitä pitäisi huomata. Siihen sitten tyssäsi minun osanottoni "Kuusi kuvaa kesään" -haasteeseen, mutta ei hätää minkäänlaista. Olenhan kuvannut puutarhaporttini säännöllisesti jo runsaan vuoden ajan ja se saakin toimia minun ikkunanäkymänäni kesään.

Nyt on sitten joulut ja muut juhlat juhlittu ja on aika suunnata katse kohti tulevia koitoksia - ja tietenkin kohti kesää. Juuri nyt ei ole mielessä muita suunnitelmia uusiksi istutuksiksi tai vanhojen kohentamiseksi kuin että tilliä pitää laittaa kasvamaan runsaasti. Jouluruokia valmistellessa saatoin taas todeta, kuinka kallista kaupassa pieni tillinippu on. Eikä siitä yhdestä nipusta moneen riitä. Persiljaa ja ruohosipulia puutarhastani jo kunnolla löytyykin ja kumpaistakin tuli myös pakastettua. Tilliä syystä tai toisesta istutin aivan liian vähän ja osa siitäkin vähästä iti aika huonosti. Syytetään nyt sitä kosteaa kesää, kun ei tähän hätään muuta keksitä.

Aika monessa blogissa onkin jo ollut suunnitelmaluonnoksia tulevan kesän projekteista, mutta me Juuson kanssa toistaiseksi vielä haistellaan uusia tuulia. Tosin alla olevassa kuvassa Juuso höristelee korviaan olohuoneen pöydän alla kuullessaan ensimmäisten rakettien pauketta eilispäivänä. Tämän jälkeen se sitten viettikin enimmän osan ajastaan sängyn alla - kuten on jo tullut useampaan kertaan mainittua.