Taas mennään

Tästä se taas lähtee. Vuosi on vaihtunut ja meidän nurkilla se tapahtui melkoisessa paukkeessa ja ryskeessä. Selvästikään ei oltu köyhiä eikä kipeitä, sillä ilma oli sakeanaan ilotulitteiden hajua ja taivaalta leijuvaa tuhkaa ja kipinöitä. Keppejä, pahvisylintereitä ja paperia pääsee taas ahkerasti puutarhasta siivoamaan. Tosin aamuyöstä satanut lumi peitti hetkeksi ilotulitteista syntyneen sotkun. 

Kylän kujilla ja raiteilla tapahtunut paukuttelu olisi ollut huomattavasti näyttävämpi ja tarjonnut iloa laajemminkin, jos se olisi keskitetty kylän keskustaan. Pienen kylämme keskusta sijaitsee mäen päällä, josta ammuttuna raketit näkyisivät todella kauaksi. Siellä on hyviä tasanteita niin ihmispaljoudelle kuin turvalliselle rakettien ampumisellekin. Vaan minkäs sille mahtaa, että jokainen suomalainen haluaa ampua omat paukkunsa pihatiensä tuntumassa. Muutenhan voisi vaikka joutua tutustumaan etäisempiinkin naapureihin. Eikä pääsisi rehvastelemaan sillä, kuka on eniten raketteihinsa rahaa laittanut.

Juuso värjötteli kuudesta alkaen pitkälle yli puolen yön vierashuoneen sängyn alla. Annoin kissan täristä rauhassa ja lähdin kameran kanssa vähän ennen puolta yötä pihamaalle. Olin illan mittaan tankannut oppia ilotulituksen kuvaamisesta, mutta ei se edelleenkään nappiin mennyt. Silti olen iloinen näistäkin räpsyistä.

Uudenvuoden aattoaamuna pihasta löytyi ikävä yllätys. Rajatuijien kupeessa oli karvainen ja osin vereslihalle kaluttu raato. Luulimme ensin sitä naapurin kissaksi, mutta isokokoinen jänis näytti olevan kyseessä. Otin kuvan raadosta, mutta en halua sellaista kuvaa tänne laittaa. Mietimme, mikä eläin on tappanut jäniksen ja käynyt sitä syömässä. Nostin raadon jätesäkkiin ja roskalaatikkoon. Valkoisenruskeita karvatuppoja on edelleen tuijien alustalla runsaasti.

Ensimmäinen siemenluettelo tipahti postilaatikkoon kera vuoden ensimmäisen puutarhalehden. Kyllä polttelee näppejä näitä selaillessa, mutta silti kannattaa pitää maltti mielessä. 

Luin muutama päivä sitten vertailusta, jossa mm. keijunmekon siemenet oli kylvetty tammikuun lopussa ja seuraavat kuukauden myöhemmin, molemmat siemenet samasta erästä. Maaliskuun puolivälissä taimet olivat samankokoisia. Kokeilu oli tehty ilman keinovaloa. Siemen tarvitsee tietyn määrän valoa itääkseen ja kasvaakseen kunnon taimeksi. Jos valoa ei ole riittävästi, ei aikainen kylvö tilannetta paljon paranna.

Syysmyrkkyliljat

Seuraavaksi on tarkoitus paneutua siemenhankintoihin ja muutenkin tulevan kesän suunnitteluun. Kaivoin jo esille Kivipellon Sailan syksyisen tomaattipostauksen, Versoja Vaahteramäeltä Riinan ihanan First Love -kärhöpostauksen ja Pikkuinen puutarha -blogin Sametti Hortensian muutaman päivän takaisen Kirsikankukkasia -postauksen. Jostakin tämä päässä risteilevän ideakaaoksen purkaminen täytyy aloittaa ja mainittujen blogien kasvivinkit ovat nyt päällimmäisenä mielessä ja ehkä myös toteutusvuorossa.

Positiivinen jouluruusu

Talvi ei ole täällä etelässä kunnolla edes alkanut, mutta tammikuuta kuitenkin jo eletään. Ollaan ikäänkuin vuoristoradan huipulla ja pian juna kiitää kohti kesää. Tämän jyrkän alamäen ennen seuraavaa nousua ja mutkaa voi hyvinkin käyttää kylvöjen suunnitteluun ja mahdollisiin kasvihankintoihin. Eikä mikään estä sitäkään, että viettää vapaa-ajat pötköllään puutarhakirjoja ja -lehtiä lueskellen. Vaan tästä se ihanuus taas alkaa. Tulkaa mukaan!
 

Vuosi vaihtui

Meidän kylällä rakettien ampuminen alkoi jo ennen kuutta. Kuuden aikaan lähiseudulla oli jonkinlainen keskitys. Ilmeisesti pikkulapsien iloksi piti ampua muutama raketti, että nuorimmat lapset saatiin ajoissa unten maille.

Seuraava suurempi paukuttelusessio oli siinä yhdeksän aikaan ja sen jälkeen paukkui ja välkkyi tasaiseen tahtiin. Juuso-ressukka tuli ajoittain viereeni sohvalle tärisemään, mutta suuremmat pamaukset ajoivat sen sängyn alle piiloon. Yhdeltätoista paukuttelu oli jo todella runsasta, eikä kissaa enää näkynyt missään edes hetkittäin.

Monena uutenavuotena olen pohdiskellut rakettiloisteen kuvaamista, mutta aina se on jäänyt. Eilen sitten menin pihalle vähän ennen puolta yötä. Ulkona oli melko hyytävä sää, eikä pitkään ilman tumppuja tarjennut. Tumppukäsin taasen kameran säätäminen oli vaikeaa. Otsalamppu olisi myös ollut tarpeen, jotta pimeydessä olisi kameransa paremmin nähnyt.

Kuvista tuli mitä tuli, mutta tunnelma oli kyllä aika erikoinen. Ilma oli sakeanaan savun ja kemikaalien tuoksua. Tai pikemminkin hajua. Kaikkein intensiivisimmän paukuttelun ajan koko tienoo oli aivan punainen ja korvat menivät tukkoon korkeiden viheltävien äänien ja runsaan paukkeen johdosta.

Kamera oli jalustalla, joten sillä ei ollut hätää. Itse sen sijaan vaistomaisesti kumarruin kyykkyyn isompien rakettien alkaessa sataa tulisina pisaroina alaspäin. Leikkimökin edessä seisoessani mietin hetken, että mahtaako takkini materiaali olla kuinkakin herkästi syttyvää. Nimittäin pensaikkoon sataneet tulipisarat kytivät vielä lumiseen maahan pudottuaankin.

Muutamaan vuoteen en ole uutena vuotena mennyt ilotulituksen aikana ulos. Joko en ole ollut kotona tai sitten olen rauhoitellut tärisevää Juusoa sisätiloissa. Eilinen oli jotenkin hyvin voimakkaasti mieleen jäävä kokemus. Eikä välttämättä kaikkein positiivisimmassa mielessä. Olin juuri aiemmin illalla katsellut televisiosta ilmastomuutoksen aikaansaamia erikoisia sääilmiöitä eri puolilla maailmaa. En voinut välttyä ajattelemasta, millaisia vaikutuksia tällä ympäri maailmaa tapahtuvalla ylettömällä ilotulitteiden ilmaan ampumiselle kenties voi olla. 

Meidän kylä oli kyllä aivan harmaana savusta ja kärventynyt haju leijui ilmassa vielä aamupäivällä lenkille lähtiessämme. Kokemuksesta tiedän, että keväällä kerään puutarhasta ja lähinurkilta ilotulitteiden roskia, vaikka meidän pihamaalla ei raketin rakettia tänäkään vuonna ammuttu.

Onhan se komeaa katseltavaa, mutta jotenkin tuli outo ja vähän pelottavakin olo.

Sitä elää loppuvuoden aina ikäänkuin joulua varten. Ajatukset ja suunnitelmat tyssäävät jouluun, kuin kynttilää polttaisi loppuun ennen uuteen vaihtamista. Nyt on joulu ja uusivuosikin saatu pois päiväjärjestyksestä ja on taas jonkun uuden alku. Puutarhajutut jo kutkuttavat mielen perukoilla ja niitä ravitsi alkuviikosta postilaatikkoon pudonneet pari puutarhalehteä ja yhden firman siemenluettelo. Ei muuta, kuin katse kohti uusia puutarhakujeita. 
 

Puutarhaportista kohti kesää

Kuvausajat:: ylävasen 7.10.12, yläoikea 26.10.12, alavasen 3.11.12, ja alaoikea 1.12.12. Huomaa, että 26.10. oli aamulla lunta maassa, mutta sen verran hennosti, että pian se suli pois. Marraskuun puolivälin tienoilla oli lämpöasteita jopa +6.5. Ihmettelin hetken, miten tuo aurinkokello voi olla lokakuun lopun kuvassa, mutta ei aikaisemmassa eikä myöhemmässä. Sitten muistin, että toin aurinkokellon kerran alapihalta tullessani ja jätin sen odottamaan kellariin kiikuttamista juuri tuohon. Minulla tuppaa olemaan aina jossain tavaroita odottamassa viemistä johonkin toiseen paikkaan, niin sisällä kuin ulkonakin.

Tällainen on näkymä puutarhaportista alapihalle tänään, vuoden 2013 ensimmäisenä päivänä. Mittarissa on +1.9 lämpöasteita ja taivaalta tulee ajoittain vettä ihan kunnolla. Eilisiltana rakettien ampuminen alkoi muutamaa minuuttia vaille iltakuuden ja siitä se sitten vain voimistui puoliyötä kohden mentäessä. Puoleltaöin alkoikin varsinainen tykistökeskitys tuossa kotitiellä ja lähitalojen pihalla. Vihellystä, ujellusta,  pauketta ja räjähdyksiä. Hetken jo ajattelin, että ikkunat kohta hajoavat, mutta ei sentään. Meidän perheessä ei raketteja ole ammuttu sitten 90-luvun, jolloin viallinen raketti räjähti isoveljeni käsiin. Olihan siinä mukana huolimattomuutta ja tarpeetonta sähläystä, mutta lopullisesti vaurioituneet sormet jättivät ikävän muiston meidän kaikkien mieleen. 

Minusta ilotulitus olisi järkevintä suorittaa joko isomman porukan kanssa kimpassa tai peräti jonkun yleisen tahon hoitamana paikassa, jonne yleisö voisi turvallisesti kokoontua. Tällaisella tiiviillä omakotialueella näkee yleensä vain lähialueella ammutut yksittäiset raketit, mutta laajempaan yleiskuvaan ei ole mahdollisuutta. Ja mitä nyt pikipäin tuossa omassa pihassa aamulla kävin tepastelemassa, totesin, että niitä raketinroskia taas kerätään ympäristöstä vähintäänkin kesään saakka.

Olin koko eilispäivän soittanut radiota normaalia kovemmalla äänellä ja koti oli kylpenyt täydessä valaistuksessa. Siitä huolimatta Juuso pakeni ajoittain sängyn alle tärisemään eikä tietenkään suostunut lähtemään edes ulos pissalle. Ennen yhtä yöllä se viimein kömpi sänkyyn viereeni. Seuraavat päivät kissaressu taatusti säikkyy pienempiäkin ääniä, kunnes sitten unohtaa säikkyäkseen taas ensi vuoden paukutusta.

Meidän aattoiltamme Ukkokullan kanssa sujui rauhallisesti. Ei ollut vieraita, emmekä lähteneet mihinkään vieraisille. Illalla avasimme kuohuviinipullon, joka osoittautui unkarilaiseksi kirsikkakuohariksi. Ei siis mitään perinteistä. Ukkokulta ei siitä kovinkaan paljon pitänyt, minulle kyllä upposi. Katsoimme joululahjaksi ostamani Mika Kaurismäen leffan "Tie pohjoiseen" ja pidin siitä kyllä kovasti. Niin Vesa-Matti Loiri kuin Samuli Edelmannkin hoitivat roolinsa mallikkaasti. Mieluusti olisin kuullut poikien yhteislauluesityksiä enemmänkin.
 

Niin se vain on, että meikäläisen kannattaisi luottaa tunteisiin ja mielessä kyteviin kysymyksiin. Usein täällä työhuoneessani ollessani kävi kameraa vilkaistessa sellainen ajatus, että nyt on jotain unohtunut. Vaan eipä tullut mieleen, mikä se unohtunut asia saattaisi olla. Kun tuossa tovi sitten ryhdyin kaivelemaan kuvatiedostoistani joulukuun alun kuvaa työhuoneen ikkunanäkymästä, ei sellaista löytynytkään. No, ei tietenkään, kun en ollut näkymää kuvannut. On se vaan mukava tuo minun intutioni, kujeilee kanssani, mutta ei anna selkeää vinkkiä, mitä pitäisi huomata. Siihen sitten tyssäsi minun osanottoni "Kuusi kuvaa kesään" -haasteeseen, mutta ei hätää minkäänlaista. Olenhan kuvannut puutarhaporttini säännöllisesti jo runsaan vuoden ajan ja se saakin toimia minun ikkunanäkymänäni kesään.

Nyt on sitten joulut ja muut juhlat juhlittu ja on aika suunnata katse kohti tulevia koitoksia - ja tietenkin kohti kesää. Juuri nyt ei ole mielessä muita suunnitelmia uusiksi istutuksiksi tai vanhojen kohentamiseksi kuin että tilliä pitää laittaa kasvamaan runsaasti. Jouluruokia valmistellessa saatoin taas todeta, kuinka kallista kaupassa pieni tillinippu on. Eikä siitä yhdestä nipusta moneen riitä. Persiljaa ja ruohosipulia puutarhastani jo kunnolla löytyykin ja kumpaistakin tuli myös pakastettua. Tilliä syystä tai toisesta istutin aivan liian vähän ja osa siitäkin vähästä iti aika huonosti. Syytetään nyt sitä kosteaa kesää, kun ei tähän hätään muuta keksitä.

Aika monessa blogissa onkin jo ollut suunnitelmaluonnoksia tulevan kesän projekteista, mutta me Juuson kanssa toistaiseksi vielä haistellaan uusia tuulia. Tosin alla olevassa kuvassa Juuso höristelee korviaan olohuoneen pöydän alla kuullessaan ensimmäisten rakettien pauketta eilispäivänä. Tämän jälkeen se sitten viettikin enimmän osan ajastaan sängyn alla - kuten on jo tullut useampaan kertaan mainittua.