perjantai 23. elokuuta 2013

Vapaaehtoista kaivamista

Itse kasvatettu pelaguu - Inspire Pink

Kyllä ihminen on aikamoinen idiootti ja puutarhaihminen asteen verran isompi idiootti. Vaikka olisi miten kiire ja kalenteri täynnä ohjelmaa, pitää mennä hommaamaan itselleen vielä lisää töitä ja täysin vapaaehtoisesti. Ostaa päräytin sen kasvihuoneen. 5,7 neliön komistus pitäisi saada lähiaikoina koottua alapihalle, mutta eihän sellainen ihan silmänräpäyksessä tapahdu. Ensin nimittäin pitää tehdä kasvihuoneelle perustukset. Aloitin päivän leikkaamalla nurmikon ja sen lisäksi trimmasin myös tonttimme kohdalta katuojissa rehottavat heinät ja voikukat. Sitten mitta käteen ja kellarista muutamia puutikkuja, jotta saisin merkittyä kasvihuoneelle sopivan paikan. Kun se oli tehty, ei muuta kuin kaivamaan. Ajatuksena oli kuoria nurmikko pois ja katsoa sitten, kuinka syvälle multaa riittäisi.


Välillä kävin ripustamassa pyykkiä ja syömässä Ukkokullan valmistamaa ruokaa. Sitten taas takaisin kaivuhommiin. Ei tietenkään riitä, että maata kaivaa. Pitää myös kuskata maa jonnekin. Siinä menikin aikaa, kun mietin, mihin kaikki ruohomöykyt kippaisin. Mielessä kävi jo toisen Kurgaanin rakentaminen, mutta sitten ajattelin, että puutarha alkaisi näyttää hölmöltä, kun se täyttyisi keinotekoisista kasoista. Aikani tutkailemalla ja pohtimalla, päätin lopulta nakata kaivutyön tuotoksen rinteen puistopäätyyn tehdyn muurin täytteeksi. Olin saanut sen jo viime kesänä ihan kohtuullisen siistiin kuntoon, mutta hätä ei lue lakia. Ja monen monta kuormaa ruohotuppaita sinne mahtuikin. Hiukan piti taas tukea alaosaa kivillä ja jonain päivänä täytynee laittaa tuppaiden päälle mustaa muovia, jotta ruohot eivät lähde itämään ja leviämään sireenien juurille. Jotain istutuksiakin tuo paikka vaatii, mutta ideoita odotellessa se saa täyttyä maahumalasta, joka on melko helppoa kitkeä aikanaan pois.


Kuvaamaan en ole juurikaan ehtinyt, mitä nyt äsken kipaisin ottamaan kuvan täyttörinteestä ja kasvihuoneen paikasta. Alueelta on tosiaan poistettu vasta nurmikko, mutta vielä tuota multaa pitää poistaa, jotta päästään tekemään varsinaista perustusta. Senkään olomuotoa ei ole täysin päätetty, mutta todennäköisesti ainakin nurkkiin käytetään kellarista löytyviä sokkelitiiliä. Soraahan tuonne pohjalle pitäisi myös laittaa, mutta taitaa olla hankalaa hankkia riittävää määrää soraa, kun ei ole mitään paikkaan, mihin sen autolla pääsisi kippaamaan. Luultavasti suursäkissä keväällä hankkimani kivituhka saa kelvata. Toivotaan, että se riittää.


Eilen illalla tutustuin pikaisesti kasvihuoneen kokoamisohjeisiin. Äkkipäätä tuota ohjenippua ja etusivua vilkaistuani luin "Sadomasokisti" ja ajattelin, että onko tämä joku enne. Varsinaista sadomasokistin hommaa tuon härpättimen kokoaminen tulee olemaan kaikkine muttereineen ja lukemattomine pienine osineen. Kauhulla ajattelen, kuinka puoliväliin kokoamisessa päästyäni totean laittaneeni jonkin osan väärinpäin ja eikun purkamaan ja aloittamaan alusta. Onneksi luulen, että Ukkokulta tulee minua auttamaan. Hän kun tykkää kovasti maustaa ruokia chilillä - ihan kaikkia ruokia vieläpä. Maalailin hänelle eilen illalla mielikuvia upeasti kasvihuoneessa rehottavista chilikomeuksista. Odottakoonpa vaan, kun siemenluettelot vuodenvaihteen jälkeen postilaatikkoon tupsahtavat. Laitan niitä sopivasti chilisiemensivut avoinna Ukkokullan kulkureiteille innostamaan häntä taimikasvatukseen.

Mutta vaikka kasvihuoneen hankkiminen vaatii muutaman päivän työrupeaman, olen tyytyväinen, että se tuli hankittua juuri nyt. Ajatelkaas, näillä näkymin pääsen keväällä suoraan kasvatushommiin. Jos olisin odottanut kevääseen, olisi kokoamiseen ja kaikkeen oheishommaan kulunut rutkasti parasta kasvatusaikaa. Kaikissa asioissa on siis aina se hyväkin puoli, se vain pitää joskus kaivaa esiin.


Pari päivää sitten hankitut havut saavat nyt odottaa istutustaan jonkin aikaa. Ne olivatkin aivan kuivia kaupasta ostettaessa, joten saavat juoda juurensa täyteen ja viettää luppoaikaa, kunnes ehdin niiden kimppuun. Muistinpa myös katsoa, mikä tuo kolmas havu oli, kun olin sen viime postauksessa unohtanut. Tarhakatajahan tuo. 

Perjantai-ilta, selkä vähän jäykkänä kaivamisesta ja suihkupuhdas olo. Josko haukkaisin jotain välipalaa ja siirtyisin loppuillaksi vapaalle. Aurinkoa ja lämpöä on luvassa tuleville päiville, joten nauttikaahan!

* * *

Karhuisä ja karhupoika tulivat ruokapöytään 
ja katsoivat ihmeissään tyhjiä lautasiaan. Karhuisä alkoi karjua:
– Joku on syönyt minun puuroni!
Karhupoika katsoi omaansa ja alkoi vikistä:
– Joku on syönyt minun puuroni.
Karhuäiti puisteli päätään hellan ääressä ja totesi:
– Ettekö te peevelin älykääpiöt ymmärrä, että puuro ei ole vielä edes valmista!

* * *
 

15 kommenttia:

  1. Mukavia ne nuo hankinnat on, mutta ei aina tiedä miten iso homma niiden pystyttämisessä on. Mutta lopussa kiitos seisoo :) Hyvä on kasvihuone olla olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ennen hommiin ryhtymistä monet urakat tuntuvat suuremmilta kuin ovatkaan. Eiköhän tuo kasvihuone pystyyn saada. Kovasti sitä olen toivonut jo pitkään ja nyt tuli tilaisuus sen hankintaan.

      Poista
  2. Eipä tarvitse kuntoilla muuten :) Mä olen myös kaivanut ja kärrännyt koko päivän, selässä ja niskassa tuntuu. Puutarhatyöt ovat mitä mainiointa liikuntaa, jota ei edes huomaa kun tekeminen on niin mielekästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan mieli tee enää edes pyörälenkille, kun on päivän kaivanut ja kärrännyt. Aika menee kuin siivillä ja uupumisesta huolimatta mieli on hyvä suuren urakan päätteeksi.

      Poista
  3. Olipahan hauska postaus :-) Naureskelin ääneen chilioveluudellesi ukkokullan suhteen. Ja kyllä se on niin, että kasvihuone on hyvä olla het' kun kevätaurinko aloittaa - ja silloin ei perustuksia kaivella, kun maa on roudassa! Eli tämähän on mitä paras sijoitus ja ajoitus.
    Iloista sadomasokistin kasvihuoneenpystytystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä puutarhahommat aina välillä tuntuvat varsinaiselta masokismilta, mutta itse kukin kiduttakoon mieleisellään tavalla. Ei tämä puutarhurin homma mitään epämiellyttävää kidutusta ole. Taitaisi jäädä monet tunnustukset tekemättä, jos meikäläistä vaikkapa kaivuhommilla kidutettaisiin.
      Ukkokulta tarvitsee välillä aikamoista "kannustusta", jotta hänet saa nakitettua hommiin.

      Poista
  4. Onnittelut kasvihuoneesta! Siitä on valtava ilo keväällä, eli kyllä nyt kannattaa vääntää. Tsemppiä rakentamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Cheri! Kyllä se kasvuri kohta pystytetään, kunhan ensin pähkäillään tuo perustus valmiiksi. Alkaa jo hahmottua.

      Poista
  5. D! Niin sitä puutarhuri aina saattaa itsensä kaikkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämpä puutarhahommat palkitsevat niin mahtavalla tavalla, joten siksi kai sitä itsensä kerta toisensa jälkeen laittaa likoon.

      Poista
  6. On sulla ollu kaivuuta ja kärräämistä! Tuttua mullekin, kiviä, multaa, tuppaita ja kivituhkaa, niin, ja rikkaruohoja. Aina on kärry täynnä. Hyvä me! :D

    VastaaPoista
  7. Kyllä olet hyvän hankinnan tehnyt, onnea uudelle kasvihuonelle, vaikka siinä onkin jonkun verran töitä
    niin moniin kerroin se sinlle palkitaan. Hauska oli se loppu runo :)

    VastaaPoista
  8. Sinä sait toteutettua haaveesi, minä vielä sen toteutumista odottelen ;) Ensi keväänä varmasti kelpaa taimia kasvatella. Tuo sadomasokisti taitaa sopia kaikinpuolin puutarhahulluille ;)

    VastaaPoista
  9. Suuri homma jo tehtynä kun on pohja kaiveltuna! Eiköhän se kivituhkakin siinä tee tehtävänsä, sen verran tasainen paikka kasvihuoneelle. Täällä alkanee huomenna kivikkoisen rinteen nakertaminen vastaavan hankkeen vuoksi :)

    VastaaPoista
  10. Komian kasvihuoneen aiot laittaa kyllä sinne on mukava ens keväänä laittaa taimet kasvamaan.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!