Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelargonia Inspire Pink. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelargonia Inspire Pink. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Vastauksia Karoliinan Puutarha-haasteeseen




Viikko on vierähtänyt monenmoisessa pakollisessa ja vähemmän pakollisessa toimessa. Ulkona liikkuessaan ei ole voinut olla ihastelematta syksyn upeaa ruskaa. Uutisten mukaan värit ovat olleet tavallistakin komeammat juuri tänä syksynä, eikä sitä vastaan ole väittämistä. Omalla pihalla syysruska alkaa jo olla lopuillaan, sillä enemmän lehtiä on maassa kuin puussa. Viikonlopun aikana olenkin ollut ahkeroimassa haravan ja kottikärryjen kera, mutta homma on silti vielä aivan alkutekijöissään. Niin kaunis puu kuin vaahtera onkin, näin syksyllä sen valtaisaa lehtimäärää tulee kyllä manailtua kerran jos toisenkin.

 
Kuvaaminen on jäänyt vähemmälle, vaikka aina haravoimaan lähtiessäni nostankin kameran varaston pöydälle, jotte sen voisi hakea helposti saappaita riisumatta. Onpa vaan jäänyt hakematta ja siten myös kuvat kuvaamatta. Niinpä nyt onkin hyvä hetki käydä kiinni haasteisiin, joita olen saanut. Ihan ensimmäisenä vastaan Karoliinan (Karoliinan puutarha -blogista) kysymyksiin.





1. 
Anna meille 5 kauneinta kuvaa puutarhastasi. Ne voivat olla lempikasveista tai koko puutarhasta. Keväästä, kesästä, syksytä tai talvesta.

Valitsin viisi kuvaa puutarhani kohteista, jotka ovat tuoneet kuluneena kesänä ehkä eniten iloa.

 Keväällä päätin tehdä puutarhakalenterissa näkemäni kuvan mukaisen raparperilehtilaatoituksen. Samanlaista siitä ei tietenkään tullut, eikä ehkä ollut tarkoituskaan, mutta lopputulokseen olen tavattoman tyytyväinen.

 Viime syksynä istutin multaan kesän ajan ruukuissa viettäneet kaksi Ikeasta ostettua jalohortensiaa. Ajattelin, että ei se ota jos ei annakaan. Niinpä on ollut kenties sitäkin suurempi ilo seurata koko kesän kukkinutta jalohortensiaa. Vasta toisen pakkasyön jälkeen upeana loistaneet kukinnot muuttuivat ruskeiksi ja lehdet alkoivat lakastua.

 Kesän aikana istutin Valamonruusun, Neilikkaruusun, Ritausman ja Kirjoapteekkarinruusun. Ritausman kauneutta on tullutkin jo ylistettyä useaan kertaan, joten pääsköön Kirjoapteekkarinruusu Rosa Gallica 'Mundi' tällä kertaa kehujen kohteeksi.


 Toisen kerran elämässäni kasvatin siemenestä pelargonian ja onnistuin siinä. Tämä 'Inspire Pink' on parhaillaan autotallissa, josta siirrän sen kellariin kunnon pakkasten saavuttua. Josko saisin sen talvetettua ja pääsisin nauttimaan hempeistä kukinnoista ensi kesänäkin.

Tomaattien kasvatus onnistui tänä kesänä yli odotusten. Tigarella asusti kukoistaen ja runsaasti hedelmää tuottaen talon seinustalla. Ai, että se on maistunut hyvältä. Paremmalta kuin mikään tomaatti koskaan aikaisemmin. Satoa on vieläkin pikkaisen jääkaapissa. Ensi kesänä pääsen kokeilemaan tomaattituotantoa kasvihuoneessa. Toivottavasti se palkitsee yhtä hyvin, kuin tämän kesäinen Tigarella-sato.


2.
Kasvatatko kauneutta vai hyötyä?

Etupäässä taidan kasvattaa kauneutta, mutta eiväthän ne sulje pois toinen toisiaan. Erityisesti näin syksyllä kaiken lakastumisen ja maatumisen keskellä kaipaa kovasti kevättä ja sitä löytämisen iloa, kun mullasta työntyy kaikkien kauniiden kukkien versoja. Tuntuu, että uusien taimien sisältämä voima saa meidät ihmisetkin tuntemaan itsemme vahvemmiksi ja jaksavimmiksi. Kuluneen kesän aikana taisin iloita melkeinpä eniten talon seinustalla kasvavista tomaateista. Runsaina roikkuvat ja vähitellen punertuvat tomaatit saivat runsaasti hellää hoitoa ja huomiota. Ne maistuivat paremmilta, kuin ostotomaatit koskaan. Taisivat siis peitota perinteisen pionihulluudenkin.

3. 
Mistä löydät inspiraatiota puutarhaasi?

Lehdistä, kirjoista, tv-ohjelmista, ystäviltä, naapureilta ja kylänmiehiltä. Kulkiessani kylällä, kaupungeissa ja maailmalla tulee katseltua kaikkea kasvavaa ja samalla pohdittua, istuisivatko näkymät kenties omaan puutarhaan. Parin viime vuoden aikana tästä blogimaailmasta on tullut minulle jatkuva löytöjen ja innostavien ideoiden lähde. Muiden blogistien kuvat ja kertomukset saavat kokeilunhalun kasvamaan. On tosi mukavaa, että niin monet jakavat kokemuksiaan, tietojaan ja taitojaan kaikkien kesken ilman kateutta tai sen parhaan "kalapaikan salaamisen" tarvetta. Elämässä törmää usein ajattelutapaan, jossa tietoa pantataan kuin se olisi jaettaessa heti itseltä pois. Eiköhän kaikki hyvä vain kasva, jos sitä ryhtyy avoimesti jakamaan. Niin myös näissä puutarha-asioissa.

4. 
Paras puutarhakirjasi?
 
Paras puutarhakirjani taitaa nykyisin olla google, josta tietoa löytyy valtavasti ja niin kätevästi. Parhaimmillaan jotain kasvia netistä etsiessään, googlen avulla päätyy erinomaiseen puutarhablogiin, jossa kauniiden kuvien ja erinomaisten tietojen lisäksi löytää myös runsaasti käytännöllisiä vinkkejä ja omakohtaisia kokemuksia. Vaan silti kyllä hankin mielelläni itselleni puutarhakirjoja, uusia ja vanhoja. Niitä voi selailla ja lueskella kerrasta toiseen, eivätkä puutarhakirjat oikeastaan juuri koskaan vanhene.
 
5. 
Jos olisit kasvi - mikä olisit?
 
Vaikea kysymys. Ehkä olisin mänty. Saisin kasvaa korkeaksi ja näkisin kauas. Olisin vihreä niin kesällä kuin talvellakin ja saattaisin elää vanhaksikin.
 
6. 
Oletko harrastelija vai ammattilainen -Mistä olet hakenut puutarhaoppisi?
 
Vuosikausien oman puutarhan rakentamisen jälkeenkin olen edelleen aikalailla harrastelija.  Olen kerrostalokasvatti, eikä läheisissäni ole ainuttakaan puutarhaelämään perehtynyttä. 80-luvulla tätä taloa rakentaessamme ei puutarhoihin panostettu laisinkaan tämän päivän tapaan. Meille tehtiin pihasuunnitelma, mutta sellaisenaan sitä ei toteutettu. Alkuvuosina taisin enemmänkin kierrättää samoja kasveja ympäri taloa etsien niille sellaisia olosuhteita, joissa ne parhaiten viihtyisivät. Ukkokulta totesi monen monituista kertaa, että ainakin se tulee halvaksi. Vähitellen olen oppinut perehtymään kunkin kasvin vaatimuksiin ja pyrkinyt valitsemaan pihallemme sellaisia kasveja, joilla on täällä edellytyksiä kasvuun. Rohkeus kokeilla uusia juttuja syntyy tietojen ja taitojen lisääntymisen myötä. Kyllä minä olen edelleenkin totaalinen harrastelija ja sellaisena varmaan pysynykin. Oppini olen hakenut kantapään kautta. Motivaatio siihen on tullut ja tulee yhä tarpeesta ja halusta luoda kauneutta ympärilleen. Palkintona on onnistumisen ilo ja lisäbonuksena tapa kuluttaa aikaa, jota tässä tapauksessa voisi kutsua puutarhaharrastukseksi.
 
7. 
Mikä on paras puutarha vinkkisi?
 
Rikkaruohojen nyppimistä inhoavana olen kovasti tykästynyt sanomalehti-oksahake -vinkkiin, eli mulloksella olevan maan kattamista kosteilla sanomalehdillä ja sen päälle levitetyllä oksahakkeella. Tätä tapaa olen käyttänyt meidän pihalla vuosikausia ja siihen olen yhä erittäin tyytyväinen. Vähentää merkittävästi rikkaruohohommia ja samalla voi kierrättää sanomalehtiä ja kaikki tontilla syntyvät oksat, jotka silputaan hakkeeksi. Saattaa olla, että menetelmällä on haittapuoliakin - kaikellahan on - mutta ainakin minusta hyödyt ovat haittoja suuremmat.
 
8. 
Millainen on unelmapuutarhasi?
 
Toisinaan leikittelen ajatuksella, että voitan lotossa oikein ison potin. Ensimmäisenä soitan tietenkin taitaville remonttimiehille ja kutsun heidät remppaamaan niin keittiötä kuin kylppäriäkin. Seuraavana kuvaan mukaan astuu puutarhaliike, joka marssittaa pihalle bobcatin ja liudan riskejä ammattimiehiä kiveämään ja kaivamaan. Kun jatkan ajatusleikkiäni, totean, että koska kaikki menee uusiksi, on parempi ostaa jostain kokonaan uusi alku. Lopulta palaan aina tuohon alkuasetelmaan ja ryhdyn uudelleen miettimään, mitä olennaista tässä olemassa olevassa korjaisin tai muuttaisin. Muutahan meiltä ei puutu kuin järvenranta. Sitä ei tälle tontille saa millään summalla, joten eiköhän tämä meidän piha ole likimain unelmapuutarha.
 
9. 
Kuulutko Puutarha-yhdistykseen?
 
 En kuulu. Viime keväänä puutarhamessuilla miltei liityin Ruususeuraan, mutta en sitten kuitenkaan tehnyt ratkaisevaa päätöstä. Lähistöllä ei toimi puutarhayhdistyksiä, enkä näe kovinkaan paljon hyötyä kuulua johonkin kokonaan muualla toimivaan yhdistykseen.
 
10. 
Millainen on sinun puutarhafilosofiasi? Mitä puutarhan hoito sinulle merkitsee?
 
Puutarhanhoito taitaa olla minulle pääasiallisin ajanviete ja harrastus. Puutarhassa touhuamalla saa ajatuksen kulkemaan ja stressin vähenemään sekä kropan uupumaan terveellisin keinoin. Omaa pihaa laittaessa luo kauneutta ja toisinaan myös käytännöllisyyttä ympärilleen. Pihahommissa tulee ihan huomaamatta käveltyä, venyteltyä, kumarreltua ja ties mitä. Ei minulla ole mitään erityistä puutarhafilosofiaa, mutta omilla pienillä ratkaisuillani pyrin elämään luontoa ja sen eläimiä kunnioittaen, niin ekologisesti kuin se näissä olosuhteissa on mahdollista.
 
11. 
Mikä puutarha (jossa olet vieraillut) on jäänyt mieleesi?
 
Lapsena asuin kerrostalossa, joten meillä ei ollut minkäänlaista puutarhaa. Tykkäsin kovasti omenoista, kuten muutkin perheemme jäsenet ja niinpä kävimme syksyisin kassin kanssa  kiertämässä lähistön omakotitaloja kysymässä, myyvätkö he oman puutarhansa omenoita. Jotkut myivät, jotkut antoivat ilmaiseksi ja jotkut hätistivät harmissaan meidät pois. Silloin ajattelin, että kunpa minulla joskus olisi ihan oma puutarha omenapuineen. Kuinka ihanaa olisi loppukesän aamuna kävellä keräämässä pudokkaita ja vaikka heti haukata punaista omenaa. Unelma omasta puutarhasta hukkui jonnekin aikuistumisen arkisiin askareisiin, mutta kun sitten ryhdyimme rakentamaan omakotitaloa, oli päivänselvää, että omenapuita istutetaan. Menihän siinä pitkään, ennen kuin niitä omia pudokkaita pääsi maistelemaan, mutta joka kerran se tuntuu yhtä juhlalliselta ja joka kerran olen yhtä onnellinen omista omenoista.
Lukuisia puutarhoja olen elämässäni nähnyt, todella kauniita ja kerrassaan upeita. Jotenkin vain tuo lapsuuden unelma oman puutarhan omenapuista on vain ylitse kaikkien muiden.
 
* * *
 
Tämä haaste näyttää kulkeneen jo aika monessa blogissa, joten en laita sitä enempää kiertämään. Jokainen saa nämä kysymykset tästä ottaa ja niihin vastata. Ehkä palaan haasteeseen myöhemmin syksyllä tai talvella, kun ulkona tulee oltua vähemmän.
 
 
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

 

perjantai 23. elokuuta 2013

Vapaaehtoista kaivamista

Itse kasvatettu pelaguu - Inspire Pink

Kyllä ihminen on aikamoinen idiootti ja puutarhaihminen asteen verran isompi idiootti. Vaikka olisi miten kiire ja kalenteri täynnä ohjelmaa, pitää mennä hommaamaan itselleen vielä lisää töitä ja täysin vapaaehtoisesti. Ostaa päräytin sen kasvihuoneen. 5,7 neliön komistus pitäisi saada lähiaikoina koottua alapihalle, mutta eihän sellainen ihan silmänräpäyksessä tapahdu. Ensin nimittäin pitää tehdä kasvihuoneelle perustukset. Aloitin päivän leikkaamalla nurmikon ja sen lisäksi trimmasin myös tonttimme kohdalta katuojissa rehottavat heinät ja voikukat. Sitten mitta käteen ja kellarista muutamia puutikkuja, jotta saisin merkittyä kasvihuoneelle sopivan paikan. Kun se oli tehty, ei muuta kuin kaivamaan. Ajatuksena oli kuoria nurmikko pois ja katsoa sitten, kuinka syvälle multaa riittäisi.


Välillä kävin ripustamassa pyykkiä ja syömässä Ukkokullan valmistamaa ruokaa. Sitten taas takaisin kaivuhommiin. Ei tietenkään riitä, että maata kaivaa. Pitää myös kuskata maa jonnekin. Siinä menikin aikaa, kun mietin, mihin kaikki ruohomöykyt kippaisin. Mielessä kävi jo toisen Kurgaanin rakentaminen, mutta sitten ajattelin, että puutarha alkaisi näyttää hölmöltä, kun se täyttyisi keinotekoisista kasoista. Aikani tutkailemalla ja pohtimalla, päätin lopulta nakata kaivutyön tuotoksen rinteen puistopäätyyn tehdyn muurin täytteeksi. Olin saanut sen jo viime kesänä ihan kohtuullisen siistiin kuntoon, mutta hätä ei lue lakia. Ja monen monta kuormaa ruohotuppaita sinne mahtuikin. Hiukan piti taas tukea alaosaa kivillä ja jonain päivänä täytynee laittaa tuppaiden päälle mustaa muovia, jotta ruohot eivät lähde itämään ja leviämään sireenien juurille. Jotain istutuksiakin tuo paikka vaatii, mutta ideoita odotellessa se saa täyttyä maahumalasta, joka on melko helppoa kitkeä aikanaan pois.


Kuvaamaan en ole juurikaan ehtinyt, mitä nyt äsken kipaisin ottamaan kuvan täyttörinteestä ja kasvihuoneen paikasta. Alueelta on tosiaan poistettu vasta nurmikko, mutta vielä tuota multaa pitää poistaa, jotta päästään tekemään varsinaista perustusta. Senkään olomuotoa ei ole täysin päätetty, mutta todennäköisesti ainakin nurkkiin käytetään kellarista löytyviä sokkelitiiliä. Soraahan tuonne pohjalle pitäisi myös laittaa, mutta taitaa olla hankalaa hankkia riittävää määrää soraa, kun ei ole mitään paikkaan, mihin sen autolla pääsisi kippaamaan. Luultavasti suursäkissä keväällä hankkimani kivituhka saa kelvata. Toivotaan, että se riittää.


Eilen illalla tutustuin pikaisesti kasvihuoneen kokoamisohjeisiin. Äkkipäätä tuota ohjenippua ja etusivua vilkaistuani luin "Sadomasokisti" ja ajattelin, että onko tämä joku enne. Varsinaista sadomasokistin hommaa tuon härpättimen kokoaminen tulee olemaan kaikkine muttereineen ja lukemattomine pienine osineen. Kauhulla ajattelen, kuinka puoliväliin kokoamisessa päästyäni totean laittaneeni jonkin osan väärinpäin ja eikun purkamaan ja aloittamaan alusta. Onneksi luulen, että Ukkokulta tulee minua auttamaan. Hän kun tykkää kovasti maustaa ruokia chilillä - ihan kaikkia ruokia vieläpä. Maalailin hänelle eilen illalla mielikuvia upeasti kasvihuoneessa rehottavista chilikomeuksista. Odottakoonpa vaan, kun siemenluettelot vuodenvaihteen jälkeen postilaatikkoon tupsahtavat. Laitan niitä sopivasti chilisiemensivut avoinna Ukkokullan kulkureiteille innostamaan häntä taimikasvatukseen.

Mutta vaikka kasvihuoneen hankkiminen vaatii muutaman päivän työrupeaman, olen tyytyväinen, että se tuli hankittua juuri nyt. Ajatelkaas, näillä näkymin pääsen keväällä suoraan kasvatushommiin. Jos olisin odottanut kevääseen, olisi kokoamiseen ja kaikkeen oheishommaan kulunut rutkasti parasta kasvatusaikaa. Kaikissa asioissa on siis aina se hyväkin puoli, se vain pitää joskus kaivaa esiin.


Pari päivää sitten hankitut havut saavat nyt odottaa istutustaan jonkin aikaa. Ne olivatkin aivan kuivia kaupasta ostettaessa, joten saavat juoda juurensa täyteen ja viettää luppoaikaa, kunnes ehdin niiden kimppuun. Muistinpa myös katsoa, mikä tuo kolmas havu oli, kun olin sen viime postauksessa unohtanut. Tarhakatajahan tuo. 

Perjantai-ilta, selkä vähän jäykkänä kaivamisesta ja suihkupuhdas olo. Josko haukkaisin jotain välipalaa ja siirtyisin loppuillaksi vapaalle. Aurinkoa ja lämpöä on luvassa tuleville päiville, joten nauttikaahan!

* * *

Karhuisä ja karhupoika tulivat ruokapöytään 
ja katsoivat ihmeissään tyhjiä lautasiaan. Karhuisä alkoi karjua:
– Joku on syönyt minun puuroni!
Karhupoika katsoi omaansa ja alkoi vikistä:
– Joku on syönyt minun puuroni.
Karhuäiti puisteli päätään hellan ääressä ja totesi:
– Ettekö te peevelin älykääpiöt ymmärrä, että puuro ei ole vielä edes valmista!

* * *