Hyvin hommat etenee ja Hauskaa Vappua!

Tämän kevään suurimmat urakat on hyvässä putkessa. Vesialtaan kaivoin muutama päivä sitten ylös olopihan puolelta. Oli muuten tymäkkä tuoksu talven aikana altaaseen kertyneessä vedessä. Tällä kertaa ei sentään yhtään kuollutta hiirulaista, mutta marinoituja kastematoja runsain mitoin. Kannoin altaan alapihan lehtikompostin viereen peseytymään kevätsateissa. En aio sitä hävittää, sillä varmasti heti sen jälkeen keksisin sille käyttöä. Raahaan altaan jossain vaiheessa kellariin odottamaan uusia ideoita tai uutta kotia.

Vasemalla näkyy hiukan köynnöskaarta, joka puhkiruostuneena on saanut lähtökäskyn.

Myös Pikkupuutarhan yksi polkuhaara on levennetty. Se on nyt vähän pöntön näköinen kaikessa paljaudessaan, mutta näkymä paranee, kunhan kasvillisuus valtaa reunustat. Kädet taas venyivät kuin apinalla kaivamisesta ja kivituhkan kärräämisestä. Minä en näköjään opi mitään millään muulla keinolla, kuin kantapään kautta kokemalla. Olisi nimittäin kannattanut heti alkuunsa aikanaan tehdä polusta sen verran leveä, että sitä saattaa normiharavalla siistiä ja että myös kottikärryjen kanssa pääsee kulkemaan. Alkoi jo rasittaa ainainen ämpäreiden ja muiden väliaikaisratkaisujen raijaaminen Pikkupuutarhaan.

Alapihan rinteenkulman tuin muutama vuosi sitten turveharkoilla. Aika hyvin ne näköjään kestävät aikaa ja osa niistä on edelleen kuvan oikeassa alanurkassa vuorenkilpien alla. Nyt kaivoin tuosta päädystä turveharkot pois ja tein siihen porrastusta tyttären pihasta poistuneilla unikivillä. Kiviä olisi tulossa lisääkin, kunhan ehdimme hakea. Silloin voisin poistaa loputkin turveharkot. Kivetyksen funktio on lähinnä erottaa rinteen alaosa nurmialueesta ja siten helpottaa reunan siistinä pitämistä. 

Ukkokulta muurasi muutama vuosi sitten harkoista rinteen molempiin päätyihin tukimuurin, sillä maan valuminen oli ainainen riesa. Sittemmin olen täyttänyt ja tasannut rinnepäätyjä haravointi- ym. puutarhatuotoksilla ja vähitellen se alkaa olla hyvin tiivistynyt. Eli kohtapuoliin voi jo ryhtyä miettimään kasvillisuuden vakinaistamista. Kuvan kohta tulee siis vielä muuttumaan, mutta kivet ovat tässä vaiheessa huomattavasti siistimmät, kuin turveharkot.

Kärräys- ja kaivupäivien iltana olo on hiukan jäykkä. Talven aikana unholaan jääneet lihakset löytyvät jälleen. Ulkona on ollut aika kalsaa, mutta mikäli ei sada, kylmyydessä jaksaa paremmin ahertaa. Ei myöskään ole niin paljon houkutuksia kulkea ympäriinsä pällistelemässä mullasta nousevia piippoja, kun kasvu on ollut aika hidasta. Aika tulee siis käytettyä juurikin niihin kärräykseen, joita varten on itsensä pihalle tällännyt.

Iloista Vappua kaikille!

 

Vapaaehtoista kaivamista

Itse kasvatettu pelaguu - Inspire Pink

Kyllä ihminen on aikamoinen idiootti ja puutarhaihminen asteen verran isompi idiootti. Vaikka olisi miten kiire ja kalenteri täynnä ohjelmaa, pitää mennä hommaamaan itselleen vielä lisää töitä ja täysin vapaaehtoisesti. Ostaa päräytin sen kasvihuoneen. 5,7 neliön komistus pitäisi saada lähiaikoina koottua alapihalle, mutta eihän sellainen ihan silmänräpäyksessä tapahdu. Ensin nimittäin pitää tehdä kasvihuoneelle perustukset. Aloitin päivän leikkaamalla nurmikon ja sen lisäksi trimmasin myös tonttimme kohdalta katuojissa rehottavat heinät ja voikukat. Sitten mitta käteen ja kellarista muutamia puutikkuja, jotta saisin merkittyä kasvihuoneelle sopivan paikan. Kun se oli tehty, ei muuta kuin kaivamaan. Ajatuksena oli kuoria nurmikko pois ja katsoa sitten, kuinka syvälle multaa riittäisi.

Välillä kävin ripustamassa pyykkiä ja syömässä Ukkokullan valmistamaa ruokaa. Sitten taas takaisin kaivuhommiin. Ei tietenkään riitä, että maata kaivaa. Pitää myös kuskata maa jonnekin. Siinä menikin aikaa, kun mietin, mihin kaikki ruohomöykyt kippaisin. Mielessä kävi jo toisen Kurgaanin rakentaminen, mutta sitten ajattelin, että puutarha alkaisi näyttää hölmöltä, kun se täyttyisi keinotekoisista kasoista. Aikani tutkailemalla ja pohtimalla, päätin lopulta nakata kaivutyön tuotoksen rinteen puistopäätyyn tehdyn muurin täytteeksi. Olin saanut sen jo viime kesänä ihan kohtuullisen siistiin kuntoon, mutta hätä ei lue lakia. Ja monen monta kuormaa ruohotuppaita sinne mahtuikin. Hiukan piti taas tukea alaosaa kivillä ja jonain päivänä täytynee laittaa tuppaiden päälle mustaa muovia, jotta ruohot eivät lähde itämään ja leviämään sireenien juurille. Jotain istutuksiakin tuo paikka vaatii, mutta ideoita odotellessa se saa täyttyä maahumalasta, joka on melko helppoa kitkeä aikanaan pois.

Kuvaamaan en ole juurikaan ehtinyt, mitä nyt äsken kipaisin ottamaan kuvan täyttörinteestä ja kasvihuoneen paikasta. Alueelta on tosiaan poistettu vasta nurmikko, mutta vielä tuota multaa pitää poistaa, jotta päästään tekemään varsinaista perustusta. Senkään olomuotoa ei ole täysin päätetty, mutta todennäköisesti ainakin nurkkiin käytetään kellarista löytyviä sokkelitiiliä. Soraahan tuonne pohjalle pitäisi myös laittaa, mutta taitaa olla hankalaa hankkia riittävää määrää soraa, kun ei ole mitään paikkaan, mihin sen autolla pääsisi kippaamaan. Luultavasti suursäkissä keväällä hankkimani kivituhka saa kelvata. Toivotaan, että se riittää.

Eilen illalla tutustuin pikaisesti kasvihuoneen kokoamisohjeisiin. Äkkipäätä tuota ohjenippua ja etusivua vilkaistuani luin "Sadomasokisti" ja ajattelin, että onko tämä joku enne. Varsinaista sadomasokistin hommaa tuon härpättimen kokoaminen tulee olemaan kaikkine muttereineen ja lukemattomine pienine osineen. Kauhulla ajattelen, kuinka puoliväliin kokoamisessa päästyäni totean laittaneeni jonkin osan väärinpäin ja eikun purkamaan ja aloittamaan alusta. Onneksi luulen, että Ukkokulta tulee minua auttamaan. Hän kun tykkää kovasti maustaa ruokia chilillä - ihan kaikkia ruokia vieläpä. Maalailin hänelle eilen illalla mielikuvia upeasti kasvihuoneessa rehottavista chilikomeuksista. Odottakoonpa vaan, kun siemenluettelot vuodenvaihteen jälkeen postilaatikkoon tupsahtavat. Laitan niitä sopivasti chilisiemensivut avoinna Ukkokullan kulkureiteille innostamaan häntä taimikasvatukseen.

Mutta vaikka kasvihuoneen hankkiminen vaatii muutaman päivän työrupeaman, olen tyytyväinen, että se tuli hankittua juuri nyt. Ajatelkaas, näillä näkymin pääsen keväällä suoraan kasvatushommiin. Jos olisin odottanut kevääseen, olisi kokoamiseen ja kaikkeen oheishommaan kulunut rutkasti parasta kasvatusaikaa. Kaikissa asioissa on siis aina se hyväkin puoli, se vain pitää joskus kaivaa esiin.

Pari päivää sitten hankitut havut saavat nyt odottaa istutustaan jonkin aikaa. Ne olivatkin aivan kuivia kaupasta ostettaessa, joten saavat juoda juurensa täyteen ja viettää luppoaikaa, kunnes ehdin niiden kimppuun. Muistinpa myös katsoa, mikä tuo kolmas havu oli, kun olin sen viime postauksessa unohtanut. Tarhakatajahan tuo. 

Perjantai-ilta, selkä vähän jäykkänä kaivamisesta ja suihkupuhdas olo. Josko haukkaisin jotain välipalaa ja siirtyisin loppuillaksi vapaalle. Aurinkoa ja lämpöä on luvassa tuleville päiville, joten nauttikaahan!

* * *

Karhuisä ja karhupoika tulivat ruokapöytään 

ja katsoivat ihmeissään tyhjiä lautasiaan. Karhuisä alkoi karjua:
– Joku on syönyt minun puuroni!
Karhupoika katsoi omaansa ja alkoi vikistä:
– Joku on syönyt minun puuroni.
Karhuäiti puisteli päätään hellan ääressä ja totesi:
– Ettekö te peevelin älykääpiöt ymmärrä, että puuro ei ole vielä edes valmista!

* * *

 

Selkä vähemmän notkeana

Vasen rinne työn alla

Eräs sukulaiseni tapaa sanoa, ettei lapselle ja hullulle parane näyttää keskeneräistä työtä. Sen verran työläästä projektista on kuitenkin kyse, että otan riskin ja kehun jo tässä vaiheessa vihdoin käynnistynyttä Vasemman rinteen kunnostusta. Kaksi päivää olen nyt seisonut vuoroin mullassa vuoroin murkkupesässä ja kaivanut, kaivanut, kaivanut. Eilisiltana ei meinannut unikaan millään tulla, kun silmissä vilisi juurenpaloja toinen toisensa perään. Aina silmät ummistaessani seisoin rinteessä kiskomassa pitkääkin pidempää juurta, jonka päätä en millään meinannut tavoittaa. 

Putsattuja kukkia matkalla väliaikaiseen varastoon.

Rinteessä kasvoi Vuorenkilpeä, Sammalleimua, Maksaruohoa, Sulkaneilikkaa, Elokuunasteria (jostain rinteeseen levinnyt) ja lukematon määrä pieniä sipulikasveja. Ja kaikkien näiden kasvien joukossa juurensa Kiinaan ulottanutta Puna-apilaa, Ahomansikkaa ja heinää sekä vähemmässä määrin muita rikkaruohoja.

Aloitin kunnostuksen kaivamalla lapiollisen kerrallaan ja tutkien, mitä tuo annos kulloinkin sisälsi. Isommat ryppäät hyödynnettäviä kasveja pyrin putsaamaan rikkaruohoista ja siirsin vateihin, sankoihin ja muihin väliaikaisiin säilytyspaikkoihin. Jossain välissä Ukkokulta käväisi kysymässä, miten erotan rikkaruohot ja hyötykasvit toisistaan, varsinkin kun katselukulma oli lähinnä juurien suunnasta. Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa, tai ainakin mestarioppilaan. Varmaan alkuun lensi kottikärryihin jotain hyödyllistäkin, mutta olen minä ennenkin meidän pihassa perennoja silmäillyt juuripuolelta. Kaivamisen loppuvaiheessa eilisiltana alkoi tuntua tyystin samalta, lensikö Sammalleimua rikkakasvien joukkoon. Ajatus liikkui lähinnä siinä, saisinko pahimman kaivuhomman valmiiksi ennen vuorokauden vaihtumista. No, sainhan minä.

Onneksi eilen oli kohtalaisen hyvä ilma kaivamiseen ja kärräämiseen. Välillä aurinko paistoi lämpimästi, välillä se viihtyi pitkäänkin pilvien takana. Ei kuitenkaan ollut helteisen kuumaa ja pieni tuulenvire silloin tällöin piristi kummasti. Onneksi ei myöskään satanut ja näin saatoimme syödä ja kahvitella ulkona. Ukkokulta huolehti muonituspuolesta ja saatoin siirtyä ruokintapisteeseen vain kädet pesemällä. Sisällä syöminen olisi vaatinut mittavan pesu-urakan ja vaatteiden vaihdon ja se taas olisi kenties johtanut väsähtämiseen sekä urakan siirtymiseen. Oikein kunnolla multaiset jalat ja käsivarsiin listityt itikat pitävät työmotivaatiota kummasti yllä; urakka kerralla kuntoon ja sitten suihkuun. Ihanaa ja ah, niin hyvä olo!

Joku lukija saattaa jo kärsimättömänä odottaa selitystä tuon ensimmäisessä kuvassa näkyvän maton tarkoituksesta multaisessa rinteessä. Näitä mattoja on aikoinaan ollut kaksi samanlaista, mutta toisen olen kaiketi hävittänyt jo aikoja sitten. Matto ei ole niin hyväkuntoinen, kuin kuvasta saattaisi kuvitella. Loimilangat ovat niin haperoa materiaalia, että katkeilivat jo muutaman viikon käytön jälkeen. Imuroidessa irtonaisia loimilangan pätkiä pölisi ja mattoon ilmestyi sormien mentäviä rakoja. Pesin matot ja pakkasin kellariin, jonne meillä tuppaa hautautumaan ylen määrin kaikenlaista turhaakin turhempaa tavaraa sillä ajatuksella, että sitä saattaa joskus johonkin tarvita. Valitettavasti surkeita mattoja ei tällä kertaa kellarin aarteistosta enempää löytynyt. Niille olisi ollut nyt ihan todellinen tarve.

Suurenmoisen puutarhan ihan omin käsin itselleen rakentanut ystäväni on upottanut kaikki käytöstä poistetut mattonsa puutarhan multiin. Eikä sitä kyllä kukaan uskoisi, kun noita hänen upeita perennapenkkejään ja istutusalueitaan pääsee ihailemaan. Räsymatot toimivat maanrakennuskankaana, suodatinkankaana ja maatuvat vähitellen multaan siinä kuin jokin kaupasta varta vasten hankittu materiaali. Koska käytettävissä ei tällä kertaa ole kuin tuo yksi matto, pitänee pysytellä ihan kaupan tavarassa. Yläosaan, aroniapensaiden alle ajattelin kyllä tyhjentää lehtikeräystä odottavat sanomalehdet ja niiden päälle vielä oksahaketta. Aivan varmasti rinteen multaan jäljelle jää lukuisa määrä rikkakasvien juurenpaloja ja toki ahomansikkaa luikertelee pensaiden toiselta puolelta, vaikka miten putsaisin ympäristöäkin. Niitä on kuitenkin helppo napsia yksitellen, kunhan muistaa tehdä sen säännöllisesti ja vieraan kasvin ollessa vielä pieni.

Laitoin portaiden vierestä pois kaivetut Vuorenkilvet männyn vierelle. Leikkasin suodatinkankaaseen pienet viillot ja niiden kautta tungin Vuorenkilvet multaan. Vaikka ne kuvassa näyttävät kärsineiltä, uskon suurimman osan virkoavan ja juurtuvan uuteen paikkaan. Tätä menetelmää olen käyttänyt aiemminkin ja hyväksi havainnut. Tietenkin aion peittää suodatinkankaan mullalla. Kysymys lienee, miten saan mullan pysymään rinteessä, suodatinkankaan päällä? Rinteestä löytyi sinne aikoinaan kätkettyjä kivenmurikoita, jotka saavat palata tukemaan rinteen multaa, kunhan pääsen niin pitkälle.

Tänään rinne saa levätä - ja minä myös. Selkä oli aamulla joltisenkin jäykkä, mutta näyttää päivän mittaan vetristyvän. Jaloissa on mustelmia ja nirhaumia. Yksi iso kivi vieri suoraan nilkkaan ja kuori vähän nahkaa ohikulkiessaan. Kokonainen leegio erilaisia ötököitä kävi minua maistelemassa ja niitä tuli multaisilla hanskoilla läiskittyä iho punaisen läiskikkääksi. Lisäksi ulkona sataa tasaisin väliajoin kaatamalla. Suurin syy tähän lepopäivään on kuitenkin Pojan syntymäpäivä, joka tosin on vasta huomenna, mutta hän tulee Ukkokullan seuraksi saunomaan ja siinä ohessa ajattelimme keittää kakkukahvit. Vasemman rinteen tarina siis jatkuu...

Pullataikinan kohoamista eilen aamulla odotellessani lueskelin kirjastosta lainaamaani kärhökirjaa. Löysin lukuisia uusia mahdollisuuksia istuttaa kärhöjä omaan puutarhaani. Onhan noita kärhöjä tullut vuosien mittaan muutama istutettua, mutta vasta tämän kirjan luettuani tajusin, miksen ollut niiden kanssa onnistunut. Aina olen laittanut hankkimani kärhöt talon seinustalle ja se ei hyvä paikka olekaan. 

Kasvi ei saa riittävästi vettä ja usein myös sen arka tyvi jää paljaaksi. Pari vuotta sitten älysin kokeilla muitakin paikkoja ja istutin Alppikärhön ja Jalokärhö ´Ville de Lyonin´  pikkupuutarhan köynnöskaaren juureen, jossa kasvaa myös Kevätkaihonkukkaa ja Pikkutalviota sekä Vuorimänty. Se on osoittautunut sopivaksi omille kärhöilleni, jotka kumpikin kasvaa, kukkii ja voi hyvin. Kirjan lukeminen keskeytyi pullataikinan vyöryessä kulhon reunojen yli ja kiirehdin leipomaan korvapuusteja tulevien kahvihetkien seuraksi. Niin jäivät kärhöt kuitenkin päähän pyörimään, että toista korvaripötköä täyttäessäni unohdin tyystin kanelin. Kuvassa oikealla olevat ovat siksi vähän vaaleampia ja enemmän eri makuisia.

Sammalruusu on aukaissut nuppunsa nyt kun muut pensasruusuni ovat jo kukkineet tai parhaillaan lopettamassa. Ensin aloitti Juhannusruusu, sitä seurasi Metsäruusu ja pian myös Punalehtiruusu. Hansaruusu on kukkinut pisimpään ja todennäköisesti avaa muutaman kukan vielä Sammalruusun jälkeenkin. Vahvasti näyttää siltä, että tapani on omaksua kaikki yksioikoisimmat ohjeet kirjoista. Tästä esimerkkinä on ajatus, ettei pensasruusuja tarvitse liiemmin leikata. Kun tässä ihmettelin Hansaruusun kaatumista sadekuuroissa juuri parhaan kukinnan aikaan, löysin ruusukirjasta kohdan, jossa mainittiin Hansaruusun tarvitsevan pitkäksi hujopiksi kasvettuaan uudistusta. Niinpä siis kevään korvalla napsin osan noista hujopeista matalammiksi, jolloin toivon mukaan saan tuuheutta, tanakkuutta ja kauneutta uudistuneessa paketissa.

Ja Tornionlaaksonruusun olen tyystin unohtanut. Se kun majailee omenapuiden takana, aivan tontin perällä, jonne en kiireissäni ole ehtinyt. Nuppuja siinä kyllä viime käynnillä oli eli täytynee käydä päivittämässä tilanne. 

Kovasti nyt surraan käsillä olevan kesän koleutta ja kosteutta. Eiköhän tämä ole enemmänkin sellainen normikesä; parina edellisenä vuotena olemme saaneet nauttia helteisistä ja aurinkoisista kesäilmoista, joiden jälkeen tällainen vajaan 20 asteen lämpö tuntuu entistäkin kalseammalta. Vettä on kyllä satanut tavallista enemmän, etenkin kesäkuussa. Hesarissa oli kirjoitus ihmisten suurista odotuksista kesän sään suhteen. Kun suuria odotetaan, seuraa iso pettymys, jos nuo odotukset eivät täytykään. Pitäisi opetella suhtautumaan realistisesti ja ajattelemaan positiivisesti. Ymmärrän kyllä, ettei se ihan helppoa ole; Suomen kesä kun on muutenkin kohtuuttoman lyhyt - minun mielestäni.

Kesän sato alkaa vähitellen kypsyä. Raparperia on korjattu jo viikkoja ja nyt on punaherukoiden väri muuttumassa yhä punaisemmaksi. Mustikastakin on tulossa hyvä sato, joten lähiaikoina suunnataan saappaat jalassa ämpäri kädessä keikkuen metsää kohti. Onneksi hyttyset ovat vähentyneet, lieneekö syynä viileys - tiedä häntä.

Mustaherukkaa meillä on vain yksi pensas ja sekin kituu. Mustaherukkkapensaisiimme tuli jo vuosia sitten äkämäpunkki ja olen hävittänyt yhtä lukuunottamatta muut pensaat. Nyt näyttää olevan tuon viimeisenkin päivät luetut ja tilalle täytyy hankkia jokin kestävämpi lajike.

Punaherukat maistuvat räkäteille, eikä sellaista pelotinta taida ollakaan, joka pitäisi linnut poissa marjojen kimpusta. Siiman varassa pyörivät romput (käytöstä poistetut cd- tai dvd-levykkeet) saavat räkätit hiukan varovaisemmiksi, mutta aina joku lintu uskaltautuu napsimaan kypsyviä marjoja.

Huvitus kypsyy

Omenasadosta näyttää tulevan runsas. Hyvä, sillä viime vuonna Huvituksessa taisi olla peräti neljä omenaa ja Punakanelissa muutama enemmän. Emme siis juhlineet oman puutarhan hedelmillä puhumattakaan lämpimäisestä omenapiiraasta vaniljajäätelön kera. Omenapuissa oli ainakin kirvoja kukinta-aikaan runsaasti ja aiempina vuosina Åkeröta on vaivannut omenarupi ja sen seurauksena muumiotauti. Tarkoitukseni oli keväällä ruiskuttaa omenapuita, mutta taas jäi tekemättä. En ole kovin innostunut minkäänlaisiin myrkkyihin ja muutenkin toivoisin oman sadon hoituvan ilman erilaisia kommervenkkejä. Ilmeisesti se ei ole mahdollista.

Valkeakuulaassa mielenkiintoinen muoto

Muistan, kuinka ensimmäisen kerran kävin aamulla poimimassa oman puutarhan omenoita hameen helmaan. Se tuntui juhlalliselta, koskaan aiemmin en ole asunut paikassa, jossa olisi omassa puutarhassa omenapuita. Lapsena ja nuorena kierreltiin naapurustossa kyselemässä, myisikö joku runsaasta sadostaan kilon tai pari. Aina joku myi ja joskus joku antoi jopa ilmaiseksi poimia maahan pudonneita hedelmiä. Vaan on se ihan erikoisen upea juttu kävellä kasteisella nurmikolla keräämässä kypsiä omenoita ihan vain siinä hetkessä syötäväksi.

Pionien aika ei pitkään kestä ja sade lyhensi sitä tänäkin vuonna. Nuppuja on vielä aukeamatta ja isoja kukkiakin yhä notkistamassa korkeaa vartta. Tämän kuvan runsaudesta olen jo leikannut useita varisevia kukintoja pois ja näkymä on varjo vain. Hetken hurmasta huolimatta tätä näkymää jaksaa joka vuosi odottaa ja kukinnan jälkeen hartaudella muistella. Miten sitä tuntuukin, että tänä vuonna  kukinta olisi ollut tavallistakin komeampi.

Arvaapa kuinka iloinen oisin
jos pionin lehdellä asua voisin!
Vaaleanpunaiset pionipilvet
soutaisi kattoni yllä,
saisin taivaan tuoksua hengittää,
tuntisin, miten leviää
suojaksi pionin kukka.
Arvaa nauttisinko? -Kyllä!

Lena Anderson 

(suomentanut Hannele Huovi)