keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Syksyn kynnyksen yli on jo astuttu


Pakko todeta, että syksy on saapunut. Vielä sunnuntaina ruokailimme pihamaalla auringon lämmössä, mutta eilisen ja tämän päivän tuuli on tuivertanut varsin navakasti ja ilmaa tehokkaasti viilentävästi. Vihdoin aamulla alkoi myös sade, jota tosin olen hiukan kaipaillutkin. Ei tarvitse kastella tämän syksyn istutuksia niin innokkaasti. Sipulipakkauksia on tarttunut yhdestä jos toisestakin kaupasta mukaani, mutta edelleen odottelen tilaustani Viherpeukaloista. Ihmeen kauan lähetyksen saapuminen näyttää nyt kestävän. Eihän sipuli-istutuksilla vielä niin kiire ole, mutta vähitellen olisi kiva aloittaa sekin urakka. Pikkusipulit on kuulemma hyvä laittaa isompia aiemmin multaan.


Yksittäisiä kukkijoita puutarhassa vielä näkyy, mutta mitään värien ja muotojen suitsutusta ei enää juurikaan ole. Keltaisia tai paremminkin likaisen ruskeita koivun lehtiä tuuli lennättää nurmikolle läjäpäin. Vaahteroissa on vielä hyvin vähän ruskan värejä. Yöt ovat olleet sen verran lämpimiä, ettei pakkasesta ole tietoakaan. Kurjenpolvissa on edelleen yksittäisiä kukkia, maurinmalva availee harvakseltaan nuppujaan ja cosmoskukka samoin. Yksinäinen orvokki on putkahtanut kukkimaan kompostorin viereen oikein komealla kukalla ja syysleimutkin puskevat vielä uusia kukkia, joskin jo pienempiä kuin aiemmin. Etupihan angervopusikossakin kurttulehtiruusu on päättänyt nostaa esille muutaman nupun ja eilen avautuneen kukinnon. Enpä muistanutkaan, että joskus vuosia sitten tyrkkäsin angervojen viereen tuon kurttulehtiruusun. Se on ollut kaiken aikaa hätää kärsimässä voimakkaiden angervojen parissa, mutta pääseepä tuo edes näin syksyllä uhittelemaan vähän angervoille. 


Jalohortensia on edelleen upeassa kukassa. Ehkä noiden kukintojen sävy on hieman tummentunut ja syventynyt, mutta pitkään se jaksaa kukkia. Toivottavasti jalohortensiani säilyvät talven yli ja muutkin kolme ryhtyisivät ensi kesänä kukkimaan. Lehdet ovat edelleen vihreät ja ehjät, aika komea puska oikeastaan.


Ensimmäistä syksyään puutarhassani viettävä Syyshortensia Vanilla fraise on pukannut jokaiseen oksan kärkeen kukinnon, vaikka ajattelin, ettei se ehkä niin pian istuttamisensa jälkeen vielä jaksa kukkia. Kovinkaan suurta eroa tuolla kukinnolla ei ole etupihalla kasvavaan tavalliseen syyshortensiaani, oksan väri on ehkä punaisempi. Etupihan syyshortensian kukinnot ovat värittyneet kauniisti pinkeiksi. Olisiko lämpimillä ja aurinkoisilla ilmoilla ollut vaikutuksensa, sillä tuo vaaleanpunaisuus on merkittävämpää kuin pitkiin aikoihin.

  
Ja niin taas tässä postauksen kirjoittamisessa vierähti niin paljon aikaa, että on pakko tältä erältä lopettaa, vaikka vielä olisi ollut sanottavaa. Lähden tuttavan tyttärentyttären 10-vuotissynttäreille ja samalla käyn hakemassa lapsen vanhempien tallilta hevonkakkaa puutarhaani varten meille talveksi muhimaan. Pitää vielä muistaa kaivaa saappaat mukaan, sillä taivaalta tulee vettä aika rankasti ja kakkaa lapioidessa tulee muutenkin vähän ryvettyneeksi.

 

13 kommenttia:

  1. Tänne asti ei vaan sade tunnu osuvan. Toissapäivänä oli ihan pakko vielä kastella muutamaa parennapenkkiä, kun niin vaikuttivat nuokkuvan. Minulle tuli Viherpeukaloiden toimitus jo viime viikolla. Varmaan sinullekin pian. Ei täälläpäin kylläkään vielä ole kiirettä sipulien istuttamiseen tänäänkin on 17 astetta lämmintä.

    VastaaPoista
  2. Eipä ole sadetta näkynyt täällä päin, maa on tosi kuivaa taas. Ihania hortensioita, pitäisiköhän joskus kokeilla tuota vanilla fraisea, on kivan näköinen:)

    VastaaPoista
  3. Iso askel kesästä syksyyn toisiaan tapahtui sunnuntain ja maanantain välillä. Sunnuntaina oli ihan kesä ja maanantaina vettä vihmoi ja tuuli viilensi sään syksyiseksi! Ei meilläkään vielä mitään kunnon sateita ole saatu, maa ei ole kastunut vielä yhtään.
    Nyt kannattaa tosiaan olla maltillinen kukkasipuleiden kanssa ja odottaa sään viilenemistä, etteivät sipulit innostu liikaa lämpimistä keleistä ja ryhdy pukkaamaan kukkia jo syksyllä!
    Minulla on vuosi sitten keväällä istutettu Vanilla Fraise, se on kukkinut jo jonkin aikaa ja kukat ovat muuttuneet aika ihanan punaisiksi.

    VastaaPoista
  4. Tulppaanipusseja on minullakin parvekkeella odottamassa viileämpiä kelejä, jotenkin en vaan pääse sipulikukkahyllyn ohi ilman, että ainakin vilkaisen, millaisia olisi tarjolla... Meilläkin oli tänään selkeästi syksyinen, tuulinen ja raikas sää, ei liian kylmä kuitenkaan.

    VastaaPoista
  5. Tänään kieltämättä mullakin käväisi mielessä, että joko kohta pitää sandaaleistaan luopua ;) Kovin kaunista sulla kuitenkin on.

    VastaaPoista
  6. Sadetta ja tuulta, näin tämä viikko alkoi myös meillä. Tänne Tampereelle tulimme eilen ja täällä on myös sadellut.
    Daaliat jäivät kukkimaan tuonne kesäkotiin, mutta muuten alkaa syksy tehdä tehtävänsä. Syyshortenssia meilläkin kukkii,tosin olisiko hieman kärsinyt kuivasta kesästä.
    Päätin, että en istuta tänä syksynä sipuleita.....tosin voihan sen päätöksen vielä perua.

    VastaaPoista
  7. no nytpä en enää ihmettele puutarhasi kukoistusta, salainen "aseesi" paljastui, hevosen munkit;) hortensiat ovat todella upeita syyskesän kukkijoita. minun penkeissäni kukoistaa parhaillaan syysasterit ja kultapiiskut. piiskuista olen jo suurimman osan laittanut väripataan tapani mukaan).

    VastaaPoista
  8. Sipulitilausta odottelen minäkin saapuvaksi, tosin sillä ei todellakaan ole kiire, koska maa on vielä liian lämmin istutukseen. Ahaa, sinulla onkin luomut lannoitteet, toivottavasti lapiointi sujui ongelmitta.

    VastaaPoista
  9. On sinulla viellä kauniita kukkioita .minullakin odottaa kukkasipulit tuolla istutusta
    kohtahan niitä rupean laittamaan maahan.Meilläkin eilen iltapäivällä rupesi satamaan vettä ja niin syksyinen tuuli puhalsi.:)

    VastaaPoista
  10. Meillä satoi, ja luonto näyttää virkistyneen silmissä, vaikka paljon jo lehtiä putoileekin puista ja näyttää syksyiseltä.

    VastaaPoista
  11. Ihanat syyshortensiat. Syksy on nyt tosiasia.

    VastaaPoista
  12. Upeaa kukintaa kuvissa. Syksy on tosiaan saapunut ja tihkusateet. Maa on todella kuivaa ja tarvitsee kostetutta. En taida uskaltaa laittaa sipulikasveja nyt koska kuivuus koittelee. Sipulikasvit tarvitsevat kosteutta kukinnan varmistamiseksi.

    VastaaPoista
  13. Niin on syksy tullut, illalla 8 aikaanjo on ihan pimeää, komeita kukkijoita löytyy vielä sinun puutarhastasi, jalohortensia on kaunis. Meilläkin on vielä hyvin lämmintä ja nyt sitten pelkään että laitoin sipulit liian aikaisin maahan. Yleensä laitan myöhemmin mutta mikä puuska lie iskenyt että laitoin jo nyt.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!