Eilen teimme ystäväni kanssa kyläreissun Somerolle muuttaneen yhteisen ystävämme luo. Oli mukava tavata tätä ystävää, joka on toipumassa rintasyöpäleikkauksesta ja sädehoidosta. Iän karttuminen vai mikä lie, mutta näitä ikäviä sairastapauksia tuntuu olevan lähipiirissä ihan liikaakin. Onneksi rintasyövästä valtaosa pystytään parantamaan ja näin näyttää olevan tilanne myös tällä ystävälläni.
Somerolaisella ystävälläni on erinomainen kirpparisilmä ja hän oli löytänyt minulle aivan ihanan kiiltokuvakirjan, jonka Lilja-niminen tyttö on saanut joululahjaksi 1944. Kirjassa on joillakin sivuilla valmiina painettuja kiiltokuvamaisia kuvia ja muilla sivuilla ilmeisesti Lilja-tyttösen liimaamia kiiltokuvia.
Osa kirjaan kirjoitetuista runoista on minulle outoja, mutta jotkut näyttävät säilyneen vuosien kuluessa samanlaisina, kuten tuo alla ruusuruno.
Vihdoin muistan myös kertoa siitä ihanasta paketista, jonka voitin Suvikummun Marjan 1000. postauksen kunniaksi järjestämästä arvonnasta. Marja oli seurannut lähettämiensä pakettien matkaa ja huomannut, etten muiden lailla ollut saanut pakettiani. Minne lie muumipakettini joutunut, ellemme olisi alkanut sitä jäljittää. Posti oli jotain suhmuroinut ja vihdoin pääsin noutamaan palkintoni.
Sisältö oli kauniisti koottu ja paketoitu iloisine kissakortteineen. Kissaihmisenä Marja tietää, mikä ilahduttaa kissaa ja kissanomistajaa, joten myös Juusolle paketista löytyi kaunis ruokakuppi ja kissanminttunappeja. Napeista on vielä muutama jäljellä, sillä annan niitä Juusolle herkkupaloina vain jokusen kerrallaan.
Nuo taustalla näkyvät herkulliset ja ohuempaakin ohuemmat appelsiinisuklaalastut on jo naposteltu - eikä suinkaan Juuson suihin. Käsivoidetta minulla kuluu näin talviaikaan solkenaan ja knitpron sukkapuikoilla olen suihkinut valmiiksi pukinkonttiin laitettaviksi kahdet vauvantumput ja yhdet vauvansukat, toiset sukat valmistuvat varmasti tänä iltana. Lankakerät ovat vielä korkkaamatta. Miten Marja tiesikään, että pidän kovasti viininpunaisesta väristä? Ja noista knitpron puikoista innostuin niin paljon, että postissa odottavat noutamista jo samanlaiset hiukan paksumpina. Vielä kerran lämmin kiitos Marjalle tästä ihanasta arpajaisvoitosta!
Vaikka yleinen tunnelmani on sellainen, etten ole saanut mitään konkreettista aikaan, ei se silti ihan pidä paikkaansa. Perjantaina lyhensin Peräkamaripojan uusia verhoja, jotka pitäisi käydä tulevalla viikolla ripustamassa pojan ikkunoihin. Siinä ohessa ompelin myös pari vuotta kaapissa odottaneet jouluverhot keittiöön. Keittiömme on talon pimeämmällä puolella, joten nämä valkoisella pohjalla istuksivat tintit tuovat samalla sekä valoa että eloa hämäriin joulunalusiltoihin.
Tekstiileillä on maalaamista helpompi muuttaa sisustuksen värejä. Niinpä meillä on olkkarin paria seinää lukuunottamatta valkoiset seinät. Olohuoneessa ei ole sälekaihdinten lisäksi nykyisin verhoja laisinkaan, koska en ole löytänyt mieleistäni verhoratkaisua. Eikä meidän olkkarissa välttämättä verhoja tarvitakaan.
Sen sijaan keittiöön ja makkariin kaipaan välillä muutoksia ja niitä sitten teen verhojen, tyynyjen ja torkkupeittojen avulla. Löysin edullisesti tuota kuvan amaryllis-kangasta ja siitä ompelin omaan makkariini verhot. Lisäksi päällystin huoneen ainokaisen tuolin sekä rottinkiarkun (joka ei näy kuvassa) kannen samalla kankaalla. Tyynyihin hankin tuota kankaan kukan väriä lähellä olevaa punaista kangasta ja sängyn jalkopäähän kirsikanpunaisen torkkupeiton.
Saattaa olla, että tuolinpäällinen rauhoittuu mieleisekseni, kun vaihdan siihenkin tuota kirsikanpunaista kangasta. Ompelin makkariin myös uuden laskosverhon luonnonvalkoisesta kankaasta, jota löytyi varastoistani. Se näytti vähän tylsältä sellaisenaan, jota ompelin siihen nauhat tuosta verhokankaasta. Tosin tässä kuvassa nauhat eivät taida juurikaan erottua.
Unelmissani teen joskus sellaisen remontin, jossa leveä verholauta saa kyytiä ja sen tilalle hankin kauniit ripustustangot. Sen unelman toteuttamiseen saattaa kulua aikaa, sillä ajatus katon paikkaamisesta ja maalaamisesta ei ole kovin houkutteleva.
Kun nyt noista verholaudoista tuli puhe, kerron, että löysin olohuoneen verholaudan takaa sokeripalan siihen kuuluvine johtoineen. Rakennusaikana sähkömies oli kysynyt, laitetaanko tänne sellainen loisteputkiverhovalaisin. Ajatus loisteputkesta ikkunavalaisimena ei innostanut ja sokeripala asentui, mutta jäi unholaan. Tokihan sen joka kerta ikkunoita pestessään huomaa, mutta sinne se on jäänyt verholaudan taakse elämään omaa elämäänsä peräti 28 vuoden ajaksi.
Kunnes muutama viikko sitten tajusin, että asentamalla sokeripalaan pistokerasian saan ripustettua jouluvaloja ikkunalle huomattavasti vähemmillä vippaskonsteilla. Ukkokulta vain sähkötarvikekauppaan ja ruuvaamaan rasia sokeripalan tilalle. Tadaa...nyt meillä on paikka vaikka kaksille valoille tai tarvittaessa enemmällekin, jos vain viitsin viritellä johtoja. Näin alkajaiseksi ripustin pallomaiset sisustusvaloni ystäväni Venetsiasta tuoman naamion viereen. Ehkä joulunaikaan tuossa on jokin muu valosydeemi. Aika näyttää.
Tämän sillisalaattipostauksen myötä toivotan kaikille oikein mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa ja pikkujoulukautta!
PS.
Gitta, olet lämpimästi tervetullut blogini pariin
Welcome to my blog, Martha's Favorite
