tiistai 10. maaliskuuta 2015

Hus lumi pois meidän pihalta...


Tuntuu, kuin meidän pihamaa olisi aivan eri planeetalla kuin kaikkien muiden puutarhabloggaajien. Lunta on edelleenkin vaikka toisille jaettavaksi. Tosin tuo kuva on sunnuntailta ja sen jälkeen pinta on vajonnut melkoisesti. Eilinen päivä eritoten toi kevättä monta piirua lähemmäksi, kun aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja plusasteita oli kymmenen tienoilla.


Eilen kävin leikkaamassa omenapuita. Aikanaan emme ajoissa leikanneet kunnolla ja nyt puut ovat kuin mitäkin kummajaisia. Joka vuosi yritän muotoilla niitä, mutta kerrallaan voi leikata vain yhden tai kaksi isompaa oksaa. Tarkoitus olisi saada ainakin syysomena vähän matalammaksi. Nyt sen korkeimmat oksat huitelevat pilviä piirrellen.

Kuva on helmikuun alusta. Enää ei katolla ole lunta.

Leikkasin myös talon päädyssä kasvavan köynnöshortensian kattorakenteita kohti luikertelevat versot, kuten teen aina näin maaliskuussa. Olin yksin kotona ja oli aika taiteilua saada pitkät tikkaat pystyyn talon päätyyn ylettääkseni leikkaushommiin. Mielessäni kiittelin Ukkokultaa siitä, että hän jokunen vuosi sitten vihdoin hommasi meille kunnon tikkaat, joissa riittää ulottuvuutta, mutta myös jämäkkyyttä. Ei niin hirveästi pelottanut kiipeillä rännikorkeudella, kun tiesi tikkaiden pysyvän pystyssä.


Tarkoitus oli leikata myös tuija-aitaa, mutta se jäi vähän puolitiehen. Kadun puolella ojassa on niin paljon lunta, että upposin sinne polvia myöten. Olisi tullut ehkä ylimääräisiä koloja tuija-aitaan, jos leikkaaja olisi alituiseen humpsahdellut saksiensa kanssa lumen syliin.


Tänään piti mennä kuvaamaan puiden ja pensaiden silmuja. Vaan sää muutti nekin suunnitelmat. Tuulee niin, ettei tukka pysy päässä ja iltapäivän aikana on alkanut ripsiä vettä. Taivas on sakeassa pilvessä. Loppuviikoksi on luvattu jälleen aurinkoista ja kuivempaa, joten silloin oitis pihalle, kunhan silmänsä auki saa. Eilen olikin tosi mukava omenapuissa keikkuessa kuunnella mustarastaan luritusta. Ja olihan sielä seassa muidenkin lintujen sirkutusta. Huiman hienoa!
 

26 kommenttia:

  1. Oi min en olekaan vielä kuullut mustarastasta, vaan eilisen illan jouduinkin viettämään töissä iltavuorossa, kyllä harmitti kun ikkunasta näin miten kauniisti aurinko paistoi. Aamusta olin hetken ulkona ja nautin kyllä joka hetkestä<3 Siirtelin vähän sinivuokkoja, joilla olikin jo nuput pitkällä tulossa!! Pian kukkivat jos vain kelit kääntyvät luvatun laiseksi aurinkoiseksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kasvaa sinivuokkoja kahdessa paikassa ja se vanhempi pehko on hyvin varjoinen. Niinpä mitään nuppuja ei vielä ole näkyvissä.
      Onneksi päivänvaloa riittää jo niin pitkälle, että hyvällä tuurilla ehtii töiden jälkeenkin vielä ulos.

      Poista
  2. Sää eilen olikin aivan toista maata kuin tämän päiväiväinen. Äkkiä nämä loppulumet sulavat, kun ovat vauhtiin päässeet.
    Uusien silmujen puhkeamista onkin kiva seurailla.

    Mukavaa viikon jatkoa, between.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Hyvin viikko taas jatkuu, kun saimme jälleen lämpöä ja auringonpaistetta.

      Poista
  3. Kyllä meilläkin on vielä piha valkoinen, mutta tänään pääsin ensimmäistä kertaa tarkastelemaan yhtä kukkapenkkiä, jouluruusussa näkyi nuppuja. Äkkiä nuo lumet katoavat näillä keleillä. Leikkely on mukavaa kevätpuuhaa, kun muut pihatyöt saavat vielä odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapuiden leikkaaminen tässä vaiheessa on kohtalaisen helppoa, kun ei kaiken aikaa tarvitse varoa muita istutuksia.

      Poista
  4. Eilen tein varaslähdön pihahommiin, suunnittelin tiilireunaista kukkapenkkiä ja haravoin metsäpuutarhan polkua. Pikku hiljaa narsissit, krookukset ja tulppaanit nostavat päätään kukkapenkeissä. On meilläkin pohjoisen puolella huimasti lunta, mutta tämänpäiväinen vesisade laskee sitä kovasti. Jokikin kohta tulvii. On se kevättä jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas taas tänään huiman hieno päivä. Meilä tosin piipot ovat vähissä, mutta aurinko sulattaa lunta kukkapenkeistä vauhdilla.

      Poista
  5. Oi sinä olet jo ulkohommiin käynyt käsiksi, täällä on vielä niin paljon lunta ettei pääse tuolla ulkona vielä kunnolla kulkemaan. En ole vielä edes talvivaurioita katsastanut puutarhassa, onko jäniksiä käynyt tai miten se hirmuinen lumikuorma talvella painoi oksia. Mutta kyllä se kevät-aika päivä päivältä enemmän tuntuu tuolla jossakin, sydänalassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina niitä talvivaurioita näyttää syntyvän: Meilläkin tykkylumi taivutti paksun lepän omenapuiden lomaan. Onneksi ei sentään niiden päälle, mutta leppä piti kaataa. Ei noussut enää ylös.
      Yritän mennä pihalle aina, kun vain ehdin. Ulkona on niin mukava olla ja vielä mukavampaa, jos on jotain puuhaamista.

      Poista
  6. No, me ollaan sitten samalla planeetalla. Meillä on vielä komea kattaus lunta. Nopeasti se vajoaa ja eilen lähtiä piha-alueelta viimeiset jäiset lohkareet. Mutta hyvin 15 senttiä on vielä nurmikoilla ja istutusalueiden päällä.
    Ajatuksissa jo kävi omenapuiden oksien leikkaaminen, mutta niin vain jäi viikonloppuna aloittamatta, kun vettäkin satoi koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa, että joillain muillakin on vielä lunta. Näin lämpiminä päivinä se kyllä sulaa hurjaa vauhtia.

      Poista
  7. Juu, komppaan Riitta Jylhää, paljon on vielä lunta vaikka on se viimepäivinä hieman huventunutkin. Tuolla ampumahiihostadionilla eivät ole kovinkaan mielissään olleet hupenemisesta.
    Ajatus vierähtää jo usein kellarin tavehtijoihin, koskahan niitä sieltä ylöös alkaisi nostelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuntuu, että kun se kevät lähti tulemaan, se tuleekin sitten vauhdilla. Pitää olla varuillaan, ettei putoa vauhdista.

      Poista
  8. Kuuntelin eilen illalla mustarastaan laulua, oi että tuli kevätolo!
    Meillä piha on etelärinteessä pääosin, joten lumet ovat melkein poissa. Pellolla ja alapihalla, jossa omenapuut ovat, on vielä hirmuisen märkää. Leikkauksia pitäisi pikapikaa tehdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustarastaan laulua on niin mukava kuunnella. Siitä tulee hyvin keväinen olo. Vaikka kyllähän se laulaa pitkälle kesään.

      Poista
  9. Ei hättäillä, kyllä se sulaa! Meilläkin vielä kovin lumista. Parhaillaan sataa vettä ja latistaa niin mielialaa, mutta yritän ajatella, että hei, kevättä sataa ja lumet sulaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesisade on tehokas lumensulattaja. Mutta auringonpaiste on meille ihmisille kyllä varsinaista hunajaa.

      Poista
  10. Yhtenä aamuna, taisi olla lauantai, kuulin mustarastaan laulua klo 6,30 kun ootin kyytiä tienvarressa. Senjälkeen ei ol kuulunut, vaan kyllä on mukavaa kun lumet sulaa. Meidän piha ja tie on vaan niin kamalan liukkaina, luistimilla pääsis parhaiten, tai sitten konttaamalla.
    Yöllä on vielä pakkasta, joten hankiaiskeli olis. Mutta kyllä ne sieltä meilläkin kukat vielä paljastuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä keväänä meidänkin piha on ollut harvinaisen liukas. Kotitie kulkee vähän ylempänä, kuin meidän tonttimme ja sieltä valuu kaikki sulamisvedet meidän pihaa. Sisääntulopiha jää tehokkaasti talon varjoon, joten siihen ne sulavedet sitten jämähtävät viikkokausiksi. Nyt alkaa vihdoin helpottaa, mutta kylläpä olenkin käynyt niitä jäitä kolkuttamassa.

      Poista
  11. Älähän hupsi, no joo, yhden käden sormissa melekeen on nämä pohjosenki bloggaajat kun mää ainakin ihmettelen kun kukka toisensa perään tupsahtelee esiin, kun täälä vietetään täyttä talavea. Se on musta joskus vähän epäreilua kun me tullaan tän kevään kanssa niin jäläki junassa, mutta elähän huoli meillä on vielä paras edessäpäin kun muilla se on jo menny! ;) Ei vaan kaikki aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin keväällä Suomen pituuden huomaa erityisen helposti. Kun etelässä jo haravoidaan, on siellä pohjoisessa vielä varsin talvista. Kaikessa on kuitenkin hyvät ja huonot puolensa.

      Poista
  12. Täyden talven sylissä täällä itäsuomessakin vielä ollaan, olen muutaman kuvan ottanut pihakaivon suunnalta viime viikkoina ja kyllä lumenpinnan vajoamista on havaittavissa,on sitä vielä 40 senttiä silti :-D Omenapuun leikkaukseen olin ajatellut minkäkin tänään ryhtyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös paikoitellen Itä-Suomessa ollut tänä talvena varsin paksut kinokset. Kyllä ne joka paikasta sulaa aikanaan.
      Meidän omenapuissa oli aika turvonneet silmut, mutta leikkasin kuitenkin, kun on sen aika.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Tänään on lumi sulanut aivan silmissä. Tosin pikkaisen taas kävin auttamassa levittelemällä paksuimpia kasoja yläpihalla.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!