lauantai 28. maaliskuuta 2015

Messuilla tuli käytyä


Messut on messuttu, mutta mitään ihmeellisiä ahaa-elämyksiä en sieltä kotiin tuonut. Tosin lähdin matkaan ilman sen kummempia ennakko-odotuksia ja suunnitelmia. Minulle kevätmessut ovat ehkä enemmänkin jonkinlainen kevääseen kuuluva ohjelmanumero. Kiva mennä katselemaan.


Ehkä siellä olisi voinut olla enemmän erilaisia istutusalueita ja kasvi-ideoita. Kunttaa löytyi edelleen, mutta vähemmän kuin parina edellisenä vuotena. Havujen lisäksi valmiissa istutuksissa oli lähinnä näitä keväisiä kukkijoita: narsissia, tulppaania, esikoita, helmililjoja. Myös hortensiaa oli käytetty paljon.

 



Yrttien kasvatus on näköjään erityisen muodikasta. Ehkä siksikin, että niitä on helppo kasvattaa vaikka parvekkeella tai pienellä pihalla.


Siemenkauppiaista läsnä oli ilmeisesti kaikki suurimmat ja tunnetuimmat myyjät. En uskaltanut yhdelläkään siemenosastolla paneutua tarjontaan, sillä omat varastot ovat sen verran täynnä, että on ihan turha niitä enempää kasvattaa. Ehkä messuilta olisi löytynyt jotain kiinnostavaa, jota ei lähimyymälöistä kenties löydy. Jäi nyt kuitenkin tutkimatta.


Joka kerran messuilla on useampi standi, jossa pöydät ovat kukkuraisina sipuleista ja mukuloista. Jonkin verran myös perennajuurakoita on kaupan. Viime vuonna ostin liljan sipuleita ja istutin ne autotallissa ulkoruukkuihin. Koska tänä keväänä on hommaa muutenkin ihan riittävästi, jätin sipulit ja mukulat rauhaan. Helpompi niitä on laittaa suoraan maahan, mutta säilytys maan sulamiseen saakka on välillä vähän ongelmallista. No, kolme Lukinliljan sipulia kyllä lähti mukaan.


Tulppaaneita ja ruusuja messuilta olisi saanut maljakkoon edullisesti. Tuollainen 50 kpl:n nippu maksoi 20 euroa. 


Ruusujakin oli lukuisissa väreissä.


Helsingin kevätmessuilla pääpaino ei taida olla niinkäään puutarhassa kuin kaikessa pihalla ja ulkona tapahtuvassa vapaa-ajan toiminnassa. Tällaisen hauskan näköisen saunan voisi pystyttää pienellekin kesämökkitontille. Tuosta vain ovi auki ja suoraan järveen huuhtomaan hiet pois. Pesutilaahan noihin ei mitenkään enää saa mahtumaan.


Tietenkin messuilla oli myös monenlaista oheistavaraa pihaa ja puutarhaa ajatellen. Puutarha ei enää ole pelkästään paikka, jonne istutetaan kaunista ja hyödyllistä, vaan sitä myös koristellaan monin tavoin. Sisustetaan niin sanotusti.


En käyttänyt aikaani pihakalusteiden tutkimiseen, koska vasta muutama vuosi sitten hankimme uuden pöydän ja tuolit. Kuvan kattaus on kaunis ja houkutteleva. Paljaan taivaan alla se saattaa olla riskialtis. Tätä katsellessa muistuu mieleen muutaman vuoden takainen syntymäpäiväni. Aurinkoisen ja helteisen kesän kunniaksi olimme kattaneet tarjoilut pihalle ja kuinkas sattuikaan: koko kesän ainoa ja todella rankka ukkosmyrsky vyöryi kylän ylle juuri, kun vieraat asettuivat nauttimaan pöydän antimista. 


Mukavaksi yllätykseksi osoittautui SPR:n Konttitorin esittely- ja myyntiosasto. Vanhaa ja käytettyä voi esitellä kauniistikin. Siitä tämä paikka oli erinomaisena osoituksena. Tavarat ja kankaat oli laitettu näytille sävy sävyyn. Kaikki oli puhdasta ja pestyä. Kankaat ja muut tekstiilit riippuivat henkareissa silitettyinä ja nätisti viikattuina.


Tuotteiden esillepano oli mietitty ja harkittu. Miellytti silmää ja houkutteli katselemaan tarkemmin. En ole käynyt aiemmin Konttitoreilla, joten en tiedä, onko näin toimittu myös niiden tavarasijoittelussa. Espoon Lommilaan avattiin hiljan uusi SPR:n Konttitori, joten täytynee käydä siellä katselemassa.


Tarttuihan sieltä messuilta niiden kolmen Lukinliljan sipulin lisäksi myös muutakin. Erään kaupan standilla myytiin edullisia puutarhahanskoja. Niitähän ei ole koskaan liikaa ja jos hyvät tai edes kelvolliset hanskat lähtevät eurolla pari, kannattaa ehdottomasti ostaa. Eivät kaapissa happane ja aina niitä tarvitaan. Parit hanskat ostin.


Joissakin blogeissa on ollut juttua kuun vaikutuksesta mm. taimikylvöihin. Asia on kiinnostanut minua ja jo parin vuoden ajan olen tulostanut netistä vuosittaisen kuukalenterin. Siihen on merkitty kuitenkin vain kuun eri vaiheet. Koska kaipasin asiasta lisää tietoa, ostin messuilla olleelta Yläkuu kustannuksen esittelijältä tuon kirjan. Kirja on toki tilattavissa netistäkin, mutta kuinka lienee aina jäänyt.


Toinen messuilta ostamani kirja on Into-kustannuksen Puutarhanhoito poropeukaloille, jonka ovat kirjoittaneet Merja Turunen ja Sirpa Ylönen. Esittelytekstissä mainitaan mm: "Puutarhanhoito poropeukaloille on käytännöllisempi: löydät heti ohjeet tietyn kasvin kasvattamiseen, maaperän tunnistamiseen ja parannukseen, kasvien valintaan, kylvämiseen ja istuttamiseen, rikkaruohojen, tuholaisten ja tautien torjuntaan sekä palkitsevaan sadonkorjuuseen. Tämä kirja herättää arimmassakin aloittelijassa orastavan puutarhurin, joka tuskin malttaa odottaa kevättä!"

Kirjassa on muutamia piirroksia ja se on painettu mattapintaiselle paperille. Eipä sillä paljon ollut hintaakaan. Ensiselailun perusteella se on ihan asiallinen ja helppotajuinen. Kirjan sisällön on tarkastanut varkautelainen puutarhakirjailija Ulla Lehtonen.

Juusolla on rento elämänasenne

Tämä sadepäivä alkaakin vähitellen kaartua iltaan. Sadetta on luvattu seuraaviksikin päiviksi, mutta ei se minua suuremmin sureta. Sulaapa alapihan lumi ja maaperä sitäkin paremmin. Ja hirvittävä katupöly huuhtoutuu ojiin.

Tänään lauantaina vietämme jälleen Earth hour'ia eli Maan tuntia, jolloin valot sammutetaan tunniksi klo 20.30-21.30. Yöllä siirrymme myös kesäaikaan, joten huomenissa on taas vuorossa kellojen rukkaamista eteenpäin. Noitiakin on huomenna liikkeellä virpomisvitsoineen.

40 kommenttia:

  1. Jaahas, sitä on tullut käytyä messuilla... mutta varsin maltillisin hankinnoin!
    Kuun vaikutusjutut tuntuvat lisäävän kiinnostusta vuosi vuodelta, vaikka aihe on ikivanha - tai ehkä juuri siksi. Halutaan käyttää esi-isien tekniikoita, ja kun niillä on ilmeisesti jotain suotuisaa vaikutustakin. Itse olen valitettavasti niin epäjärjestelmällinen, että kuun vaikutusten mukaan toimiminen on jäänyt totaalisesti pelkäksi ajatukseksi vuosi toisensa perään. Enkä nytkään ollenkaan paneutunut kylvöajankohtiin ym.
    Mainion näköinen ja kuuloinen kirja tuo Puutarhanhoitoa poropeukaloille.
    Ihana Juuso!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tämä nykypäivän elämä on sen verran kaoottista ja teknistä, että ihmiset hakevat vakautta ja turvallisuutta esi-isien maailmasta. Moni sanoo, että nuo kuujutut ovat täyttää huuhaata. Jos kuu liikuttaa maailman meriä, miksei myös kasveja ja muuta elollista toimintaa.

      Poista
  2. Kiva kun olet jakanut messukuvia. Tämä onkin eka kerta kun vierailen blogissasi. Mukavan tuntuinen blogi, kauniita kuvia, liityin samantien seuraajaksi. Tervetuloa vastavierailulle. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että löysit tänne. Tulenpa vierailulle sinunkin blogiisi.

      Poista
  3. Eipä sitten kai törmätty. Aika samoja juttuja kuvailin minäkin. Juusolle silityksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus oli tiirailla mahdollisia bloggaajia, mutta moni muu asia taisi sitten viedä huomioni.
      Juuso kiittää ja kurnuttaa silityksistä.

      Poista
  4. Kiva kesäinen postaus näin pilvisen ja sateisen sään keskellä tekee terää! Me olemme menossa Tampereen messuille ja lähinnä toivon, että löytyis joku kiva erikoisuus tai "pakko-saada" kasvi. siemenhyllyt kierrän kaukaa, koska hukun taimiini jo nyt ;) Löysin nyt tänne blogiisi vierailulle ja liityin lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että löysit blogini. Olet lämpimästi tervetullut.
      Messuilla tuppaa mukaan lähtemään paljon sellaista, jota ei ole laisinkaan suunnitellut. Onneksi noiden siemenhyllyjen kohdalla pysyttelin tiukkana.

      Poista
  5. Kiitos messukuvista. Hienoja otoksia, mutta taitaa olla niin samaa kamaa joka vuosi. En itse päässyt messuille töiden takia, mutta en sitä murehdi ollenkaan. Säästyi kovasti paljon euroja, joilla voi ostaa pihalle monenlaista kivaa, jos sattuu löytämään. Ihan ekana kyllä pisti silmään tuo nätti vaaleanpunainen Dicentra, sellainen voisi saada meiltä kodin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useamman vuoden kokemuksella yhtyisin toteamukseesi, että aika samaa kamaa joka vuosi. Uutuudet ja yllätykset ovat aika vähissä. Vaaleanpunaista Dicentraa ihailin enemmänkin ja taisin ottaa siitä oman kuvansakin. Jäi laittamatta, ehkä myöhemmin.

      Poista
  6. Minulla on ollut parikin kertaa tuo Kuun vaikutus -kirja lainassa kirjastosta ja se on todella mielenkiintoista luettavaa. Taitaapi olla, että minäkin hankin sen huomenna itselleni, kun olen silloin vuorostaan menossa tuonne messuille käppäilemään. Kiitos näistä ennakkomaistiaisista! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukirja on hyvä olla omassa hyllyssä, jotta siihen pääsee paneutumaan aina tarvitessaan.

      Poista
  7. Kivan tuntuinen messukäynti ollut sulla! Kiitos kun päästiin tunnelmiin kuvien välityksellä : ) Sade on minustakin ihan tervetullutta, kunhan tulee vetenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vetenä on sade tullut ja mukavasti se on raikastanut ympäristöä.

      Poista
  8. No niin, pääset sinäkin perehtymään kuun vaikutuseen oikein kunnolla. On kyllä mielenkiintoinen aihe. Kun tuota lueskelee, alkaa ihan alitajuisesti aina miettimään sopivia ajankohtia puuhailuilleen ;)
    Minäkin menen tänä vuonna Tampereen messuille, ilman odotuksia. Oikeastaan käydään siellä samalla kun käyn lankamaailmassa ja kissakahvilaankin on jo pöytävaraus...
    Jotenkin, kun on käynyt Tukholman messuilla, ei näiltä kotimaisilta osaa odottaa mitään, siellä Ruotsissa on messuhalli täynnä toteutettuja unelmia, huoh!
    Mutta pääsee näillä kotimaisillakin edes virittäytymään kevättunnelmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukholman messuista on tullut niin paljon positiivisia kokemuksia, että ryhdyn ihan vakavasti harkitsemaan ensi kevään reissua sinne. Ehkä nämä kotimaiset messut ovat nimenomaan virittäytymistä kevättunnelmaan, ideat jäivät vähäisiksi.
      Mietin tuossa, saisinko kesäkuun bloggaajatapaamisella ympättyä kissakahvilareissun samaan syssyyn. Sitten on kyllä jättävä yöksi Tampereelle. Mietintään menee.

      Poista
  9. Kiitos between oli kiva katsella mitä olit messuilta löytänyt tänne meille tarjottavaksi.
    Minä käyn täällä Pirkkahallin messuilla ja toivottavsti löydän sieltä jotain kivaa ja piristävää, vaikkapa isoon ruukkuun istutettavaksi.
    Sade tekee hyvää, tosin nyt meidän piha vasta ankealta näyttää.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut yhden kerran Tampereen messuille, eikä se minusta hävinnyt laisinkaan näille Helsingin messuille. Ja aina niistä jotain mukavaa lähtee kotimatkalle.

      Poista
  10. Kauniita messukuvia toit tuliaisiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Toisten kuvia katsellessa pääsee itsekin hiukan teemaan mukaan.

      Poista
  11. Oijoi ja huhuh, sulla taitaa nyt kyllä olla parhaat messukuvat. Ihan pitää katsoa nyt kahteen kertaan. Ihana on tosiaan kattaus, just tommottii vihreitä lautasenalusia olen haikaillut, mutta kalliita ovatten, pitää keksiä jokin muu samantapainen ratkaisu.
    Tunnelmallista, ihana kevät!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen nähneeni vastaavanlaisia lautasenalusia/tabletteja jossain edullisemman luokan kaupassa. Olisiko ollut Tokmanni. Vaikka tuleehan halvoillekin versioille hintaa, kun niitä joutuu useamman kerralla ostamaan.

      Poista
  12. Kivoja kuvia, mutta Juuson kuvat ovat aina parhaimpia♡
    Minä kyllä jonkin verran touhuilen kuun asentojen mukaan, viime kesänä kitkin rikkaruohot vuoden parhaimpana kitkemispäivänä ( olikohan 19.6.) ennen juhannusta ja täytyy kyllä todeta, että rikkaruohojen määrä oli kesän mittaan aikaista vähäisempi. Uskon kuun vaikutukseen muunkin elämänalueella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla aiemmin jo totesin, että jos kerran kuu liikuttaa maailman meriä, miksei myös muita asioita. En ole vielä ehtinyt kuin päällisin puolin selailla kirjaa. Moni asia olisi nyt ajankohtaista, joten ehkä sitten illalla...

      Poista
  13. Oikke kauniit messukuvat. En ole moisissa kikkaloissa ikuna käynny, mutt ihan kiva katsella kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilla on kiva käydä ja vielä mukavampi tulla pois. Liput ovat nykyisin aika hulppeissa hinnoissa, 18 euroa. Onneksi sain liput naapurin miniältä.

      Poista
  14. Hyvä nähdä katsaus mmessuilta, olen pähkäillyt uskaltaisiko lähteä, mutta taidan jättää väliin. Nyt on pimennetty, mutta iPadin valo loistaa yössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messukatsauksia on monissa blogeissa ja niistä saa ihan hyvän käsityksen tarjonnasta. Enpä usko, että paljon häviät jättämällä väliin.

      Poista
  15. Herkullisia kuvia. Kyllä vaan kissat osaa ottaa rennosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, noita Juuson asentoja tulee kyllä usein ihailtua ja välillä myös naurettua.

      Poista
  16. Juuso!! <3 ihana
    Mukavia messukuvia. Tuo vanha kaivon pumppu on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnu! Tuollainen vanha pumppukaivo olisi myös mukava ihan toimivana versiona omassa pihassa. Saisi kätevästi kasteluvettä kasveille.

      Poista
  17. Kiitos messukuvista, helpottaa harmitusta, kun en itse tänä vuonna päässyt paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näitä messupostauksia on monissa blogeissa. Enkä usko, että kovin paljosta jäit paitsi.

      Poista
  18. Olihan kiva juttu. Niin kauniit kukat ja kivoja kirjavinkkejä!
    Olen itse menossa Tampereelle messujen aikaan, joten aion siellä pistäytyä. Jos vaan löydän sinne bussilla :) Enkä voi ostella mitään isoa enkä painavaa, kun pitää matkalaukussa tuoda kotiin. Mutta hanskat ois kyllä tarpeen ja joitakin kukksipuleita ajattelin hankkia muistoksi :)
    Kyllä täällä meidän SPR:n Kontissa ovat tuotteet aseteltu siististi, samansävyiset astiat samaan hyllyyn ja verhot ja pöytäliinat noin henkareihin. Vaikka joskus hinnat ovat aika kalliita, niin on sieltä välillä jotain löytynyt. Nyt en kyllä ole siellä käynyt yli ½ vuoteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tullut katsoneeksi Kontin hintoja, kun yritän olla ostamatta mitään, mitä en tarvitse. Ja messuille olin ihan julkisilla, joten selkärepussa ei paljon jaksanut kamaa kantaa. Kirjoja on vaikea vastustaa, aina niitä tuppaa lähtemään mukaan.

      Poista
  19. Kyllä tuollaisilla messuilla saa aina kivasti kevätfiilistä ylöspäin,vaikka ei niin isoja kauppoja tekisikään :)

    VastaaPoista
  20. Kyllä tuollaisilla messuilla saa aina kivasti kevätfiilistä ylöspäin,vaikka ei niin isoja kauppoja tekisikään :)

    VastaaPoista
  21. Oli kiva katsoa näitä kuvia vaikka itse messuilla kävinkin. Kiitos sinulle! Voi nuo hanskat olisin tarvinnut, vaan ohi meni. Niin hellyyttävä tuo Juuso kun ikkunalaudalla köllii, kauniimpi kuin mikään ruukkuistutus!

    VastaaPoista
  22. Olen kanssasi samaa mieltä, messut eivät tarjoa ideoita puutarhaan. Mutta mukava siellä oli silti käydä.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!