Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin kevätmessut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin kevätmessut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Hesan Kevätmessut katsastettu


No niin, kyllä se kevät nyt on tullut, sillä Helsingin Kevätmessutkin on katsastettu. Aiempina keväinä olen kovasti odottanut messuja ja ladannut niihin turhiakin odotuksia. Nyt lähdin tutustumaan messuantiin avoimin mielin. Jos kivoja yllätyksiä vastaan tulee, aina parempi. 


Messuesitteessä sanotaan näin:

Kevätpuutarha-messujen kruunu, Ideapuutarha, sukeltaa tänä vuonna satuun "Liisa Ihmemaassa". Tutustut Liisaan, Irvikissaan, Hulluun Hatuntekijään sekä Kaniin. Fantasiamaiseen puutarhaan istutetaan yli 24 000 kukkasipulia, eri ruusulajikkeita, magnolioita, liljoja ja kukkivia hedelmäpuita. Kukkamerta täydentävät vesialtaat, suihkulähteet ja erilaiset ruokapuutarhat. Kaikissa tuotteissa ja kasveissa on suosittu kotimaisia vaihtoehtoja.  


Ehkä minun olisi pitänyt lukea esite etukäteen, sillä missasin täydellisesti ruusut ja liljat, enkä huomannut ruokapuutarhojakaan. Muutaman säleikköön sidotun päärynäpuun näin. Niissä oli kukka siellä täällä ja säleikköjen vaakapuihin oli sidottu muutama kookas päärynä roikkumaan. Päärynät näyttivät oikeilta ja vähän jo ehtoopuolen yksilöiltä. Vesiaiheet olivat sen verran isoja tai muuten erikoisia, ettei niitä voinut olla näkemättä. Tässä kuvassa vesi ryöppyää piironginlaatikosta.



Magnolioita oli runsaasti ja eri värejä. Niiden nuppuja ja avautuneita kukkia pääsi ihan vierestä ihailemaan. Ehkä siinä syy, miksi minulta jäi moni muu asia huomaamatta.



Liisa Ihmemaassa -teeman toteutus aiheutti vähän kaksijakoisia ajatuksia. Ensimmäisenä tuli mieleen, että messualueen keskiöön oli rakennettu lapsivieraille kiva puuhaparkki. Lapset satuolioista näyttivät eniten innoissaan olevankin.

Olen lukenut englantilaisen matemaatikon Charles Lutwidge Dodgsonin alias Lewis Carrollin v. 1865 kirjoittaman Liisa Ihmemaassa -lastenromaanin vasta aikuisiällä. Kirjan ansioita en suinkaan kiistä, mutta minuun se ei tehnyt mitään kummempaa vaikutusta. Siitäkö johtuu, etten saanut mitään ylimääräisiä sävähdyksiä myöskään sadusta ammennettuista elementteistä messujen Ideapuutarhassa.

Toivottavasti emme näe ensi vuonna legoja tai Puuha-Peteä tulppaanien ja ruusujen kehystäminä. Puutarha voisi olla puutarha ja siellä pääosassa kasvit. Suomen kolea kevät toki asettaa kasvivalikoimalle haasteita, mutta eiköhän taitavat puutarhurit ja suunnittelijat senkin ongelman selätä. 


Kaksi asiaa Ideapuutarhassa herätti erityistä ihastusta ja kiinnostusta ja ne olivat yllä ja alla olevien kuvien kiviladonnat. Etenkin tuo alimmainen on huikean hieno. Tepastelin kumpaakin kiveystä useamman kerran edes takaisin ja aina yhtä haltioissani.



Kevätmessut ovat usean eri teeman yhdistelmä eli Oma koti, Oma mökki, Kevätpuutarha, Sisusta ja Lähiruoka & Luomu. Oma koti -puolella kävin haastattelemassa maalitehtaan edustajaa, sillä useampi maalausurakka odottaa aloitusta. Laiturit, tynnyrisaunat ja kaikki miljoona ja yksi paljua ohitin kylmän rauhallisesti. Lähiruoan muistin vasta loppumetreillä, mutta enää en jaksanut kävellä ison alueen kauimmaiseen kulmaan.


Sisustamiseen en siihenkään jaksanut kovin paljon panostaa, koska tarkoitus oli keskittyä puutarhaan eli lähinnä kasveihin. Päällisin puolin vilkaistuna sisustaminen näytti messuilla tarkoittavan pieniä koriste-esineitä, kasviaiheisia tauluja ja julisteita sekä postikortteja, pitsitunikoita ja hempeitä huiveja kuin myös erilaisia kauniisti kuvioituja metallipurnukoita sisältäen englantilaista toffeeta. Kuin myös sänkyjä lukuisine erilaisine patjoineen, tyynyineen ja peittoineen.



Lieneekö vain mututuntumaa, mutta varsinaisten kasvikauppiaiden määrä oli supistunut entisestään. Ei ollut Tommolan tilaa, ei Muhevaista, ei edes Plantageniä. Pukinmäen puutarhan osasto oli viime vuonna kaunis. Nyt onnistuin ohittamaan sen näkemättä.







Ideaparvekkeita oli useampi ja niissä oli mukavaa yritystä Weberin parvekesisustusta lukuunottamatta. Veberin parvekkeella grilliä ja sohvaryhmää somisti muutama yrttiruukku. Mutta himogrillaaja parvekkeelleen tuskin paljon muuta tarvitseekaan. 





Eniten taisin tykätä Kotipuutarha-lehden osastosta. Siellä oli mummolateema, joka oli toteutettu maulla kauniita ja rauhallisia sävyjä käyttäen. 


Kevätmessut ovat kiva tapahtua, joka ikäänkuin avaa portit kevääseen. Tänä keväänä messujen myötä kevät on saapunut ihan konkreettisesti. Aurinko on paistanut täydeltä taivaalta ja radiossa kerrottiin, että lauantaina Salossa on tehty kevään lämpöennätys +16.9. 

Parasta tämän vuoden messuilla taisi olla kivojen blogituttujen tapaaminen. Jo kotoa lähtiessä olin päättänyt käydä moikkaamassa Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riinaa Villab Gardenin -kasvariosastolla. Aina iloinen ja positiivinen Riina löytyi helposti ja juttua hänen kanssaan olisi varmasti riittänyt enemmänkin, mutta muu messuanti kutsui minua ja toki piti päästää Riina jatkamaan kasvariesittelijän tehtäväänsä.

Riinan postauksissa on hienoja kuvia hänen esittelemistään kasvareista, joten en nyt laittanut  omia kuvia niistä.


Olimme myös ennakkoon sopineet Navettapiian puuhamaa -blogin Navettapiian kanssa, että yritämme tavata, kun kumpikin perjantaina messuille mennään. Olin hiukan skeptinen sen suhteen, että tungoksessa jonkun tietyn tutun näkisi ilman tarkan tapaamispaikan sopimista. Emmehän kumpikaan tunteneet toistamme ulkonäöltä. Uskomatonta kyllä, Navettapiika kiskaisi minua hihasta varsin pian messuille tultuaan. Vinkiksi sokkotreffien järjestäjille: kannattaa kertoa, millaiset korut korvissa killuu. 

Pitkään blogeja seuratessaan niiden kirjoittajista tulee tuttuja ja monia ajattelee lämmöllä silloinkin, kun he eivät ole "langoilla". Blogi saa kuitenkin ihan uuden ulottuvuuden, kun tapaa sen kirjoittajan oikeassa elämässä. Blogin sielu saa kasvot. Oli kiva tutustua sinuun ja ystävääsi Navettapiika. 


Mitään erityistä en lähtenyt messuilta hakemaan, mutta en sieltä tyhjin käsin kotiinkaan tullut. Hollantilaiset sipuli-juurakko-kauppiaat jäivät kokonaan tsekkaamatta. Kotimaiselta kauppiaalta ostin 5 daaliaa kympillä, koska tarjolla oli useampi matala laji. 

Jouluruusuja ei voi olla liikaa ja messuillahan niitä on yleensä tarjolla. Omat kasvustoni ovat vielä kaukana sellaisesta mahtavasta pehkosta, jollainen esimerkiksi Kivipellon Sailalla puutarhassaan on. Tällä kertaa jouluruusuja lähti kotiin peräti kolme kappaletta; yksi oikein iso tummempi vaaleajouluruusu 20 kympillä ja kaksi tummaa Double Elleniä 12 eurolla. 

Lisäksi ostin tuoksupelargonian ja tulppaanipelargonia Emman. Vielä viime hetkillä palasin hakemaan kolmen kimppatarjouksessa myytyjä jaloleinikkejä.

Ostin myös jättikimpun tulppaaneja ja kissakuvioituun purkkiin pakattuja toffeita naapurin miesväelle kiitokseksi keskiviikkona hajonneen autoni korjauksesta.


Paras ostos kaikista oli kuitenkin Puutarhaliiton julkaisema Viljelykasvien nimistö -kirja. Muistutus ko. opuksen hankinnasta on roikkunut työhuoneen ilmoitustaululla toista vuotta, vaan en ole saanut tilatuksi. Nyt huomasin kirjan messutarjouksena Kotipuutarha-lehden osastolla ja sitä on tullut selattua ihan hyötytarkoituksessa jo pariinkin kertaan.

Kirjasta löytyy tietoa kasvien tieteellisistä nimistä, niiden kirjoitusohjeita ja tietenkin nimien luettelo aakkostettuna suomenkielisenä, latinankielisenä ja ruotsinkielisenä. 

 
Hesan Kevätmessut on taas katsastettu. Jälleen kerran totean, että varmasti pääkaupunkiseudulla tai Etelä-Suomessa olisi paikka ja varaus ihan oikeille puutarhaan ja kasveihin keskittyneille messuille. Tapahtuma, jossa tuotteitaan esittelemässä olisi runsaasti eri puutarhoja ja kasvikauppiaita. 

Oheen mahtuisi myös ruukkuja, multaa, lannoitteita, kasvitukia, kastelukannuja, työkäsineitä, siemeniä, juurakoita, sipuleita. Miksei myös kasvivalaisimia ja puutarhakoristeitakin. Ei siis paljuja, laitureita, eikä edes metrilakua. Toki kahvila pitää olla, että ihanuuksia katselemaan saapunut vierailija saisi välillä vatsansa täyteen jaksaakseen taas kierrellä ja katsella. Kukahan ryhtyisi toimeen?

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Helsingin kevätmessut


Kuten jo eräässä aiemmassa postauksessa totesin, kevätmessuille mennään, vaikka kuinka edelliskeväänä olisi toisin sanottu. Ilman ennakkoasenteita ja -odotuksia, ettei ainakaan pettyisi. Väkisinkin niitä odotuksia kuitenkin itselleen kasaa ja yhtä väkisin näyttää myös pettymyksiä tulevan. Perjantaina kiersin messut ja ihan se työstä kävi.


Suomi 100 -teemalla toteutettu yleiskoristelualue oli minusta aika vaisu. Mielenkiintoisinta siinä taisi olla alueen rakentumista esittelevä video, joka havainnollisti mm. suuren vesiaiheen ja alueella kohoavan kummun läpi kulkevan tunnelin konkreettisen toteutuksen. Tunnelista en saanut ainuttakaan onnistunutta kuvaa, sillä tuskastuin odottamaan hetkeä, jolloin ihmisiä olisi ollut kolme tai vähemmän, tai mieluummin ei ainuttakaan.

Hienot rakennelmat osoittatutuivat tekokasveiksi.

Yleensä kevätmessuilla keskityn etupäässä kasveihin, mutta nyt taimistojen standeja oli tosi vähän. Perennataimisto Ekman ja Tommolan tila löytyivät ja jälkimmäiseltä tein joitakin ostoksiakin. Pääkaupunkiseudun kukka- ja perennakauppiaita oli useampia. Useimpien tarjontaan messuilla kuului lähinnä ruusu- ja tulppaanipuntit, hortensiat, jouluruusut sekä keväiset sipulikukkatarjoukset. Puutarhanikkareilla (Taimia Oy) oli myös pelargonian ja verenpisaran pistokkaita.

Plantagenin palloamppelit

Kuntta näyttää edelleen pitävän pintansa kevätmessuista toiseen. Sen sijaan en löytänyt ainuttakaan kunnon piharuukkua tai edes esitettä sellaisista. Ehkäpä täytyy vuokrata iso pakettiauto ja lähteä Välimeren maihin ruukkuostoksille. Joitakin pieniä, sieviä kukkapurkkeja ja suojaruukkuja oli, enemmänkin rekvisiittana.


Edelleen jäin kaipaamaan oksasaksien valmistajia/maahantuojia/myyjiä. Kotimainen brändi eli Fiskars oli täyttänyt osastonsa televisiossakin mainostettavalla uudella letkukelasysteemillä. Kiersin osaston läpi löytääkseni edes yhdet oksasakset ja lopulta nurkassa oli kottikärryt lastattuna pinkin värisillä pikkuharoilla, lapioilla ja olihan siellä joukossa sitten samaan sarjaan pikkuiset oksasaksetkin. En ostanut. Olisi ollut mukava kokeilla omaan käteen erilaisia vaihtoehtoja ja malleja, joita yrityksen kotisivuilta löytyi ainakin 15 erilaista. Harva kauppa pitää monia malleja hyllyssään ja verkkokaupassa on hankala tuntumaa kokeilla. Messut olisivat olleet siihen oivallinen paikka. 

Löysin kuitenkin saksalaisen Gardenan osaston, jossa malleja löytyi ja myös pätevä esittelijä kertomaan niin materiaalista, varaosista, takuista kuin tuotteiden jälleenmyyjistäkin. Olisi kiva suosia kotimaista, vaan välillä se on käytännössä aika vaikeaa. Mietin myös, mikä osuus kotimaisen tuotteen hinnasta jää tänne, jos tuote valmistetaan Aasiassa. 

Pakilan kukkatalo

Yleensä näillä kevätmessuilla panostan vähemmän puutarhan sisustukselliseen puoleen. Ilman muuta tykkään kauneudesta ja kaikenlaisista kivoista härpäkkeista. Olen vain äärimmäisen huono muokkaamaan ideoita omaan pihaani. Lisäksi koen muutenkin jatkuvaa tuskaa ilmastomuutoksesta ja maapallon tilasta. Se taas on johtanut yhä harkitsevampaan kulutuskäyttäytymiseen. Tavaran kuin tavaran kohdalla nousee kysymys, tarvitsenko tätä todella. Pitääkö minun joka vuosi vaihtaa puutarhaankin väriä ja mallia? Mikä on puutarhani tarkoitus? Kasvit, hyötypuutarha, niiden tuottama ilo, kauneus, mielenrauha ja mahdollinen lisä ruokapöydässä? Vai vuosittain vaihtuvat trendit?

Asetelma: Bloomingday

Autuaan olon Cheri pohti omassa blogipostauksessaan, kuinka messujen läpikäyminen vaatii omanlaistaan kuntoa ja kestävyyttä. Niin mukava, kun kaikkea uutta onkin katsella ja ideoita itselleen ammentaa, hälyssä ja tungoksessa kulkeminen on äärimmäisen uuvuttavaa. Olin varannut Helsingin messuille runsaasti aikaa, sillä ajatus oli mennä vielä päivän päätteeksi ystävän kanssa erään kirjan julkaisutilaisuuteen ja näin kuvittelin kätevästi yhdistäväni kaksi Helsinki-reissua yhteen päivään. Ei erityisen fiksu ratkaisu, mutta ken leikkiin lähtee, se leikin kestäköön.


Se apu kaksista peräkkäisistä puutarhamessuista on, että jälkimmäisellä kerralla tiesin melko tarkkaan, mitä haluan katsoa ja mihin panostaa. En siis käyttänyt minuuttiakaan hollantilaisiin sipulikauppiaisiin, ranskalaiseen salamitarjoukseen tai porvoolaisiin pitsitunikoihin. En käynyt ainoassakaan iglusaunassa ja jätin suosiolla kirjakauppiaatkin rauhaan. 


Luomuruokastandit kiersin ylimalkaisesti ja sieltä täältä nälkäiseen vatsaani maistiaisia napsien. Ostin kotiintuotavaksi pussillisen juuri paistettuja karjalanpiirakoita ja maustettuja ruislastuja. Kiertäminen alkoi tuntua uuvuttavalta ja mielenkiinto mihin tahansa hiipui. Palasin kasviosastojen pariin ja tein suunnittelemani ostokset eli Tommolalta mantelityräkin, lilan kolmilehden, lilan tarhakylmänkukan ja valkoisen palloesikon. Toisesta paikasta ostin sekä vaalean että tumman jouluruusun (isokokoiset, kympin kappale). Lopuksi vielä 50 kpl:n puntti tulppaaneja 15 eurolla.



Kädet kasvipussukoista venyen mietin hetken, veisinkö ostokset autoon ja palaisin messuhalliin syömään jotain. Auto oli kuitenkin parkkitalon perimmäisessä nurkassa ja tunnetusti messuhallin ruokapaikkojen hintataso on melkoinen. Niinpä päätin, että eiköhän se ollut tässä ja suuntasin autolle.


Messuhallin ja parkkitalon väliin oli sijoittunut vielä muutama kasvikauppias ja niinpä kahmin viimehetken ostoksina kannettavaksi vielä kaksi vaaleanpunaista lemmikkiä ja yhden kaunokaisen. Suuntasin autonnokan kohti keskustaa ja tapaamista ystävän kanssa.


Vasta illalla kotiinpalattuani kuulin Tukholman terrori-iskusta ja ajattelin sydän kylmäten monia blogiystäviäni, joiden tiedän lähteneen puutarhamessuille. Toivottavasti heistä jokainen on selvinnyt loukkaantumatta. Tukholman tapahtumat eivät hetkessä unohdu, kuten eivät unohdu muutkaan viime aikojen hirvittävät teot. Osaltaan ne vaikuttavat myös siihen, miten ihan jokaista asiaa tässä elämässä jatkossa tulee mitattua.

Niin pelottavia kuin nämä väkivallan teot ovatkin, ei anneta niiden lannistaa meitä. Toinen toistamme vastaan tapellen emme voita mitään. Jaksakaamme uskoa, että hyvä lopulta voittaa ja tehkäämme kukin kaikkemme sen eteen.


Lopuksi vielä kiitos Katjalle Kotipuutarhuri -blogiin ja Sussille Förmaaki ja puutarha -blogiin. Kumpaisenkin suosiollisella arvontaonnella saatoin käyttää messulippurahat Tommolan taimiin. Teidän henkenne tulee siis asustamaan puutarhani uusissa kasveissa. Kiitos!

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Messuilla tuli käytyä


Messut on messuttu, mutta mitään ihmeellisiä ahaa-elämyksiä en sieltä kotiin tuonut. Tosin lähdin matkaan ilman sen kummempia ennakko-odotuksia ja suunnitelmia. Minulle kevätmessut ovat ehkä enemmänkin jonkinlainen kevääseen kuuluva ohjelmanumero. Kiva mennä katselemaan.


Ehkä siellä olisi voinut olla enemmän erilaisia istutusalueita ja kasvi-ideoita. Kunttaa löytyi edelleen, mutta vähemmän kuin parina edellisenä vuotena. Havujen lisäksi valmiissa istutuksissa oli lähinnä näitä keväisiä kukkijoita: narsissia, tulppaania, esikoita, helmililjoja. Myös hortensiaa oli käytetty paljon.

 



Yrttien kasvatus on näköjään erityisen muodikasta. Ehkä siksikin, että niitä on helppo kasvattaa vaikka parvekkeella tai pienellä pihalla.


Siemenkauppiaista läsnä oli ilmeisesti kaikki suurimmat ja tunnetuimmat myyjät. En uskaltanut yhdelläkään siemenosastolla paneutua tarjontaan, sillä omat varastot ovat sen verran täynnä, että on ihan turha niitä enempää kasvattaa. Ehkä messuilta olisi löytynyt jotain kiinnostavaa, jota ei lähimyymälöistä kenties löydy. Jäi nyt kuitenkin tutkimatta.


Joka kerran messuilla on useampi standi, jossa pöydät ovat kukkuraisina sipuleista ja mukuloista. Jonkin verran myös perennajuurakoita on kaupan. Viime vuonna ostin liljan sipuleita ja istutin ne autotallissa ulkoruukkuihin. Koska tänä keväänä on hommaa muutenkin ihan riittävästi, jätin sipulit ja mukulat rauhaan. Helpompi niitä on laittaa suoraan maahan, mutta säilytys maan sulamiseen saakka on välillä vähän ongelmallista. No, kolme Lukinliljan sipulia kyllä lähti mukaan.


Tulppaaneita ja ruusuja messuilta olisi saanut maljakkoon edullisesti. Tuollainen 50 kpl:n nippu maksoi 20 euroa. 


Ruusujakin oli lukuisissa väreissä.


Helsingin kevätmessuilla pääpaino ei taida olla niinkäään puutarhassa kuin kaikessa pihalla ja ulkona tapahtuvassa vapaa-ajan toiminnassa. Tällaisen hauskan näköisen saunan voisi pystyttää pienellekin kesämökkitontille. Tuosta vain ovi auki ja suoraan järveen huuhtomaan hiet pois. Pesutilaahan noihin ei mitenkään enää saa mahtumaan.


Tietenkin messuilla oli myös monenlaista oheistavaraa pihaa ja puutarhaa ajatellen. Puutarha ei enää ole pelkästään paikka, jonne istutetaan kaunista ja hyödyllistä, vaan sitä myös koristellaan monin tavoin. Sisustetaan niin sanotusti.


En käyttänyt aikaani pihakalusteiden tutkimiseen, koska vasta muutama vuosi sitten hankimme uuden pöydän ja tuolit. Kuvan kattaus on kaunis ja houkutteleva. Paljaan taivaan alla se saattaa olla riskialtis. Tätä katsellessa muistuu mieleen muutaman vuoden takainen syntymäpäiväni. Aurinkoisen ja helteisen kesän kunniaksi olimme kattaneet tarjoilut pihalle ja kuinkas sattuikaan: koko kesän ainoa ja todella rankka ukkosmyrsky vyöryi kylän ylle juuri, kun vieraat asettuivat nauttimaan pöydän antimista. 


Mukavaksi yllätykseksi osoittautui SPR:n Konttitorin esittely- ja myyntiosasto. Vanhaa ja käytettyä voi esitellä kauniistikin. Siitä tämä paikka oli erinomaisena osoituksena. Tavarat ja kankaat oli laitettu näytille sävy sävyyn. Kaikki oli puhdasta ja pestyä. Kankaat ja muut tekstiilit riippuivat henkareissa silitettyinä ja nätisti viikattuina.


Tuotteiden esillepano oli mietitty ja harkittu. Miellytti silmää ja houkutteli katselemaan tarkemmin. En ole käynyt aiemmin Konttitoreilla, joten en tiedä, onko näin toimittu myös niiden tavarasijoittelussa. Espoon Lommilaan avattiin hiljan uusi SPR:n Konttitori, joten täytynee käydä siellä katselemassa.


Tarttuihan sieltä messuilta niiden kolmen Lukinliljan sipulin lisäksi myös muutakin. Erään kaupan standilla myytiin edullisia puutarhahanskoja. Niitähän ei ole koskaan liikaa ja jos hyvät tai edes kelvolliset hanskat lähtevät eurolla pari, kannattaa ehdottomasti ostaa. Eivät kaapissa happane ja aina niitä tarvitaan. Parit hanskat ostin.


Joissakin blogeissa on ollut juttua kuun vaikutuksesta mm. taimikylvöihin. Asia on kiinnostanut minua ja jo parin vuoden ajan olen tulostanut netistä vuosittaisen kuukalenterin. Siihen on merkitty kuitenkin vain kuun eri vaiheet. Koska kaipasin asiasta lisää tietoa, ostin messuilla olleelta Yläkuu kustannuksen esittelijältä tuon kirjan. Kirja on toki tilattavissa netistäkin, mutta kuinka lienee aina jäänyt.


Toinen messuilta ostamani kirja on Into-kustannuksen Puutarhanhoito poropeukaloille, jonka ovat kirjoittaneet Merja Turunen ja Sirpa Ylönen. Esittelytekstissä mainitaan mm: "Puutarhanhoito poropeukaloille on käytännöllisempi: löydät heti ohjeet tietyn kasvin kasvattamiseen, maaperän tunnistamiseen ja parannukseen, kasvien valintaan, kylvämiseen ja istuttamiseen, rikkaruohojen, tuholaisten ja tautien torjuntaan sekä palkitsevaan sadonkorjuuseen. Tämä kirja herättää arimmassakin aloittelijassa orastavan puutarhurin, joka tuskin malttaa odottaa kevättä!"

Kirjassa on muutamia piirroksia ja se on painettu mattapintaiselle paperille. Eipä sillä paljon ollut hintaakaan. Ensiselailun perusteella se on ihan asiallinen ja helppotajuinen. Kirjan sisällön on tarkastanut varkautelainen puutarhakirjailija Ulla Lehtonen.

Juusolla on rento elämänasenne

Tämä sadepäivä alkaakin vähitellen kaartua iltaan. Sadetta on luvattu seuraaviksikin päiviksi, mutta ei se minua suuremmin sureta. Sulaapa alapihan lumi ja maaperä sitäkin paremmin. Ja hirvittävä katupöly huuhtoutuu ojiin.

Tänään lauantaina vietämme jälleen Earth hour'ia eli Maan tuntia, jolloin valot sammutetaan tunniksi klo 20.30-21.30. Yöllä siirrymme myös kesäaikaan, joten huomenissa on taas vuorossa kellojen rukkaamista eteenpäin. Noitiakin on huomenna liikkeellä virpomisvitsoineen.