keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Vinkki kesätapaamisesta ja lisää sukkia


Riina Versoja Vaahteramäeltä ja Laura Elämää Paratiisinpalasessa -blogeista ovat järjestämässä puutarhabloggaajien kesätapaamista la 13.6.. Olin viime kesänä järjestetyssä tapaamisessa Marketanpuistossa ja se oli todella mukavaa. Mikäli tapaaminen kiinnostaa sinua, löydät lisätietoa täältä.


Meikäläisen sormet eivät pysy puikoista erossa ja niinpä iltaisin syntyy sukkia. Nyt olen opetellut muutamia uusia mallineuleita.

Ja kas, huomasinpa pari virhettäkin...

Oranssi-ruskeiden sukkien mallineuleen nimeä en tiedä, mutta löysin sen ohjeen Ullan blogista nimellä Ailin lapaset. Niinpä kutsun nyt tuota mallineuletta Ailiksi. Tämä mallineule saattaisi sopia hyvin esimerkiksi pipoon tai kaulahuiviin. Sukan varresta tuli jämäkänoloinen. Aili joustaa jonkin verran, mutta ei tavanomaisten neulemallien tapaan. Ennakoin tämän laittamalla 14 silmukkaa puikkoa kohti. Lankana 7-veikka ja puikot 3.


Näihin sukkiin harjoittelin myös uutta kantalapun sivusilmukoiden poimintatapaa. Kudon kantalappua tehdessäni puikon kummassakin päässä kolme ensimmäistä silmukkaa aina oikein. Näin syntyy kantalapun reunaan nätti rivi, jonka lomasta on helppo poimia silmukoita sukan jatkamista varten.


Ei tule reikiä, vaan tuollainen koristeraita. Joku ei ehkä tykkää, mutta minusta se on mukava somiste sukassa.


7-veikan turkoosista ja Sateenkaaresta tein sukat käyttäen Molly-neuletta, joka on helppoa ja nopeaa. Siinä kudotaan kaksi kerrosta oikeaa ja 3. kerros 1 o, 1 n. Jälleen käytin työssä puikkoja nro 3.


Vihreästä 7-veikasta tein sukan kiertävällä mallilla. Puikkoa kohti silmukoita on 12 ja puikkojen nro 3. Tälle mallille en tiedä nimeä, mutta se menee näin:

3 kerrosta 2 o, 2 n
3 kerrosta 1n, 2 o, 2 n
3 kerrosta 2 n, 2 o
3 kerrosta 1 o, 2 n, 2 o
toistetaan edellisiä


Erilaisia kuvioita kokeillessa huomaa, kuinka niillä on valmistuvan sukan kokoon suuri vaikutus. Toiset kuviot joustavat paremmin kuin toiset. Toiset kuviot tekevät automaattisesti sukasta reilun kokoisen, kun taas joku kuvio niukentaa sukan kokoa konkreettisesti. Niinpä joskus varren mallineule johtaa siihen, että sukasta tulee lapsen jalkaan sopiva. Ellei sitten halua purkaa ja aloittaa suuremmalla silmukkamäärällä. Tämä vihreiden sukkien kiertyvä malli joustaa hyvin. 

Yleensä prässään tai höyrytän sukat ennen kuvausta, mutta nämä ovat suoraan puikolta pudonneita. Höyryttäminen tasaa etenkin kirjoneuleita ja tekee valmiista sukista muutenkin viimeistellyn näköiset. Välttämätöntä höyryttäminen ei tietenkään ole.


Tänään oli ihatuttava kevätpäivä. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja rännien alla vesi lotisi. Lumi sulaa aivan silmissä, mikä ei liiemmin sureta. Kävin katsastamassa kasvihuoneen lämpötilaa ja siellä mittari näytti +15, joka taitaa olla enemmän, kuin viime juhannuksen tienoilla. Kello lähentelee iltakuutta ja edelleen ulkona on aivan valoisaa. Aurinko taitaa laskea puolen tunnin kuluttua.
 

27 kommenttia:

  1. Ihanan värisiä ja kauniin kuvioisia sukkia.

    VastaaPoista
  2. Todella ihania sukkia, täytyy ottaa malleja käyttöön ja tuon kantapään reunan meinaan testata myös. Kiitos. Kaunis auringonpaiste oli vielä töistä ajellessa, mutta nopeasti se ilta ehtii. En ehtinyt ulos valoisaan aikaan. Onneksi illat venyvät hiljalleen ja kohta on valoisaa ja aurinkoista pitkään.
    Mukavaa loppu viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mustakissa! Tykkäsin tuosta kantapääidesta, tulee siisti ja silmukat on tosiaan helppo poimia.

      Poista
  3. Oh, oletpa ahkeroinut kutimiesi kanssa! Itsekin pääsin taas vihdoin sukankutimien pariin. Olen kutonut työkaverille säärystimet haitarimallilla ja vielä kaulaliinankin. Niissä meni tuhottomasti aikaa kun langan väri ei ollut oikein mun lemppari ;D
    Täällä oli myös mitä hurmaavin kevätpäivä, vaikka aamulla oli ensin melko vilpoisa tuuli. Iltapäivä oltiinkin pihalla pimeän tuloon asti!
    Tällä kertaa yritän päästä sinne bloggaajatapaamiseen, eiköhän se onnistu kun riittävän ajoissa puhun itselleni vapaapäivän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähemmän mieluisasta langasta kutominen on työlästä. Kaiken aikaa tekisi mieli jättää homma kesken, mutta luvattu mikä luvattu.
      Olisi tosi mukava tavata kesäkuussa. Aion lähteä mukaan, mikäli pojan tai vanhempien suhteen ei tule mitään uusia yllätyksiä.

      Poista
  4. Hih, lämpimämpää kuin juhannuksena!
    Ihania sukkia, varsinkin nuo vihreät on namupalat.
    Kiva kun kerroit tapaamisesta, täytyy katsoa jos pääsisin, viime vuonna missasin harmillisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että pääset mukaan ja toivotaan, että myös sää hellii samalla tavoin, kuin viime tapaamisessa. Silloin oli aivan upean lämmin päivä.

      Poista
  5. Kauniita sukkasia, oranssit ja vihreät on minun mieleen!
    Olis ihanaa päästä sinne blogitapaamiseen, mutta olemme suunnitelleet kesäreissua alkavaksi juuri silloin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän niitä blogitapaamisia järjestetä muulloinkin. Perheen omat suunnitelmat menevät ilman muuta aina edelle.

      Poista
  6. Kauniita sukkia! Mun pitäis elvyttää tuo sukankudontataito. Oon kutonut sukkia noin 10 vuotta sitten viimeksi ja kantapään teko on autuaasti unohtunut. Äitini ja Mummoni ovat kutoneet niin ahkerasti meidän perheelle, että olen keskittynyt vain hömpönpömppö virkkauksiin, enkä mihinkään järkevään. Sukkienkudonta tuntuu tosi hyödylliseltä, käytänkin villasukkia aina kotona ja ulkona.

    Kiitos, kun mainostit blogitapaamista! Muutkin saa tietoa tapaamisesta levittää. Olisi mukavaa, jos mahdollisimman moni puutarhabloggari saisi tiedon siitä. Meillä oli tosiaan tosi mukava ja antoisa päivä viime vuonna.
    Kesäviikonloput ovat tietenkin aika kortilla, itse kullakin. Ja varmasti uusia tapaamisiakin on, jos juuri tuo viikonloppu on varattu. Päivää päätettäessä pensasruusujen kukinnan ajankohta oli ratkaiseva.
    Siis kaikki puutarhabloggarit olette sydämellisesti tervetulleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla meni varmaan 20 vuottae edellisistä sukista ja hiukan piti sitä kantapäätä alkuun harjoitella. Vaan äkkiä sen oppi. Äitini kutoo edelleen villasukkia, mutta eipä se haittaa, vaikka niitä muutkin tekee. Ainakin minulla on aina lahjoja jaettavana, kun sukkatehdas toimii telkkua katsellessa.
      Pensasruusuista olen itsekin kovin kiinnostunut, joten tuo tapaamisen ajankohta sopii siinäkin mielessä hyvin. Toivotaan, että mahdollisimman moni innostuu saapumaan.

      Poista
  7. Voi mitä ihanuus- sukkia! Kiitos hyvistä neulemallivinkeistä! Oikein odotan, että löytyy jostain taas aikaa päästä kiinni kutimiin..
    Kiitokset minunkin puolestani kesätapaamisen mainostamisesta. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee, vaikka ajankohta on kesäkuussa. Ihanaa tavata sinut uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa on minustakin tavata ja etenkin kivojen puutarha-asioiden parissa. Toivon myös, että mahdollisimman moni saapuu paikalle. Täällä kun juttelee ihmisten kanssa, tulee sellainen tunne, että heidät jo tuntee hyvin. Siksi olisi hauska saada juttukavereille ihan livekasvot.

      Poista
  8. Mua niin harmittaa, kun joudun jättää blogitapaamisen taas väliin. Ja nyt se olis ollut silti Tampereella, vähän lähempänäkin. Mutta ei voi mitään, työt painaa päälle. Ottakaa miljoona kuvaa sieltä meille muille, jotka emme pääse paikalle!
    Ihana auringonpaiste. Hammaslääkärikäynnin jälkeen pitää päästä pihalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista tosiaan, ettet pääse. Kaikille sopivaa aikaa lienee mahdotonta löytää, mutta toivottavasti mahdollilsimman moni saapuu tapaamiseen. Ja kyllähän siitä sitten juttuja kirjoittelee varmasti useampikin.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Rohmusin kerran tuota oranssia alelaarista ja nyt sitä riittää sukkaan jos toiseenkin.

      Poista
  10. Beautiful flower and pretty socks!!! :)

    VastaaPoista
  11. Kauniita sukkia olet taasen ahertanut )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Sukkaneuloosista ei näemmä ole paranemista.

      Poista
  12. Kylläpä olet neulonut kauniita sukkia!!! Tapaaminen voisi kiinnostaa, jos vaan ajankohta sopii....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaupunkilaistyttö! Toivottavasti ajankohta sopii. Eihän sitä tässä vaiheessa vielä kukaan voi täysin varmasti menojaan tietää, mutta itse laitoin kalenteriin sillä silmällä, että se on nyt sovittu.

      Poista
  13. Nättiä sukkia. Tuo ainaoikeinraita on minusta kiinnostavan näköinen yksityiskohta sukassa ja ihanuusi juttu minulle. Kiitos vinkistä, pitää kokeilla. Samoin kiitos blogistitapaamisvinkistä. Laitan kalenteriin, jos vaikka sattuisin pääsemään.

    VastaaPoista
  14. Tuo Molly-neule olikin kivan näköinen. Kun vain muistaisi kun ottaa seuraavan kerran vaikka sukat puikoille. Sekä myös tuo aina oikein kohta kantalapussa, eipä se tuosta paljoa edes erotu.

    VastaaPoista
  15. Kauniita sukkia Kevättää jo kovasti jok ikistä.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!