sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Esittele kiva blogi ja se siirtyy eteenpäin

Sulkaneilikka - Dianthus plumarius

Emilie Hurahtanut -blogista laittoi mukavan haasteen, josta otan kopin tässä. Haasteena on esitellä 3 blogia joista pidän. Esitellyt blogit saavat näin haasteen siirtää sitä osaltaan eteenpäin.

Mukulasta kasvattamani valkoinen Karjalanneito

Jokainen tietää, miten vaikeaa tai jopa mahdotonta on asettaa erilaisia blogeja minkäänlaiseen arvojärjestykseen. Siksipä en sitä teekään. Luen ja seuraan lukuisia blogeja suurella intohimolla ja ainoa syy, miksi listallani on parhaillaan siellä näkyvät blogit, on se, etten ole ehtinyt kaikkiin muihin tutustua. Luultavasti löytyy melkoinen määrä mielenkiintoisia blogeja, joita en vain ole vielä löytänyt.

Kattomehitähti - Sempervivum tectorum

Valitsin tähän haasteeseen kolme blogia, joista pidän seuraavista syistä:

TainaT:n Kahelinkulma on mukava blogi, koska siellä tarinoidaan minun lapsuudenmurteellani. Pääkaupunkiseudulla vuosikymmeniä asuneena en enää itse taida juuri laisinkaan vanhempieni murretta, mutta sanat ovat tuttuja ja Tainan juttuja lukiessani koen palaavani isovanhempieni, tätien, setien ja serkkujen maailmaan. Niin ja omien vanhempieni sekä osittain myös omaan lapsuuteeni.

Kahelinkulmassa on myös mainio tekemisen meininki, mielenkiintoisia kasveja ja aivan ihania kiviä, joita lähes kivettömällä tontilla asuvana suorastaan kadehdin. Huumorilla ryyditetyssä blogissa kunnioitetaan luontoa ja kierrätetään monia tavaroita hienosti ideoiden. Pidän myös siitä, että Taina tarttuu hommaan kuin hommaan pelkäämättömästi ja hallitsee vaikkapa traktorin käytön. 

Kivipellon Sailalta saatu Kullero - Trollilus europaeus

Kivipellon Saila kirjoittaa nimensä mukaista blogia. Tutustuin Sailaan puutarhabloggaajien kesäkuisessa tapaamisessa ja sen myötä hänen bloginsa sai ihan uuden ulottuvuuden. Niin se vain on, että kun on saanut tilaisuuden kohdata jonkun netti-ihmisen livenä, hänen tekstinsä ja kuvansa saavat ikäänkuin lihaa ympärilleen ja alkavat elää inhimmillisempänä myös tietokoneen ruudulla. 

Eikä muuten sovi unohtaa Sailan söpöjä kissoja: Nöpöä ja Suloa.

Pikkulaukka

Mökkipuutarhassa -blogin Pirjo tarinoi pitkään mökkipuutarhastaan, joka on aivan ihana metsäpuutarha. Nyttemmin hän rakentaa myös omakotitalon puutarhaa, ja projektia on ollut mukava seurata sen alkumetreiltä saakka. Puutarhasta tulee hieno. Pirjolla on yleensä todella kauniita ja usein myös hyvin taiteellisia kuvia kasveistaan.

Niin, ja Pirjollakin on kerrassaan mahtavia kivenjöriköitä pihassaan. Miten sitä voikin olla näin kivimaaninen tyyppi, että hienoissa blogeissa käydessään ensimmäisenä silmä osuu kivenmurikoihin.

Harjaneilikka - Dianthus barbatus

Minusta blogissa saa olla tekstiä, mutta myös kuvilla on tärkeä rooli. Kauniita ja taitavasti otettuja kuvia katselen mielelläni, ja usein ne herättävätkin innostuksen oppia kuvaamaan paremmin. Taidan vain olla sen verran luupää ja ilmeisesti omaan pelkästään kyvyn katsoa toisten kauniita kuvia, mutta en saa niitä itse aikaan.

Päivänkakkara - Leucanthemum vulgare

Kuvat innostavat tutustumaan uusiin kasveihin ja tämän blogimaailman ansiosta puutarhani onkin runsastunut monin tavoin. Koen tärkeäksi nähdä, millaiseen paikkaan itse kukin kasvinsa on istuttanut ja kenties, mitä muuta on sen ympärillä. 

Punakärsämö 'Paprika' - Achillea millefolium

Teksti on minulle tärkeää, koska yleensäkin luen paljon. Puutarhablogeista olen löytänyt valtaisan määrän tietoa kasveista ja kaikesta niihin liittyvästä, joten pelkät kasvien nimet laajemmista tiedoista puhumattakaan ovat usein kullanarvoisia. 

Varjolilja - Lilium martagon

Puutarhablogit ovat minulle uusi ulottuvuus elämään ja erityisesti itselleni tärkeään puutarhanhoitoon. Täältä blogimaailmasta olen saanut aivan valtavasti tietoa, innoitusta ja samalla aaltopituudella olevia, ihania ihmisiä elämääni. Välillä tuntuu, kuin Ukkokulta olisi vähän mustasukkainen kaikesta blogiin ja puutarhaan liittyvästä. Hän kun ei ole näistä asioista innostunut, ei hän myöskään kunnolla kykene niistä kanssani keskustelemaan. Kokee kai tällä saralla jäävänsä vähän syrjään.

Töyhtöangervo - Aruncus dioicus

Taas on yksi kesäsunnuntai kääntymässä iltaan. Tulevalle viikolle toivon vaihteeksi auringonpaistetta, jotta puutarha kuivuisi näistä jatkuvista sateista. Kaikenlaisia kaivu- ja istutussuunnitelmia pyörii päässä alituiseen, mutta muiden kiireiden vuoksi en ole pahemmin ehtinyt puutarhassa mitään tehdä. Suunnitelmat muhikoon, mikäs kiire tässä. Myöhemmin illalla siirryn lukemaan blogipostauksianne tabletilta. Saa Ukkokultakin eukkonsa ainakin fyysisesti samaan huoneeseen. Henkisesti taidan liidellä kukkien valtakunnassa.

Tässä siis teille Kahelinkulman TainaT, Kivipellon Saila ja Mökkipuutarhan Pirjo haaste laitettavaksi eteenpäin.

Mukavia kesäpäiviä teille kaikille!


26 kommenttia:

  1. Between, kiva haaste-esittely ja minulla on myös paljon tykövetoa puutarhablogeihin: Taidan käydä niissä lepäämässä, nauttimassa silmänruokaa.

    Ihana tuo varjolilja...Niitä minulla nyt ensimmäistä kertaa. kuvasi on hyvin onnistunut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset haasteet ovat mukavia, koska niiden avulla saattaa löytyä ihan uusia kivoja blogeja. Onneksi puutarhablogeissa on näin kesäisin paljon silmäiltävää ja luettavaa, kun ei telkustakin tulee lähinnä huonoja uusintoja.

      Poista
  2. Kiva haaste. Kauniita kukkia, tykkään harjaneilikasta ja varjolilja on ihan huippu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varjolilja on tosiaan kaunis kasvi. Siihen tykästyy vuosi vuodelta enemmän. Harjaneilikka alkaa vähitellen viihtyä puutarhassani. On jo kylväytynyt itsestään.

      Poista
  3. Hienoa kun jatkoit haastetta! Kivat blogit esittelit, seuraan niitä itekki.
    Voi sulla on niin hienot kuvat, jotta ihan kadehtii täällä. Sulla on ihana sulkaneilikka ja kattomehitähti on hieno myös. Aina pistää joku uusi kukka silmään täällä :)
    Noita kahta tukikehikkoa katselin kaupassa ja nyt jos ois tarvis ni ostasin. Kävin sieltä maanpeitekangasta katsomassa, mut ei sitä ollutkaan.
    Lämpimämpää viikkoa sinne ja tännekin, toivottavasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden blogien kautta olen löytänyt aivan valtavasti uusia kasveja ja moni niistä on sitten löytänyt tiensä puutarhaani. Välillä täytyy ihan toppuutella, ettei kaikkea tarvitse omaksi saada. Kohta voisi siirtää rahansa suoraan jollekin taimistolle ja nähdä loppukesä nälkää.
      Tänään uhkaavat pilvet kulkivat taivaalla toinen toisensa perässä, mutta eipä tullut vettä. Tuntui vaihteeksi mukavalta olla pihalla - kuivana.

      Poista
  4. Kauniita kuvia jälleen!
    Koska omistan vain pikkjuisen takapihan puutarhan, niin nautin suunnattomasti näistä puutarhakuvistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki! Tuotamme sitten kumpikin iloa toisillemme, sillä minä ihailen hienoja kuviasi ja luen blogiasi säännöllisesti.

      Poista
  5. Kauniita kuvia. Blogit on melkoinen tietolähde. Vaikka luen paljon puutarhakirjoja niin ei tulisi mitään ilman blogeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, puutarhakirjoista löytyy tietoa ja hienoja kuvia, mutta täällä voi esittää kysymyksiä ja kommentteja ja saa yksityiskohtaisempaa tietoa monista kasveista. Täydentävät mukavasti toinen toisiaan.

      Poista
  6. Kyllä ne miehet saattavat ollakin vähän mustankipeitä näistä blogihommista. Itsekin olen ollut huomaavinani saman.
    Ihastuin tuohon kattomehitähden kukkaan - kaunis!
    Kaksi noista esittelemistäsi blogista ovat minulle tuntemattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä haastehan sitten toimii, jos sen avulla löytyy uusia mielenkiintoisia blogjea. Muiden blogien kautta minäkin olen löytänyt useimmat mielenkiintoiset seurattavat.
      Miehet tuppaavat usein olemaan isokokoisia vauvoja. Elämän pitäisi pyöriä heidän ympärillään ja sitten vähän harmittaa, kun vaimo touhuaakin puutarha-asioiden parissa. No, leikki leikkinä. Ukkokulta on ihan joviaali henkilö.

      Poista
  7. Kiitos haasteesta ja sanoistasi! Oli niin mukava tutustua myös Sinuun ja toivottavasti tapaamme vielä joskus!

    Jaan vahvasti kirjoituksesti bloggaamisesta ja ihanasta miehestä joka on hiukan mustankipeä tästä harrastuksesta! Olen myös saanut niin paljon uutta tietoa kasveista ja niiden kasvutavoista, käyttömahdollisuuksista ja selviämisestä erilaisissa oloissa! Blogien lukeminen on lepohetki! Nykyään meillä isäntä on jo hiukan alkanut ymmärtämään että en halua enkä uskalla katsoa moneen kertaan uusittuja jännäreitä, jännempää on käydä katsomassa kuinka kenenkin sireenit, ruusut ja pionit ym. ovat alkaneet kukkimaan ja kuka on saanut iloa puutarhan eri vivahteista! Bloggaaminen ja puutarha tulee vasta toisella sijalla rakkauskohteena elämässäni isännän ja lasten jälkeen, senkin hän on jo oivaltanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on meilläkin. Ukkokulta onneksi ymmärtää, ettei puutarha ja blogit ole hänelle mikään uhka. Saapa sitten ihan rauhassa pitää omat urheiluohjelmansa. Ja hankin tabletin osittain siksi, että voisin olla Ukkokullan seurana olohuoneessa, enkä istu täällä työhuoneessa blogeja lukemassa. Siinä tabletin ääressä voi aina kommentoida ja vaihtaa mielipiteitä ja olla läsnä.
      Totisesti muiden ruusut ja pionit ovat huomattavasti jännittävämpää seurattavaa, kuin iänikuiset uusinnat, joita taas tänä kesänä tulee tuutin täydeltä.

      Poista
  8. mielenkiintoista kuulla, mikä Sinua innostaa eri blogeissa. vai et osaa kuvata, aivan upeita tämänkin postauksen kuvat kaikki tyyni!
    meil vähän sama juttu, isäntä välil harmittelee kun olen koneella ja viel välillä tirskunkin itsekseni, kun jotain hauskaa kohdalle osuu:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen usein sanonut, että tällainen puutarhabloggari sentään viettää aikaansa sohvalla tablettia pläräämässä, eikä ties missä shoppailemassa. Kyllä sitä välillä tulee tirskuttua varsin äänekkäästi, kun lukee ihmisten puutarhajuttuja. Toiset osaavat kertoa arkisiakin asioita niin hauskasti ja elävästi.

      Poista
  9. Tämä on musta kivoin haaste mitä blogeissa on kiertänyt. Olen jo pari uutta blogia bongannut sen ansioista. Varsinkin pienten blogien nosto on kivaa! Haasteessa viehättää sen inhimillisyys ja toisten blogien positiivinen arviointi. Olit kirjoittanut tosi kivasti ja nostanut noista blogeista (joita itsekin luen), juuri niitä pointteja mitä itsekin ajattelen. Kivenjörriköihin pitää kiinnittää ensi kerralla huomiota :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pari mukavaa blogia olen jo itsekin tämän haasteen kautta löytänyt. Joissakin haasteissa on ollut sääntö, että pitää mainita esim. alle 200 lukijan blogeja. Nyt ei ollut sellaista pointtia. Aika hyvin huomaa myös täällä blogimaailmassa, miten puutarhaharrastus on yhä suositumpaa. Blogit ovat kyllä oiva väline lisätä omaa tietotaitoa ja samalla löytää ihania ihmisiä sanojen ja kuvien takaa.
      Kivenjörrikät ovat ihania!!!.

      Poista
  10. Voi kiitos mahdottoman paljon!
    Onpa ihana kuulla tämä, ihan jopa hieman nolostuttaa kehuminen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo, ansaitset kaikki kehut ja vähän enemmänkin. Tänäänkin oli taas niin huiman hienot kuvat.

      Poista
  11. Tosi hienoja blogeja on paljon ja varmasti löytyy koko ajan lisää. Näistä saa niin paljon hyvää tietoa ja iloa, että ei mitään rajaa :) Mukavaa on myös turista samanhenkisten kanssa, jotka ymmärtää kasvihöperyyden päälle. Mies kyllä yrittää ymmärtää, mutta ei sillä ole semmoista kipinää tähän kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi todella hienoa, jos mies olisi puutarhakärpäsen purema, mutta kun ei ole. Onneksi saan kuitenkin touhuta puutarhassa mieleni mukaan ja kyllä minä välillä jonkun härpäkkeen saan Ukkokullan itselleni rakentamaan.
      Tämä blogiharrastus on tuonut valtavasti syvyyttä ja uusia ulottuvuuksia puutarhaharrastukseen. Olen todella iloinen, että kummityttö aikanani minut tänne nakitti.

      Poista
  12. Mukavia blogeja esittelit. ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi! Mukavia kesäpäiviä ja tulevaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  13. Oi kiitos sinulle..mun tuli hiki tollasist sanoist ku sää praakasit toho ..
    Kattotaa kosk ehdi tekemää haastee. Mutt voi se oll vaikk myähemminki syksyll ku ruppe satamaa
    oikke ränttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteet ovat siitä mukavia, että niitä voi ja kannattaakin säästää hiljaisia aikoja varten. Syksyllä ja talvella saattaa taas olla pulaa aiheista ja säästössä vino pino käyttämättömiä kuvia.
      Toivottavasti uudet ihmiset löysivät hienon blogisi. Murteiden harrastajia on paljon (tänäänkin radiosta on koko päivän tullut murrejuttuja) ja murteen lisäksi sinulla on paljon tärkeää ja mielenkiintoista asiaa puutarhasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Enkä tainnut haasteen yhteydessä muistaa mainita sitä, että pidän kovasti myös elämänasenteestasi.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!