sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Lököttelysunnuntai

Myskimalva - Malva moschata, erään sateisen yönä jälkeen

Ulkona sataa ja tuulee kuin syksyllä ikään. Ensin ajattelin mennä pihamaalle ottamaan muutaman sateisen kuvan, mutta tuskinpa kukaan tarvitsee tästä säästä mitään todisteita. Tyydyin sitten laittamaan kuvan myskimalvasta kuvattuna erään sateisen yön jälkeen. Ja istahdin tietokoneen ääreen kerrankin ilman huonoa omaatuntoa. Voihan sitä toki sateessakin pihalla töitä tehdä, mutta sitä on tänä kesänä tullut harrastettua sen verran paljon, että vaihteeksi voi pysytellä poissa.

Unikko - Papaver

Viime viikolla kävin useissa eri puutarhaliikkeissä etsiskelemässä kasveja Pikkupuutarhan Kivipenkkiin. Siihen, josta kaivoin vuorenkilvet pois. Mitään tarkkaa suunnitelmaa ei päässäni ole, mutta jonkinlainen visio kuitenkin. Ennen en niin kovin välittänyt erikoisen värisistä kasvien lehdistä. Vihreys on vienyt voiton. Niin se mieli muuttuu ja haeskelin mm. purppurakeijunkukkaa. Muitakin matalia tai keskikorkeita ei-niin-vihreälehtisiä-kasveja voisin ajatella. Vinkatkaa.


Ensimmäisessä liikkeessä taimet maksoivat 10 euroa. Puskat olivat toki suuria ja ehkä ne olisi voinut heti jakaa kahteen tai kolmeenkin osaan. Kun en siitä liikkeestä kuitenkaan saanut mitään muuta ajattelemaani, en sitten ostanut keijujakaan. Jos jotain etsii ja sen löytää, se pitäisi aina napata heti eikä viidestoista päivä. Purppurakeijunkukat jäivät kolkuttamaan takaraivoon, mutta en mitenkään jaksanut lähteä autoilemaan uudemman kerran taimitarhaan. Onneksi naapurikylän rautakaupan puutarhaosastolta löytyi samaista keijua, joskin pienempinä taimina.


Rautakaupan puutarhaosasto kumisi tyhjyyttään, vaikka mainostivat saaneensa uusia perennoja. Osa oli alennettu 30 %, mutta siitä hyllyköstä ei löytynyt yhtään sellaista, jota ei jo omassa puutarhassa kasvaisi tai jota haluaisin. Normihintaisista lähti sitten mukaan tarhajuoru 'Red Grabe', sulkajaloangervo 'Sprite', tupastiarella, punapäivänkakkara ja kaksi purppurakeijunkukka 'Palace Purplea'. Tupastiarella on varjoisen tai puolivarjoisen paikan kasvi, mutta sen kukinto sopisi hyvin keijunkukkien joukkoon aurinkoiseen Kivipenkkiin. Hmmm, mietitään.

Kallionauhus - Ligularia dentata

Taimikauppojen hintoja kuin myös usein kasvien aika surkeaa kuntoa katsellessani alkoi taas kutkuttaa ajatus kasvattaa itse perennoja. Jonkun verran olen niitä kasvattanutkin, välillä paremmalla, useimmiten aika huonolla menestyksellä. En tiedä, millainen muualla maailmassa perennojen hintataso on, mutta kyllä meillä saa maksaa itsensä kipeäksi. 

Jotenkin myös säälittää ja ihmetyttää, kun kasveja kohdellaan kovin huonosti paremmissakin myymälöissä. Kaipa niissäkin yritetään pärjätä mahdollisimman pienellä porukalla ja se sitten näkyy kasvien hoitamattomuutena. Osa myymättä jääneistä kasveista kuulemma palautetaan syksyn tullen kasvattajille ja siksi hintaa ei paljon pudoteta. Voisin kyllä kuvitella ostavani reilusti alennettuja kasveja pienellä riskilläkin. 

Aikalailla sitä on myös markettien ja muiden kauppojen oheen kasvaneiden kesämyymälöiden tuontitaimien varassa. Ellei harrasta puutarhashoppailumatkailua. Itse asiassa olisi vinkeä idea, jos joku keksisi koota bloginsa yhteyteen kattavan listan hyvistä puutarhamyymälöistä alueittain. Listasta voisi tulostaa yhteystiedot ja tehdä ostosreissun vaikkapa tietyssä suunnassa oleviin taimitarhoihin. Ehkä tällainen lista jostain jo löytyykin.

Clematis Ville de Lyon

Kannattaa laittaa istuttamiensa kasvien nimilaput talteen. Nimilapun voi laittaa tarvittaessa vaikkapa kasvin yhteyteen, jotta sen löytää tarvittaessa helposti. Ja sitä nimilappua voi myös silloin tällöin vilkaista, eikä vain luottaa hataraan päähänsä, kuten minä. Parin viikon ajan olen hehkuttanut alppikärhön kanssa samassa kaaressa kasvavan jalokärhön kahta ainokaista kukkaa. Ja puhunut kaiken aikaa Rouge Cardinalista. Jotenkin on tuntunut, että ihan ei mene nyt nämä jutut putkeen, mutta vasta eilen tajusin, että kyseessä on Ville de Lyon. Nimilappukin on siellä kärhön tyvellä. Enpä ole sitä tullut katsoneeksi, kun en ole sanomisiani tullut kyseenalaistaneeksi.

Clematis Rouge Cardinal

Vasta, kun alapihan kärhöt avasivat ensimmäiset nuppunsa, alkoivat kellot päässäni soida ja mietin, ettei minulla ole kahta Rougea. Ei haittaa, vaikka olisikin, mutta nyt kuitenkin korjaan erehdykseni ja Ville de Lyon saa oman identiteettinsä takaisin. Molemmissa kärhöissä kukan väri on aika lailla samanlainen ja joskus kukan muotoakin voi olla vaikea erottaa. Törmäsin kuitenkin nimenomaan tässä Ville de Lyon/Rouge Cardinal -tapauksessa keskusteluun, jossa asiantuntija selvitti kukkien eroavaisuuksia. Paljon takuuvarmasti puhun täälläkin läpiä päähäni, mutta yleensä aivan tahattomasti. En laisinkaan loukkaannu, jos joku korjaa erheeni. Päinvastoin, tieto ei ole koskaan pahasta.

Tarha-alpi - Lysimachia punctata

Tänään ei taida aurinko meille paistaa. Pihalla kyllä loistaa tarha-alpi keltaisenaan ja erityisesti tällaisina pimeän harmaina päivinä sen aurinkoisuutta jaksaa kiitellä.

Mukavan leppoisaa lököttelysunnuntaita kaikille!

Lentura ja Suvi, olette lämpimästi tervetulleita blogini pariin. 

40 kommenttia:

  1. Sadekeli on mitä mainioin syy lekotella sisätiloissa. Tosin paremmalla ilmalla olisin voinut lekotella puutarhakeinussa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ovat lekotteluhetket puutarhassa tänä kesänä jääneet vähiin. Oikein kaipaa sellaista ihanaa auringonpaistetta, jolloin voisi laskea dekkarin naaman päälle ja ummistaa silmänsä - pihakeinussa.

      Poista
  2. Mulla on ollut (ja on varmasti tulevaisuudessakin...) jos jonkinlaisia nimisekoiluja blogissani, välillä hävettää jälkeenpäin. Olen puhunut ruusukaunosilmästä syyskaunosilmänä jne... En ole kuitenkaan missään ikinä väittänytkään olevani jokin ammattipuutarhuri tai kasvitieteilijä... =D Mistä sitä pieni ihminen edes aina tietää, että se ostettu taimi on juuri se, mitä nimilapussa sanotaan. Aika usein tulee yllätyksiä, kun huomaa myöhemmin, ettei se ostettu taimi ollutkaan ihan sitä mitä piti. Maksan ihan mielelläni vähän korkeamman hinnan kasveista, jos ne ovat hyvässä kunnossa. Noissa joissain isommissa taimimyymäläketjuissa myydään toisinaan niin rupusessa kunnossa olevia kasveja, että tulee ihan myötähäpeän tunne myyjien puolesta. Joskus ihmettelen, miten niin huonossa kunnossa olevista kasveista kehdataan vielä jotain hintaa ylipäätään pyytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä blgistaniassa on todella fiksuja ja asiansa osaavia ihmisiä. Olen oppinut erityisesti kasvien nimistä hurjan paljon blogin aloittamisen jälkeen. Seuraan fb:n puutarha ja piha -ryhmää, jossa kysytään ja väitetään välillä niin uskomattoman yksinkertaisia asioita, että ihan oma rinta röyhistyy viisauden tunteista. No, onhan se hyvä, että jossain voi tietämätönkin saada lisää faktaa.
      Kyllä tosiaan minäkin maksaisin hyvästä kasvista tarvittaessa enemmänkin, mutta jos kasvi näyttää siltä, että se hädin tuskin kotiin saakka elossa säilyy, alkaa kukkaro sulkeutua. Aina ei ole edes rahasta kiinni, vaan lähinnä ihmetyttää monien suomalaisten taimimyymälöiden moraali. Ja surettaa, millaista tuhlausta kasvien myynnissä harrastetaan.

      Poista
  3. Ihanat kärhöt, voi jestas miten kaunis kukka on Rouge Cardinalissa!
    Täällä tuli viimein hieman aurinko esiin, puoli tuntia sitten satoi vielä rankasti - ja se alkoi jo eilen illalla kovan tuulen höystämänä. Oli ihan kiva nukkua pitkät yöunet, kissat jalkojani vasten painautuneina, kun ulkona oli märkää ja kurjaa. Ransu taisi oikein halata jalkaani jossain vaiheessa.
    Kiva juttu, että löysit lopulta etsimäsi taimet ja vähän muutakin mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus öisin ojennan sängyssä käteni ja kokeilen, vieläkö Juuso on vierelläni. Käden osuessa pehmoiseen karvaan, sieltä kuuluu hiljainen kurnauskis ja sitten taas jatketaan unia. Kissat kyllä tietävät, milloin ulkona sataa. Sadeaamuina saattaa mamma nousta ennenn kissaansa, joka sitten tulee pitkäksi itsensä venyttäen kiehnäämään jalkoihin.
      Aina sitä taimikaupoilta jotain mukaan tarttuu. Vaikkei etsisikään. Ja tarkoitus on loppuviikosta mennä vähän parempaan paikkaan. Jos suunnitelma toteutuu, siitä sitten myöhemmin.

      Poista
  4. Kyllä ne kasvien nimet menee täälläkin toisinaan sekaisin...sitä sattuu, meillekin :D Tuo kyllä harmittaa taimikaupoissa ja puutarhoilla. Kasviressukat ihan surkean näköisiä ja hoitamattomia ja huikea hintalappu, tosiaan tässä kohdin kannatan listaa puutarhamatkailua ajatellen, niistä tulee hyvä mieli, taimivalikoima on laajempi ja mielenkiintoisempi ja hinnatkaan eivät aina päätä huimaa. Mulla on lomalla tiedossa kaksi reissua, joten suosittelen! Meilläkin sataa, sukkaa kudoin mutta sitten istumalihakset puutuivat ja vatsa alkoi kurnimaan, ja nyt kun tiskit on koneessa suuntaan kasvihuoneeseen puuhastelemaan, sopiva keli siihen!

    Upeat kärhönkukat ja valtavat nuput, kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaako tuo sukankutimen käsiin ilmestyminen tietää kesän päättymistä? En nimittäin ole toukokuun jälkeen kutonut yhtään ja pari iltaa sitten oli pakko ryhtyä sukkahommiin.

      Poista
  5. Kylläpä tarha-alpi onkin aurinkoisen näköinen. Keltainen on muutenkin pihan piristysruiske.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuntuu loppukesästä kukkivan enemmän keltaista, mikä sopii hyvin vähenevään valon määrään. Työhuoneen ikkunasta on kiva katsella tarha-alpien loistoa silloinkin, kun aurinko ei paista.

      Poista
  6. Tarha-alpi on tosiaan värikäs piristys ainakin näin kun ulkona on melkein kuin syksy.
    Monesti kun olen käynyt taimistoilla on mieleni tehnyt jotenkin auttaa poloisia taimireppanoita, edes vettä jos saisivat.
    Olen saanut ihan kamalan "ruusukuumeen" eli se alkoi nyt tänne kaupunkikotiin tultuamme. Tulopiha täällä on ihan vihreänä viidakkona ja nyt vain jos voisin raivaisin pois tulopihalta virpiangervopensaan ja tilalle kuvittelen jonkin kauniin ruusun joka kukkisi ihan koko kesän.
    Luin edellisen kirjoituksesi ruusujen tilauksesta ja sielläkin taimiston sivuilla kävin ja yritin löytää jotain koko kesän kukkivaa ruusua.
    Juusolle sateisen päivän rapsutukset meiltä........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko kesän kukkivia ruusuja taitaa olla vaikea löytää. Pitäisi ehkä istuttaa ainakin kaksi ruusua, joista toinen aloittaa kun toinen lopettaa. Ruusukuumeelle ei kyllä voi mitään muuta, kuin ryhtyä hankkimaan ruusuja. Harmittelen, että tämä kesä on ollut ruusujen kannalta aika surkea, mutta vähän sentään on niitä päässyt nuuskuttelemaan.
      Keräsin tänään naapurin aidan luona olevista kahdesta punaherukasta marjat pois ja siinä virisi idea myös herukkapensaiden siirrosta. Saisi aurinkoisen paikan uusille ruusuille.....
      Juuso kiittää rapsutuksista ja kääntää kylkeä sohvalla. Se osaa lököttämisen taidon sateella ja paisteella.

      Poista
  7. Onpa tuo ylin kuva kaunis!
    Olen myös ihmetellyt monesti tuota myymäläkasvien hoitamattomuutta, lähinnä nämä ketjukaupat.
    pienillä puutarhoilla taitaa olla toisin.
    Valinnanvaraa taitaa olla liikaa, toivottavasti teet hyviä päätöksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasveissa on se hyvä puoli, että harvoin tekee huonoja päätöksiä. Tai toki tekee, mutta ne huonotkin yleensä löytää pihalta paikkansa. Puutarhamyymälöiden luetteloissa löytyy vaihtoehtoja, mutta yllättäen kaikkea ei sitten enää paikan päällä olekaan.

      Poista
  8. Minäkin joskus ihmettelen sekatavarakauppojen kyllkeen nousseiden taimimyyntipisyeiden surkeutta. Paahteisena viikonloppuna saattaa suuri joukko taimia menehtyä. Täälläkin julistavat tarha-alpit ja isohirvenjuuret keltaisen ilosanomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sikäli kummallista, että kyllähän niihin kasveihinkin on kauppias rahaa sitonut ja luulisi, että hyväkuntoisten kasvien myyminen olisi helpompaa. Olisi mielenkiintoista tietää, miten paljon muutamat tietyt kaupat rahtaavat kasveja kesän mittaan ja erityisesti loppukesästä kaatopaikalle.

      Poista
  9. Nimet menevät sekaisin täälläkin ja unohtuvat joskus ihan tykkänään, mutta eipä se onneksi ole niin vaarallista. Olen pyrkinyt nyt jättämään lappuja kasvien tyville, jotta pysyn paremmin kartalla, mitä missäkin mahtaa kasvaa.
    Parhaat taimet taitaa löytää kunnon taimitarhoilta, eikä rautakaupoista, joissa se kasvikauppa on vaan oheistoimintaa. Hintaa kyllä kasveista pyydetään monesti ihan liikaa suhteessa taimen laatuun.
    Keijunkukat ovat kauniita, niissä on paljon värivalikoimaa tuon purppuran kaveriksi. Tiarella meillä viihtyy ihan missä vaan, on viihtyessään todella leviävä tapaus, mutta ei riesa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monin paikoin rautakauppojen kylkeen nousseet puutarhamyymälät ovat niitä parhaiten tavoitettavia paikkoja. Hyviin taimimyymälöihin on usein huomattavasti enemmän matkaa. Kaikki puutarhaan ja pihaan liittyvä on nykyisin aika iso bisnes ja siihen selvästi panostetaan yhä enemmän. Ei se välttämättä enää ole pelkkää oheistoimintaa, vaikka ei tietenkään taimimyyntiin erikoistuneisiin puutarhoihin verrattavaa. Matkaa hyvään ja monipuoliseen palveluun on silti vielä melkoisesti. Itse asiassa naapurikylän rautakaupan puutarhaosasto on ollut ihan hyvä taimikauppa ja muutenkin sieltä löytyy puutarhaan kaikki tykötarpeet. Erikoisuuksia sieltä ei ole koskaan kannattanut hakea.
      Kiva tietää, että tiarella viihtyy valoisammassakin paikassa. Minusta se sopisi hyvin kaveriksi keijunkukille.

      Poista
  10. Nimisekoilua on täälläkin. Olenkin tehnyt niin, että säästettyäni nimikyltit olen kirjannut nimet alakohtaiseen listaan sekä blogin lajikelistaan;) Pitää vielä muistaa keväällä, että mitä on minnekkin tullut istutettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaisia nimilistoja minäkin olen viime aikoina väsännyt. Ja tikkuja kasvien viereen. Monet kasvit ovat toki tuttuja, mutta uudemmat vaativat välillä vähän opiskelua.

      Poista
  11. Onpa kauniit kärhöt, oli nimet sitten mitä tahansa! Minä teen karttaa istuttamistani perennoista, mutta niitä nimiä en sitten kovin tarkkaan tarkistele myöhemmin. Löytyypä ne tiedot, jos niitä tarvii.
    Minäkin olen usein myymälöissä kauhistellut huonojen taimien hintaa. Joissakin myymälöissä kasvit ovat tosi huonokuntoisia. Syksymmällä ostan perennoja isoilla alennuksilla ja hyvin ovat alkaneet kasvaa pihallamme.
    Meilläkin on ollut tuulinen ja tihkusateinen päivä. Neljän tunnin jälkeen lähdin töistä kotiin - laiskottelemaan. Torkkujen jälkeen olen istunut koneella ja keräsin mukillisen mansikoita herkutteluun. Ne alkavat juuri kypsyä. Joskus saa luvalla ihan vaan laiskotella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kasvien kauneus siitä kärsi, vaikka nimi olisikin hukassa. Täällä on vain niin fiksuja ihmisiä, ettei ihan viitsi läpiä päähänsä puhua. Ennen riitti, että istutti multaan kärhön ja siinä se. Sitten kun niitä alkoi hankkimaan uusia ja erilaisia, tuli tärkeäksi tietää nimet tarkemmin. Sama koskee muitakin kasveja.
      Monta alekasvia minäkin olen pihaan istuttanut ja hyvin ovat lähteneet kasvuun. Tuntuu jopa, että edullisesti saatua kasvia ihailee ja varjelee muita enemmän.

      Poista
  12. Kyllä kärhökuume alkaa kovasti kohota. Paikkakin olisi jo tiedossa sille. Ajattelen vai, että se olisi parempi istuttaa keväällä. Voisikohan sen istuttaa näin loppukesästä? Minä jo aloitin perennantaimien kasvatuksen, Isäntä tekaisi hyvän lootan, jossa voi taimet kasvatella. Toivottavasti onnistun aikeissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa blogistasi perennantaimilootastasi. Hyvä idea ja mietiskelin, että meille voisi toteuttaa samantyylisen.
      Eikös lähes kaikkia kasveja voi istuttaa syksyllä, jolloin kosteutta on enemmän. Viime syksy oli hyvin pitkään lämmin ja sula.

      Poista
  13. Niinpä se alkoi sade täälläkin. Onneksi vasta iltapäivällä, joten kerkisin käydä kahdesti marjassa ja seuloa kaivamaani penkkiin mullat. jotenki helpotti kun ei tarvinnut enää mennä ulos mitään tekemään, vaikka tekemistä olisi kyllä paljon..
    Ostin tänä kesänä tupastiarellan taimia ja ihastuin niihin ikihyväksi. Kummatkin akoivat heti meillä kukkia ja ihanan tuoksuvia kukkia. Toivottavasti leviävät.
    Minuakin ihan koskee nuo kukkia myyvät marketit, kun kuivattavat ja pilaavat taimet. Jos ne palauttaa ne viljelijälle, niin en sitten ihmettele niin paljoa. Harmi sittenkin. Mut joskus tekis ieli kastella niitä siellä kaupassa :D Joskus kysyn vielä, että eikö teillä ole vettä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markettikukilta en yleensä kovin paljon odotakaan, mutta myös monissa taimimyymälöissä näkee surkeaa kasvien hoitoa. Jos itse ryhtyisin taimikauppiaaksi, rakentaisin niille myös hyvät olosuhteet. Olisi ilo myydä hyväkuntoisia kasveja ja varmasti myös maine kiirisi pitkälle.
      Eilen satoi, tänään sataa, kaipa sitä huomennakin sataa...

      Poista
  14. Sadepäivänä voi hyvällä omalla tunnolla tehdä kaikkea muuta kuin puutarhuroida. Täälläkin pidettiin rokulipäivää. Onneksi on tuo tarha-alpi, joka toimii sadepäivän aurinkona :)

    Minäkin kaipailen kattavaa listaa hyvistä taimitarhoista, koska niitä on harvassa. Järvenpään Haarajoella on yksi. Sinne menen seuraavan kerran alennusmyyntiaikaan, koska palkka ei riitä kaikkien ihanuuksien ostoon normaalihintaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut ennenkin kehuja tuosta Järvenpään Haarajoen myymälästä ja sinne on ollut tarkoitus mennä. Sen verran sinne kuitenkin tulee matkaa, ettei ihan huvikseen tule ajeltua. Viikonvaihteessa ajattelin vihdoin toteuttaa aikeeni. Ei taida vielä olla aleaika, mutta täytyy lunastaa tyttärelle luvatut nimipäiväpensaat - ja kaivaa ne myös maahan.

      Poista
  15. Ei taija tarvita todisteita.. :D Tänään oli mukava poutapäivä pitkästä aikaa, sekin meni reissussa. Minkin olisin mielelläni eilen shopannu taimimyymälöissä, puutarhoilla, mutta kaikki oli kiinni. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni puutarhamyymälä on näköjään tähän aikaan kesästä sunnuntaisin kiinni ja arkisinkin menevät aika aikaisin. Ehkä meilläkin pitäisi siirtyä etelämaalaiseen systeemiin, jossa monet liikkeet ja muutkin paikat ovat kiinni maanantaisin ja sunnuntaisin palvellaan normaaliin tapaan.

      Poista
  16. Miks mun heti tuli mieleen joku valkoinen huojuva kukka tohon sun uuteen penkkiin..
    Poikkesin täss muutama vko isoon hyvin varustettuu taimikauppaa..lähdin pois enkä ostanu mitää. Myymälä oli aivan sekasin ja kasvit huonosti hoidettu. yks ainoo myyjä paino kun hätävalo pitki kentturaa ja sisätilois.Nostell välill kivisäkkejä mummoje auto takakoffettii. Mun kävi oikke sääliks häntä en ruvennu vaivaama omall ostoslistall. Myyjä ku pääs kotii ni nukku koko ehtoo sohvall tajunta kankaall...uskon näin.Kyll bisnes varma kärsii tollasest.
    Jäi pikkase huono maku ja kaikki sympatia oli myyjä puolell.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain valkoista huojuvaa minäkin olen miettinyt. Purppurakeijunkukkien oheen.
      Eräs tuttuni on puutarha-alan ammattilainen ja töissä suuressa puutarha-alan ketjuliikkeessä. Hän sanoi, ettei heille enää juurikaan palkata ammattilaisia, vaan opiskelijoita ja kaikenlaisia kausityöntekijöitä, jotka eivät tiedä kasveista yhtään mitään. Myöskään minkäänlaista työhönopastusta tai koulutusta heille ei järjestetä. Siinä sitten se myymälän ainut alan ammattilainen juoksee tukka putkella omien hommiensa lisäksi jeesaamassa niitä ei-ammattilaisia ja korjaamassa heidän tekemiään virheitä. On kuulemma työstä mennyt mielekkyys ajat sitten.

      Poista
  17. Meilläkin on lekoteltu, pieni kävelylenkki vain ulkona, loppupäivä tiiviisti sisätiloissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävelylenkit ovatkin jääneet tänä kesänä vähiin, kun aina pitää muistaa varustautua sateen varalle. Ja hyvällä ilmalla mennään kiireenvilkkaa pihamaalle hommiin.

      Poista
  18. samoja havaintoja olen kasvimyymälöissä tehnyt, monessa paikassa taimet voivat tosi huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syitä varmaan on monia, mutta hiukan peräänkuulutan myymälöiltä paneutumista alaan. Iso bisneshän kaikki pihaan ja puutarhaan liittyvä nykyisin on, joten miksi ei tekisi asioita saman tien kunnolla.

      Poista
  19. Purppurakeijunkukat ovat todella ihania. Samaa väriä on pienissä happomarjapensaissakin. Ne pitävät auringosta. Sitten tietysti hopeanvärisiä kasveja on, jotka pitävät auringosta, kuten harmaakäenkukka, lampaankorva, artemisia. Ja jos värikästä kukintaa kaipaat niin harjaneilikat ovat aivan ihania. Niihin olen hurahtanut tänä kesänä. Ne saa näppärästi itse kasvatettua siemenestä.

    VastaaPoista
  20. Tarha-alpi on ihana, kuin aurinko! Sade on hyvä peruste lekotteluun...

    VastaaPoista
  21. Minuakin joskus suututtaa kun kasvit ovat niin kehnosti kohdeltuja puutarhamyymälässä.
    Syksyllä olisi hyvä aika laittaa puutarhaa, mutta kummasti se perennasesonki loppuu joistakin puutarhamyymälöistä kokonaan. Sekin hämmästyttää.

    VastaaPoista
  22. olet ehtinyt tehdä muutaman postauksen viime käyntini jälkeen, nyt luin ne läpi, aivan mahtavia hankintoja olet tehnyt ja hienoa kuulla saamastasi hyvästä palvelusta pohjoisen taimistolta:)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!